Misesin toiminta-aksiooman nerokkuus

Per Bylundin essee vuodelta 2020

“Taloustieteessä on kyse arvontuotannon tutkimuksesta. Arvo on mielessämme, mutta sen luominen riippuu maailman asettamista rajoista: niukkuudesta. Inhimillinen toiminta on tutkimusalan ydin, sillä se yhdistää nämä kaksi maailmaa ja on muutoksen syy pyrkiessämme luomaan arvoa.”

— Per Bylund

Toiminta-aksiooma on Ludwig von Misesin taloustieteellisen metodin (prakseologian) lähtökohta. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin vain lähtökohta. Se ratkaisee näennäisesti vaikealta vaikuttavan ongelman.

Ludwig von Misesin konkretisoidessa taloudellisen ajattelun prakseologiaksi, hän itse ajatteli, että kyse oli vain Carl Mengerin urauurtavan teoreettisen työn selventämisestä. Menger perusti työnsä perinteiseen loogiseen taloudelliseen päättelyyn. Mises itse ei osannut aavistaa prakseologian aiheuttamaa kohua. Prakseologia kuohutti pääasiassa valtavirtaisten taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta myös itävaltalaisten leirissä. Esimerkiksi Friedrich A. Hayek ei täysin ymmärtänyt Misesin lähtökohtia.

Misesin mukaan taloudellinen ajattelu pohjautuu inhimilliseen toimintaan; ihminen toimii tarkoituksellisesti sen sijaan että reagoisi vaistomaisesti. Ihmisellä on toimiessaan päämäärät mielessään. Ihminen pyrkii saavuttamaan jotakin. Tämä jokin ei perustu pääosin kamppailu- tai pakovaistoon. Ihmisen toiminta kohdistuu usein sellaisen asian saavuttamiseen, jota ei aiemmin ollut olemassa, mutta jonka olemme kuvitelleet saavuttavamme ja olevan meille arvokasta.

Inhimillinen toiminta tarkoituksellisena käyttäytymisenä on misesiläisen prakseologian perusoletus, ja tämä tunnetaan toiminta-aksioomana. Tästä aksioomasta voidaan johtaa lukuisia taloudellisia totuuksia, jotka yhdessä muodostavat talousteorian ytimen. Propositio on täysin deduktiivinen, jossa lähtökohtana on sinänsä tosi väite, josta loogisesti päättelemällä voidaan johtaa muita tosia väitteitä. Menetelmä ei sinänsä ole erityislaatuinen tai uusi. Kyse on yksinkertaisesti sellaisesta päättelystä, jota taloustieteilijät ja filosofit ovat hyödyntäneet kautta aikojen.

Toiminta-aksiooma vaikuttaa kuitenkin ärsyttävän ihmisiä. Miksi taloudellisen ajattelun pitäisi ponnistaa ihmisen toiminnasta? Jotkut väittävät, että tämä ei ole välttämätöntä tai toiminta-aksiooman hyväksymisessä on kyse “valinnasta” ja Misesin omasta mieltymyksestä. Toiset väittävät toiminta-aksiooman olevan riittämätön. Mutta kritiikki on heikkoa. Mises ratkaisee lukuisia ongelmia määrittelemällä ihmisen toiminnan perusaksioomaksi. Toiminta on puuttuva lenkki arvon — subjektiivisen kokemuksen — ja objektiivisen — mitattavissa olevan — todellisuuden, välillä.

Subjektiivinen arvo

Kaikki taloustieteilijät ovat julkisesti samaa mieltä siitä, että arvo on toden totta subjektiivista, mutta vaikuttaa siltä, että suurin osa heistä ei ymmärrä tämän tosiasian seurauksia. Taloustieteilijöitä, jotka eivät kuitenkaan vaikuta ymmärtävän tämän perustavanlaatuisen totuuden vaikutuksia, on paljon. Subjektiivinen arvo ei ole mitattavissa, koska kukaan muu kuin yksilö itse ei pääse siihen käsiksi, sillä vain yksilö kykenee havaitsemaan arvon. Sitä ei siis ole mahdollista järkevästi esittää matemaattisen tai tilastollisen mallin kaavoilla tai muuttujilla. Ei-itävaltalaiset taloustieteilijät “olettavat”, että ihmisten hyötyfunktiot ovat mitattavissa, ja päättelevätkin, että on mahdollista laskea, miten näitä hyötyjä voidaan maksimoida.

