Mieli, materialismi ja ihmisen kohtalo
Ludwig von Misesin ensimmäinen luento vuodelta 1952
Tämän sarjan viisi ensimmäistä luentoa käsittelevät filosofiaa, eivät taloustiedettä. Filosofia on tärkeää, koska jokaisella, olipa hän tietoinen siitä tai ei, on selkeä filosofia, ja hänen filosofiset ajatuksensa ohjaavat hänen toimintaansa.
Tämän päivän filosofia on Karl Marxin (1818–1883) filosofia. Hän on aikakautemme voimakkain hahmo. Karl Marx ja Karl Marxin ajatukset — ideat, joita hän ei keksinyt, kehittänyt tai parannellut, vaan jotka hän yhdisti järjestelmäksi — ovat nykyään laajalti hyväksyttyjä jopa niiden keskuudessa, jotka painokkaasti julistavat olevansa antikommunisteja ja antimarxisteja. Monet ihmiset ovat tietämättään filosofisia marxisteja, vaikka he käyttävät eri nimiä filosofisista ajatuksistaan.
Marxistit puhuvat nykyään marxismi-leninismi-stalinismista. Venäjällä on kirjoitettu paljon Vladimir Iljitš Leninin (1870–1924) ja Josif Stalinin (1879–1953) ajatuksista ja teoista. Silti järjestelmä pysyy sellaisena kuin se oli Karl Marxin aikoina; marxismi on käytännössä kivettynyt. Lenin vain haukkui vastustajiaan; Stalin ei saanut aikaiseksi mitään. Siksi on kyseenalaista kutsua mitään näistä ajatuksista ja teoista “uusiksi”, kun ymmärrämme, että Marxin tärkein panos tähän filosofiaan julkaistiin vuonna 1859. [1]
Ajatuksien maailmanvalloitus vie kauan aikaa. Marx oli suurelta osin tuntematon hänen kuollessa vuonna 1883. Muutama sanomalehti kirjoitti muutaman rivin siitä, miten monien kirjojen kirjoittaja Karl Marx oli kuollut. Eugen Böhm von Bawerk (1851–1914) julkaisi kritiikin Marxin taloudellisista ajatuksista [2] vuonna 1896, mutta vasta 20 vuotta myöhemmin ihmiset alkoivat pitää Marxia filosofina.
Marx ja hänen filosofiansa ideat todella hallitsevat aikakauttamme. Nykytapahtumien tulkinta ja suosituissa kirjoissa esitetty historian tulkinta samoin kuin filosofisissa kirjoituksissa, romaaneissa, näytelmissä ja monissa muissa, ovat suurelta osin marxistisia. Marxilainen historian filosofia näyttelee keskeistä roolia. Sana “dialektinen” on peräisin tästä filosofiasta ja sitä sovelletaan kaikkiin Marxin ajatuksiin. Tämä ei kuitenkaan ole niin tärkeää, toisin kuin yleisesti luullaan, marxistisen materialismin ymmärtämiseksi.
Materialismilla on kaksi eri merkitystä. Ensimmäinen koskee yksinomaan eettisiä ongelmia. Aineellinen ihminen on kiinnostunut vain aineellisista asioista — ruuasta, juomasta ja suojasta — ei taiteesta, kulttuurista ja muusta sellaisesta. Tässä mielessä suurin osa ihmisistä on materialisteja. Materialismin toinen merkitys viittaa niiden perustavien filosofisten ongelmien ratkaisuihin, jotka koskevat muun muassa ihmismielen ja -sielun suhdetta ihmiskehoon ja ruumiin fysiologisiin toimintoihin. Tähän ongelmaan on tarjottu muun muassa erilaisia uskonnollisia vastauksia. Tiedämme melko hyvin, että kehon ja mielen välillä on yhteys; leikkaukset ovat osoittaneet, että tietyt aivovauriot aiheuttavat tiettyjä muutoksia ihmismielen toiminnassa. Tämän toisen lajin materialistit kuitenkin selittävät kaikki ihmismielen ilmentyvät kehon tuotteina.
