Miten olla eri mieltä
Paul Grahamin klassikkoessee
Verkko muuttaa kirjoittamisen keskusteluksi. Kaksikymmentä vuotta sitten kirjailijat kirjoittivat ja lukijat lukivat. Verkon ansiosta lukijat voivat vastata ja yhä useammin vastaavat kommenttiketjuihin, keskustelufoorumeille ja omissa blogikirjoituksissaan.
Monet, jotka vastaavat johonkin, ovat eri mieltä asioista. Se on odotettavissa. Samaa mieltä oleminen motivoi ihmisiä yleensä vähemmän kuin eri mieltä oleminen. Ja kun olet samaa miltä, sinulla on vähemmän sanottavaa. Voisit laajentaa jotain kirjoittajan sanomaa, mutta hän on luultavasti jo tutkinut mielenkiintoisimmat seikat. Saatat päätyä alueelle, jota kirjoittaja ei ehkä ole tutkinut, kun olet eri mieltä hänen kanssaan.
Tämän seurauksena erimielisyyttä on paljon, etenkin sanalla mitattuna. Se ei tarkoita, että ihmisistä tulee vihaisempia. Viestinnän rakennemuutos riittää saamaan sen aikaiseksi. Mutta vaikka erimielisyyden lisääntyminen ei johdu vihdasta, on olemassa vaara, että erimielisyyden lisääntyminen tekee ihmisistä vihaisempia. Erityisesti verkossa, jossa on helppo sanoa asioita, joita et koskaan sano kasvokkain.
Jos olemme kaikki enemmän eri mieltä, meidän pitäisi olla varovaisia ollaksemme hyviä siinä. Mitä hyvä erimielisyys tarkoittaa? Useimmat lukijat osaavat erottaa toisistaan pelkän nimittelyn ja huolellisesti perustellun kritiikin, mutta mielestäni välivaiheiden nimeämisestä olisi hyötyä. Tässä on yritys erimielisyyshierarkiasta:
EH0. Parjaaminen
Tämä on erimielisyyden alhaisin muoto ja luultavasti myös yleisin. Olemme kaikki nähneet tällaisia kommentteja:
Olet idiootti!!!!!!
Mutta on tärkeää ymmärtää, että selkeämmällä parjaamisella on yhtä vähän painoarvoa. Kommentti, kuten
Kirjoittaja on itsetärkeilevä diletantti.
ei oikeastaan ole mitään muuta kuin mahtailevampi versio idiootiksi nimittelystä.
EH1. Henkilöön kohdistuva -hyökkäys
Ad hominem eli henkilöön kohdistuva -hyökkäys ei ole aivan yhtä heikko kuin pelkkä parjaaminen. Siinä voi tosiaan olla jotain perää. Jos esimerkiksi joku poliitikko puolustaisi artikkelissaan poliitikkojen palkankorotuksia, siihen voidaan vastata:
Totta kai hän sanoisi niin. Hän on poliitikko.
Tämä ei kumoa kirjoittajan väitettä, mutta sillä voi ainakin olla merkitystä asian kannalta. Se on silti erittäin heikko erimielisyyden muoto. Jos poliitikon väitteessä on jotain vikaa, sinun pitäisi sanoa, mitä on vialla; ja jos siinä ei ole vikaa, mitä väliä, sillä on, että kirjoittaja on poliitikko?
Sanomalla, että kirjoittajalla ei ole asiantuntemusta kirjoittaa aiheesta, on muunnelma henkilöön kohdistuvasta hyökkäyksestä — ja erityisen hyödytöntä lajia, koska hyvät ideat ovat usein peräisin ulkopuolisilta. Kysymys on siitä, onko kirjoittaja oikeassa vai ei. Jos hänen asiantuntemuksensa puute johti virheisiin, osoita nämä virheet. Jos asiantuntemuksen puute ei johtanut virheisiin, tässä ei ole sinänsä mitään ongelmaa.
EH2. Sävyn arvostelu
Ylemmällä tasolla näemme jo vastauksia kirjoitukseen, eikä kirjoittajaan. Niiden alin muoto on olla eri mieltä kirjoittajan sävystä tai tyylistä. Esimerkiksi jotain tällaista:
En voi uskoa, että kirjoittaja hylkää älykkään suunnittelun näin huolettomasti.
Vaikka tämä onkin parempi kuin kirjoittajaa vastaan hyökkääminen, tämä on silti heikko erimielisyyden muoto. Sillä, onko kirjoittaja oikeassa vai väärässä, on paljon enemmän merkitystä kuin hänen sävyllään. Varsinkin kun sävyä ja tyyliä on vaikea arvioida. Joku, joka kantaa huolta jostakin aiheesta, saattaa loukkaantua sävystä, joka vaikuttaa muista lukijoista neutraalilta.
