Teal ja eläviä järjestelmiä koskevan mallin paradoksi

Ihailen kovasti Wilberin ja Laloux’n jaotteluita ja kuvauksia. Ne inspiroivat kehittämään organisaatioiden kulttuurisia käytänteitä, mutta ehkä ajatusten tieteellisyyttä ja sovellettavuutta kannattaa pohtia.

Tiede on ollut perinteisesti vähän huono mallintamaan kokonaisvaltaisia tai kontekstuaalisia ilmiöitä, kuten yksilön tietoisuutta tai puhumattakaan ryhmien tietoisuuksista.

Ken Wilberin ajatukset, joihin Laloux’n kirja perustuu, ovat toki ansiokkaita synteettisiä malleja, joissa on taustalla erilaisten enemmän tai vähemmän tutkittujen teorioiden vertailua. Esimerkiksi kuvassa näkyvässä Integral Philosophy -kirjassa on kymmenittäin samankaltaisia sivuja, joissa Wilber tutkii, miten oma mallinsa nivoutuu muiden ajatuksiin sekä malleihin.

Lähde: Ken Wilber

Avoimelle tiedemielelle Wilberin ajattelussa voi olla jotain osia, jota kannattaisi ehkä tutkia vähän lisää. Esimerkiksi Harvardissa vaikuttanut kehityspsykologi Robert Kegan lienee lainannut paljon samoista lähteistä kuin Wilberkin.

Henkilökohtaisesti systeemiajattelijana ja postmodernistina, joka en usko suuriin kertomuksiin, yksiin kirjan kansiin tallennetun mallin hyväksyminen absoluuttiseksi todellisuuden kuvaksi tuntuu vähän hankalalta. Onhan sitä ihmiskunnan historiassa kokeiltu toki hyvällä menestyksellä, mutta sen ihmisyyden potentiaalia latistavan kääntöpuolen ovat nähneet kaikki.

Sen sijaan, että oikeaksi oletetun teoreettisen, synteettisen ja kokonaisvaltaisen mallin tueksi etsitään perusteluja tutkimuksesta, voisi olla hyödyllisempää kehittää eläviä ja erilaisia konteksteissa muuttuvia malleja. Tuntuu siltä, että Laloux puhuu Tealista jonkinlaisena elävien järjestelmien mallina, mutta on paradoksaalisesti kirjoittanut muutamaan, ristiriitaiseen tosielämän caseen perustuvan kirjan siitä, minkälainen se malli voisi olla.

Kaikki mallit ovat väärässä, mutta jotkut ovat hyödyllisiä. Wilberin ja Laloux’n mallien hyödyt ovat siinä, että ne kiistatta ruokkivat ja inspiroivat työelämän mallien uudistumista.

Nestan toimitusjohtaja Geoff Mulgan kysyy Big Mind: How Collective Intelligence Can Change Our World -kirjassaan, että miksi Tealin jälkeen ei voisi olla enää mitään uutta ja vielä ylevämpää? Elävät järjestelmät yhdistettynä eksponentiaalisesti kehittyvään teknologiaan yhdistettynä muuttuvaan arvomaailmaan saattavat tuottaa positiivisia yllätyksiä, joita Wilber ja Laloux eivät ole osanneet kuvitella.

Manuel Limalla on Visual Complexity: Mapping Patterns of Information -kirjassaan pari ajatuksia herättävää kuvaa. Vasemmalla monien tieteellisen maailmankuvan omaavien tapa hahmottaa evoluutiota, jossa paras vaihtoehto on väistämättä voittanut ja oikealla toisenlaisen tieteellisen maailmankuvan omaavien tapa kuvata kontekstia.

Lähde: Manuel Lima

Kysymys kuuluu, että ovatko vasemmassa kuvassa ylimpänä olevat lajit siinä missä ovat sen takia, että ne ovat absoluuttisesti aikaisempia parempia niin kuin kuvan informaatio ehkä antaa ymmärtää vai, kuten oikeanpuoleisen kuva antaa ymmärtää, kontekstuaalinen ekologia kannattanut ja mukauttanut kaikkia siinä olevia toimijoita?

Vaikka Wilber ja Laloux esittävätkin mallinsa puu-mallin mukaisesti, joka saattaa ajattelemaan organisaatioiden evoluutiota Darwinin ajattelun mukaisesti, erilaisissa ekologisissa, organisatorisissa ja ekosysteemisissä konteksteissa syntyy erilaisia malleja ja kenties niissä toimivat erilaiset asiat?