Miten onnistua tai epäonnistua rajaseudulla
Nick Szabon essee
1400-luvun alkupuolella kaksi kastakuntaa maailman vastakkaisilta puolilta — yksi valtava ja toinen pieni, yksi muinainen ja kehittynyt ja toinen hiljattain barbaariselta keskikaudelta syntynyt sivilisaatio, yhdellä suurten alusten muodostama suuri laivasto ja toisella pienten alusten muodostama pieni laivasto — lähti merille. Jos joku sanoisi, että toinen näistä kansoista tulisi matkustamaan Afrikan ympäri ja valloittamaan tärkeimmät merikauppareitit 1500-luvun alkupuolella, niin kuka tahansa järkevä tarkkailija päättelisi, että tämä ennustus viittaa valtavaan ja muinaiseen sivilisaatioon, jolla on jättiläismäinen laivasto. Tuo tarkkailija olisi kuitenkin ollut väärässä. Mutta miksi?
Suuri kansakunta, Kiinan keisarikunta, lähetti merille valtavan lippueen — Zheng Hen laivaston. Laivaston päätarkoituksena ei ollut kaupankäynnin kehittäminen, kaupankäyntireittien suojaaminen tai edes valloittaminen. Sen sijaan pääasiallinen tarkoitus oli yksinkertaisesti osoittaa Kiinan keisarikunnan mahtia ja suuruutta, joka, kuten kaikki jo tiesivät, oli todellakin maailman loistavin ja voimakkain keisarikunta. Aivan toissijaisena tarkoituksena oli kerätä veroja, mutta näin ei onnistuttu keräämään missään määrin suurlaivastojen rahoittamiseen tarvittavia varoja.
Nämä valtiolaivastot toimivat täysin erillään vilkkaista kiinalaisista kauppalaivastoista, jotka eivät käyneet kauppaa pelkästään Japanin, Korean ja Filippiinien kanssa, vaan myös Indonesiassa, Indokiinassa, Intiassa ja jopa Afrikan itärannikolla. Zheng He ei auttanut suojelemaan, laajentamaan eikä muutoin tukemaan kaupankäyntiä. Sen sijaan Zheng He, keisarin eunukki ja keisari Yonglen suurbyrokraatti, purjehti valtavine laivoineen jopa Afrikkaan asti vain Kiinan keisarin ylistykseksi ja pyydysti eksoottisia eläimiä keisarin hovin huviksi.
Tarvittiin vain byrokratian poliittinen muutos sen ymmärtämiseksi, että nämä retket olivat aivan liian kalliita ja loppujen lopuksi aivan hyödyttömiä. Mutta, kuten politiikassa usein tapahtuu, keisari ylireagoi ja ei kieltänyt paitsi Zheng Hen “aarrelaivastoja”, mutta myös kiinalaisten kauppiaiden tuottavan kaupankäynnin. Viimeinen “aarrelaivasto” palasi vuonna 1433 ja Kiina vetäytyi pian kuoreensa.
Samaan aikaan maapallon toisella puolella pieni kalastajakylien ja pienimuotoisten ristiretkeläisten kansakunta valitsi toisen polun. Euroopan muiden merenkulkijoiden ja sijoittajien avustamana portugalilaiset ryhtyivät valloittamaan ja käymään kauppaa tulorahoituksen turvin. He keskittyivät valloittamaan strategisesti tärkeitä alueita, jotka edesauttoivat heidän tavoitteitaan hallita, verottaa, suojelemaan ja mahdollistamaan kaupankäynnin. He panivat täytäntöön liittolaiskauppiaidensa omistusoikeudet ja mahdollistavat monin keinoin kaupalliset instituutiot, jotka saivat kaupankäynnin kukoistamaan.
Ensimmäinen pieni valloitus oli Pohjois-Afrikassa Gibraltarin salmen etelärannalla sijaitseva Ceuta, joka oli Atlantin ja Välimeren kauppareittien kannalta strategisesti tärkeä tukikohta. Vuonna 1414 — Zheng Hen meriretkien huipulla — prinssi Henrik (“Purjehtija”) valloitti Ceutan muslimeilta kristityille. Portugalilaiset valloittivat ja perustivat tukikohdat useille Atlantin valtameren saarille — muun muassa Kanarian saarille ja Azoreille — onnistuttuaan saavuttamaan tämän ratkaisevan strategisen edun muslimi- ja genovalaiskilpailijoihin nähden. Portugalilaiset myös seurasivat myös genovalaisten aiempia matkareittejä Afrikan länsirannikkoa pitkin.
