Ylireagointi tuntemattomassa hyvä, toimettomuus huono
Tärkeintä koronapandemiassa ei ole elää tuntemattoman suvannon illuusiossa, vaan saavuttaa nopea murskavoitto
“Tämä on ihan valtaosalla [tämänhetkisen sairastumisprofiilin valossa] tosi lievä tauti.”
— Mika Salminen, 25. huhtikuuta 2020
“Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa sairastamaan, jolle tauti ei todennäköisimmin ole vaarallinen”
— Asko Järvinen, 23. huhtikuuta 2020
“Ikävä tauti. Ei sitä kannata sairastaa.”
— Mika Salminen, 13. elokuuta 2020
Kesä alkaa olla pian taputeltu ja edessä on paluu arkeen. “Kesän suvantovaihe olisi tarjonnut hyvän aikalisän testauskapasiteetin vahvistamiseen. Silti tapahtui käsittämätön nukahtaminen”, Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 13. elokuuta todettiin. Päivät alkavat nyt olla lyhyempi, kun aurinko laskee nopeammin ja valon määrä vähenee. Heinäkuussa hehkutettiin festareita. Elokuussa epidemiaa.
Aikuiset palaavat nyt elokuussa töihin ja lapset kouluun sekä päiväkotiin, ihmisten kanssakäyminen lisääntyy. Taustalla vaanii kuitenkin koronatartunnan vaara — ja nyt muutaman kuukauden kesän “suvantovaiheen” jälkeen palaamme koronan täyttämään todellisuuteen. Vastuullisimmat työnantajat ovat jatkaneet etätyösuositustaan, kouluissa on otettu joitakin varotoimia käyttöön ja THL antoi maskisuosituksen.
Alta voit lukea tarkemmin Suomen tilanteesta 13. elokuuta. Tilanne näyttää todella huonolta, vaikka muutama viikko sitten tilanne oli vielä “vakaa”. Nyt tilanne on taas jotain ihan muuta.
Jokainen meistä miettii sitä, että uskaltaako vielä käydä kaupassa, onko turvallista mennä kuntosalille vai pitäisikö sittenkin pysyä tiukasti kotona vielä seuraavat puoli vuotta. Kotona riittää tekemistä, jonka lisäksi ulkoilu ja kuntoilu tuovat tervetullutta vaihtelua päivään. Vielä kesällä kaikki oli toisin, kun koronatartunnat oli kevään osalta saatu hallintaan kiitos hallituksen ripeiden toimien ja kansalaisten vastuullisuuden. Kesällä järjestetyt lukemattomat ulkoilmakonsertit, tapahtumat ja ihmisten pakkautuminen “viruslinkoina” pidettyihin baareihin, yökerhoihin ja ravintoloihin ei näyttänyt vaikuttavan epidemian kulkuun juuri mitenkään.
Nyt toistellaan sitä, kuinka yllättyneitä kaikki ovat. Rajoitustoimien löysentämisen, jatkuvan rajavuodon ja koronatestauksen ylikuormituksen vuoksi olemme “yllättäen” nopeasti palaamassa alkuvuoden lähtöruutuun tartuntojen lähdettyä nousuun. Rauhallinen “suvantovaihe”, kuten Ilta-Sanomien Tapio Sadeoja kirjoitti, oli illuusio. Kukaan tuskin kyseenalaistaa sitä, että koronavirustartuntojen määrä on jo lisääntynyt ja pahempaa on luvassa, kun tartuttajat tartuttavat muita. Kyse ei ole vain siitä, että joku saa tartunnan, vaan kuinka monta muuta hän ehtii altistaa ennen kuin tajuaa pysyä kotona.
