Transition Scout ’16 — ensimmäiset 9kk

Maastopyörää hankkimassa

Aloin suunnittelemaan maastopyörän hankintaa loppysyksystä 2015. Blogista aiemmin pyöräilyhistoriani lukeneet tietävätkin, että en ollut varsinaisella maastopyörällä aiemmin ajanut. Nuoruuden muutamia kokeiluja ei lasketa. Lähdin liikkeelle asettamalla järkevän budjetin ja tekemällä Excel-taulukon, johon listasin spekseiltään sopivilta vaikuttavia pyöriä. Tämä suunnitelma ei kantanut kuin alkumetreille, sillä fiilistely vei mennessään.

Vaikka lähdinkin venyttämään budjettia rohkeasti, niin hiilikuiturungot rajasin jo kättelyssä pois. Keskityin hankkimaan kerralla hyvän alumiinirunkoisen pyörän, jota ei tarvitsisi osien takia päivitellä myöhemmin. Valinnanvaraa eri merkkien suhteen oli kauheasti, mutta porvoolaisen Manfredbikesin edustama Transition erottui massasta edukseen.

Pitkän linjan kulttifirma oli edellisenä vuonna pistänyt mallistonsa uusiksi, otettuaan käyttöön aiemmin patentin alaisuudessa olleen Horst Link-joustoratkaisun. Humoristisesti nimettyä GiddyUp-linkkua (Horst→ Horse→ GiddyUp) käyttäviä pyöriä oli mallistossa neljä. Vaikka pieniä eroja on myös geometriassa (esim. keulakulmassa), pääsääntöisesti eri mallit poikkeavat toisistaan etu- ja takajoustomatkan sekä rengaskoon suhteen:

Patrol — 160/155mm etu-/takajoustolla varustettu 27,5”-enduropyörä

Suppressor — Kuten Patrol, mutta pyöräkokona oli vanhempi 26”

Scout — 140/125mm joustolla varustettu 27,5”-trailipyörä

Smuggler — 130/115mm joustolla varustettu 29”-trailipyörä

Patrol, Scout & Smuggler

26”-renkailla varustettu Suppressor jäi harkinnan ulkopuolelle, koska trendi on ollut vahvasti 27,5” ja 29” -rengaskokojen suuntaan. Patrolista olisi ollut myös lippulaivamalli hiilikuidusta, mutta hinnan takia sitä ei tarvinnut edes miettiä. Tsekkaillessani pyörien speksilistauksia jouduin kuitenkin toteamaan, että alumiinimallitkin karkasivat budjetin ulkopuolelle. Kaikkein halvimmat versiot jättivät erityisesti joustoratkaisujen suhteen toivomisen varaa ja kalliimmat olivat, no, kalliita.

Pistin suunnitelman Transun hankkimisesta hyllylle ja pohdin vaihtoehtoja. Paikallisesta pyöräliikkeestä olisi saanut hyvään hintaan espanjalaista Mondrakeria tai tuttua ja turvallista Konaa. Saksalaiset postimyyntipyörät tarjoaisivat parhaan hintalaatusuhteen — olin kokeillut kaverini Jockumin YT Capraa ja se oli kyllä varsin menevä peli. Harkitsin budjettiratkaisuna myös halpaa jäykkäperää. Oppisinpahan ajamaan.

Transition jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Patrol, Scout ja Smuggler olivat erinäisten maastopyöräilymedioiden ylistämiä. Patrol oli jopa valittu useampaan otteeseen vuoden pyöräksi, viimeisimpänä Pinkbiken puolella. Ennen kaikkea Transitioneissa kuitenkin oli sitä fiilistä. Firman pyöriä ei ole jaoteltu DH/Freeride/enduro/all-mountain/trail/crosscountry -kategorioihin, vaan niiden käyttötarkoitus on määritelty yksinkertaisesti: “down mountains”, “up & down mountains” tai “jumping mounds of dirt.” Samanlainen vino huumori jatkuu loistavissa videoissa, joille olen naureskellut enemmänkin.

Hiilikuituinen Carbon Patrol on täynnä teknologiaa!

Hauskat videot eivät kuitenkaan jaksa naurattaa, jos itse pyörät eivät lunasta odotuksia. Päätin käydä koeajamassa Transitionin tarjontaa ja Manfredin Emil toi Viikkiin asti ihmeteltäväksi Smugglerin. Etukäteen kuvissa vähän vaatimattomaltakin vaikuttanut pyörä oli livenä todella nätti. Se ollut ei samalla tapaa futuristisen linjakas kuin joku hiilari-ihme, vaan siinä oli enemmänkin sellaista hillityn retrohenkistä ralliestetiikkaa.

