Kuka on pankkikriisin takana?
Steven Cinellin essee kesäkuulta 2023
Pankkiirina ja taloustieteilijänä minua kiehtoo Silicon Valley Bankin ja muiden rahoituslaitosten nopea tuhoutuminen. Oliko näissä romahduksissa kyse pankkien huonosta hallinnosta, kuten monet asiantuntijat ja sääntelijät ovat väittäneet? Oliko kyse siitä, että riskienhallinta petti, riskeiltä ei ollut suojauduttu ja tiettyjen riskialojen riskit olivat rajattomat? Vai oliko taustalla kenties jotain muuta, liikehdintä, joka on saanut alkunsa jo vuosikymmen sitten.
Suuri finanssikriisi 2008–2010, jota vauhditti varomattomien antolainauskäytäntöjen aiheuttama kiinteistö- ja asuntomarkkinakriisi, ja sitten musiikki loppui. Kaikessa viisaudessaan hallinto puuttui tilanteeseen lainsäädännöllisesti ja sääntelyllisesti Dodd-Frank-paketin kautta ja loi uuden katastrofin välttämiseen tähtäävän lähestymistavan, jonka se luuli olevan “riittävän konservatiivinen”.
Tietyt pankit määriteltiin uudelleen systeemisesti tärkeiksi rahoituslaitoksiksi (SIFI), joita oli suojeltava hinnalla millä hyvänsä, ja samalla luotiin ohjattu riskienhallintajärjestelmä. Johtuivatpa ne sitten Dodd-Frankin aiheuttamista lisäkustannuksista, markkinoiden demografisista muutoksista tai paremmista mittakaavaeduista, pienet pankit konsolidoituivat, jonka myötä pankkien määrä väheni 7 700:sta 4 200:aan viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Yhdysvaltain pankkijärjestelmä, jossa on niin kaupunkialueilla kuin maaseudulla toimivia erilaisia laitoksia rahakeskuksista kunnallispankkeihin, on ainutlaatuinen maailmassa. Meillä on huomattavasti enemmän pankkeja kuin missään muualla, mikä on sekä suunniteltua että mahdollisuus. Tämä on edistänyt yrittäjyyttä paikallisen luotonannon kautta, tukenut maaseudun elinvoimaa ja yleisesti kilpailukykyistä talousrakennetta.
Pankkialan supistuminen ei näytä olevan pelkästään makrotalouden aiheuttamaa. Silicon Valley Bank (SVB) oli hyvin johdettu rahoituslaitos, mutta muutamassa päivässä se romahti. Toimitusjohtaja Greg Beckeriä ja hänen tiimiään syytettiin huonosta johtamisesta, muun muassa osakeoptioiden nopeasta rahastamisesta.
Toivottavasti tästä näkökulmastani on sinulle apua.
SVB:ssä, kuten useimmissa jenkkipankeissa, on viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana ollut havaittavissa suhteellisen luotonannon väheneminen lainojen ja talletusten suhdeluvulla mitattuna. Vuosikymmeniä sitten tyypillinen pankki tavoitteli 80–90 prosentin suhdelukua; lainoista kerättyjen korkojen ja talletuksista maksettujen korkojen välinen ero oli pankin keskeinen tulomalli. Luotonannon ja kokonaistaseen hallitsemiseksi sääntelyviranomaiset säätivät “varantovelvoitetta” eli sitä käteisvarojen määrää, joka tarvitaan käteisten rahaksi muuttamiseksi.
Sääntelyviranomaiset laskivat varantovelvoitteen asteittain nollaan talouden elvyttämiseksi uudella luotonannolla eli pankkien ei enää tarvinnut säilyttää käteisvaroja nostojen täyttämiseksi. Pankkien ulkopuolisten luotonantajien lisääntymisen myötä nykyinen lainojen suhde talletuksiin on noin 62 prosenttia koko maassa. Pankit (SVB mukaan luettuna) ovat luoneet laajoja arvopaperisalkkuja, joista suurin osa on giltejä (valtion ja valtion takaamia asuntolainapapereita), koska käteisvaroille ei enää ollut tarvetta. Pankkien taseiden varallisuuspuolen siirtämistä oletettavasti riskittömiin omaisuuseriin olisi pitänyt pitää erittäin varovaisena salkkuliikkeenä. Kun tarkastellaan SVB:n tasetta sen viranomaisten suorittaman haltuunoton hetkellä, pankin myöntämien lainojen suhde talletuksiin oli vain 43 prosenttia. “Hieno homma”, monet sanoisivat.