Tilanteen rauhallisuuden pitäisi olla syy ryhtyä välittömiin toimiin epidemiakäyrän murskaamiseksi, mutta sen sijaan virkamiehet ja hallinto ovat tehneet osittaisia pistemäisiä täsmätoimia, joiden vaikuttavuus jäänee ilman laajempia koordinaatiopyrkimyksiä hyvin vähäiseksi. Toistuvat yllätykset, kuten aiemmin kirjoitin, johtavat siihen, että päätöksenteko järjestelmätasolla on hyvin hidasta. Viime viikkoina eri toimijat ympäri Suomea ovat vihdoin ryhtyneet toimimaan tervejärkisesti alhaalta ylöspäin. Ohessa joitakin esimerkkejä ennakoinnista ja varautumisesta:
- Aamulehti — Tampereen yliopisto määräsi maskipakon sähköisiin tentteihin osallistuville opiskelijoille — ”Jos haluaa tentin tehdä, niin oletus on, että noudattaa luotuja sääntöjä” (30.6.2020)
- Yle Uutiset — Ensimmäinen kaupunki antoi maskisuosituksen — Turku suosittelee suojamaskien käyttöä joukkoliikenteessä koulujen alkaessa (7.8.2020)
- Suomenmaa — Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Skopjesta saapuneita matkustajia (9.8.2020)
- Marja Liisa Mäntymaa — Koronaa ei ole vielä voitettu (12.8.2020)
Jälleen kerran vastuu on yksilöillä. Jokaisen suomalaisen on tehtävä oma osansa epidemian tukahduttamiseksi. Ihmisille on toistuvasti kerrottu, että annettujen kansanterveydellisten toimintaohjeiden avulla epidemia voidaan pysäyttää.
Tämä ei aivan pidä paikkaansa. Nykyiset ohjeistukset perustuvat yhä edelleen hyvin vaillinaiseen kuvaan muun muassa tartuntareiteistä. Suomessa on toistuvasti korostettu varsinkin pisaratartuntojen osuutta, vaikka SARS-CoV-2 leviää myös aerosolina. Näiden ero — pisarat ja aerosoli — ei ole merkityksetön, vaan vaikuttaa olennaisilta osin varautumiseen ja ennakointiin. Ehkä ”hoviasiantuntijoiden” kyseenalaistaminen on lopulta ihan okei? Ainakin sillä näyttää olevan jotain merkitystä.
Aliarviointi, ylilyönnit ja panikointi
Vielä tammikuussa monet asiantuntijat ympäri maailmaa kertoivat siitä, miten ihmisten koronapelko on perusteetonta, järjetöntä ja synnyttää tarpeetonta huolta. “Wuhanin taudin vähättelyyn ei ole aihetta, mutta asiantuntijoiden tulee puhua vain, kun on puhuttavaa. Ylenmääräisestä ”tiedottamisesta” ei ole muuta kuin haittaa. Kerran ilmaan heitettyä kiveä on vaikea saada takaisin”, Helsingin yliopiston infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola kirjoitti 31. tammikuuta Suomen Kuvalehdessä.
Maaliskuussa tauti oli levinnyt Kiinan Wuhanista jo muun muassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Pohjois-Italiasta saadut tiedot olivat karmaisevaa luettavaa. Samaan aikaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja viranomaisten epäjohdonmukainen, hidas ja päättämätön toiminta, jonka osasista meillä on vasta hyvin pinnallinen ymmärrys, johtivat koordinaatiokaaokseen. Maaliskuuhun mennessä tauti oli levinnyt Wuhanista jo muun muassa Lähi-itään, Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Pohjois-Italiasta saadut tiedot olivat karmaisevaa luettavaa. “Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä”, Peltola sanoi Ylen Ykkösaamussa 14. maaliskuuta. Tällöin haastateltu HUSin infektiotautien ylilääkäri sanoi allekirjoittavansa Peltolan näkemykset “aika pitkälti”. Itsevarmana esiintyneet Peltola ja Järvinen ovat vain jäävuoren huippu.
Toukokuussa Ylen haastattelemien infektiotautien asiantuntijoiden mukaan koronavirus voitaisiin tukahduttaa Suomessakin, mutta… aina on jokin tekosyy. Tämä siitä huolimatta, että monissa maissa tukahduttaminen (tai eliminointi), kuten zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti korosti, näytti toimivan. Myöhemmin Järvinen, joka vielä toukokuussa vaikutti olevan varovaisen myötämielinen tukahduttamista kohtaan, luonnehti Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa tukahdutusvaatimusta “epä-älylliseksi” ja voivotteli maskeista jankkaamisen olevan “enemmän mielipiteitä ja vastakkainasettelua kuin tietoa”.
