Kyllä, tarvitsemme asiantuntijoita. Ei kuitenkaan politisoida asiantuntemusta

Brendan O’Neillin artikkeli The Spectator -lehdessä

Thomas Brand
Brandin kirjasto
4 min readApr 8, 2020

--

Brendan O’Neill

Joillekin ihmisille ei riitä, että olemme sulkeneet jokapäiväisen elämämme. He haluavat meidän sulkevan myös aivomme. Esitä edes jonkinlaista kritiikkiä yhteiskunnan sulkemista vastaan COVID-19-tilanteessa ja saat vastaukseksi raivoa. Ja itku on aina sama: “Oletko asiantuntija? Et. Joten turpa kiinni.”

Vain asiantuntijat saavat ilmeisesti tällä hetkellä puhua. Meidän muiden — meidän nöyrien, asiantuntemattomien moukkien — on vain istuttava kotona ja odotettava korkealta tulevia ohjeita. Päivittäiset koronavirusuutiset tuntuvat toisinaan vuorisaarnoilta. Kuulemme niiden ihmisten suusta, joista kukaan meistä ei ole koskaan äänestänyt valtaan, viisautta siitä, miten meidän on elettävä jokapäiväistä elämäämme ja kuinka kauan meidän on pysyttävä kotiarestissa. Asiantuntijat eivät ole tehneet vallankaappausta: poliitikot ovat kutsuneet heidät korokkeelle. He myöntävät epäilyksensä, kun heiltä kysytään: he sanovat, että luvut saattavat olla väärässä. Mutta jos luvut ovat kyseenalaistettavissa, niin politiikkatoimet eivät ilmeisesti ole. Ja tämä on vaarallista.

Parlamentti on mennyt hulluksi — mielestäni tämä oli väärä päätös — ja edes hallitus ei voi enää tavata kasvotusten, koska Boris Johnson, Matt Hancock ja ketkä kaikki muut kärsivät viruksesta. Joten esiin nousee erittäin vakava kysymys: kuka hallitsee Iso-Britanniaa? Vastauksen pitäisi huolestuttaa kaikkia, jotka uskovat demokratiaan ja vapauteen.

Meistä on tullut bioteknokratia, kansakunta, jossa biolääketieteen asiantuntijat, epidemiologit ja käyräihmiset päättävät miljoonien ihmisten kohtalosta. Heidän sanastaan on tullut evankeliumi. Heidän asiantuntemuksensa on tieteessä, mutta miten tuohon tieteeseen voi vastata? Siitä poliitikkojen tulisi päättää — ja demokratioiden kyseenalaistaa.

Tohtori Jenny Harriesin julistuksessa, jonka mukaan sulku voisi kestää 3–6 kuukautta (ja tämä tulee jonkun sellaisen suusta, joka tykkää tohtori Harriesista), oli jotain hieman hyytävää. Väistämätön kysymys kuuluu mielessä: mistä tohtori Harries sai moraalisen auktoriteetin tehdä tämän päätöksen? Kuka meistä antoi hänelle oikeuden päättää, miten koko kansakunnan on elettävä lähitulevaisuudessa? Mitä tapahtuu, jos pari miljoonaa ihmistä on eri mieltä hänen kanssaan?

Tämä ei ole vitsikästä. Minusta on huolestuttavaa, miten passiiviseksi britit ovat tulleet niin lyhyessä ajassa. Meidät on poistettu käytöstä. Meidät on lähetetty töistä kotiin, lukittu ja meillä on yksi ja vain yksi rooli: noudattaa niiden ihmisten ohjeita, joiden nimien jälkeen on enemmän kirjaimia kuin meidän nimissämme on.

Kukaan ei muutamaa kiukuttelijaa lukuun ottamatta kiistä sitä, että COVID-19 on vakava terveysongelma. Se uhkaa erityisesti ikääntyneitä ja lääketieteellisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia. Yhteiskuntamme valitsema tapa torjua COVID-19-epidemian — saattamalla poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen elämän pysähtyneisyyden tilaan — on myös vakava terveysongelma. Mahdollisesti pahempi. Talouden kaatuminen, suurtyöttömyys ja ihmisten pakottaminen pysyttelemään kodeissaan kuukausien ajan voi johtaa elämämme ja terveytemme kannalta katastrofaalisiin seurauksiin. Ja meidän pitäisi kyseenalaistaa.

COVID-19 hyökkää kehoomme; COVID-19:n aiheuttama sulku hyökkää valtiorakennelmaa vastaan. Demokratia on tauolla, vapaudesta on väliaikaisesti luovuttu ja kansalaiset ovat pelokkaita tuomiopäivän uutisten tai meitä parempien ihmisten moraalisen ohjailun vastaanottajia. Kyllä, monet meistä tekevät vapaaehtoistyötä ja haluavat auttaa yhteisöjämme. Mutta monet muut eivät voi (tai halua) tehdä sitä. Lopputuloksena on, että miljoonat ihmiset eivät ole juuri nyt muuta kuin ylhäältä annettujen ohjeiden passiivisia seuraajia. Tämä on mielestäni uskomattoman vahingollista, melkein mittaamattoman vahingollista, kansan demokraattiselle ja taloudelliselle terveydelle.