Joten jos pahin asia, minkä voit tehdä, on arvostella sävyä, et sano paljon mitään. Onko kirjoittaja nenäkäs, mutta oikeassa? Parempi kuin vakava ja väärässä. Ja jos kirjoittaja on jossain väärässä, sano missä virhe on.
EH3. Vastustaminen
Tässä vaiheessa saamme vihdoin vastauksia siihen, mitä sanottiin, eikä siihen, miten sanottiin tai kenen toimesta sanottiin. Väitteeseen vastaamisen alhaisin muoto on yksinkertaisesti vastustaa sitä vastaväitteellä, jonka puolesta on vain vähän tai ei lainkaan todisteita.
Tämä yhdistetään usein EH2-väitteisiin, esimerkiksi
En voi uskoa, että kirjoittaja hylkää älykkään suunnittelun näin huolettomasti. Älykäs suunnittelu on oikea tieteellinen teoria.
Vastustamisella voi joskus olla jonkin verran painoarvoa. Joskus pelkästään vastakkaisen näkemyksen nimenomainen esittäminen riittää osoittamaan, että se on totta. Mutta yleensä todisteista on hyötyä.
EH4. Vasta-argumentti
Neljännellä tasolla saavutamme ensimmäisen vakuuttavan erimielisyyden muodon: (perustellun) vasta-argumentin. Tähänastiset erimielisyyden muodot voidaan yleensä jättää huomiotta, koska ne eivät todista mitään. Vasta-argumentti voi todistaa jotain. Ongelmana on se, että on vaikea sanoa tarkalleen, mitä se todistaa.
Vasta-argumentti koostuu vastustamisesta ja perustelusta ja/tai todisteesta. Kun se suunnataan suoraan alkuperäistä argumenttia vastaan, se voi olla vakuuttava. Mutta valitettavasti on tavallista, että vasta-argumentit on suunnattu johonkin hieman erilaiseen. Useimmin kahden ihmisen kiistellessä intohimoisesti jostain asiasta, he kiistelevät tosiasiassa kahdesta eri asiasta. Joskus he voivat jopa olla samaa mieltä keskenään, mutta ovat niin keskittyneitä riitelyyn, etteivät ymmärrä sitä.
Voi olla perusteltu syy väittää jotain hieman erilaista asiaa vastaan kuin mitä alkuperäinen kirjoittaja sanoi: kun sinusta tuntuu, että hän ei ole ymmärtänyt asian ydintä. Mutta kun teet niin, sinun pitäisi sanoa selvästi, että esität vasta-argumentteja hieman erilaista asiaa vastaan.
EH5. Vääräksi osoittaminen
Vakuuttaminen erimielisyyden muoto on kumoaminen eli vääräksi soittaminen. Se on myös harvinaisin, koska se vaatii eniten työtä. Itse asiassa erimielisyyshierarkia muodostaa eräänlaisen pyramidin siinä mielessä, että mitä korkeammalle kipuat, sitä vähemmän tapauksia löytyy.
Jonkin kumoamiseksi sinun täytyy todennäköisesti lainata heitä. Sinun on löydettävä “savuava ase”. Sinun on tunnistettava se asia tai seikka, jossa kirjoittaja vaikuttaa olevan väärässä, ja sitten selitettävä, miksi tämä asia tai seikka on väärässä. Jos et löydä oikeaa lainausta, josta olet eri mieltä, saatat kiistellä olkiukon kanssa.
Vaikka vääräksi osoittaminen edellyttää yleensä lainaamista, lainaaminen ei välttämättä tarkoita kumoamista. Jotkut kirjoittajat lainaavat osia asioista, joista he ovat eri mieltä luodakseen vaikutelman kumoamiseksi, ja siirtyvät sitten niinkin alhaiseen erimielisyyden muotoon kuin EH1 tai jopa EH0.
EH6. Keskeisen seikan kumoaminen
Kumoamisen voima riippuu siitä, mitä kumoat. Voimakkain erimielisyyden muoto on osoittaa jokin keskeinen seikka vääräksi.