Vein Smugglerin Viikin poluille. Keli vaihteli vähän paikasta riippuen siellä lumen ja loskan välimaastossa, mutta pyörä totteli käskytystäni todella luontevasti. Minkäänlaista ajotaitoa minulla ei (varsinkaan tässä vaiheessa) vielä ollut, mutta Smuggler tuntui heti omalta pyörältä. Parin tunnin lenkki lumisia polkuja pitkin ei tietenkään tarjonnyt vielä järin kattavaa kuvaa pyörän kyvykkyydestä, mutta ajotuntuman hauskuus kävi heti ilmeiseksi. Smuggler ei vaadi tykittelyä tuhatta ja sataa herätäkseen henkiin, vaan on responsiivinen hitaammissakin vauhdeissa. Vauhdin kasvaessa se kuitenkin antaa luottoa vakaudellaan. Ajaessani takaisin lenkiltä oli virne kasvoillani niin leveä, että aloin jo mielessäni viritellä ostohousuja jalkaan.

Smuggler Viikissä, Scout & Patrol Porvoossa

Pyöräilyseura Sladin jäsenille Manfredbikes tarjosi alennusta ja rupesin laskeskelemaan, että hyvin speksattuna voisin saada todella hyvän pyörän kasattua järkihintaan jos rakentelisin sen itse (ts kaverin avustuksella). Päätin, että Smuggler pitää saada, mutta koska siihen pitäisi säästää jonkin aikaa, voisin sillä aikaa myös Patrolin ja Scoutin vielä varmuuden vuoksi testata. Siksipä lähdin käymään Porvoossa, jossa Manfredin pomomies Fredrik lupautui esittelemään minulle hieman mallistoa ja ajeluttamaan pitkin paikallisia polkuja.

Smuggler ei pettänyt tälläkään kertaa, mutta Patrol ja Scout pääsivät yllättämään. Olin etukäteen ajatellut, että Patrol olisi enduropyöränä minulle ihan liikaa. Tuumin, että enduropyörä jotenkin alleviivaisi omaa surkeuttani, koska taitoni jättäisivät pyörän potentiaalin niin totaalisesti hyödyntämättä. Suht raskas ja pitkällä joustomatkalla varustettu pyörä olisi varmaan myös tuskaisen työläs ajettava ylämäkeen osoitettaessa.

En olisi voinut olla enempää väärässä, Patrolin ajotuntuma oli upea. Todella eläväisen tuntuinen jousto söi varsinkin vauhdissa eteen eksyvät kivet ja pyörä meni juuri sinne, minne eturengas osoitti. Hallinnan tunne ja pito olivat huikeat. Ylämäkeenkin pyörä kiipesi yllättävän tehokkaasti, joskaan ei toki painoaan peitellen.

Mutta en ostanut Patrolia, enkä lopulta ostanut Smuggleriakaan. Viimeisenä testaamani Scout vei sydämeni. Pienempi rengaskoko Smuggleriin verrattuna teki siitä todella leikkisän ja Patrolia lyhyempi joustomatka tuntui heti ajaessa. Tuntuma polkuun oli huikea. Scout ei samalla tapaa huristele kivikon läpi kuin Patrol, mutta antaa silti anteeksi vähän huonommatkin ajolinjat. Valinta oli lopulta helppo tehdä, Scout tuntui oikealta.

Hankin pyörän osissa — sain Manfredbikesista kohtuuhintaan rungon lisäksi etuhaarukan, ANVL:n stemmin ja stongan sekä demokäytössä olleet kiekot. Shimanon XT-sarja lähti matkaan saksanmaalta ja muuten turvauduin osiin Hi5bikesista ja Ridemoresta.

Siitä se valmistuu — jos muuten on liian helppoa, niin rungon sisään kannattaa tiputtaa kuusiokoloavain

Kasasimme Jockumin kanssa pyörän yhdessä (tosin hän taisi hoitaa ainakin 80% operaatiosta) suhteellisen vaivattomasti. Ainoastaan rungon sisällä kulkevat vaijerivedot aiheuttivat vähän päänvaivaa. Ajoin pyörällä pari viikkoa ilman hissitolppaa ja päädyin sitten hankkimaan kanadalaisen 9point8:n Fall Line -tolpan, jonka sain itse asennettua paikoilleen yllättävän helpolla (pitkäksi jäänyt vaijeri on siis vastuullani, en ole jaksanut vielä lyhentää).