Näiden filosofisten materialistien keskuudessa on kaksi ajattelutapaa:
A. Yksi koulukunta pitää ihmistä koneena. Tämän konematerialistien ryhmän mukaan nämä ongelmat ovat hyvin yksinkertaisia — “ihmiskone” toimii täsmälleen samalla tavoin kuin mikä tahansa muu kone. Ranskalainen Julien Offray de La Mettrie (1709–1751) kirjoitti tämän ajatuksen sisältävän kirjan. Teos tunnetaan nimellä Ihmiskone (ransk. L’homme machine). Nykyään monet ihmiset haluavat yhä selittää kaikki ihmismielen toiminnot suoraan tai epäsuoraan ikään kuin ne olisivat mekaanisia operaatioita. Tarkastele esimerkiksi Encyclopedia of the Social Sciences -nimistä teosta. Eräs New School for Social Research -yliopistossa työskentelevistä kirjoittajista sanoo vastasyntyneen lapsen olevan ikään kuin ajovalmis Ford-auto. Ehkä! Mutta kone, vastasyntynyt Ford-auto, ei aja itseään. Kone ei saavuta mitään, se ei tee mitään yksin — ihminen tai useat ihmiset saavuttavat jotain koneiden avulla. Jonkun on ohjattava konetta. Jos ihmisen toiminta lakkaa, myös koneen toiminta lakkaa. Meidän on kysyttävä tältä New School for Social Research -yliopiston professorilta: “Kuka ohjaa konetta?” Vastaus tuhoaisi materialistisen koneopin.
Ihmiset puhuvat toisiaan myös koneen “ruokkimisesta” ikään kuin se olisi elossa. Mutta tietenkään se ei ole elossa. Ihmiset sanovat joskus koneen kärsivän “hermoromahduksesta”. Mutta miten hermoton esine voi kärsiä hermoromahduksesta? Tämä koneoppi on toistettu uudelleen ja uudelleen, mutta se ei ole kovin realistinen. Meidän ei tarvitse käsitellä sitä, koska kukaan vakavasti otettava ihminen ei todellakaan usko siihen.
B. Toisenlaisten materialistien kehittämä fysiologinen oppi on tärkeämpi. Ludwig Feuerbach (1804–1872) ja Karl Vogt (1817–1895) muotoilivat tämän opin alkukantaisemmalla tavalla Karl Marxin varhaisvaiheessa. Ajatus oli se, että ajatukset ja ideat ovat “yksinkertaisesti” aivojen eritteitä. (Yksikään materialistifilosofi ei koskaan pysty lähestymään maailmaa “yksinkertaisesti”. Tämä tarkoittaa: “Tiedän, mutta en osaa selittää sitä.”) Nykyään tutkijat tietävät, että tietyt patologiset olosuhteet aiheuttavat tiettyjä eritteitä ja tietyt eritteet aiheuttavat tiettyjä aivotoimintoja. Mutta nämä eritteet ovat kemiallisesti samat kaikille ihmisille, jotka ovat samassa tilanteessa ja kunnossa. Ideat ja ajatukset eivät kuitenkaan ole samoja kaikille samassa tilanteessa ja kunnossa oleville ihmisille; ne ovat erilaisia.
Ensinnäkään ideat ja ajatukset eivät ole konkreettisia, käsinkosketeltavia. Toiseksi, samat ulkoiset tekijät eivät tuota samaa reaktiota kaikissa ihmisissä. Omena putosi kerran puusta ja osui tietyn nuoren miehen, Isaac Newtonin, päähän. Tämä on saattanut tapahtua monille muille nuorille miehille ennen Newtonia, mutta tämä tapahtuma haastoi tämän tietyn nuoren miehen ja hän kehitti sen perusteella joitakin ideoita.
Mutta ihmisillä ei aina ole samoja ajatuksia, kun heille esitetään samat tosiasiat. Esimerkiksi koulussa jotkut oppivat ja jotkut puolestaan eivät. Ihmisissä on eroja.