Itävaltalaisille tämä on oletus, joka on sekä epärealistinen että tarpeeton. Subjektiivinen arvo voidaan määritellä vain henkilökohtaiseksi tyytyväisyyden tunteeksi. Se on jotakin, minkä tunnemme itse. Itävaltalaiset sanovatkin, että arvo on jotakin, joka ilmenee tavaroiden ja palvelujen kuluttamisessa (käyttämisessä). Vasta kun tunnemme tyydytystä jonkin asian käytöstä, ymmärrämme sen arvon. Toisin sanoen ruoan syömisen arvo voi olla nälän tunteen välttäminen tai yksinkertaisesti selviytyminen. Mutta entä ruuan maku? Hyvän ja tasapainoisen aterian synnyttämä tyytyväisyys? Kenties hieman juomaa kylkeen ja hyvä seura? Koko kokemus on arvokas, mutta täysin yksilön omasta mielestä. Sitä ei voi mitata, eikä sille voi antaa fiat-rahassa arvoa, vaikka sitä kuinka toivoisimme.

Se, että jollakin asialla on arvoa, edellyttää kuluttajalta muutakin kuin pelkkää tyydytystä. Nautitun (kulutetun) asian on myös oltava niukka. Sitä on oltava vähemmän kuin voimme käyttää (kuluttaa). Itse asiassa tyytyväisyys liittyy suoraan niukkuuteen. Voit lyödä vetoa, että sisäfilepihvejä ei arvostettaisi yhtä paljon, jos niitä olisi yhtä helposti saatavilla kuin donitseja. Käyttäisimmekö kultakoruja, jos kulta tippuisi taivaalta?

150 vuotta sitten Carl Menger teki pääteoksessaan selväksi, että arvo on subjektiivinen ilmiö ja jokin pitäminen subjektiivisesti arvokkaana edellyttää, että tuo jokin edistää tyydytystä (tai pikemminkin sanottuna: sen on odotettava tyydyttävän tarpeita) ja sitä on oltava vähemmän saatavilla kuin haluaisimme kuluttaa (sen on oltava niukkaa). Tämän vuoksi ajattelemme taloudellisesti, ekonomisoimme. Päätämme käyttää resursseja parhaalla mahdollisella tavalla, jotta saamme niistä mahdollisimman paljon tyydytystä (arvoa).

Tässä on tietysti kyse siitä, että puhumme edelleen omakohtaisesti tyytyväisyyden tunteesta. Kansantaloudessa tuotamme kuitenkin tavaroita ja palveluita toisillemme ja käymme kauppaa keskenämme. Kehittyneissä talouksissa käytetään myös rahaa hankkiaksemme välillisesti hyödykkeitä, joita arvostamme enemmän.

Siis miten päädymme yksilöllisistä tunteista, joita ei voida mitata, markkinoille, joilla on tavaroita ja palveluita, joita ostetaan ja myydään rahaa vastaan? Tähän Misesin toiminta-aksiooma tarjoaa nerokkaan vastauksen.

Puuttuva lenkki

Toiminta-aksiooma ratkaisee yllä kuvatun ongelman, koska ihmisen toiminnan on suunnattava energiaa ulospäin: toiminnassa hyödynnetään luonnon tarjoamia keinoja ja sen tuloksena luontoon syntyy objektiivisesti havaittavia muutoksia. Loppujen lopuksi toiminta määritellään seuraavasti: teemme jotain saavuttaaksemme jonkin päämäärän, jonka uskomme voivamme saavuttaa fyysisessä maailmassa.

Ihmisen toiminta on objektiivisten keinojen käyttämistä yrittäessämme ilmentää odotettua tai kuviteltua maailmantilaa, jossa tyydytämme havaitut tarpeet — ja siten luomme puhtaasti subjektiivista hyvinvointia. Jos sinulla on vilu, voit toimia lieventääksesi kärsimystäsi tuottamalla vaatteita tai suojaa.