Palataan vielä Dodd-Frank-lakipakettiin ja sen velvoittamiin stressitesteihin, pääomitustasoihin ja riskinarviointeihin. Siinä epäonnistuttiin merkittävästi pankkien taseiden muuttuvan koostumuksen huomioimisessa: “luottoriskillisten omaisuuserien” (eli lainojen) riskienhallinnasta siirryttiin “korkoriskillisten” omaisuuserien merkittävään sisällyttämiseen pankkien taseisiin. Viimeaikaisen määrällisen kiristyksen (eli korkojen nousun) myötä niin sanotut riskittömät varat olivat kiinteäkorkoisia, pidemmän duraation omaavia sijoituksia, jotka kehittyivät käänteisesti korkojen suhteen. Sellaisenaan “konservatiiviset gilt-salkut” päätyivät taloudelliseen harakiriin. Tällaiset arvopaperisalkut määrittelivät “giltien” nykyarvon korkojen muutosten perusteella, joten ne kärsivät miljardien dollarien tappiot. Kun otetaan huomioon tällaisten salkkujen koko suhteessa kokonaisvarallisuuteen ja pankkien velkaantunut oma pääoma, johon tappiot kohdennetaan, pankit joutuisivat joko pääomavajeeseen tai maksukyvyttömyyteen.
Dodd-Frank-lakipaketti, joka korjaa teennäisen loistavat aiempia puutteita, ei yksinkertaisesti huomioinut “korkoriskin” merkitystä, vaikka se on nykyisin pankkien nykyisen toimintaympäristön kirous.
Lisäksi SVB ei ole ainoa, joka on joutunut rikkonaisen gilt-markkinan uhriksi. Yhdysvaltojen kahdensadan suurimman pankin raportteja tarkasteltaessa näkyy, että lähes 2/3 pankeista on vastaavassa tilanteessa pro forma -pääoman arvonalentumisten vuoksi. Itse asiassa huhtikuussa 2023 Kansas Cityn aluekeskuspankki ilmoitti, että vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä 722 yhdysvaltalaista pankkia kärsi realisoitumattomista tappioista, jotka olivat yli 50 prosenttia niiden pääomasta. Ovatko pankit vaikeuksissa? Todellakin ovat.
Pankit ovat erittäin säänneltyjä, niiden on raportoiva jatkuvasti ja niihin sovelletaan tiukkaa sääntelyä ja Dodd-Frankin kaltaisia lakipaketteja. Monet sääntelyelimet vaativat pankkeja, kuten Yhdysvaltain valtionvarainministeriön valuuttavirasto, Yhdysvaltain keskuspankki, valtiovarainministeriö, finanssipalveluvalvontavirasto, Yhdysvaltain liittovaltion rahoituslaitosten valvontakomitea ja monet muut. On kuitenkin huolestuttavaa, että ne eivät suuressa viisaudessaan nähneet taseiden koostumusta, suuren velkavivun ja varantovelvoitteen puuttumisen yhtymäkohtia keskuspankin nopeiden koronnostojen jälkeen. Kun tähän yhdistetään lainasalkkujen, erityisesti liikekiinteistö- ja kuluttajalainasalkkujen, riskien kasvu, on ruutitynnyri valmiina.
Nämä eivät ole mitään yllättäviä havaintoja. Pankit raportoivat, ja sääntelyviranomaisilla on uskottava vastuu seurata ja hallita tätä toimialaa. Salkun laadun ja rahapolitiikan ei pitäisi tulla yllätyksinä. Tapahtumat ovat dynaamisia. Silti herää kysymys, johtuuko toimialan tilanne sääntelyviranomaisten mielenvikaisesta tietämättömyydestä vai onko tämä kenties jollain tavoin järjestettyä?