Bertrand Russell (1872–1970) kysyi: “Mitä eroa on ihmisellä ja kivellä?” Hän sanoi, ettei mitään eroa ollut, paitsi että ihmiset reagoivat ärsykkeisiin kiviä enemmän. Mutta oikeastaan ero on olemassa. Kivet reagoivat selvän kuvion mukaan, jonka voimme tietää; voimme ennakoida, mitä kiville tapahtuu, kun sitä käsitellään tietyllä tavalla. Mutta ihmiset eivät kaikki reagoi samalla tavalla, kun heitä kohdellaan tietyllä tavalla; emme voi laatia ihmiselle tällaisia toiminnan kategorioita. Monet ihmiset ajattelevat fysiologisen materialismin olevan ratkaisu, vaikka se johtaa todellisuudessa umpikujaan. Jos se todella olisi ratkaisu tähän ongelmaan, se tarkoittaisi, että voisimme kaikissa tapauksissa tietää, miten kaikki ihmiset reagoivat. Emme edes kykene kuvittelemaan, mitä seurauksia, sillä olisi, jos kaikki tietäisivät, mitä kaikki muut aikovat tehdä.
Karl Marx ei ollut materialisti sanan ensimmäisessä, konemaisessa mielessä, materialisti. Mutta materialismin fysiologinen idea oli hyvin suosittu hänen elinaikanaan. Ei ole helppoa tarkalleen tietää, mikä vaikutti Marxiin, koska hänellä oli omat vihamielisyytensä ja kateutensa. Karl Marx vihasi Vogtia, joka oli fysiologisen materialismin edustaja. Marx sanoi heti Vogtin kaltaisten materialistien puhuessa politiikasta, että heillä oli huonoja ideoita; se tarkoitti, ettei Marx pitänyt heistä.
Marx kehitti uudeksi järjestelmäksi mieltämänsä oppirakennelman. Hänen historiallisen materialistisen tulkintansa mukaan “aineelliset tuotannolliset voimat” [*] (tämä on tarkka käännös saksasta) ovat kaiken perusta. Aineellisten tuotantovoimien jokainen vaihe vastaa tuotantosuhteiden tiettyä vaihetta. Aineelliset tuotantovoimat määräävät tuotantosuhteet, toisin sanoen maailmassa olevien omistus- ja omaisuustyypin. Tuotantosuhteet puolestaan määräävät yhteiskunnan ylärakenteen. Marxin sanastossa kapitalismi tai feodalismi ovat tuotantosuhteiden muotoja. Jokainen näistä oli väistämättä tuotettu aineellisten tuotantovoimien tietyssä vaiheessa. Vuonna 1859 Karl Marx sanoi, että aineellisten tuotantovoimien uusi vaihe tuottaisi sosialismin.
Mutta mitä ovat nämä aineelliset tuotantovoimat? Aivan kuten Marx ei koskaan sanonut, mikä “luokka oli”, niin hän ei koskaan myöskään sanonut tarkalleen, mitä “aineelliset tuotantovoimat” ovat. Tutkittuamme hänen kirjoituksiaan huomaamme, että aineelliset tuotantovoimat ovat työkaluja ja koneita. Marx sanoi eräässä vuonna 1847 ranskaksi kirjoittamistaan kirjoistaan Filosofian kurjuus (ransk. Misère de la Philosophie): “Käsimylly antaa teille yhteiskunnan, jonka etunenässä on feodaali, höyrymylly yhteiskunnan teollisuuskapitalistineen.” [3] Hän ei sanonut sitä tässä kirjassa, mutta muissa kirjoituksissa hän kirjoitti, että tulee muita koneita, jotka tuottavat sosialismin.
Marx yritti kovasti välttää edistyksen maantieteellistä tulkintaan, koska se oli jo kumottu. Hän sanoi, että “työkalut” olivat edistyksen perusta. Marx ja Friedrich Engels (1820–1895) uskoivat, että kehitetään uusia koneita, jotka johtaisivat sosialismini. He riemuitsivat jokaisesta uudesta koneesta ajatellessaan sosialismin olevan aivan nurkan takana. Ranskankielisessä vuonna 1847 julkaistussa kirjassaan hän arvosteli niitä, jotka pitivät työnjakoa tärkeänä. Marx sanoi, että tärkeimpiä olivat työkalut.
