Miksi asiantuntijoiden kyseenalaistaminen on oikein
“Nojatuoliepidemiologien” ivaajat eivät ymmärrä kriittisen keskustelun tärkeyttä
Virus pyyhkäisee läpi Euroopan. Se on tottelevaisuuden virus.
Uusi suvaitsemattomuus leviää. Se on eräänlaista kiihkoilua, jonka mukaan niiden meistä, jotka eivät ole epidemiologeja, pitäisi vain pitää turpansa hemmetti kiinni ja hyväksyä ja toimia sen perusteella, mitä epidemiologit meille sanovat. Meitä ei-asiantuntijoita kehotetaan alistumaan nöyrästi niille, jotka ilmeisesti tietävät, mikä on meille parasta — perääntyä asiantuntemukseen ja lopettaa epävarma jälkiviisastelu.
Niiden tavallisten ihmisten ivaaminen sosiaalisessa mediassa, jotka yrittävät järkeillä tätä koronaviruskriisiä, muistuttaa 1800-lvun elitistisiä luonnolliseen järjestykseen ja kunnioituksen tarpeeseen perustuvista ennakkoluuloista. Stanfordin yliopiston Meta-Research Innovation Centerin Noah Haber on yhdessä joidenkin muiden tutkijoiden kanssa vaatinut “litistämään nojatuoliepidemiologian käyrää”. Hän viittaa “Dunning-Kruger-vaikutukseen (DKE)” eli ilmiöön, jonka mukaan “ihmisillä ei ole kykyä ymmärtää kykyjensä puutetta”. Haber toteaa lisäksi, että on olemassa “uusi ja virulentimpi kanta nimeltään DKE-19”, joka on saavuttanut “pandemian mittaluokan”, ja joka “näyttää ilmestyvän yleensä 3–5 päivää sen jälkeen, kun joku on oppinut, että sanalla ’epidemiologia’ ei viitata ihosairauksien tutkimukseen”.
Näiden asiantuntemuksen mestarien ilkeyden ja syvästi alentavan sävyn ei pitäisi herättää vain suuttumusta. Huolestuttavampaa on heidän yrityksensä lopettaa keskustelu. Tässä tilanteessa pitäisi nyt tapahtua jotain aivan päinvastaista.
Ensimmäinen mielessä pidettävä asia on, että kenelläkään, mukaan lukien todellisilla epidemiologeilla ja “nojatuoliepidemiologeilla”, ei ole yksinoikeutta totuuteen. Kyse on terveyskriisistä, jonka juuret ovat epävarmuudessa. Näissä olosuhteissa on väistämätöntä, että huhut, salaliittoteoriat ja väärä tieto leviävät, samoin kuin asiantuntijoiden kuin myös ei-asiantuntijoiden todelliset pyrkimykset ymmärtää kohtaamaamme ahdinkoa.
Kyllä, me kaikki voimme suuttua tietyistä sosiaalisessa mediassa esitetyistä kommenteista. Joitakin melko typeriä asioita on sanottu ja levitetty. Mutta ajatus siitä, että Twitterin moderaattorien tai WhatsAppin ylläpitäjien kaltaisten valvojien pitäisi lopettaa tai hallita keskustelua on selvästi väärä. Meidän pitäisi pikemminkin suhtautua myönteisesti keskustelun leviämiseen. Se osoittaa, että tavalliset ihmiset, aivan kuten asiantuntijatkin, yrittävät ymmärtää aikakautemme hulluutta.
Vaatimus kuuliaisuudesta, suvaitsemattomuus tavallisten ihmisten pyrkimyksiä käsitellä todellisuutta, on nautinnollista, joka saattaa imarrella itsensä asiantuntijoiksi nimeämien egoa. Mutta se on karhunpalvelus yhteiskunnalle ja itse asiassa myös asiantuntijoille.