Jotkut ihmiset nauttivat asiantuntijavallasta. The Observer -sanomalehden mukaan COVID-19-kriisi on paljastanut “populismin vaarat”, erityisesti sen “todisteiden ja asiantuntijoiden hylkäämisen”. “Asiantuntijat ovat taas muodossa”, kolumnisti John Harris kirjoittaa. Koomikko ja kuuluisa Brexitin vastustaja Stewart Lee vangitsee älykköjen melkein uskonnollisia sävyjä saaneen asiantuntijoiden palvonnan todetessaan, että asiantuntijat ovat palanneet “kiroten akateemisten instituutioiden piilossa olevista suojakammioista, jotka suojelivat heitä Brexit-kampanjan aikaisten kirjarovioiden, tilastojensa heiluttelulta ja heidän erilaisilta strategioiltaan”.

Lyhyesti sanottuna — ja emmekö ole kuulleet tästä miljoona kertaa aiemmin? — Brexit johtui heikosti koulutettujen massojen ihoa raapivista impulsseista sen sijaan, että he olisivat nojanneet asiantuntijaluokan kylmänviileään asiantuntemukseen. Ja nyt COVID-19:n myötä, tosiasiallisten sairas- ja kuolemantapausten vuoksi, tasapaino on oikeutetusti muuttunut: asiantuntijat ovat jälleen hallitsevassa asemassa ja “pubien asukit” (kuten Lee viittaa väkijoukkoon) ovat lukittuina koteihinsa, odottaen opetusta, kumartaen fiksujen ihmisten “rukouslipuille”.

Ensinnäkin on myytti, että ihmiset olisivat kääntyneet asiantuntijoita vastaan. Suurin osa meistä arvostaa suuresti asiantuntemuksen roolia yhteiskunnasta. Uskomattoman älykkäille ja hyvin asioihin perehtyneille ihmisille on ehdottomasti olemassa rooli poliitikkojen ja meidän muiden neuvomisessa, kun on kyse esimerkiksi lääketieteellisestä, teknologisesta tai perustuslaillisesta asiantuntemuksesta. Todellisuudessa ihmiset kyseenalaistavat asiantuntemuksen politisoinnin, asiantuntijatiedon hyödyntämisen julkisen keskustelun väistämiseksi ja politiikkatoimien pakottamisen ilman todellista keskustelua.

Tästä pääsemmekin toiseen asiaan: asiantuntijavallan vakaviin rajoitteisiin. Kyllä, asiantuntijat voivat kertoa meille paljon COVID-19:sta ja sen mahdollisesta leviämisestä ja vaikutuksista. Mutta asiantuntijat eivät ole jumia. Asiantuntijat tekevät virheitä. Todisteet COVID-19:n luonteesta ovat edelleen hajanaisia. Asiantuntijat ovat erimielisiä. Joidenkin mielestä yhteiskunnan pysäyttäminen on paras tapa viruksen torjumiseksi. Toiset, kuten Yale-Griffin Prevention Research Centerin johtaja David L. Katz Yhdysvalloissa, ajattelevat yhteiskunnan pysäyttämisen voivan osoittautua suuremmaksi katastrofiksi kuin itse virus.

Tästä syystä tarvitsemme asiantuntemuksen ohella poliittista ja moraalista harkintaa. Asiantuntijat voivat antaa meille ennusteensa ja mallinsa, mutta sitten yhteiskunnan on itse päätettävä parhaasta toimintatavasta. Päättää, pitäisikö kaikki vai vain riskiriskiryhmät asettaa karanteeniin. Päättää, onko talouden kaatuminen liian korkea hinta maksettavaksi viruksen pysäyttämisestä. Päättää, pitäisikö suljettujen ihmisten päästä ulos liikkumaan kerran vai kolme kertaa päivässä. Nämä ovat demokraattisia kysymyksiä, jotka edellyttävät keskustelua ja harkintaa. Yhdelläkään asiantuntijalla ei pitäisi olla oikeutta tehdä näitä päätöksiä miljoonien ihmisten puolesta.

Tarvitsemme siis itse asiassa enemmän keskustelua, emme vähemmän. Kaikkien mielipide ja harkinta heitetään mukaan. Kaikki ne “mitättömyydet”, joilla ei ole edes tohtorintutkintoa ja jotka eivät ehkä ole koskaan käyneet yliopistoa — älä jätä heitä kotiin odottamaan uutisia heidän tulevaisuudestaan; otetaan heidät mukaan valtavaan demokraattiseen keskusteluun siitä, miten meidän olisi torjuttava tämä virus ja milloin sulun pitäisi mielestämme päättyä.

Suomennos Brendan O’Neillin artikkelista “Yes, we need experts. But let’s not politicise expertise”. Artikkeli ilmestyi The Spectator -verkkolehdessä 31.3.2020.

O’Neill on tunnettu brittijournalisti, joka työskentelee Spiked Onlinen päätoimittajana ja lukuisten lehtien kolumnistina.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.