Emme saa unohtaa, että työkalut eivät putoa taivaasta. Ne ovat ideoiden tuotteita. Ideoiden selittämiseksi Marx sanoi, että työkalut, koneet — aineelliset tuotantovoimat — heijastavat itseään ihmisten aivoissa ja näin ideat syntyvät. Mutta työkalut ja koneet ovat itsessään ideoiden tuotteita. Ennen kuin voi olla koneita, on oltava työnjako. Ja ennen kuin työnjako voi tapahtua, on kehitettävä selkeitä ideoita. Näiden ideoiden alkuperää ei voida selittää jollain, joka on mahdollista vain yhteiskunnassa, joka itsessään on ideoiden tuote.
Sana “aineellinen” kiehtoi ihmisiä. Selittääkseen ideoiden muutokset, ajatusten muutokset, muutokset kaikissa niissä asioissa, jotka ovat ideoiden tuotteita, Marx supisti ne muutoksiin teknologisissa ideoissa. Tämä ei ollut omaperäinen ajatus. Esimerkiksi Hermann Ludwig Ferdinand von Helmholtz (1821–1894) ja Leopold von Ranke (1795–1886) tulkitsivat historiaa teknologian historian valossa.
Historian tehtävänä on selittää, miksi ihmiset, joilla on kaikki tarvittava tietämys selvien keksintöjen rakentamiseksi, eivät kuitenkaan olleet tehneet näin käytännössä. Miksi esimerkiksi muinaiset kreikkalaiset, joilla oli tekninen tietämys, eivät kehittäneet rautateitä?
Heti kun opista tulee suosittu, sitä yksinkertaistetaan siten, että ihmisjoukot ymmärtäisivät sen. Marxin mukaan kaikki riippuu taloudellisista olosuhteista. Marx totesi vuonna 1847 ilmestyneessä ranskankielisessä teoksessaan Filosofian kurjuus tehtaiden ja työkalujen historian kehittyy itsenäisesti. Marxin mukaan koko ihmiskunnan historia vaikuttaa olevan aineellisten tuotantovoimien, työkalujen, kehityksestä. Tämän työkalujen kehittymisen myötä yhteiskunnan rakenne muuttuu ja sen seurauksena kaikki muukin muuttuu. Kaikella muulla hän tarkoitti ylärakennetta. Marxin jälkeiset marxistiset kirjoittajat selittivät kaikki muutokset ylärakenteessa tuotantosuhteissa tapahtuneiden selkeiden muutosten vuoksi. Ja he selittivät kaikki tuotantosuhteissa tapahtuneet muutokset työkalujen ja koneiden muutoksella. Tämä oli marxistisen opin kansanomainen, yksinkertaistettu muoto, josta Marx ja Engels eivät olleet täysin vastuutta. He kirjoittivat paljon hölynpölyä, mutta eivät ole vastuussa kaikesta hölynpölystä tänään.
Mikä on tämän marxistisen opin vaikutus ideoihin? 1700-luvun alussa elänyt filosofi René Descartes (1596–1650) uskoi, että ihmisellä on mieli ja että ihminen ajattelee, mutta eläimet olivat vain koneita. Marx sanoi tietenkin, että Descartes eli aikakaudella, jolloin “Manufakturperioden”, työkalut ja koneet olivat sellaisia, että Descartesin oli pakko selittää teoriaansa sanomalla, että eläimet olivat koneita. Sveitsiläinen Albrecht von Hailer (1708–1777) sanoi saman asian 1700-luvulla (hän ei pitänyt liberaalille valtiolle ominaisesta pyrkimyksestä tasa-arvoon lain edessä). Näiden kahden ihmisen välillä eli de la Mettrie, joka selitti myös ihmisen olevan kone. Siksi Marxin käsitys, jonka mukaan ideat olivat tietyn aikakauden työkalujen ja koneiden tuote, on helposti kumottu.
