Varovaisuusperiaate päätöksentekoon — nyt!
Tuntemattomat uhat pakottavat tiedolliseen nöyryyteen
COVID-19-pandemia on pysäyttänyt lähes koko maailman. Loputon uutisvirta kertoo kärsimyksestä ja humanitaarisesta kriisistä. Kuinka hyvin olemme valmistautuneita pandemiaan?
Monet Aasian maat ovat onnistuneet pysäyttämään taudin etenemisen, koska ne ovat kokeneet vastaavia uhkia toistuvasti. Elävä strategia — sosiaalinen etäisyys, suurtestaus, tartuntajäljitys, karanteenitoimet ja suojavälineiden käyttö — toimii. Suomella ja muilla länsimailla oli aikaa varautua ja ottaa opiksi.
Poliitikot haluavat perustaa päätökset näyttöön, mutta jos sitä ei varsinaisesti ole, miten päätöksiä pitäisi tehdä? Miksi niin monet maat näyttävät olleen valmistautumattomia, vaikka pandemiauhkaan liittyvät ennusteet sisälsivät ainakin periaatteessa myös hyvin vakavia skenaarioita?
Yksi syy oli, että varautuminen saatettiin perustaa pahimpien skenaarioiden sijaan niihin todennäköisimpiin. Tulevaisuuden oletetaan usein muistuttavan (lähi)menneisyyttä, joten eksponentiaalinen kasvu, globaali vuorovaikutus ja mittakaavat voivat unohtua.
Päätöksentekijällä ei ole tuntemattomaan uhkaan täsmällisen oikeaa reaktiota, vaan hän voi joko ali- tai ylireagoida. Alireagoinnin ja aliarvioinnin tuloksena on viivyttely sekä ajautuminen itsepetokselliseen optimismiin. Ylireagoinnissa uhan pysäyttämisestä voidaan joutua maksamaan alussa korkealta vaikuttava hinta, mutta se suojaa koko järjestelmää uhkatilannetta vastaan.
Päätöksentekotieteissä puhutaan “varovaisuusperiaatteesta”. Varovaisuusperiaateen mukaan ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ryhtymistä ei saa estää tieteellisen varmuuden puuttuminen estettävän ilmiön seurauksista, mikäli seuraukset voisivat olla järjestelmälle katastrofaaliset. Varovaisuusperiaate koskee tilanteita, joissa uhat ovat harvinaisia, mutta vaikutuksiltaan räjähdysmäisiä ja äärimmäisiä. Toistuva ajautuminen uhkatilanteisiin johtaa pitkällä aikavälillä katastrofiin, joten järjestelmäuhat on torjuttava voimallisesti.
Emme voi hyödyntää perinteisiä riskienhallinnan menetelmiä tuntemattoman uhan edessä. Riski ja epävarmuus ovat kaksi eri asiaa: riskit ovat laskettavissa kustannus-hyötyanalyysilla, mutta epävarman tilanteen kustannuksia tai todennäköisyyksiä ei voi määrittää. Varovaisuusperiaate korostaa ennalta suojaamisen merkitystä, ei luonnontieteellisiä varmuuksia. Emme tunne tarkasti viruksen aiheuttamaa uhkaa, joten ei ole syytä odottaa, että joku selvittäisi “nykytiedon valossa” parhaan tavan toimia. Toimiin on ryhdyttävä ennen uhan kärjistymistä, ei sen jälkeen. Varovaisuus on suojaamista ja valtion tehtävä on suojata ihmisiä ennennäkemättömiltä järjestelmäuhilta.
Monet maat näyttävät ajautuneen torjuntatoimissaan jatkuvaan lisätoimien kierteeseen. Hallitus ja viranomaiset pelästyvät tuntematonta, joka ei tottele palopuheita. Tilanteen kärjistyminen oli institutionaalisten epäonnistumisten seurausta. Toimenpiteiden riittämättömyys johtui tehottomista ja yhteisen edun kannalta haitallisista käytännöistä sekä haluttomuudesta käsitellä vakavia asioita avoimessa ja demokraattisessa keskustelussa, jossa myös kunnioitetaan läpinäkyvän datan, tieteen ja päätöksenteon periaatteita. Pandemiatutkija Yaneer Bar-Yamin ehdotus viiden viikon lockdownista epidemian kukistamiseksi on vaihtoehto, jota täytyy harkita.
Monet tärkeät toimijat eivät ole ottaneet uhkaa riittävän vakavasti, vaikka ääri-ilmiöitä vastaan on harjoiteltu. Huomion siirtäminen välittömistä etukäteistoimista vähäpätöisiin seikkoihin näkyi siinä, että vielä hiljattain vaadittiin malttia tiedotukseen ja pöyristeltiin ylireagointia. Torjuntatoimet vaikuttavat poukkoilevilta ja kaaottisilta, minkä vuoksi ihmiset voivat päätyä pitämään pandemioita ilmiöinä, joille “ei voi mitään”. Tiedämme kuitenkin, että tulevaisuudessa pandemioita syntyy luultavasti yhä enemmän ja että ne voivat paljon nykyistä vakavampia. Tämän takia pandemioita on ennaltaehkäistävä.
Tietyt viranomaiset ja ministeriöt reagoivat aitiopaikalta liian myöhään tilanteen kärjistymiseen. Kokonaisuudessaan Suomi on kuitenkin toiminut oikein ja saatamme välttyä pahimmalta. Emme tiedä varmuudella, mihin suuntaan tilanne etenee. Jatkossakin on tärkeää yksilöinä, yhteisönä ja kansalaisina ottaa ja kantaa vastuuta. ”Seuraan suosituksia” toimii usein, mutta ei aina.
Meidän tulee sisällyttää varovaisuusperiaate yhteiskunnalliseen keskusteluun. Henkilökohtaisessa elämässämme taas suojaamme toisiamme, kun toimimme varovaisuutta noudattaen ja puutumme riskikäyttäytymiseen perhepiirissä ja ympäristössämme.
—
Thomas Brand
Matti Heino
Kirjoittajat ovat kansainvälisen EndCoronavirus-vapaaehtoisverkoston jäseniä.
Matti on kerännyt blogiinsa linkkejä lukuisiin suomentamiini kirjoituksiin.