THL:n linjaukset ovat olleet ylioptimistia [sic], myöhässä ja vääriä. En ymmärrä, miksi niin pitkään myös oireettomien ihmisten annettiin mennä esimerkiksi töihin.
— Professori Anna Rotkirch, 18. maaliskuuta 2020 (MTV)
Keskeinen osa asiantuntijavetoista ja julkista keskustelua näyttää olevan jo puhki kulutettu mantra, “pelolle ei saa antaa valtaa”. Monet asiantuntijat, mukaan luettuna Heikki Peltola ja THL:n terveysturvallisuuden osastonjohtaja, professori Mika Salminen, osoittivat jo alkuvuonna, miten heikko ymmärrys heillä on päätöksenteosta syvän epävarmuuden keskellä. Kuvitellun hysterian, paniikin ja pelon leima näytti näyttelevän keskeistä osaa heidän, ei kansalaisten, päätöksenteossa. He näyttivät olettavan, että on parempi olla ryhtymättä voimakkaisiin vastatoimiin, koska ne voisivat osoittautua ylilyönneiksi. Ikään kuin kansalaiset eivät kykenisi ymmärtämään ohjeita, suosituksia ja pakkoja, vaikka niiden merkitys heille kerrottaisiin.
Ensimmäisenä on luvassa tyylinäyte Peltolalta, joka 27. helmikuuta luonnehti monia koronavirustaudin torjumiseksi käyttöönotettuja (ja tehokkaiksi osoittautuneita) varotoimenpiteitä julkisen vallan toimeenpanemina performansseina:
Toisena tyylinäyte Salmiselta, joka muutamaa päivää ennen kutsui Italian toimeenpanemia taistelutoimia keskiaikaisiksi. Salminen, joka oli täysin Italian tuolloin katastrofaalisen tilanteen tasalla, sanoi, että “[Italian] olisi kannattanut jonkin verran miettiä” ennen hätäjarrun vetämistä. Salmisen käsitys Italian tilanteesta, jossa tartunnat levisivät helmi-maaliskuuta kulovalkean tavoin ympäri maata, oli todellisuudessa hyvin vailinainen; se, että maan yritykset eivät johtaneet epidemian tukahduttamiseen, ei ole merkki siitä, että käytetyt ei-farmaseuttiset torjuntakeinot eivät olisi olleet tehokkaita.
Hieman myöhemmin tuli taas yllätys: talvilomalta Suomeen palaavien matkailijoiden mukana oli saapunut koronatautiin sairastuneita… Pohjois-Italiasta. Salminen oli aiemmin tammikuun lopussa, viitatessaan ensimmäiseen Suomessa diagnosoituun tapaukseen, todennut:
“Oli odotettavissa, että matkailijoiden mukanaan tuomia tautitapauksia voi tulla ilmi myös Suomessa. Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua.”
Rajavalvonnan puutteet ja vastuun pallottelu johtivat jo alkuvuonna siihen, että välttämättömiä toimia rajavuodon tukkimiseksi ei saatu toteutettua. Nyt tilanne näyttää hieman muuttuvan, joten voimme olla hieman toiveikkaampia tulevasta. Vielä helmikuun lopussa näkemys rajakontrollin tarpeesta oli aivan toinen, vaikka jo tällöin oli nähtävissä, että rajavalvonnan ja matkustusrajoitusten rooli koronaviruksen leviämisen estämisessä oli ollut kriittinen esimerkiksi Wuhanin epidemian pysäyttämisessä:
Jopa Uudenmaan sulku (lockdown) näytti olevan helpommin tehty kuin Suomen rajavalvonnan koronavalmiuksien vahvistaminen. Suomessa rajavalvontatoimet koronavirustaudin leviämisen estämiseksi ovat olleet läpi koko koronakriisin vaillinaiset. Rajavuoto muodostaa merkittävän uhan koronaviruksen leviämisen määrätietoiselle hallinnalle.