Tunnettu empiristifilosofi John Locke (1632–1704) julisti, että kaikki ihmisten mielissä oli peräisin aistikokemuksista. Marxin mukaan John Locke oli porvariston luokkateorian puolustaja. Tämä johtaa kahteen johtopäätökseen Karl Marxin kirjoituksista: (1) hänen tulkintansa Descartesista antaa ymmärtää, että Descartes eli aikana, kun koneita otettiin käyttöön, ja siksi Descartes selitti eläimen koneena; ja (2) hänen tulkintansa John Locken innoittajasta — se, että hän oli porvariston luokkaetujen puolustaja. Tässä on kaksi yhteensopimatonta selitystä ideoiden lähteelle. Ensimmäinen näistä selityksistä on se, että ideat perustuvat aineellisiin tuotantovoimiin, työkaluihin ja koneisiin, on ristiriidassa toisen selityksen kanssa eli sen kanssa, että luokkaedut määräävät ideat.
Marxin mukaan kaikkien on aineellisten tuotantovoimien pakottamana ajateltava siten, että lopputulos osoittaa hänen luokkaetunsa. Ajattelet sillä tavoin, jolla “etusi” pakottaa sinut ajattelemaan; ajattelevat “luokkaetujesi” mukaan. “Etusi” ovat jotain mielestäsi ja ideoistasi riippumatonta. “Etusi” ovat maailmassa riippumatta ideoistasi. Näin ollen ideoiden tuottaminen ei pidä paikkaansa. Ennen Karl Marxin tuloa totuuden käsitteellä ei ollut merkitystä koko historiallisen aikakauden aikana. Se, mitä ihmiset ajattelivat aiemmin, oli aina “ideologiaa”, ei totuus.
Napoléon Bonaparte (1769–1821) viittasi Ranskassa hyvin usein “Les idéologues” -ryhmään. Hän sanoi, että Ranskassa olisi kaikki hyvin ilman näitä “ideologeja”. Vuonna 1812 Napoleon kukistettiin. Hän jätti armeijansa Venäjälle, palasi yksin, tuntemattomana ja ilmestyi Pariisiin joulukuun lopussa vuonna 1812. Hän syytti maassaan tapahtuneista pahoista asioista “ideologeja”. [**]
Marx käytti ideologiaa eri merkityksessä. Marxin mukaan ideologia oli oppi, jonka luokan jäsenet loivat. Nämä opit eivät välttämättä olleet totuuksia, vaan vain kyseisen luokan luokkaetujen ilmaisuja. Tietysti jonain päivänä syntyy luokaton yhteiskunta. Yksi luokka — proletaarinen luokka — valmistelee tietä kohti luokatonta yhteiskuntaa. Tämän päivän totuus on proletaarien idea. Proletariaatti tuhoaa kaikki luokat ja siitä seuraa kultainen ajanjakso, joka tunnetaan luokattomana yhteiskuntana.
Marx kutsui Joseph Dietzgenia (1828–1888) proletaariksi, mutta Marx olisi kutsunut häntä pikkuporvariksi, jos hän olisi tuntenut hänet paremmin. Virallisesti Marx hyväksyi kaikki Dietzgenin ajatukset, mutta yksityisessä kirjeenvaihdossaan Ferdinand Lassallen (1825–1864) kanssa kertoi joistakin erimielisyyksistään. Ei ole olemassa universaalia logiikkaa. Jokaisella luokalla on oma logiikkansa. Mutta tietysti proletariaatin logiikka on jo nyt tulevaisuuden todellinen logiikka. (Nämä ihmiset loukkaantuivat, kun rasistit ottivat heiltä samat ideat väittäen, että eri rotujen logiikka on erilaista, mutta arjalaisten logiikka on todellista logiikkaa.)
Karl Mannheimin (1828–1947) tiedonsosiologiasta kasvoi Hitlerin ajatuksista. Kaikki ajattelevat ideologioiden sisäpuolella — toisin sanoen vääriä oppeja. Mutta on yksi ihmisluokka, jolla on erityinen etuoikeus — Marx kutsui heitä “sitoutumattomaksi älymystöksi”. Näiden “sitoutumattomien älykköjen” etuoikeutena oli löytää totuuksia, jotka eivät olleet ideologiaa.