Tällaisina aikoina skeptisyys, keskustelu ja kyseenalaistaminen ovat perustavanlaatuisia kriisin ratkaisemiseksi. Nämä asiat ovat keskeinen osa sitä, miten ymmärrämme maailmaa ja rakennamme selviytymiskykyämme uhan käsittelemiseksi. Selkeyden saavuttamisessa sekaannuksen keskellä ei ole kyse “valon näkemisestä” tai “totuuden” löytämisestä. Kyse on siitä, kuinka saavutamme yhteisymmärryksen siitä, mikä totuus voisi olla.
“Nojatuoliepidemiologian” arvostelijat eivät ymmärrä, että meidän ei tarvitse ymmärtää tieteellisen asiantuntemuksen teknistä sisältöä kyseenalaistaaksemme sen. Kansalaisina meidän on arvioitava sitä tietoa, jota meidät on pyydetty hyväksymään keskustelun ja suostuttelun avulla. Kansalaisina voimme rakentavasti muokata politiikkaa, kun ylläpidetään julkisia kiistoja meille esitetyistä neuvoista tai politiikkasuosituksista.
Yksi asia, johon meidän pitäisi ryhtyä, on epäjohdonmukaisuuksien haastaminen. Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten meille kerrottiin, että ihmisten kokoontuminen suurissa urheilutapahtumissa ei ollut suuri uhka. Tänään meille kerrotaan, että kävely puistossa jonkun kanssa alle kahden metrin varoetäisyydellä on vastuutonta. Jos hyväksymme, ja ehkä meidän pitäisi, sen, että on tullut ilmi uutta tietoa, jotka osoittavat näiden toimenpiteiden tarpeellisuuden nyt, tilanne olisi järkevä. Tällaisia selityksiä ei kuitenkaan ole esitetty.
Kyse on siitä, että vaatimalla selityksiä, emme esitä arviota argumentin perusteista tai huonoista puolista. Keskustelun vapautta korostamalla pakotamme asiantuntijat pikemminkin taisteluun, keskustelemaan keskenään epäjohdonmukaisuuksista ja kyseenalaistamaan itsensä ja esitetyt todisteet. Tämä saattaa muuttaa heidän mielensä; ehkä ei. Mutta ainakin se pakottaa heidät selittämään kantansa paremmin. Niin sanottu “nojatuoliepidemiologia” lisää selkeyttä, asiantuntemusta ja lisää siten myös luottamusta.
Todelliset asiantuntijat toivottavat “tunkeutumisemme” heidän tilaansa tervetulleeksi. Moraalinvartijat uskovat oivalluksiensa olevan moukkien ajatuksia parempia. Ne ihmiset, jotka todella taistelevat koronaviruskriisin ratkaisemiseksi, tietävät, että tämä on kuitenkin monella rintamalla käytävä taistelu — taistelua käydään tieteellisellä, poliittisella ja sosiaalisella tasolla. He tietävät myös, että on väärin ja hedelmätöntä eristäytyä julkisesta keskustelusta. Heidän omanarvontuntonsa riippuu siitä, kuinka hyvin he kykenevät vastaamaan julkiseen paineeseen. Kuten itävaltalaisfyysikko Erwin Schrödinger totesi: “Jos et voi — pitkällä tähtäimellä — kertoa kaikille, mitä olet tehnyt, tekemisesi on ollut arvotonta.”
Tulosten optimoimiseksi meidän on vahvistettava, ei heikennettävä, asiantuntijoiden ja muiden kuin asiantuntijoiden välistä työnjakoa. Meidän on myös sanottava, että on moraalinen välttämättömyys, kaikille kuuluva velvollisuus, kyseenalaistaa asiantuntijoita. Tämän pitäisi olla aikakautemme viesti.
Suomennos Norman Lewisin (Twitter) esseestä “Why it is right to question the experts”. Essee ilmestyi Spiked-verkkolehdessä 26.3.2020.
Lewis on innovaatioihin ja teknologiaan erikoistunut kirjoittaja, puhuja ja konsultti, joka työskenteli aiemmin PwC:n palveluksessa. Tällä hetkellä hän vetää Futures Diagnosis -nimistä neuvontapalveluyritystä ja kirjoittaa kirjaa joukkojen viisaudesta ja asiantuntijuuden tulevaisuudesta.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
