Bonava lepäävä tyttö osui tamperelaisiin
Mainoksen kuvassa muuttolaatikoiden keskellä lepää tyttö. Kuva löytyi valmiina brändikuvana, eikä kampanjaa varten tarvinnut ottaa uusia valokuvia. — Samaa brändikuvaa käytettiin muuallakin ja se istuu kivasti Bonavan teemaan, kertoo Bonavan markkinointipäällikkö Maiju Koivunen-Vinkvist.
YKSI KAMPANJA, YKSI TAVOITE
Brändin näkyvyys oli selkeä päätavoite kampanjalle. Bonava on toiminut markkinoilla puolitoista vuotta, mikä on brändille vielä varsin lyhyt ajanjakso. Bussimainonta valikoitui imagomainonnan välineeksi, koska se täydensi hyvin kohdemainontaa lehdissä ja digissä. Bussin perässä ollut mainos erottui värimaailmaltaan hyvin. — Saimme spontaania palautetta ja irtokommentteja mainoksen näkyvyydestä, kertaa Koivunen-Vinkvist. — Imagomainonnan mittaaminen onkin kovin hankalaa, joten palaute oli mukava kuulla ja ”Ootte aika hyvin näkyneet Tampereella” –lauseet olivat mannaa mainostajan korville. — Ja ihan huippua olisi, jos näkyvyys toisi nettisivuille kävijöitä ja kiinnostuneita asiakkaita.
REITTI BRÄNDIN PALVELUKSESSA
Kampanjasuunnittelussa hyödynnettiin bussien reittejä siten, että vaikka bussireitit vaihtelivat, pyrittiin näkymään niillä seuduilla, mihin kohteita on tulossa ja poissulkemaan ne alueet, mihin ei ole rakenteilla uusia kohteita.
EIKÖ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI?
– Ei mahdotonta, vastaa pilke silmäkulmassa Koivunen-Vinkvist, kun kysytään kampanjan jatkosta. — Oltiin kyllä tyytyväisiä; Laulavassa Ovipumpussa kaikki sujui aikataulussa, teippaukset olivat laadukkaita ja kaikki kävi helposti. Tuotantokin oli kohtuuhintaista.
- Kuka
Markkinointipäällikkö Maiju Koivunen-Vinkvist - Yritys
Bonava Suomi Oy - Motto
Mieti aina kenelle viestit ja mitä viestilläsi tavoittelet. - Tuotteet
Bonava brändi - Kesto
4 viikkoa - Aikatauluviikot
15–18, 2017 - Pinnat
10 kokoperää - Reitit
Tampereen kaupunkiseutu, TKL:n linjareitit
Laulava Ovipumppu on Suomen suurin busseihin mainontaa myyvä ulkomainosyhtiö. Kavalkadimme sisältää myös muita tavoittavia mediavälineitä sekä mobiilipalveluita ➡️ LaulavaOvipumppu.fi