Tällä “etujen” ajatuksella on valtava vaikutus. Ensinnäkin ota huomioon se, että tämä oppi ei sano ihmisten toimivan ja ajattelevan sen mukaan, mitä he pitävät heidän etuinaan. Toiseksi ota huomioon, että he pitävät “etuja” riippumattomina ihmisten ajatuksista ja ideoista. Nämä riippumattomat edut pakottavat ihmiset ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Esimerkkinä siitä, miten tämä ajatus vaikuttaa nykypäivän ajatteluun, voisin mainita Yhdysvaltain senaattorin — ei demokraatin — joka sanoi ihmisten äänestävän heidän “etujensa” mukaan; hän ei sanonut, että sen mukaan, minkä he ajattelevat olevan heidän etunsa mukaista. Tämä on Marxin idea — olettaen, että “edut” ovat jotain varmaa ja erillään ihmisten ideoista. Karl Marx kehitti tämän ajatuksen ensin Kommunistisessa manifestissaan.
Engels tai Marx eivät olleet proletariaattia. Engels oli hyvin varakas. Hän harrasti kettujahtia punaisessa takissa — tämä oli rikkaiden harrastus. Hänellä oli tyttöystävä, jota hän piti liian alhaisena edes harkitakseen naimisiin menoa tämän kanssa. Engelsin tyttöystävä kuoli ja hän oli parisuhteessa siskoonsa. Hän meni vihdoin naimisiin siskonsa kanssa, mutta hän kuoli vain muutamaa päivää myöhemmin.
Karl Marx ei koskaan itse tehnyt kovin paljon rahaa. Hän sai rahaa työskentelemällä New-York Tribune -sanomalehden vakituisena avustajana. Mutta hän oli lähes täysin ystävänsä Engelsin tuen varassa. Marx ei ollut proletariaattia; hän oli hyvin toimeentulevan asianajajan poika. Hänen vaimonsa, Jenny von Westphalen, myöhemmin Jenny Marx, oli erään preussilaisen korkea-arvoisen junkkerin tytär. Ja Marxin lanko oli Preussin poliisin päällikkö.
Niinpä nämä kaksi miestä, Marx ja Engels, jotka väittivät, että proletariaatin mieli oli erilainen kuin porvariston mieli, olivat hankalassa asemassa. Niinpä he sisällyttivät Kommunistiseen manifestiin kohdan selittääkseen asiaan: “Porvaristo on esittänyt historiassa mitä kumouksellisinta osaa.” [***] Jos kuitenkin jotkut ihmiset kykenevät vapautumaan luokkaedun laista, niin laki ei ole enää yleinen laki.
Marxin ajatuksena oli, että aineelliset tuotantovoimat vievät ihmiset yhdestä vaiheesta toiseen, kunnes he onnistuvat saavuttamaan sosialismin, joka on kaiken loppu ja korkeus. Marx sanoi, että sosialismia ei voida suunnitella etukäteen; historia huolehtii siitä. Marxin mukaan ne, jotka sanovat, kuinka sosialismi toimii, ovat vain “utopisteja”.
Sosialismi hävisi älyllisesti jo Marxin kirjoittaessa. Marx vastasi arvostelijoilleen sanomalla, että oppositiossa olevat olivat vain “porvaristoa”. Hänen mukaansa ei ole tarvetta kumota vastustajien väitteitä, vaan vain paljastaa heidän porvarillinen taustansa. Ja koska heidän oppinsa oli vain porvarillista ideologiaa, sitä ei ollut tarpeen käsitellä. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei kukaan porvari voisi kirjoittaa mitään sosialismin puolesta. Niinpä kaikki tällaiset kirjailijat halusivat todistaa olevansa proletariaattia. Voisi olla sopivaa mainita tässä yhteydessä myös se, että ranskalaisen sosialismin esi-isä, Saint-Simon [4] oli kuuluisan herttua- ja kreiviperheen jälkeläinen.
