Miksi meidän pitäisi ajatella syntyvyyttä?
Eräs oululainen lastenlääkäri sanoi eilen lounaalla, kun pohdittiin syntyvyyden laskua, että vuonna 2012 Oulussa tapahtui 4500 synnytystä, 2018 niitä oli 3300. Syöksy alkoi silloin, eikä ole osoittanut pysähtymisen merkkejä. Hän kysyi, mitä on tapahtunut vuoden 2012 jälkeen. Mikä selittäisi yhtäkkisen ilmiön?
Itse hän esitti teorian, että silloin tapahtuivat kännykkäapit.
Facebook ja Instagram tulivat puhelimiin, ja sinne alettiin ladata yhä enemmän kuvia “täydellisen” perhe-elämän “täydellisistä” hetkistä, lastenlääkäri sanoi. Siitä tulee ihmiselle, joka pohtii omia ratkaisujaan, vahvasti sellainen olo, että en pysty. Tuohon en kykene, minun elämäni ei voi olla tuollaista.
Toissapäivänä puolestaan Reija Klemetti, tutkija THL:stä, sanoi eräässä pyöreän pöydän keskustelussa, että hänen nähdäkseen negatiivinen perhepuhe ja perheistä jatkuvasti kirjoitettavat negatiiviset uutiset vaikuttavat syntyvyyteen enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä.
Ristiriita on ilmeinen. Näiden kahden valistuneen analyysin mukaan perhe-elämästä puhutaan julkisesti tai sosiaalisissa medioissa yhtä aikaa liian pelottavasti ja negatiivisesti JA liian positiivisesti eli paineistavasti.
Lisäksi syntyvyyteen vaikuttavat Väestöliiton perhebarometrin 2017 mukaan ainakin seuraavat tekijät:
- Ihmisten halu tehdä muita asioita elämässään (etenkin siihen, saadaanko lapsia ollenkaan)
- Parisuhteiden muodostamisen kohtaanto-ongelma — yhä useammalla ihmisellä on vaikeuksia löytää kumppani, jonka kanssa olisi valmis toivomaan lapsia
- Työelämän muutokset ja taloudellinen turvattomuus (etenkin ensimmäistä seuraavien lasten osalta)
- Ensimmäisen lapsen hankinnan lykkääminen yhä myöhemmäksi (vaikuttaa lääketieteellisen lapsettomuuden lisääntymiseen sekä siihen, montako lasta ehditään saada)
Kuitenkin tällä hetkellä, todettiin sekä pyöreässä pöydässä että lounapöydässä, Suomessa ei ole monitieteistä kokonaisanalyysiä tästä ilmiöstä, sen syistä ja sen vaikutuksista.
Entä sitten, voi kysyä. Miksi meidän pitää ajatella syntyvyyttä ja miksi siitä pitää olla kiinnostunut?
Ennen kaikkea ehkä siksi, että se on yksi keskeinen indikaattori sille, mihin me olemme yhteiskuntana menossa, sillä siihen kiteytyvät 20–40-vuotiaiden ihmisten ajatukset siitä, miten ja minkä varaan hyvä elämä tällä hetkellä rakentuu. Nyt näyttää, että yhä vähemmän se rakentuu lapsiperhe-elämän ympärille.
Mutta miksi? Ja mitä siitä yhteiskunnallisesti, paikallisesti ja inhimillisesti seuraa?