Scout talvimoodissa

9kk kovaa ajoa

Sain pyörän kasaan viime vuoden toukokuussa, joten takana on nyt sellaiset 9kk ajoa. Ajokilometreissä tämä kääntyy vähän vaatimattomaan n.800 kilometriin (ei pelkkää polkua, myös siirtymiä jonkun verran tuossa), joten olen vasta tulossa sinuiksi pyörän kanssa. Aiempi maastoajokokemukseni on täysin olematonta, joten mitään kauhean aggressiivista rymistelyä pyörä ei vielä ole nähnyt. Talvi tuli yllättävän nopeasti, joten aika suuri osa noista kilometreistä on itseasiassa talvipyöräilyä nastoitettuna. Hyvin on siitäkin selvitty. Eniten on tietysti tullut ajettua Helsingin tienoilla, mutta jonkun verran Scout on käynyt kiertämässä myös Salon lähiseutuja. Meri-Teijo, Märynummen “enduroreitit” ja Fiskars Village Trail Center ovat ehtineet tulla tutuiksi. Rakas kotiseutu on kyllä maastopyöräilijälle hienoa aluetta, vaikka valtavat korkeuserot puuttuvatkin.

Märynummi endurbro training

Näitä korkeuseroja pitäisi tänä vuonna hakea ahkerammin ja olenkin ottamassa vähän vakavammat tavoitteet alamäkeen ajamisen treenaamisessa. Tavoitteena olisi osallistua Scoutilla tänä kesänä mahdollisimman moneen Enduron SM-sarjan osakilpailuun ja ehkä jopa pariin DH-kisaan, vaikka lähtötilanne ei ole ajotaitojen osalta itseltäni erityisen lupaava. Ajotekniikka on aloittelijamaista, bermeissä meinaan lentää kiertoradalle ja kaikenlaiseen droppaamiseen suhtaudun mitä suurimmalla epäluulolla (onnistuin kesällä tulemaan naamalleni ihan kunnolla). Aloittelijan ajotekniikka ansaitseekin myöhemmin keväällä oman kirjoituksensa.

Fiilikset pyörästä

Kuskista ei siis vielä ole oikein mihinkään, mutta miltä pyörä tuntuu 800km jälkeen? No, pirun hyvältä kuten odottaa saattaa. Eipä minulla ole liiemmin vertailukohtiakaan josta olisi riittämiin kokemusta, mutta Scout on todella näpsäkkä peli. Runko ja geometria ovat itselleni ihan täysosumia.

Väliaika — Maastopyörägeometrian perusteet:
Maastopyörien geometria perustuu nykyään pitkälti “long, low & slack” -filosofiaan. Pyörät ovat pitkiä, niiden keskiöt ovat matalalla ja keulat ovat loivia. Hyödyt ovat seuraavanlaiset:
Pituus: Pyörä on vakaampi erityisesti suurissa nopeuksissa eikä se kippaa kuskia yhtä helpolla tangon yli kuin lyhyempi pyörä. Kuski pystyy myös paremmin siirtämään painoaan pyörän päällä.
Matala: Pyörä kääntyy paremmin ja tarkemmin kurveissa. Matala keskiö parantaa hallittavuutta, mutta vaatii teknisessä maastossa tarkkuutta, sillä muuten kolisevat kammet kiviin ja esteisiin.
Loiva: Erityisesti alamäkeen ajettaessa ja vauhtien kasvaessa loivan keulakulman edut ovat ilmeiset, sillä pyörä käyttäytyy rauhallisemmin ja . Modernissa geometriassa loiva keulakulma naitetaan yhteen jyrkän satulaputken kulman, joka mahdollistaa painopisteen siirtämisen eteen kiivetessä, jolloin pyörä ei keikkaa taaksepäin.

Ns. moderni geometria yleistyi aluksi lähinnä pitkäjoustoisten all-mountain- ja enduropyörien myötä ja lähti leviämään siitä myös lyhytjoustoisempiin trail-pyöriin. Ilmestyessään Scout oli tämän kehityksen aallonharjalla ja vieläkin se erottuu erityisesti matalan keskiönsä ansiosta. Matala keskiö tuottikin itselleni aluksi harmaita hiuksia — kammet hakkasivat jatkuvasti kiviin ja esteisiin vähänkin kivikkoisemmilla polunpätkillä. Kampien pyörityksen vähän herkempi ajoittaminen on korjannut tämän ongelman, joskaan en minä vielä järin sulavasti kivikoissa pyöräile.

Kivikkoa ja juurakkoa Suomessa kuitenkin riittää — erityisesti Helsingin keskuspuistossa lähtee helpolla Sepultura soimaan päässä. Voisikin ajatella, ettei Scout olisi tällaiseen maastoon omiaan. Scoutin erikoistuminen on kuitenkin ehkä vähän lennokkaammassa ajossa, jos vaikka katsoo, miten isot pojat sitä käskyttävät.

