Lasten lahjakkuus — Ylpeys vai Häpeä

  • Jani löysi 10-vuotiaana haavoittuvuuden Instagramista ja on nuorin maailmassa, jolle palkkio haavoittuvuuden löytämisestä on maksettu. 10 000 dollarin palkkiolla Jani halusi ostaa polkupyörän ja jalkapallon. Hänellä ei taida olla ongelmia tulevaisuudessa löytää töitä haaveammattinsa tietoturva-asiantuntijan tehtävistä, mikäli kiinnostus aiheeseen säilyy samanlaisena.
  • Alma Deutscher oli 11-vuotias kun hänen säveltämänsä yli kaksituntinen ooppera esitettiin Wienissä jouluna 2016. Ensimmäisen pianosonaatin hän sävelsi jo kuusivuotiaana. Häntä ei syyttä verrata Mozartiin.
  • Maximilian Janisch aloitti Ranskassa yliopisto-opinnot vain 12-vuotiaana. Hän kuitenkin suree sitä, ettei hänellä ole montaa ystävää, tosin tämä ei johdu ikäerosta vaan siitä, että hänen sanojensa mukaan hän ei tapaa ihmisiä, joiden kanssa voisi keskustella Arkhimedeksestä, yhdestä antiikin Kreikan suurimmista tieteilijöistä, ja moni ei tiedä kuka matemaatikko Gauss on.
  • Jasper Silvennoinen teki jo 2-vuotiaana 200 palan palapelejä ja oppi puhumaan nopeasti. 5-vuotiaana hän luki jo pikkusiskolleen.
  • Maria Nordinin lapsi ratkoi 12-vuotiaan yhtälöitä jo 6-vuotiaana. Hän oppi myös lukemaan jo neljän vanhana.

Aina välillä lehdistä saa lukea vastaavia tarinoita nuorista lahjakkaista, joille kaikki tiet ovat avoinna… ainakin mikäli kyseessä ovat urheiluun tai musiikkiin liittyvät lapsinerot. Voisi kuitenkin helposti erehtyä luulemaan, että näitä “superlapsia” eli todella lahjakkaita lapsia ei ole Suomessa paljoa. Tähän tosin vaikuttaa vahvasti kulttuurissamme asuva Janten laki eli kukaan ei saa olla muita parempi ja ylpeily ei ole sallittua. Välillä vaikuttaa, että vanhempienkaan ei sallita kehua omia lapsiaan, jotteivat lapset vain ylpistyisi. Mutta eihän se, että on hyvä jossain saisi olla häpeän aihe? Eikö siitä pitäisi juuri olla ylpeä?

Tietenkään tämä ei koske urheilua, sillä urheilussa lahjakkaat tuodaan mediassa paremmin esille. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että sen jälkeen kun pikkuleijonat voittivat maailmanmestaruuden niin esimerkiksi Jesse Puljujärvi on tullut nimenä melkein kaikille tutuksi. Mutta kuinka moni muistaa (ennen tämän kirjoituksen lukemista) samana vuonna uutisissa olleen otsikon, jossa kerrottiin kuinka 10-vuotias Jani löysi Instagramista haavoittuvuuden ja sai siitä hyvästä kiitokseksi 10 000 dollarin palkkion. Kyllä, tästä tehtiin juttu Iltalehteen. Urheilu ei koske vain jääkiekkoa, sillä aika monelle taitaa olla juoksijalupaus Alisa Vainio myös tuttu nimi.

Ongelmana vain on se, miten saisimme muutettua ihmisten ajatusmaailmaa ja tuotua niin akateemisesti kuin muissakin taidoissa lahjakkaat lapset hyvään valoon? Tämä on haasteellista, sillä jo pienestä pitäen meille on sanottu, että omilla saavutuksillaan ei saa ylpeillä ja massaan pitäisi kuulua, jottei vain erotu joukosta. Ihan kuin omaa paremmuuttaan pitäisi hävetä ja piilotella. Huippulahjakas sellisti Jonathan Roozeman mainitsi Ylen haastattelussa, että “ihmiset voisivat olla ymmärtäväisempia lahjakkaita ihmisiä kohtaan, eikä painaa heitä samalle tasolle muiden kanssa”. Suomalaisen Tiedeakatemian esimies Kirsi Tirri avartaa myös aihetta Helsingin-Sanomissa. Hänen mukaansa akateemiseen lahjakkuuteen suhtaudutaan monesti häpeillen sen sijaan, että se pitäisi hyväksyä ja samalla kannustaa lahjakkaita lapsia oppimaan lisää.

Ehkä olisi korkea aika unohtaa Janten laki ja olla ylpeitä suorituksistamme ja siitä, mikäli oma pieni kullanmuru sattuu olemaan superlahjakas. Heillä suurella todennäköisyydellä tulee olemaan joka tapauksessa pienoisia ongelmia sopeutua yhteiskuntaan, jossa kukaan ei saa olla toista parempi; annetaan siis heille kaikki tukemme ja kannustetaan heitä (kuten kaikkia muitakin) kurkottamaan kohti kuuta, sillä taivas ei saa olla kenellekään rajana.

With love

Ulla ❤

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.