Tätä sinun pitäisi vaatia hallitukseltasi viruksen hallitsemiseksi
Neljä kuukautta on kulunut ja tiedämme, mikä toimii koronavirusta vastaan. Tässä on kahdeksan tärkeää oppituntia Itä-Aasiasta
Koronaviruksen leviämisen hallitseminen ei ole rakettitiedettä. Mutta viruksen leviämisen hallitseminen on osoittautunut vaikeaksi ja monille hallituksille se näyttää olevan vaikeaa ympäri maailmaa. Maiden lähtölaskenta valmistautua tulevaan käynnistyi, kun Kiina ensimmäisen kerran ilmoitti uudesta koronaviruksesta Maailman terveysjärjestö WHO:lle 31. joulukuuta 2019. Jotkut maat, kuten Etelä-Korea, Taiwan ja Hong Kong, olivat hiljattaisten tappavien koronavirustautikokemustensa, MERS- ja SARS-pandemioiden, arpeuttamia. Ne reagoivat nopeasti tulevaan uhkaat. Toiset, kuten Iso-Britannia ja Yhdysvallat, joissa huomio kiinnittyi sisäpoliittisiin vääntöihin, katselivat ja odottivat, ennakoiden, että tämä uusi virus muistuttaisi enemmän ikävää influenssan muotoa.
Pandemia on jatkunut nyt lähes neljä kuukautta. Itä-Aasian maista voidaan ottaa oppia siitä, miten parhaiten hallita tätä koronavirusta ja pitää päivittäiset uudet tartuntatapaukset mahdollisimman alhaisina. Oppitunnit ovat selkeitä. Kahdeksan näkökohtaa ovat erityisen tärkeitä hallitusten tunnustaa, kun ne siirtyvät tuleviin vaikeisiin valintoihin. Ne tarjoavat opaskartan siitä, mitä kansalaisten pitäisi odottaa ja vaatia hallituksiltaan.
Ensimmäinen on aggressiivinen viruksen sijainnin tunnistaminen ja tartuntaketjujen katkaiseminen. Tämä edellyttää “testaa, jäljitä, eristä” -käytäntöä, johon sisältyy yhteisön suurtestaus, kaikkien niiden ihmisten jäljittäminen, jotka ovat olleet viimeisen viikon aikana tekemisissä koronaviruspositiivisiksi testattujen ihmisten kanssa, ja kaikkien näiden ihmisten asettaminen pakolliseen karanteeniin. Hallitusten ja paikallisten kuntien on rekrytoitava ja koulutettava jalkaväkijoukot — tartuntaketjujen jäljittäjät — tämän toteuttamiseksi. Vaikka testaus itsessään ei ole ratkaisu, se on olennainen osa kansanterveydellisten toimenpiteiden pakettia, jota tarvitaan tartuntaklusterien eli -ryppäiden tunnistamiseksi ja niiden rikkomiseksi. Päivittäisten tartuntatapausten pitäminen alhaisella tasolla tämän lähestymistavan avulla säästää sairaaloita ja sallii perustason taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan.
Toinen on suojella terveydenhuollon ja sosiaalialan työntekijöitä, jotka ovat alttiimpia virustartunnalle ja altistuvat suurille määrille virusta työnsä vuoksi. Tämän suojauksen on pidettävä sisällään sekä mahdollisimman hyvä pääsy koronatestaukseen että helposti saatavilla olevat asianmukaiset henkilökohtaiset suojavarusteet. Huomiota on kiinnitetty paljon siihen, että hengityskoneita, sänkypaikkoja ja happea on riittävästi, ja paljon vähemmän tarpeelle pitää riittävä määrä päteviä etulinjan henkilökuntaa rivistössä. Ihmisiä, toisin kuin muita resursseja, ei voida tuottaa päivissä tai viikoissa.