Portugalilaiset perustivat joka askeleella Afrikassa kauppa-asemia. He vaihtoivat monia Euroopasta mukanaan tuomia hyödykkeitä — aina aseista venetsialaisiin lasihelmiin (joita monet afrikkalaiset käyttivät rahana ja koruina) — kultana, orjiin ja erilaisiin eksoottisiin tuotteisiin. Samaan aikaan kun Kiinan keisarikunnassa kauppiaita vainottiin ja heitä kiellettiin käymästä ulkomaankauppaa, portugalilaiset laajensivat hitaasti kaupankäyntiverkostojaan ympäri Afrikan mantereen rannikkoseutuja ja maksoivat samaan aikaan takaisin rahoittajilleen perustamalla uutta ja tuottoisaa liiketoimintaa.
Jokainen yhä etelämmäs matkaava retkikunta oli vaatimaton ja niihin osallistui vain hyvin pieni joukko pienikokoisia aluksia. Vuosisadan puolivälin jälkeen portugalilaiset olivat ottaneet opiksi toistuvista kokemuksistaan, ja ymmärsivät miten matkata napatähden (Pohjantähden) ollessa näkymättömissä. Tämän tiedon avulla he matkasivat Afrikan länsirannikolta eteläisellä pallonpuoliskolla. Sitten he tekivät lännestä itään sen, mitä kukaan arabialainen, kiinalainen tai intialainen merenkävijä ei ilmeisesti ollut onnistunut tekemään idästä länteen ennen heitä. Vuonna 1488 portugalilainen löytöretkeilijä Bartolomeu Diasin johtama — vain kahdesta karavellista koostunut— laivasto purjehti ensimmäisenä eurooppalaisena Afrikan lounaiskärjen, Hyväntoivonniemen ympäri, ja päätyivät nykyiselle Intian valtamerelle. Neljä vuotta myöhemmin Portugalin naapurimaa Espanja lähetti genovalaisen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen matkaamaan kohti Aasiaa lännestä, mutta Aasia osoittautui sijaitsevan paljon kauempana lännessä kuin Kolumbus oli uskonut ja uhkarohkeat matkaajat päätyivät Amerikkaan.
Pian Portugalin merivoimien laivastot onnistuivat valloittamaan sekä Lähi-idän että Aasian tärkeimmät strategiset solmukohdat. He kykenivät nyt hyödyntämään huomattavasti parantuneita avomerinavigoinnin taitojaan, edistyksellisiä eurooppalaisia teknologioita (kuten tykkejä) ja hyvää ymmärrystään edullisista -joskin tarpeenmukaisista — kauppa- ja sotalaivoista. Portugalilaiset onnistuivat valtaamaan Hormuzinsalmen Lähi-idässä ja nykyisessä Malesiassa sijaitsevan Malakkan alueen. Kauppiaiden sivuuttamisen sijaan portugalilaiset keskittyivät kaupankäynnin valvontaan ja mahdollistamiseen. He eivät keskittyneet Portugalin maan kiillottamiseen, vaan pikemminkin keskittyivät luomaan oman maineensa ja suuruutensa. He keskittyivät houkuttelemaan sijoittajia ympäri Eurooppaan kauppalaivastojen rakentamiseksi ja niiden lähettämiseksi ympäri maailmaa. Kauppa Aasian eri satamien välillä ja eurooppalaisen hopean vaihtaminen eksoottisiin aasialaisiin hyödykkeisiin osoittautui melko tuottoisaksi. 1600-luvun alkupuolella portugalilaiset olivat mullistaneet niin navigoinnin kuin onnistuneet myös valtaamaan maailman tärkeimmät kappareitit. Sen sijaan, että Kiinan suurlaivastot olisivat vallanneet Ceutan ja Gibraltarin ja perustaneet kauppa-asemat Lontooseen ja Lissaboniin, niin Portugalin piskuiset laivastot perustivat kauppa-asemia Intiaan, Indonesiaan, Japaniin ja Kiinaan. Pian muutkin pienet Euroopan kansakunnat seurasivat portugalilaisten jalanjäljissä.
Kun kyse on avaruudesta, tuo käyttämättömistä korpimaista vihoviimeinen, se näyttää olevan toistaiseksi niin kaukana, että länsi on astunut Kiinan vanhoihin saappaisiin. Mitä muuta Apollo palautti paitsi mainetta ja kourallisen kivenmurikoita? Me osoitimme, että meidän sosialistimme, jos heidän toimintaansa rahoitetaan kapitalisteilta kerätyillä veroilla, voisivat voittaa heidän sosialistiensa toimesta rahoitetut sosialistit. Tarvittiinko tällaisen byrokraattisen loiston ja kunnian todistamiseen todellakin yksi prosentti bruttokansantuotteesta usean vuoden ajan?
Apolloa on seurannut joukko valkoisia norsuja, joilla on paljon enemmän tekemistä liittovaltion byrokraattien vallan ja kirkkauden osoittamisen kuin sotilaallisen edun tai käytännön liiketoiminnan kanssa. Avaruussukkulan yhden lennon sanottiin alun perin maksavan 36 miljoonaa dollaria (nykypäivän dollareissa). Sen piti vähentää huomattavasti avaruusmatkailun kustannuksia ja siten luoda “avaruusajan sivilisaatio”. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA ennakoi, että Marsissa olisi siirtokuntia vuoteen 2000 mennessä ja suuri joukko poikia unelmoi olevansa aikuisina astronautteja, jotka matkustaisivat aurinkokuntaa ristiin rastiin.