Ei yksinkertaisesti ole totta, että keksinnöt kehittyvät, koska ihmiset etsivät käytännöllisiä tarkoituksia, eivätkä totutuksia.
Kun Marx julkaisi kirjoituksiaan, saksalaista ajattelua hallitsivat Berliinin yliopiston professori George Wilhelm Friedrich Hegelin (1770–1831) ajatukset. Hegel oli kehittänyt opin historian filosofisesta kehityksestä. Jossain suhteessa hänen ajatuksensa olivat erilaisia, jopa aivan päinvastaisia kuin Marxin opit. Hegel oli ihminen, joka tuhosi saksalaisen ajattelun ja saksalaisen filosofian ainakin sadan vuoden ajaksi. Hän löysi varoituksen Immanuel Kantista (1724–1804), jonka mukaan historianfilosofian voi kirjoittaa vain ihminen, jolla on rohkeutta teeskennellä näkevänsä maailman Jumalan silmin. Hegel uskoi, että hänellä oli “Jumalan silmät”, että hän tiesi historian lopun ja että hän tiesi Jumalan suunnitelmat. Hän sanoi, että Geist (henki) kehittää itseään ja ilmentää itsensä historiallisen kehityksen kautta. Siksi historian kulku on väistämättä edennyt vähemmän tyydyttävistä olosuhteista tyydyttävimpiin olosuhteisiin.
Vuonna 1825 Hegel sanoi, että olemme saavuttaneet suurenmoisen tilanteen. Hän katsoi Fredrik Vilhelm III (1770–1840) johtaman Preussin valtakunnan ja Preussin kirkkounionin olevan maallisen ja hengellisen vallan täydellistymä. Marx sanoi, kuten Hegel oli sanonut ennen häntä, että menneisyydessä oli historiaa, mutta historiaa ei enää ole, koska olemme saavuttaneet tyydyttävän tilanteen. Siksi Marx hyväksyi hegeliläisen järjestelmän, vaikka hän käytti aineellisia tuotantovoimia Geistin sijasta. Aineelliset tuotantovoimat etenevät eri vaiheissa. Nykyinen vaihe on erittäin huono, mutta sillä on yksi asia puolellaan — se on välttämätön alkuvaihe sosialismin täydellisen tilan ilmestymiselle. Ja sosialismi on aivan nurkan takana.
Hegeliä kutsuttiin Preussin absolutismin filosofiksi. Hän kuoli vuonna 1831. Hänen koulukuntansa ajatteli vasemmalle ja oikealle. (Vasemmistolaiset eivät pitäneet Preussin hallituksesta ja Preussin kirkkounionista). Tämä ero vasemmiston ja oikeiston välillä on ollut olemassa siitä lähtien. Ranskan parlamentissa ne, jotka eivät pitäneet kuninkaan hallituksesta, istuivat kokoontumissalin vasemmalla puolella. Tänään kukaan ei halua istua oikealla.
Alun perin, toisin sanoen ennen Karl Marxia, sana “oikeisto” tarkoitti edustuksellisen hallitusvallan ja kansalaisvapauksien kannattajia. Toisaalta “vasemmistolla” viitattiin niihin, jotka kannattivat kuninkaallista absolutismia ja kansalaisoikeuksien rajoittamista. Sosialististen ideoiden ilmaantuminen muutti näiden sanojen merkitystä. Jotkut “vasemmistosta” ovat tuoneet painokkaasti näkemyksensä esiin. Esimerkiksi Platon (427–347 eaa.) oli rehellinen todetessaan kannattavansa filosofivaltaa. Ja Auguste Comte (1798–1857) sanoi, että vapaus oli aikaisemmin välttämätöntä, koska se antoi hänelle mahdollisuuden julkaista hänen kirjansa, mutta nyt kun nämä kirjat oli julkaistu, vapaudelle ei enää ollut tarvetta. Ja samalla tavalla Étienne Cabet (1788–1856) puhui kolmesta kirjojen luokasta — huonoista kirjoista, jotka tulisi polttaa; välikirjat, joita olisi muutettava; ja loput olivat “hyviä” kirjoja. Siksi sosialististen valtioiden kansalaisille myönnetyissä kansalaisvapauksissa oli suuria sekaannuksia. Tämä johtui siitä, että marxistiset ajatukset eivät kehittyneet maissa, joissa oli kansalaisvapauksia, vaan maissa, joissa ihmisillä ei ollut kansalaisvapauksia.
