Kaavoitimmeko maahamme perussuomalaiset?
Perussuomalaisten uuden nousun tekijöistä olennaisin, kiertelemättä ja kaartelematta, on suhtautuminen maahanmuuttoon.
Viime vaalien aikaan toiseksi olennaiseksi teemaksi, ainakin arvailuissa, nousi suhtautuminen ilmastonmuutokseen. Perussuomalaiset asettuivat, ja pääsivät, toiseksi ääripääksi keskustelussa ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta. Perussuomalaisten vastaus lähes kaikkiin ilmastotoimiin oli yhtä selkeästi kielteinen kuin vaikkapa vihreillä tai vasemmistolla myönteinen, muiden asettuessa enemmän tai vähemmän välimaastoon.
Sinänsä keskustelu ilmastonmuutoksesta oli myös vaaleissa jatkuvasti joukko limittäisiä ja päällekkäisiä keskusteluita, aina ydinvoiman käytöstä ruokalautasen koostumukseen. Eräänä selvänä teemana esiin nousi liikenne, ja aivan erityisesti se, millainen asema yksityisautoilulla on jatkossa. Ja kuten kaikki keskustelut, myös tämäkin on olennaisempi toisille kuin toisille — aivan erityisesti heille, joille autoilu liittyy jokapäiväiseen elämiseen, asumiseen ja identiteettiin.
Autoilukeskustelun yhteydestä vaalien tulokseen on ehditty tehdä myös havaintoja. Vaaleissa kävi nimittäin niin, että perussuomalaisten kannatus nousi ilmeisesti autoilupainotteissa kehyskunnissa, samalla kun vastaavaa ilmiötä vaikkapa radanvarsitaajamissa ei näkynyt. Ehkäpä tarkempi tutkimus syistä ja seurauksista on vielä paikallaan, mutta sinänsä autoilun merkitys osana suomalaista elämäntapaa on pohtimisen arvoinen asia — etenkin jos sitä tulisi päästöjenkin leikkaamisen takia monelta osin vähentää.
Kehyskuntien kasvu ja yksityisautoilun uusi nousu
Eräs merkittävä tekijä saattaa nimittäin löytyä juuri suurten kaupunkien kehyskunnista. Kun tarkastellaan, miten nämä alueet on etenkin 2000-luvulla toistaiseksi kaavoitettu, ei helppoa vaihtoehtoa autoilulle yksinkertaisesti ole. Eräs esimerkki näkyy allaolevassa kuvassa Tampereen seudulta: siinä missä keskuskaupunki Tampereen väestö on kasvanut 25 vuodessa lähes 50 prosenttia, ei kaavoitettu alue ole juurikaan kasvanut. Kehyskunnissa vastaava 50 prosentin väestönkasvu on tarkoittanut kaavoitetun alueen tuplaantumista. Toisin sanoen kehyskunnissa kaikki kasvu on tapahtunut autoiluun nojaavilla alueilla, eikä tällainen valinta ole jälkikäteen helposti korjattavissa.
On nimittäin niin, että laajoille omakotitaloalueille ei korkeatasoista joukkoliikennettä ole mahdollista toteuttaa, vaikka kaikenlainen julkinen tuki moninkertaistettaisiin. Ehkäpä sähköpyörät voisivat tilannetta tietyillä matkoilla muuttaa, mutta kokonaiskuva elämäntavan osalta säilyy samana: kotoa pitää kulkea niin töihin, harrastuksiin kuin muuallekin jokaisella kerralla erikseen merkittävä matka. Kaikki autoiluun liittyvät toimenpiteet osuvat juuri tämän elämänmuodon ytimeen.
Samalla oman elämäntavan puolustamisessa ei tietenkään ole kyse pelkästä automiehen tai -naisen identiteetistä: mikäli asuminen kehyskaupungissa ei syystä tai toisesta houkuta ihmisiä enää samaan tapaan, on aikaisemmin tämän valinnan tehneet ihmiset myös taloudellisesti hankalassa tilanteessa. Jos tulijoita alueelle ei enää ole takavuosien malliin, kodin taloudelllinen arvo ja perheen varallisuus laskevat. Näin on jo monessa kehyskunnassa tapahtunutkin. Lienee selvää, että tällaisessa tilanteessa puheet kaupunkien kestävästä kasvusta ja kestävästä liikenteestä lähinnä lisäävät ärsytystä.
Ilmiön merkittävyyttä ja olennaisuutta tulee pohdiskella myös jatkossa. Voi aivan hyvin olla, että olemme vasta vaikean ristiriidan alkutahdeissa, ja tätä tulee tavalla tai toisella ratkoa: varsinaiseen maaseutuun verrattuna kehyskuntien omakotitaloalueilla asuu merkittävät määrät väkeä.
Kun yhdyskuntarakenteen on annettu poliittisilla päätöksillä hajautua, tulee asian kanssa myös pystyä elämään ja asiaan tulee pystyä vaikuttamaan. Eduksi tietenkin olisi toimia niin, että tyytymättömyydelle ja huolelle on kestävämmät kanavat purkautua kuin populismi ja yhä synkempiä virtauksia mukanaan kuljettava perussuomalaisuus.
