Veikon vaalianalyysi, osa 1
Joukko huomioita eduskuntavaaleista. Mittaakin tuli.
1.Kaiken kaikkiaan nämä vaalit menivät punavihreillä puolueilla paljon paremmin kuin 2015 vaalit! Kaikki puolueet saivat runsaasti lisää paikkoja ja kannatusta! Ei ehkä niin paljon kuin fantasioissa, mutta vaalivoitosta on voitava riemuita, vaikka se ei märkiä unia kokonaan vastaisikaan. Ilmastosta puhuttiin enemmän kuin koskaan ennen, ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolueet lisäsivät kannatustaan eniten.
2. Onneksi vaalit olivat eilen. Tänään tai huomenna Antti Rinne olisi jo onnistunut häviämään pääministeriyden, ja yksi tentti lisää olisi taannut Halla-aholle yrityksen muodostaa hallitusta. Surkeaa. Rinteen oma henkilökohtainen äänimäärä laski verrattuna viime vaaleihin.
3. Demarit saavat kiittää pääministerinpaikasta myös Hjallis Harkimoa ja Liike Nyttiä. Ilman tätä koko sekoilua joko Kok tai PS olisi ollut pääministeripuolue.
4. Näissä vaaleissa äänestettiin ehkä jopa poikkeuksellisella tavalla myös puolueiden seuraavista puheenjohtajista. Maria Ohisalon uskomattomat melkein 12 tuhatta ääntä, Sanna Marinin ja Antti Häkkäsen äänivyöryt antavat isoa mandaattia ja signaalia tulevaisuudesta. Myöskään Laura Huhtasaaren äänimäärä ei ollut vaatimaton.
5. Vasemmistolta ns. virheetön suoritus. Lillä uskomaton henkilökohtainen äänimäärä, toimiva uudistettu ilme, hyvät listat, tulevaisuusteemat — ensimmäinen kunnon vaalivoitto vuosiin, ja heti neljä paikkaa! Tästä on hieno jatkaa, ei oikeastaan tarvitse edes paljoa analysoida.
6. Kokoomuksen kannatuksella oikeasti on lattia. 12 vuotta hallituksessa, soteuudistus kaatuu syliin, puheenjohtaja tuo välillä mieleen Ville Itälän — ja kannatus pysyy samoina tai nousee! Jokainen analyysi, jossa kokoomus putoaa alle nykyisten lukemien, pitää ottaa isojen suolakiteiden kanssa. Kaikki on mahdollista, mutta Kokoomus on isoista puolueista ainoa joka ei ole saanut ns. kunnon runtua vielä kertaakaan.
7. Vihreiden tuloksesta voi ajatella aika montaa asiaa, mutta niistä päällimmäisen pitää olla: mahtava tulos, paras koskaan, lisää kansanedustajia roppakaupalla. Tämä sellaisen vuoden päätteeksi jolloin puoli vuotta ennen vaaleja puolueen kannatus oli spiraalimaisessa romahduksessa ja puheenjohtaja vaihtui pitkän sairasloman seurauksena. Tosi hyvä seivaus.
No, toki moni ajatteli, että olisi tullut aika paljon isompikin potti, ja kyllähän se näyttikin mahdolliselta. Jokin viimehetken rypistys jäi puuttumaan, ja media kyllä teki siinä parhaansa. Myös on todettava, että sydänten pääministeri ei monista erinomaisista ominaisuuksistaan huolimatta ole sellainen sähäkkä debatoija joka vikoissa tenteissä nostaisi puolueensa kannatusta. Tuli vähän sellainen tolkun kannatus.
Noin läpi menneiden edustajien suhteen teema oli selkeä: tykittelijämimmit sisään, sentristimiehet ulos. Jos ajattelee positiivisesti, niin vihreillä on ensi vaaleissa tosi paljon mahdollisuuksia miesten tavoittamisessa, paljon kohderyhmiä, joista metsästää uusia kansanedustajia. Lisäksi ehkä kampanjan dramaturgian saa tehtyä paremmin, jos PJ ei vaihdu puolta vuotta aikaisemmin.
Lisäksi on todettava, että vasemmisto sai noin prosenttiyksikön kannatuslisäyksellä neljä lisäpaikkaa, vihreät noin kolmen yksikön lisäyksellä viisi. Tsägää, viimeisen rypistyksen puutetta, epäreilua vaalijärjestelmää — kaikkea näitä.
8. Perussuomalaisista mulla on kaksi hypoteesia:
A: Puolueen kannattajat eivät seuraa mediaa ja politiikkaa, vaan heillä on selkeä jengi joka on oppinut äänestämään Perussuomalaiset-nimistä puoluetta, ja heille Halla-aho toimii johtajana siinä missä jytkymaisterikin.
B: Perussuomalaisten kannattajat seuraavat mediaa ja politiikkaa, ja Halla-aho on onnistuneesti siirtänyt puolueen kannattajat maaseutupopulismin juurilta modernin äärioikeiston äänestäjiksi.
Vaalipiirejä katsottaessa PS:n paikat eivät käytännössä muuttuneet, Uudeltamaalta miinus yksi (Soini), Varsinaissuomessa ja Oulussa (yllätys) plus yksi. Tämä tukisi analyysejä, jotka korostavat PS:n suhteen pikemminkin jatkuvuutta Soinin ja Halla-ahon välillä kuin vahvaa katkosta.
Näiden lisäksi suuri rooli oli jälleen medialla. Perussuomalaiset on suomalaisen vaalikirjoittelun musta aukko, joka painollaan vääristää kaiken analyysin. Puolue osaa taitavasti pelata mediahuomiota, rytmittää kampanjansa loppunousuun johtavaksi ja lyödä lisää vettä kaikkiin myllyihin. Heidän puoluejohtajansa ja koko nykyisen puolueen olemassaolo on niin provosoivaa, että kontroversiaa kaipaava toimittaja saa sitä aina persujen nousua veikkaamalla. Lisäksi selvästi osalle Suomen toimittajista ilmastodenialistinen identiteettopolitiikkanarratiivi jolle puolue rakensi, upposi sisään kovaa solahtaen. Tässä on edelleen kollektiivista oppimista edessä.
9. Jatkon kannalta kaksi asiaa: hallitusneuvotteluista ei oikeasti tule “sen vaikeampia” kuin edellisistä kaksista — tai vaikeampia kuin ne tulevat olemaan aina tästä eteenpäin. Nyt saamme maistella monipuoluejärjestelmän ihanuutta oikein roppakaupalla.
Ja sitten, olettaen että tulee demareiden ja vihreiden ytimen ympärille muodostettu hallitus, pitää koko vaalikausi tehdä kieli aivan keskellä suuta. Ellei strateginen ajattelu ole todella huolellista, on Halla-ahon äärioikeistopuolueella todella vahva paikka iskeä ideologisesta oppositiosta 2023. Tässä ei kuitenkaan ole mitään vääjäämätöntä tai automaattista, vaan se on hyvin mietityllä politiikalla kampanjoinnilla täysin estettävissä. Se pitää vaan tehdä.
Ja ennen kaikkea tämän ei saa antaa pelottaa. Tällä tuloksella voidaan muodostaa melko punavihreää politiikkaa tekevä hallitus, panna tuulemaan ja mela heilumaan, kanoottia eteenpäin ja sitten ensi vaaleissa vielä tykimmin samalla suunnalla. Ja koko hallituskauden ajan on tehtävä strategista, kansalaisyhteiskuntaa vahvistavaa ja rakenteita asettavaa politiikkaa.
Tänä aamuna aurinko paistaa ja tulevaisuus kurkistaa jo nurkan takaa.
