Myös tämä Medium-julkaisu voisi tehdä kaupallista yhteistyötä kanssasi!
Minun mielestäni pitäisi olla kristallinkirkasta, että poliitikko ei voi tehdä kaupallista yhteistyötä joka vaikuttaa hänen viestintänsä ja tomintansa sisältöön.
Harmaita alueita totta kai on aina — esimerkiksi kaupunginvaltuutettuna toimiminen on äärimmäisen työläs harrastus, josta saatu korvaus ei ole missään suhteessa käytettyyn aikaan.
Mutta periaate on selkeä ja kirkas. Mikäli poliitikko aktiivisesti hakee taloudellista hyötyä omasta poliittisesta asemastaan, ollaan moraalisesti äärimmäisen kyseenalaisilla vesillä.
Instastoryjä ei pidä vähätellä, ajatella että ne ovat jotain maagista internethöttöä eivätkä mitään oikeaa viestintää. Se, että yritykset ovat valmiita tarjoamaan “influensereille” rahaa ja sen sellaista niissä näkymisestä kertoo, että siellä ainakin uskotaan niiden olevan ihan oikea media kaikenlaiseen vaikuttamiseen.
Kyse on kuitenkin myös paljon muusta kuin instagramista. Kaukaisessa muinaisuudessa eli 5–6 vuotta sitten oli vielä periaatteena, että vaikuttajaviestinnän ammattilaiseksi, lobbariksi tai viestintäkonsultiksi ryhdytään poliittisen uran jälkeen. Se oli tapa ottaa politiikassa syntynyt ammattilaisuus ja kontaktiverkko yhteiskunnan kannalta tuottavaan käyttöön (myös tästä fundamentista voidaan kyllä olla eri mieltä) siinä vaiheessa kun joko omasta tai äänestäjien toiveesta on tapahtunut siirtymä pois politiikan muodollisesti vallakkaasta sisäpiiristä. Kirsi Piha perusti Ellun Kanat vasta jätettyään aktiivipolitiikan, samoin Jussi Kekkonen Miltton Networksin jne.
Nykyään ilmeisesti kaikille on aivan ok, että puolueiden keskeiset vaikuttajat toimivat näissä ammateissa koko ajan samalla päätöksentekoon osallistuen ja poliittista uraansa rakentaen. Valtuutettuina, työryhmien vetäjinä, puoluejohdossa… Siis ammateissa, jossa myydään omaa analyysikykyä, omaa kontakiverkkoa ja välillä jopa niitä mielipiteitä joita itse esittää eniten tarjoavalle. (Toiset toimistot menevät lobbaamaan asiakkaan puoluesta, useimmat tosin eivät. Olen itse tehnyt pienimuotoisesti viestintäkonsultointia ja lobbausta, ja olen edelleen osa Demos Helsinkiin, joka ei tee näistä kumpaakaan, mutta myy kaikenlaista konsultointia ja fasilitointia kaikenlaisille kotimaisille ja ulkomaisille toimijoille.)
Tässä asiassa kyse ei ole yksilöistä. Toisten moraalinen kompassi on aina kirkas — he eivät tee kaupallista yhteistyötä, tai mikäli tekevät viestintäkonsultointia, onnistuvat valitsemaan asiakkaansa tarkkaan. Toiset puolestaan tekevät joskus virheitä, ja sitten on vielä Liike Nyt ihan omana kategorianaan taloudellis-poliittisena oligarkki-influensseri-realityperformanssina. Yksilöihin voidaan kohdistaa odotuksia, mutta voimme olla varmoja, etteivät kaikki yksilöt niitä aina täytä.
Se, millä on väliä, on koko järjestelmällä: keskustelulla, odotuksilla ja sillä minkälaisia toimintamalleja rakennetaan. Onko lobbarirekisteriä? Ovatko keskeisten lobbari-poliitikkojen asiakkuudet julkisia? Ovatko vaalirahat julkisia ja läpinäkyviä? Voidaanko varmistaa, että aina tiedetään, kenen ääni kuuluu kun poliitikon suu liikkuu? Tai siis: tietenkään ei voida varmistaa, mutta yritetäänkö edes? Poliitikko joka ottaa mainosrahaa SAK:lta vähemmän todennäköisesti puree ruokkivaa kättä, vaikkei muuten linjoiltaan olisikaan mikään taistelevan työväenliikkeen prikaatinkenraali.
Toisissa ammateissa on vaikea tehdä politiikkaa. On vaikea vaikkapa olla kriittinen journalisti mikäli itse osallistuu päätöksentekoon. On syynsä miksi ehdolla olevilla toimittajilla ja sen tyyppisillä on tukevat karenssit. Saman valitettavasti pitäisi mielestäni koskea “vaikuttajaviestinnän ammattilaisia” sekä instagramin yhden hengen lifestylemedioita. On vaikeaa olla kriittinen poliitikko, mikäli joutuu navigoimaan ison asiakasportfolion intressejä jo ennen kuin avaa suunsa.
Pyöröovi on sitten kokonaan oma juttunsa. Ei liene sattumaa, että Suomessa tällä hetkellä yksityiset sote-firmat ja sen sektorin toimijat ovat vielä viestintätoimistojakin halutumpia ura-askelia entiselle poliitikolle. Miksi olla ministeri tai kansanaedustaja kun voi olla työssä jossa on enemmän valtaa ja parempi korvaus hoitamassa ulkoistettuja sote-palveluita?
Tai ehkä mä olen vaan auttamattoman vanhanaikainen surullinen mursu röhkimässä yksin norsuluutornissani, pienellä kutistuvalla saarella. Ehkä tulevaisuus on kaupallisen mikroyhteistyön ja hävittäjälobbauksen saumattomasti poliittiseen työhön yhdistävillä toimijoilla, jotka kuratoivat brändeistä, mielipiteistä, harrastuksista ja elämäntyyleistä oikeita kaupallis-poliittisia kokonaisuuksia joita voi kuluttaa sekä töppäämällä, swaippaamalla, luottokortilla että äänestämällä. Kun jokainen meistä on brändi, on jokaisen meistä se monetisoitava.