Mitä paremmin rajavuoto tukitaan, sen suuremmat mahdollisuudet koronavirustaudin kukistamiseen ovat. Mitä suurempaa rajavuoto on, sitä todennäköisemmin epidemia ryöpsähtää ennemmin tai myöhemmin uudelleen liekkeihin.
Rajavalvonnan puutteellisuus on hyvä esimerkki niin sanotusta äärimmäisyysharhasta. Meille on toistuvasti virkamiesten, poliitikkojen ja monien muiden toimesta korostettu sitä, miten “äärimmäisiä” jotkin toimet ovat ja miten nyt on “kovat piipussa”. Tämä peittää alleen sen, että koronapandemiassa “kovuus” on normaalitila, ei poikkeus. Se, mikä näyttää tänään “kovalta” keinolta pandemian pysäyttämiseksi, on huomenna tavanomaista. Niin kauan kuin tehokasta ja toimivaa rokotetta ei ole, lääkehoito on edelleen puutteellista ja riski yleisvaarallisen tartuntataudin leviämiselle kasvaa, rajavuodon tukkiminen on helpoin tie saada Suomen sisäinen epidemiatilanne hallintaan.
Viimeisin esimerkki tästä “kovapuheesta” ovat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun maanantaiset tajunnanvirranomaiset puheet ulkomailta saapuvien pakkokaranteeneista ja -testauksesta. Tiistaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi olevansa “huolissaan siitä, mennäänkö nyt ehkä vähän liian pitkälle” ja elinkeinoministeri Mika Lintilä näytti olevan pihalla kuin lumiukko. Lintilän mukaan rajoituksia pitäisi pikemmin höllentää, koska talous. Toisin kuin Lintilä luulottelee, pandemian aikana oikein ja nopeasti toteutetut rajoitustoimet ovat keino rajata vahinkoja, ei lisätä niitä. Hallituksen (jälkijättöisesti) toimeenpanemat rajoitustoimet, toisin kuin Lintilä näyttää luulevan, ovat vastuussa vain pienestä osasta ihmisten itse noudattamasta varovaisuudesta.
Se, mitä Lintilä ei näytä ymmärtävän, on, että niin kauan kuin pandemiavirus Suomessa jyllää, taloudellinen epävarmuus jatkuu — ja kyllä, tilanne on huolestuttava. Keinot sille, miten rajavuodon kanssa toimitaan, ovat olemassa; rajavalvonta ja karanteenitoimet voidaan määrätä, mutta niiden toteutus operatiivisella tasolla on toteuttava lain kirjainta noudattaen.
Puhe äärimmäisistä toimenpiteistä peittää alleen sen, että emme elä varmuuksien ihmemaassa; meillä on vain rajallinen määrä aikaa (ja muita resursseja), tieto on pirstaleista ja päätöksenteko ei ole täydellistä. Täydellisyyden tavoittelu — täydellinen ajoitus, koordinaatio, tieto jne. — johtaa nopeasti toimettomuuteen, koska toimet voisivat jonkun silmissä vaikuttaa “ylilyönneiltä”. Nassim. N. Taleb ja Joseph W. Norman kirjoittivat 15. maaliskuuta ilmestyneessä esseessään osuvasti:
Suomessa viranomaiset ovat toistuvasti vedonneet yleiseen “yllätyksellisyyteen” ja “tiedon puutteeseen” yrittäessään rationalisoida toimimattomuuttaan. Kaikkeen on aina tekosyy. Milloin kyse on siitä, että tarttuvuusluku on jo nyt alle yhden, talous kärsii rajoituksista, koronavirustauti sairastetaan yleensä melko lievänä, se ei ole kovin tarttuva, kuolleisuus on matala, virus kuitenkin tulee takaisin jne. Joissakin tilanteissa on jopa esitetty, että maskinkäyttö on epäsolidaarista. Viimeinen oljenkorsi on ollut vedota tieteellisen varmuuden puuttumiseen, mutta sekään ei kestä syvempää tarkastelua, kuten olemme aiemmin Matti Heinon kanssa argumentoineet. Maskinkäytön hyödyt ovat (subjektiivisiin) haittoihin verrattuna minimaaliset; maskinkäytön laajaa käyttöä kannattavat pitävät niiden käyttöä suotavana ennen kaikkea niiden lähdehallinnan, eivät varsinaisen suojauksen, vuoksi.