Pidetään mielessä, että Bidenin ehdokas pankkitoiminnan tärkeimmän sääntelyelimen, Yhdysvaltain valtionvarainministeriön valuuttaviraston, pääjohtajan virkaan on ollut Saule T. Omarova. Hänellä on joitakin erityislaatuisia näkemyksiä siitä, miten talouden ja pankkijärjestelmän pitäisi toimia. Hän on kirjoittanut kiehtovan kirjoituksen, jonka otsikko on “The People’s Ledger: How to Democratize Money and Finance the Economy”. Yksinkertaisesti Omarova ehdotti, että kaikki yli neljän tuhannen jenkkipankin asiakastalletukset siirrettäisiin Fedin taseeseen omille tileilleen.
Tämän jälkeen hallituksen olisi helpompaa “pudottaa” helikopterirahaa ja parantaa maksuliikennettä. Ja kun pankeilla ei olisi enää talletuksia hallussaan, pankit käyttäisivät Yhdysvaltain keskuspankkia lainatakseen varoja, jotta ne voisivat myöntää lainoja asiakkailleen. Tämä kaikki tehokkuuden vuoksi ja varojen kohdentamiseksi taloudessa sinne, missä varoja tarvitaan.
Ihmelääkekö?
Omarovan artikkelissa myös kerrotaan, miten Fedillä olisi nyt mahdollisuus “pudottaa” rahaa suoraan Fedin taseessa oleville pankkitileille. Vaihtoehtoisesti Yhdysvaltain keskuspankki voisi myös poistaa rahaa tileiltä, jos Fed ja byrokraatit katsovat, että inflaatiopaineiden uhka kasvaa ja rahan tarjontaa näin ollen tarve rajoittaa. Luotonantopuolella, koska pankit lainaavat Fediltä lainatakseen lainanottajille, poliittiset päättäjät voisivat tehdä päätökset pankkien sijaan. Poliittisten päättäjien suosiossa olevat toimialat, kuten vihreä teollisuus, saisivat luottoa, kun taas epäsuosiossa olevat toimialat, kuten fossiiliset polttoaineet, joutuisivat ehkä lainaamaan varoja pankkijärjestelmän ulkopuolelta. Omarovan People’s Ledger -pankki voisi tiukasti valvoa luotonantoa poliittisten tuulten mukaisesti.
Itse asiassa Omarovan näkemys on orwellilainen — pankkijärjestelmän harkittu keskittäminen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä. Lopulta hän ei asettunutkaan ehdolle, kun kävi selväksi, ettei hän tulisi valituksi.
Omarovan kirjoitus on kuitenkin vaikuttava, sillä hän kaavaili pankkijärjestelmän keskittämistä poliittisten tarkoitusperien täyttämiseksi. On varmasti niitä, jotka kannattavat pankkijärjestelmän entistäkin keskitetympää valvontaa; eikö pankkikriisi (eli pankkien lukumäärän vähentäminen) voisi siis mahdollistaa People’s Ledger -järjestelmän kehityksen?
Olemmeko kriisissä, joka johtuu ulkoisista olosuhteista vai harkituista sisäisistä voimista? Huolimattomuuden aiheuttama vai huolellisesti suunniteltu kriisi?
Lopuksi todettakoon, että FedNow, joka on Yhdysvaltain keskuspankin uusi maksualusta, on tarkoitus ottaa käyttöön heinäkuussa 2023, ja se näyttää uskomattoman paljon People’s Ledger -järjestelmältä.
Sattumaako?
Suomennos Steven Cinellin kirjoittamasta artikkelista “Is the Banking Crisis Being Orchestrated?”. Artikkeli on julkaistu Mises Wire -blogissa 17. kesäkuuta 2023.
Cinelli on pankkiiri, teknologia-asiantuntija ja futuristi. Hän työskentelee tällä hetkellä työelämäprofessorina Johannesburgin yliopistossa