Skye Schillhammerilla suht keveän näköistä

Vaikka omat tykittelyt eivät näytä kyllä yhtään tuolta, eikä vastaavanlaisia polkujakaan ole täällä tullut vastaan (saa pistää vinkkejä!), niin onneksi Scout on yllättävän monipuolinen vähän karummassakin maastossa. Se kannustaa valitsemaan ajolinjat huolellisesti ja nousee innokkaasti ilmaan vähän ujommallakin käskytyksellä. Joustoa on toki takana rajallisesti, eikä tätä seikkaa pääse kunnon rytyytyksessä todellakaan unohtamaan, mutta kyllä vähän pahempikin kivikko jää toiseksi jos uskaltaa pitää tarpeeksi vauhtia yllä. Aika lailla sitä se oma ajamiseni vielä onkin, yrittää etukäteen bongata sopivan linjan ja sitten toivoa että yli mennään.

Tämän taktiikan huomioiden keskityin pyörää speksaillessani hankkimaan laadukkaita ja kestäviä osia. En ihan kauheasti miettinyt pyörän painoa. En ole punninnut Scouttia, eikä se ainakaan kevyimmästä päästä ole. Hiilikuitua löytyy vain vaihdinvivusta. En ole maastossa koskaan millään oikeasti kevyellä pyörällä ajanut, joten en osaa sen suhteen verrata, mutta en voi sanoa oikeastaan kertaakaan ajon aikana surkutelleeni pyörän painoa. Hyvin se kulkee ylämäkeenkin. Tällä hetkellä pyörän setup on talvikuosissaan seuraavanlainen:

Etuhaarukka: Rockshox Pike RCT3 140mm
Takajousto: Rockshox Monarch RT3
Voimansiirto: Shimano XT (vaihdinvipu on XTR)
Keskiö: Hope (satulatolpan kiristin on myös Hopelta, koska turhamaisuus)
Jarrut: Shimano XT
Hissitolppa: 9point8 Fall Line
Satula: ANVL Forge
Stemmi/Tanko: ANVL Swage35mm/Mandrel 770mm
Gripit: Sensus Disdaboss
Polkimet: ANVL Tilt (#flatpedalswinmedals, tietty)
Kiekot: Easton Heist 30
Renkaat: Schwalbe Ice Spiker Evo

Speksaus meni kerralla oikein ja olen ollut todella tyytyväinen. ANVL:n komponentit ovat toimineet erittäin hyvin ja Shimanon XT-sarjan voimansiirto + jarrut ovat ihan 5/5. Pinkbikesta luin joskus, että parhaan hinta-/laatusuhteen voimansiirron saa naittamalla XTR-sarjan vaihdinvivun XT-sarjan takavaihtajaan ja vaikka vertailu XT-perussetuppiin uupuukin, niin todella hyvin tuo on toiminut. XT-jarrut ovat olleet myös todella jees, joskin pitkään ajoin turhan lötköllä takajarrulla — olisi pitänyt ilmata aiemmin.

Kesän mittaan olen varmaan vaihtamassa Pikeen 150mm-ilmajousen, jotta saisi vähän enemmän pelivaraa esim. endurokisoihin. Samalla saisi vähän keulakulmaa loivennettua, joka ei olisi pahitteeksi. Nyt keulakulma on 67°, joka on pääosin ihan hyvä, mutta jyrkemmissä laskuissa ei loivemmasta keulasta olisi haittaa. Jonkun verran maailmalla näkee jopa 160mm keulalla varustettuja Scoutteja, mutta 150mm lienee hyvä ensiaskel, katsotaan josko myöhemmin kaipaisi vielä lisää. Kuitenkin pidettävä huoli siitä, etteivät pyörän ominaispiirteet vesity keulan joustoa kasvatettaessa.

Jos jotain kritisoitavaa hakee, niin takajousto ei ole vielä ihan ehkä ole ihan niin pehmeä, kuin toivoisin sen olevan. Syypää lienee vielä oma taitamattomuuteni sopivan setupin hakemisessa. Polkupyöräseura Sladi tarjoaa jäsenilleen klinikoita jousituksen säätämiseen myöhemmin keväällä, joten eiköhän tuokin saada vielä kondikseen. Jossain vaiheessa saatan harkita speksailla pyörään Cane Creekin tuoreen DB Coil IL -kierrejousi-iskarin. Ei kuitenkaan ajankohtaista vielä.

Kun endurokisoihin osallistuminen yms on alkanut entistä enemmän kiinnostamaan, olen välillä miettinyt pyörähankintaani. Olisiko saman tien kannattunut hankkia joku pitkäjoustoisempi kisapeli? Transitionin Patrol tai vaikkapa Konan Process 153? Nämä mietteet ovat hävinneet heti kun pääsee Scoutilla taas maastoon. Se on vain pirun hauska pyörä. Siinä on luonnetta.

Kuvat Märynummelta: Olli Leino