Sen arvo, mitä olemme luoneet, on vain mielessämme. Ja täsmällinen arvo, jota tavoittelemme, perustuu omaan, niin ikään puhtaasti subjektiiviseen, eri mahdollisuuksien järjestykseen. Mutta toiminta sinänsä, jolla pyrimme saavuttamaan subjektiivista arvoa, ilmenee objektiivisessa todellisuudessa. Asiat, jotka tapahtuvat vain mielessämme, eivät ole inhimillistä toimintaa — ne ovat vain unelmia. Unelmat ovat todellisuudesta erillisiä asioita. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että voimme unelmoida paremmasta huomisesta ja sitten toimia paremman huomisen saavuttamiseksi.

Mikään ei takaa sitä, että toiminta sellaisenaan johtaa siihen, mitä mielessämme tavoittelemme. Usein käy päinvastoin: toimet johtavat tahattomiin seurauksiin. Epäonnistuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja se riippuu monista tekijöistä, tilanteen täydellisestä väärinymmärryksestä siihen, että valitut keinot ovat väärät — ja toisinaan olemme valinneet jopa väärän tavoitteen. Toiminnassa kuitenkin keksimme ja viestimme keinoja, joilla voimme saavuttaa aiotut tavoitteet tai hyödyntää tahattomia tavoitteita. Näin opimme myös olemaan tekemättä asioita.

Itävaltalaiset eivät esitä, että kaikella toiminnalla on tarkoitettuja seurauksia. Itävaltalaiset kuitenkin sanovat, että ihmiset toimivat tarkoituksellisesti vaikuttaakseen enemmän tai vähemmän selkeästi ilmaistuihin muutoksiin objektiivisessa todellisuudessa ja että toiminta — ja vain toiminta — voi paljastaa maailman meille.

Toiminnalla on — ja sillä täytyy olla — todellisia seurauksia. Teko itsessään ja sen seuraukset ovat sekä havaittavissa että mitattavissa. Toiminnan avulla käytämme niukkoja resursseja tavaroiden ja palvelujen tuottamiseen.

Toiminta-aksiooman ehdoton nerokkuus on siinä, että se määrittelee yhteyden subjektiivisen arvon ja objektiivisen todellisuuden välillä. Toimilla pyritään muuttamaan todellisuutta ja siten luomaan arvokas tilanne. Toiminnassa turvaudutaan keinoihin, joita toimija pitää hyödyllisinä aiotun päämäärän saavuttamiseksi. Valinnat tapahtuvat yksilön sisäisesti laskemien subjektiivisten arvostusten perusteella. Turkikset saattavat olla keino valmistaa vaatteita talvea ajatellen, mutta turkiksia voidaan käyttää myös sahatavaran kanssa suojan rakentamiseksi. Kumpi valinta johtaa korkeampaan arvoon, vaatteet vai tuulensuoja? Entä kumpi näistä kahdesta lopputulemasta — vaatteet tai tuulensuoja — vaikuttaa tarjoavan korkeamman arvon ottaen huomioon kustannukset (turkikset ja puutavara)?

Subjektiiviset arvostuksemme on mahdollista havaita suoraan objektiivisten resurssien ekonomisoimisena. Toimintamme, ei niinkään unelmamme, merkitsevät jotakin kanssaihmisillemme, koska toimintamme luo keinot, joita tarvitaan arvokkaiden tarpeiden tyydyttämiseen, ja toimintamme kuluttaa resursseja, jotka olisi voitu käyttää jotenkin muuten.

Voidaan siis todeta, että subjektiiviset arvostuksemme heijastuvat objektiiviseen todellisuuteen juuri toiminnan kautta. Tämän vuoksi toiminta-aksiooma on korvaamaton lähtökohta taloudelliselle ajattelulle.

Suomennos Per Bylundin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “The Genius of Mises’s Action Axiom”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mises Wire -blogissa 6. lokakuuta 2020.

Bylund on Okhaloman osavaltion yliopiston yrittäjyyden professori ja Mises Instituten vanhempi tutkija. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja monipuolinen tutkija. Bylundin lyhyt Johdatus taloudelliseen ajatteluun ilmestyi hiljattain Konsensus Networkin kustantamana.

Lisenssi on CC BY-NC-ND 4.0 DEED

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).