Toistuva tilanteen uudelleenkehystäminen on johtanut toimettomuuteen ja fatalismiin, kuten Joseph W. Norman, Yaneer Bar-Yam ja Nicholas N. Taleb jo tammikuussa julkaisemassaan kirjoituksessaan pelkäsivät.
Kirjoitimme huhtikuussa Matti Heinon kanssa mielestäni hyvin ajan hammasta kestäneen artikkelin, jossa perustelimme sen, miksi varovaisuusperiaate on keskeinen systeemisten uhkien torjunnassa.
Äärimmäisyys epävarmuudessa
Uusi koronavirustauti on meille monin tavoin tuntematon. Alkuvuoden aikana on julkaistu tuhansia tutkimuksia, raportteja ja kirjoituksia eri näkökulmista, mutta monet asiat ovat edelleen hyvin epävarmoja. Tietoa ja tutkimusta ilmestyy päivittäin valtavasti, jonka vuoksi kokonaiskuvan hahmottaminen voi tuntua vaikealta.
Yksilön ja yhteisön tasolla koronavirusta koskeva toiminta eroavat merkittävällä tavalla. Monet meistä haluaisivat elää normaalia elämää, käydä töissä, harrastuksissa ja tavata kavereitaan. Lapsien on päästävä kouluun ja hammaslääkärissäkin pitäisi jossain vaiheessa ehtiä käymään. Yksilön kannalta päätöksentekoon liittyy toki myös erilaisia välittömiä kustannus-/hyötylaskelmia, mutta niiden hyödyntäminen yhteisön kohtaaman koronavirustaudin uhkan hahmottamiseksi voi johtaa tuhoisiin seurauksiin. Kirsi Varhilan, Mika Salminen ja Krista Kiurun maaliskuun ajattelun sekavuus ilmenee muun muassa alla olevasta videosta.
Miksi näin? Koronavirustaudin taudinkuva ja oireilu on monenkirjavaa, jonka vuoksi esimerkiksi muutoin täysin terveeltä vaikuttava voi tietämättään olla koronavirustaudin levittäjä. Ongelma on se, että koronavirus ei täydellä varmuudella ilmene samalla tavoin kaikissa tapauksissa; moniin tartuntatauteihin liittyy esimerkiksi erilaisia ulkoisia markkereita, joiden perusteella infektoitunut voi jo itse huomata, että nyt kaikki ei ole kunnossa. Koronavirusinfektiossa tilanne ei ole sama, vaan tauti etenee eri tavoin ja kukaan ei vielä oikein tiedä, miksi osa ihmisistä näyttää saavan vain lievän tautimuodon siinä missä vastaavan ikäinen muutoin terve joudutaan intuboimaan.
Tosiasia on se, että tänään todetut tartuntatapaukset eivät tosiasiassa kerro juuri mitään arvokasta tämän hetken epidemiatilanteesta. Tämän lisäksi testaukseen liittyy edelleen monia tulkinnallisia epäselvyyksiä ja operatiivisia haasteita, joiden vuoksi tilannekuvassa peukalosääntöni on ollut, että esimerkiksi Helsingissä (tiheä asutus, paljon liikennettä jne.) ilmoitettuihin tartuntoihin voi soveltaa hieman alueen mukaan kerrointa 5–10 tautitilanteen konservatiiviseksi hahmottamiseksi.
