Testauksen illuusio

Epidemian edetessä testausluvut poikkeavat todellisuudesta

Jos eilen maa suoritti 10 000 testiä ja ilmoitti 2 000 vahvistetusta tartuntatapauksesta, ja suorittaa tänään 12 000 testiä ja ilmoittaa 1 800 uudesta tartuntatapauksesta, niin tartuntataudin leviäminen on hidastumassa, eikö niin?

Ei välttämättä.

Tässä joitakin syitä sille, miksi testaus ei kerro kaikkea:

• Sairaalahoidossa olevat ihmiset on testattava parantumisen vahvistamiseksi useamman kuin kerran. Tämä tarkoittaa, että epidemian edetessä ja sairaalahoidossa olevien ihmisten määrän kasvaessa “testien lukumäärä” poikkeaa “testattujen ihmisten lukumäärästä”.
• Lääkärit ja muut terveydenhuollon työntekijät on testattava säännöllisesti sairaalainfektioiden leviämisen estämiseksi niissä sairaaloissa, joissa tällainen käytäntö on voimassa. Tämä tarkoittaa, että merkittävä prosenttiosuus testeistä suoritetaan “turvallisuusprotokollan” eikä “epäiltyjen tapauksien testaamiseksi koko väestössä”.
• Viivästykset. Epidemian edetessä on mahdollista, että maan laboratoriot ovat täynnä eivätkä kykene käsittelemään kaikkia suoritettuja testejä. Epidemian tehdessä niille saattaa syntyä pulaa reagensseista, joita käytetään pyyhkäisynäytteiden analysoinnissa (kuten Italiassa on tapahtunut). “Suoritetut testit” viittaavat yleensä “otettuihin pyyhkäisynäytteisiin”, ei “analysoituihin pyyhkäisynäyteisiin”. Tämä johtaa viiveisiin, jotka saattavat tehdä käyrästä tasaisemman kuin se todellisuudessa on.
• “Melkein varmoja tapauksia” ei enää testata. Epidemian edetessä ja maissa, joissa testauskapasiteetti on rajallinen, on taipumus tehdä päätöksiä, joiden tarkoituksena on säästää testipakkaukset “melkein varmojen tapauksia, joiden taudinkuva on arvioitu oireisiin perustuen” testaamisen sijaan niiden testaamiseksi, jotka ovat olleet yhteydessä tartunnan saaneiden ihmisten kanssa. Ranska ja Espanja ovat jo virallistaneet tällaiset toimintatavat.
  Vaikka tässä on järkeä, niin ongelmana on, että “melkein varmoja tapauksia”diagnosoidaan ja hoidetaan ikään kuin he olisivat saaneet koronavirustartunnan, mutta heitä ei sisällytetä vahvistettujen tapauksien määrään. Tuloksena on, että testi, jonka lopputulema olisi ollut hyvin todennäköisesti positiivinen, vaihdetaan testiin, jonka positiivinen tulos on pienempi. Tämän tuloksena tilastot, joissa kuvataan “tautitapauksien lukumäärää” tai “positiivisiksi osoittautuneiden testien prosenttiosuutta”, ovat alhaisemmat kuin ne todellisuudessa ovat.

Soveltamalla Wittgensteinin viivoitinta: jos emme tiedä ketkä testataan ja miten tiedot raportoidaan, emme voi tietää, kuvastavatko uudet raportoidut tapaukset:

• uusia päivittäisiä tapauksia vai
• testauskäytäntöjä vai
• hallituksen luotettavuutta vai
• jotain ihan muuta.

Kysy hallitukseltasi, ketkä on testattu ja keitä testataan. Vasta sitten tiedät, kuinka tilastoja ja lukuja voi tulkita.

Jos pidit tästä analyysistä, saatat pitää myös Lucan kirjoista.

Suomennos Luca Dellannan (Twitter) kirjoittamasta uutiskirjeestä “The testing illusion: As an outbreak progresses, testing numbers diverge from reality”. Kirjoitus ilmestyi Dellannan Covid Stuff -uutiskirjeessä 31.3.2020.

Dellanna on koulutukseltaan koneinsinööri, mutta hän päätti jättää päivätyönsä ja ryhtyi itsenäiseksi käyttäytymistieteen tutkijaksi, johdon konsultiksi ja tietokirjailijaksi. Hän on vuosien varrella kirjoittanut useita kirjoja ja työskentelee Genovan yliopistossa osa-aikaisena luennoitsijana.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).