Kommunistisessa maassa elänyt kommunistikirjailija Nikolai Bukharin (1888–1938) kirjoitti pamfletin vuonna 1917 [5], jossa hän sanoi, että me pyysimme lehdistön- ja ajattelunvapautta ja kansalaisvapauksia menneisyydessä, koska olimme oppositiossa ja tarvitsimme nämä vapaudet valloittaaksemme. Tällaisia kansalaisvapauksia ei enää tarvita nyt, kun olemme valloittaneet. [6] Jos herra Bukharin olisi ollut amerikkalainen kommunisti, hän olisi luultavasti edelleen elossa ja vapaa kirjoittamaan lisää pamfletteja siitä, miksi vapaus ei ole välttämätöntä.
Nämä marxilaisen filosofian erityispiirteet voidaan selittää vain sillä, että vaikka Marx eli elämänsä Iso-Britanniassa, hän ei käsitellyt Iso-Britannian tilannetta, jossa kansalaisvapauksia ei hänestä enää tarvittu, vaan Saksan, Ranskan, Italian ja muiden maiden olosuhteita, joissa kansalaisvapauksia vielä edelleenkin tarvittiin. Näin ollen näemme, että oikeistolla ja vasemmistolla, jolla oli merkitystä vielä Ranskan vallankumouksen aikoina, ei ole enää mitään merkitystä.
Toimittajan huomioita
[1] Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suom. V. Louhivuori, T. Lehén & M. Ryömä. Moskova: Edistys 1974.
[2] “The Unresolved Contradiction in the Economic Marxian System”. Teoksessa Shorter Classics of Eugen von Böhm-Bawerk (South Holland, IL: Libertarian Press, 1962 [1896; englanniksi 1898]), ss. 201–302.
[3] “Le moulin à bras vous donnera la société avec le souzerain; le moulin à vapeur, la société avec le capitaliste industriel.” Karl Marx, Misère de la philosophie (Pariisi ja Brysseli, 1847), s. 100.
[4] Claude Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi (1760–1825)
[5] “Luokkataistelu ja Venäjän vallankumous”. Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 26. Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1919.
[6] Bukharin todettiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan Moskovan oikeudenkäyntien yhteydessä maaliskuussa vuonna 1938.
[*] Käytän tässä kirjoituksessa “tuotantovoimien” ja “tuotannollisten voimien” käsitettä vain tuomaan tekstiin vaihtelua. Ne tarkoittavat loppu viimein samaa asiaa.
[**] Jarkko S. Tuusvuori, Ranskan filosofinen 1800-luku. niin & näin 2/2002, ss. 9–14
[***] Alkuperäisessa artikkelissa Mises kirjoittaa: “Kun aika on kypsä, jotkut porvariston jäsenistä liittyvät nouseviin luokkiin.” Mises todennäköisesti käyttää lainausmerkkejä yhteenvetoa varten, mutta tästä ei ole varmuutta; löysin Kommunistisesta manifestista muutaman kohdan, jotka vastaavat suoraan Misesin esittämää ajatusta.
Ludwig von Mises piti yhdeksän luentoa 23. kesäkuuta — 3. heinäkuuta 1952 San Franciscon julkisessa kirjastossa Marxin dialektisen materialismin ja luokkataisteluteorian perustavanlaatuisista virheistä ja väärinkäsityksistä. Nämä luennot koottiin yhteen Marxism Unmasked: From Delusion to Destruction -nimiseen teokseen, jonka amerikkalainen Foundation for Economic Education julkaisi vuonna 2006. Mind, Materialism, and the Fate of Man on ensimmäinen Misesin luennoista.
Artikkelin on suomentanut Foundation for Economic Educationin luvalla Thomas Brand (Twitter). Lue lisää FEE:n tekijänoikeusohjeista.