Monet näyttävät ajatelleen, että laskevat tartuntatapaukset ovat merkki epidemian hiipumisesta. Kesällä julkaistut kuvat ja videot esimerkiksi Katajanokan Kanavarannasta olivat elävät muistutus siitä, miten heikosti ihmiset ovat sisäistäneet tilanteen vakavuuden ja oman toimintansa seuraukset muihin ihmisiin pandemiatilanteessa. Kesän “suvantovaiheessa” hyvin monet — eivät vain nuoret — näyttivät unohtaneen sen, että pandemiatilanteessa omilla “riskittömiltä” vaikuttavilla päätöksillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia muihin ihmisiin (infektoituneet voivat olla oireettomia). Taleb ja Norman ovat osuvasti huomauttaneet:
“Näin tapahtuu, kun systeeminen riski on yksilölle pieni, mutta riski on kaikille yhteinen, kun yksilön muut idiosynkraattiset (eli ajallisesti ainutkertaisesti ja erikoislaatuiset) riskit hallitsevat häntä tai hänen elämäänsä. Auto-onnettomuuden riski voi olla suurempi yksilölle, mutta pienempi yhteiskunnalle.”
Useimmat eivät vieläkään näytä ymmärtävän, että koronavirus leviää salakavalasti juuri oireettomien välityksellä. Omat tuntemukset ovat petollisia: ne, jotka tuntevat itsensä nyt terveeksi, voivat omalla huolimattomalla toiminnallaan asettaa muita ihmisiä vaaraan.
Toisaalta kukaan terve ei voi olla varma siitä, että onko joku terveeltä vaikuttava ihminen kuitenkaan terve. Ihmiset eivät siis osaa luontaisesti käsitellä epävarmuuksia, jonka vuoksi hyvin usein harhaudumme varmuuteen; toimimme huolimattomasti, jonka takia asetamme muita ihmisiä vaaraan. Lähtökohtaisesti olisi siis noudatettava varovaisuutta: kaikki ovat lähtökohtaisesti sairaita ja tartuttavia.
Tämän takia tartuntatapauksien nopea havaitseminen on äärimmäisen tärkeää. Jokainen voi torjua koronavirustartuntoja seuraamalla omaa vointiaan ja tunnistamalla varhaiset koronavirusoireet nopeasti. Mitä vähemmän ihmiset liikkuvat tai oleilevat muiden seurassa, sen nopeammin epidemia ainakin tietyssä paikassa väistyy. Käytännössä tämä tarkoittaa niin sanotun vihreän vyöhykkeen strategian ulottamista valtakunnan tai kunnan tasolta yhteisöjen — asuinhuoneistojen, kerrosten, taloyhtiöiden, naapurustojen ja kaupunginosien — tasolle. Suomessa ei toistaiseksi ole ollut riittävästi mielikuvitusta tällaisten torjuntatoimien käytöstä, vaikka niiden hyödyntäminen olisi nopein tie pois koronaviruksen ikeestä.
Kohti vihreää Suomea, mars-mars!
Eri puolilla maailmaa on otettu käyttöön niin sanottu vihreän vyöhykkeen strategia, jonka lähtökohtana on hajottaa muutoin yhtenäinen maantieteellinen alue mahdollisimman pieniksi yksiköiksi koronavirustaudin pysäyttämiseksi. Lähtökohta on siis tietoisin toimin väliaikaisesti vähentää ihmisten välisiä satunnaisia tai pysyviä yhteyksiä. Logiikka ja toimintatavat ovat suoraviivaiset: mahdollista kuplamaisten vihreiden vyöhykkeiden välinen liikkuvuus ja suojaa ne taudin leviämiseltä samaan aikaan, kun koronaviruksen leviämistä torjutaan muilla alueilla aktiivisin toimin.