Näemme joskus tahallista epärehellisyyttä jopa niinkin korkealla erimielisyyshierarkiassa kuin EH5-tasolla, kun joku poimii pieniä kohtia argumenteista ja kumoaa ne. Joskus tämä tehdään sellaisella ajatuksella, että se muistuttaa ennemminkin hienostunutta ad hominemin muotoa kuin todellista kumoamista. Esimerkiksi jonkun kieliopista tai nimien tai numeroiden pienistä virheistä jankuttaminen. Ellei vastaväite tosiasiallisesti riipu näistä sekoista, niiden oikaisemisen ainoa tarkoitus on saattaa vastaväittäjä huonoon valoon.
Jonkin argumentin tosiasiallinen kumoaminen edellyttää keskeisen seikan — tai ainakin yhden niistä — kumoamista. Ja se tarkoittaa, että on sitouduttava nimenomaisesti siihen, mikä on keskeinen seikka. Joten todella hyvä kumoaminen näyttäisi tältä:
Kirjoittajan mukaan keskeinen seikka näyttää olevan x. Hän sanoo:
<Lainaus>
Mutta tässä argumentissa on seuraavat virheet …
Virheelliseksi väittämäsi lainauksen ei tarvitse olla kirjoittajan varsinaisen keskeisen seikan ilmaisu. Riittää, että kumoat jonkin seikan, mistä itse argumentti on riippuvainen.
Mitä tämä tarkoittaa
Nyt meillä on keino luokitella erimielisyyden muotoja. Mitä hyötyä siitä on? Erimielisyyshierarkia ei kuitenkaan tarjoa tapaa voittajan valitsemiseksi. EH-tasot kuvaavat vain lausunnon muotoa, eivät sitä, onko se oikein. EH6-tason vastaus voi silti olla täysin väärässä.
EH-tasot eivät aseta alarajaa vastauksen vakuuttavuudelle, mutta ne asettavat ylärajan. EH6-vastaus voi olla vakuuttava, mutta DH2-tason tai alempi vastaus voi olla aina epäuskottava.
Erimielisyyden muotojen luokittelun ilmeisin etu on, että se auttaa ihmisiä arvioimaan lukemaansa. Se auttaa erityisesti lukijoita huomaamaan älyllisesti epärehellisiä argumentteja. Kaunopuheinen puhuja tai hienostunut kirjoittaja voi antaa vaikutelman siitä, että hän voittaa vastustajansa vain voimakkaita sanoja käyttämällä. Itse asiassa tämä todennäköisesti määrittelee kansankiihottajan luonnetta. Erilaiset erimielisyydet nimeämälle annamme kriittisille lukijoille nuppineulan tällaisten ilmapallojen puhkaisemiseksi.
Näistä luokitteluista voi olla hyötyä myös kirjoittajille. Suurin osa älyllisestä epärehellisyydestä on tahatonta. Joku, joka väittää jotain vastaan sävyyn vetoamalla, saattaa kuitenkin todella sanoa jotain. Tilanteesta irtautuminen ja vastaväittäjän nykyisen tilanteen hahmottaminen erimielisyyshierarkian avulla voi innostaa häntä siirtymään vasta-argumenttiin tai vääräksi osoittamiseen.
Mutta suurin hyvään erimielisyyteen liittyvä etu ei ole vain se, että se tekee keskusteluista parempia, vaan se, että se tekee niihin osallistuvista ihmisistä iloisempia. Jos tutkit keskusteluja, huomaat, että EH1 on huomattavasti halpamaisempi kuin EH6. Sinun ei tarvitse olla ilkeä, jos sinulla on jotain sanottavaa. Itse asiassa et halua olla ilkeä. Jos sinulla on jotain todellista sanottavaa, ilkeys johtaa vain harhaa.
Jos erimielisyyshierarkiassa ylöspäin siirtyminen tekee ihmisistä vähemmän ilkeitä, se tekee useammista ihmisistä iloisempia. Useimmat ihmiset eivät todellakaan nauti ilkeydestä; he eivät vain voi sille mitään.
Kiitos Trevor Blackwellille ja Jessica Livingstonille tämän kirjoituksen luonnosten lukemisesta.
Suomennos Paul Grahamin (Twitter) esseestä “How to Disagree”. Essee ilmestyi Grahamin verkkosivuilla maaliskuussa 2008.
Graham on englantilaissyntyinen, Yhdysvalloissa uransa tehnyt yrittäjä, pääomasijoittaja, kirjailija ja tietojenkäsittelytieteilijä. Hänet tunnetaan muun muassa Lisp-ohjelmointikielen parissa tehdystä työstä, Y Combinatorin perustajana ja hänen blogistaan. Hän on väitellyt tietojenkäsittelytieteen tohtoriksi Harvardin yliopistosta ja opiskellut taidemaalausta.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