Itse asiassa avaruussukkula maksoi lopulta 1,5 miljardia dollaria lentoa kohden, yli neljäkymmentä (40) kertaa enemmän (jopa inflaatiokorjattuna) kuin aluksi luvattiin. 1980-luvun alussa kerrottiin avaruusaseman perustamisesta ja se piti saada valmiiksi kymmenen vuoden kuluessa. Mutta ensimmäistä moduulia (joista nykyinen Kansainvälinen avaruusasema koottiin) ei lähetetty avaruuteen kuin vasta vuonna 1998. Ja vain yksin NASAn osuus kustannuksista on ylittänyt alun alkaen koko ohjelman arvioidut kokonaiskustannukset.
Aiemmat ja nykyiset ehdotukset Kuun ja Marsin tukikohdista eivät myöskään ole mitään muuta kuin samanlaisia dramaattisia valkoisia norsuja: niistä ei ole realistisia sotilaallisia etuja tai hyötyä käytännön liiketoiminnalle. NASA on edelleen jumiutunut Werner Von Braunin 60 vuotta vanhaan tieteisfantasiaan “avaruusasemista” ja “tukikohdista”, joista ei ole käytännössä mitään muuta hyötyä kuin julistaa liittovaltion byrokraattien kunniaa ja voimaa kuluttamalla valtavia rahasummia dramaattisin tavoin.
Avaruusajan haikailussa on kuitenkin kehityskulku, joka muistuttaa läheisemmin Portugalin ja muiden menestyksekkäiden rajaseutujen ja erämaiden kehittäjien tulorahoitukseen perustuvaa mallia. Näihin kuuluu hyödyllisten satelliittien laukaiseminen maapallon kiertoradalle viestintä- ja valvontatarkoituksiin. Portugalilaisten tavoin ne palvelevat sekä sotilaallisia että kaupallisia tarkoituksia. Ne eivät ole vain näyttävää esitystä varten. Näiden avaruusalusten oheisviritelmistä on rakennettu pieni miehittämätön avaruusalus, jonka olemme lähettäneet tutkimaan aurinkokunnan planeettoja, kuten myös lukuisia komeettoja ja asteroideja. Menestyksekäs Hubble-avaruusteleskooppi on Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisen Kansallisen tiedustelutoimiston vakoilusatelliittien sivutuote. Ympäristösatelliitit ovat mullistaneet sääennusteet ja ilmastotutkimuksen kotiplaneetallamme. Viime aikoina avaruusmatkailu alemman kiertoradan raketeilla on osoittautunut mahdollisuudeksi kehittää uutta maksuperusteista avaruusperusteista liiketoimintaa, jolla ei ole juuri mitään tekemistä valtavien miehitettyjen avaruuslentojen kanssa.
Zheng Hen ja NASAn tyyliset “rajaseudut julkisuuskikkana”, jossa painopiste on hallituksen ylistyslaulu, on uusien rajaseutujen etsinnän ja kehittämisen epäonnistumisen resepti. Se on jyrkässä ristiriidassa tulorahoitukseen perustuvan mallin kanssa, jolla piskuinen Portugali valloitti maailman valtameret, josta nykypäivän esimerkkejä ovat kaupalliset ja sotilaalliset ponnistelut miehittämättömien satelliittien rakentamiseksi, laukaisemiseksi ja hyödyntämiseksi. Käytännön ponnistelut, jotka rahoitetaan itse liiketoiminnan tuloilla tai käytännön sotilas- tai ympäristöhyödyillä, ovat se menestyksekkäiden tienraivaajien valitsema polku; polku, joka johtaa aikanaan aurinkokunnan tutkimukseen ja kehittämiseen. Upean loistavat byrokraattiset valkoiset norsut eivät tähän pysty.
Suomennos Nick Szabon (Twitter) kirjoittamasta blogikirjoituksesta “How to succeed or fail on a frontier”. Artikkeli on julkaistu alun perin Szabon Unenumerated-blogissa 16.10.2006.
Nick Szabo on tietojenkäsittelytieteen tutkija, oikeustieteilijä ja kryptograafikko, joka tunnetaan parhaiten digitaalisia sopimuksia ja valuuttoja koskevista tutkimuksistaan. Häne tunnetaan myös bit goldia koskevasta ehdotuksestaan. Hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä Washingtonin yliopistossa, suoritti oikeustieteen tohtorin tutkinnon George Washingtonin yliopistossa ja Universidad Francisco Marroquínin myönsi hänelle vuonna 2017 yhteiskuntatieteiden kunniatohtorin ja -professorin arvonimet.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