Tavoitteena on pysäyttää epidemia, murskata epidemiakäyrä ja painaa tartuntatapaukset eksponentiaalisella nopeudella nollaan. Pysäytyksen onnistuttua rajoituksia ryhdytään lieventämään maantieteellisillä alueilla niin, että tartunnan saaneet eivät pääse tartuttamaan aiemmin virusvapaita tai siitä vapautettuja vyöhykkeitä. Uusien tartuntatapauksien havaitseminen vihreällä vyöhykkeellä johtaisi automaattisesti korkeampaan hälytystasoon, jonka yhteydessä käynnistetään muun muassa tehostettu tartuntalähteen (kontaktien) jäljitys, testauspohjainen seulonta ja keskeytetään tarpeeton toiminta väestön suojelemiseksi. Mitä tiukemmin rajattuja ja valvottuja vyöhykerajat ovat, sen nopeampaa on epidemian pysäyttäminen ja palaaminen normaaliin. Uuden tartuntaryppään mahdollisuus on olemassa niin kauan kuin ihmiset pääsevät kontrolloimattoman rajavuodon kautta takaisin viruksesta puhdistetuille tai siltä vapaille vyöhykkeille.
Esimerkiksi Uudellamaalla koronavirustaudin pysäyttäminen olisi mahdollista toteuttaa noudattamalla vyöhykkeisiin perustuvaa lähestymistapaa. Tavoite on poistaa virus ja eristää kaikki sairastuneet alue kerrallaan. Tämän ansiosta vähemmän riskialttiit alueet voivat varovaisuutta noudattaen siirtyä takaisin lähemmäs normaalia.
Olen kuvannut alla erään lähestymismallin, joka kuvaa karkealla tasolla sitä, miltä Uudenmaan “sulku” tehokkaimmillaan näyttää. Lähtökohta on suojella vihreät eli tautivapaat (14 päivää viimeisimmästä tartunnasta) alueet, jotta ne voivat tukea taudin kanssa kamppailevia alueita. Värikoodaus voi olla luonteeltaan myös kolmiportainen, mutta hienompijakoinen koodaus antaisi enemmän liikkumavaraa toimien paikallisessa toteutuksessa ja suunnittelussa. Käytännössä sama malli voidaan tehdä myös tarkemmalle tasolle eli esimerkiksi Helsinki voidaan jakaa samaa logiikkaa noudattaen pienempiin lohkoihin.
Tiukat sulkutoimet, niin kuin niitä on muun muassa Uudessa-Seelannissa, Taiwanissa, Etelä-Koreassa, Singaporessa ja monessa muussa maassa toteutettu, ovat pitkään jatkuessaan vaikutuksiltaan haitallisia. On myös itsestään selvää, että punaisilla (tai oransseilla) alueilla käytettävien sulkutoimien to-do vs. not-to-do -listat ovat eri alueilla alueellisista eroista johtuen erilaiset; harvaan asutuilla alueilla sulkutoimet eivät välttämättä kokonaisuutta ja käytettävissä olevia resursseja silmällä pitäen ole kustannustehokkain keino epidemian pysäyttämiseksi. Näissä tilanteissa voidaan edellyttää esimerkiksi maskinkäyttöä isommissa taajamissa, pistemäistä (pika)testausta, ja tiettyjen toimintojen ja tilojen sulkemista.
Epidemia pysähtyy, kun toiminta on etupainotteista. Tänään “yliampuvilta” vaikuttavat toimet ovat useimmiten osoittautuneet viisaudeksi muutaman viikon kuluttua. Kaikki se, minkä teemme tänään (tai jätämme tekemättä), vaikuttaa ajallisesti epidemiatilanteeseen vasta noin viikon tai muutaman viikon kuluttua. Jos todellista testauksen läpimenoaikaa tehostetaan tänään, sen vaikutukset eivät näy tänään tai edes heti viikon kuluttua. Jos puolestaan toteamme tartunnan tänään, emme voi olla täysin varmoja siitä, kuinka monta henkilöä diagnosoitu tartuttaja on tarkalleen ottaen ehtinyt jo tartuttaa. Mitä nopeammin infektoitunut eristetään, sen parempi. Meidän on aina oltava etupainotteisia, toisin sanoen ymmärrettävä kaiken toiminnan aikaviiveet.