Kolmanneksi virusta on jatkuvasti seurattava sen selvittämiseksi, onko tietyistä maan osista tulossa niin sanottuja hotspot-alueita ja onko tiettyjen väestöryhmien sisällä, esimerkiksi ahtaissa tiloissa eläville siirtolaisilla, viruksen esiintyvyys suurempaa kuin muualla. Tämä voidaan tehdä kehittämällä olemassa olevia influenssavalvontaverkostoja ja varmistamalla, että tiedot jaetaan reaaliaikaisesti. Tähän kohtaan liittyy neljäs oppitunti, joka koskee tartuntatapauksiin liittyvää rajavalvontaa. Tiettyihin maihin kohdistuvat matkustusrajoitukset ovat rajalliset, mutta lähtökohtainen 14 päivän karanteeni kaikille kansainvälisiltä matkoilta maahan/alueelle saapuville voi auttaa varmistamaan, että uudet tartuntatapaukset havaitaan nopeasti sen sijaan, että syntyisi uusia tartuntatapausten ryppäitä.
Viidenneksi kansalaisille on viestittävä selkeästi ja rehellisesti, jotta luottamus säilyy ja kansalaiset noudattavat tarvittavia poliittisia ohjeistuksia. Tämä on hämmentävää aikaa kaikille, koska päivittäiseen käyttäytymiseen liittyvät säännöt ja väärät tiedot ovat yleisiä. Siksi johdonmukainen ja suoraviivainen viestintä siitä, miksi erilaisia politiikkatoimia otetaan käyttöön, ja avoimuus hallitusten päätöksenteosta, on olennaisen tärkeää, jotta melun muodostamaan mereen voidaan luoda luotettavan tiedonvälityksen majakka.
Kuudes oppitunti on tunnustaa, että “irtautumisstrategia” (exit-strategia) ei ole mikään kytkin, joka tarkoittaa palaamista takaisin COVID-19-pandemiaa edeltäviin päiviin. Meidän on mukauduttava “uuteen normaaliin”, mikä todennäköisesti edellyttää etäisyyttä aina kuin mahdollista; mahdollisia ruumiinlämmön tarkastuksia julkisiin rakennuksiin ja toimistoihin astuttaessa; ja maskien käyttöä julkisilla paikoilla. Tavoitteena on saavuttaa jonkin verran taloudellista ja yhteiskunnallista toimintaa säilyttämällä samalla ne menettelykeinot, jotka vähentävät viruksen leviämistä.
Seitsemäs oppitunti on, että sulku- ja rajoitustoimet (engl. lockdown), mikäli ne otetaan käyttöön aikaisessa vaiheessa nopealla tahdilla, voivat hidastaa viruksen leviämistä, mutta ne eivät ole ratkaisu sinänsä. Ne ovat kallis ja karkea poliittinen työkalu, jota on käytettävä mahdollisimman säästeliäästi. Sulku- ja rajoitustoimien avulla hallitukset voivat ostaa aikaa ja käyttää tätä aikaa merkittävän kansanterveydellisen infrastruktuurin huomattavaan kasvattamiseen.
Kahdeksas ja viimeinen oppitunti on, että kaikki edellä mainitut ovat lyhyen aikavälin strategioita, kun taas maat odottavat keskeisiä tieteellisiä havaintoja tietoon perustuvien poliittisten päätösten tekemiseksi ja lopullisen “irtautumisstrategian” löytämiseksi. Virukseen liittyvissä tiedoissamme on valtavia aukkoja, mukaan lukien asiat koskien vastustuskykyä eli immuniteettia, vakaviin oireisiin sairastumisen yksilöllinen riski ja kuinka kauan tehokkaan rokotteen tai hoidon kehittäminen vie aikaa. Mutta edellä mainitut vaiheet voivat kuitenkin varmistaa, että maat kykenevät pitämään päivittäiset uudet tartuntatapausluvut alhaisina ja välttämään vuoden 1918 influenssapandemian toistumisen, jonka voittajat määriteltiin lopulta “kelpoisimman eloonjäämisen” hengessä.
Suomennos Devi Sridharin (Twitter) The Guardian -sanomalehdessä 4.4.2020 ilmestyneestä mielipidekirjoituksesta “This is what you should be demanding from your government to contain the virus”.
Sridhar on amerikkalainen kansanterveystieteilijä, joka työskentelee Edinburghin yliopiston globaalin kansanterveystieteen johtajana ja professorina. Hän tutkii kansanterveydellisten interventioiden tehokkuutta ja niiden kehittämiseen liittyviä kysymyksiä.