Pandemian pysäytystoimia ei voi mitoittaa yksittäistapausten varaan. Aina on joku, jonka elämää osa toimista häiritsee. Poikkeustapauksia ja niiden erilaisia perusteita on syytä käsitellä osana koronaepidemian torjuntaa, mutta ne eivät voi olla strategian ydin. Esimerkiksi eri yleisötapahtumissa loppukesällä nähtyä väentungosta on vaikea ymmärtää, kun samaan aikaan tapahtuma-alan toimijat ovat jo ennestään pahoin kärsineet korona-ajan rajoituksista ja yleisökadosta. Ikään kuin koronarajoitusten hetkelliset helpotukset olisivat olleet niin tapahtumajärjestäjille kuin kansalaisille tekosyy olla huolehtimatta oman toimintansa vaikutuksista. Lukemattomien yrittäjien elämä on tällä hetkellä äärimmäisen vaikea, mutta yhteiskunnan epidemiatilanne ei tästä helpotu.
“Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven”
— (Joh 8:7)
Emme ole täydellisiä. Kukaan meistä ei ole koskaan kokenut vastaavaa, joten opettelemme vielä toimimaan oikein ja vastuullisesti näinä haastavina aikoina. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että mitä enemmän annamme itsellemme “löysää” nyt, sen vähemmän meillä on varaa löysäillä jatkossa. Tilanne ei parane odottamalla rokotetta, hoitoa tai ihmettä. Tilanne paranee jonkin ajan kuluttua, jos ryhdymme nyt määrätietoiseen taisteluun epidemian pysäyttämiseksi.
Miten tästä eteenpäin?
Tässä on turha toistella sitä, että olemme tällä hetkellä toisessa aallossa ja tartuntatilanne näyttää pahalta. Koronaviruksen vuoksi käyttöön otettu valmiuslaki kumottiin 16. kesäkuuta ja samalla poikkeusolot päättyivät.
Elämme virallisten poikkeusolojen päättymisestä huolimatta edelleen poikkeusoloissa. Kesän välirauha meni jo ja nyt alkusyksystä elämämme ei ole lähelläkään normaalia. Emme ole palaamassa “normaaliin” vielä pitkään aikaan, mutta mitä nopeammin onnistumme tukahduttamaan koronan Suomesta ja pysäyttämään viruksen rajoillemme, sen nopeammin maan sisäisiä erinäisiä rajoituksia voidaan ryhtyä purkamaan.
Mitä alueellisemmin ja yhteisölähtöisemmin tämä voitaisiin tehdä, sitä parempi. Maskisuositusta rakennettiin kuin Barcelonan Sagrada Famíliaa, mutta nyt se on vihdoin osa työkalupakkia. Maskinkäyttö on tehokas ja nopea tapa torjua koronaviruksen leviämistä eli painaa tartunnat nollaan.
Meidän on hyvä ymmärrettäää, että jokainen päivä, jokainen viikko ja jokainen kuukausi epidemian kourissa lisää inhimillistä ja taloudellista kärsimystä. Lisää sairastuneita, lisää kuolleita, lisää työttömyyttä, lisää kurjuutta, lisää pitkään oirehtivia, lisää pitkäaikaisia yhteiskunnallisia ja epävarmoja taloudellisia vaikutuksia. Yhteiskunnallinen epätasa-arvo, terveyserot ja muut tärkeät seikat ovat tässä vaiheessa vielä pitkälti näkymättömissä, mutta mitä kauemmin epidemia jatkuu, sen suuremman hinnan tulemme siitä maksamaan niin menetettyinä ihmishenkinä kuin talouskasvuna.
Nyt on hyvä aika petrata. Voimme sekä yksilöinä että yhteisöinä määrätietoisin toimin tukahduttaa epidemian. Eroon koronasta -työryhmän muutama viikko sitten julkaisema muistio on siihen hyvä kivijalka.
—
Thomas Brand, @thlbr
Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena kansainvälisessä EndCoronavirus-verkostossa, Pandemia.fi-tiimissä ja Eroon koronasta -työryhmän koordinaattorina.
Hän on julkaissut lukuisia koronavirusta ja sen vaikutuksia koskevia kirjoituksia, käännöksiä ja haastatellut yhdessä Esa-Pekka Pälvimäen kanssa Yaneer Bar-Yamia toukokuussa.
