Kansalaissensorit — yhteistoiminnallista elinympäristön parantamista
Tämä artikkeli on alunperin julkaistu Tietojohtaminen ry:n Tietoasiantuntija-lehdessä 5/2018.
Kollektiivinen älykkyys (collective intelligence) on lähestymistapa, joka pyrkii edesauttamaan uusia ihmisten ja koneiden yhteistyön muotojen synnyttämistä. Miten sitä voisi käyttää ihmisten elinympäristöjen parantamiseen?
Siinä missä perinteisesti ympäristön erityisosa-alueiden, kuten esimerkiksi ilmansaasteista syntyvien pienhiukkasten, mittaaminen on ollut alan asiantuntijoiden ja heidän käytössään olevien suurten ja kalliiden mittalaitteiden työtä, IoT (Internet of Things) ja siihen liittyvät sensorit avaavat uusia mahdollisuuksia kansalaistieteelle tällä alueella.
Maailmalla on käynnissä muutamia hankkeita, joissa rakennetaan kansalaisten mittauksiin soveltuvia sensoreita, tarjotaan pääsy dataan sekä dataan perustuvia visualisointeja tai visualisointialustoja. Sen sijaan, että kansalaisen pitäisi olla teknologianörtti osatakseen tehdä tämän kaiken itse, hankkeissa pyritään auttamaan kansalaisia käyttöönoton kanssa tai tekemään se mahdollisimman helpoksi tehdä itse. Pari mainitsemisen arvoista projektia ovat Open Knowledge Stuttgartin käynnistämä ja sittemmin EU:n alueella laajalti levinnyt Luftdaten ja Kickstarter-rahoituksella käyntiin lähtenyt Smart Citizen -projekti.
Stuttgart on Saksan autoteollisuuden kehto ja kaupungissa on todella vaikea liikkua ilman autoa. Tämän seurauksena ilmansaasteet rehottavat, mutta kaupunki ei teollisuuden lobbaamana suostu julkaisemaan ilmastotietoja muuten kuin puoli vuotta mittaushetken jälkeen. Vastavoimana tälle syntyi Luftdaten-projekti, jossa kehitettiin avoimeen lähdekoodiin, avoimesti dokumentoituihin laitteisiin ja avoimeen dataan perustuva visualisointialusta, joka mahdollistaa kuntalaisten mitata reaaliajassa elinympäristönsä pienhiukkasia (PM2.5, PM10) koskevia saasteita ja nähdä muiden käyttäjien reaaliaikaisia mittaustuloksia kartalla. Luftdatenin tuottaman tiedon myötä ilmansaastekysymyksiä on saatu nostettua osaksi paikallisia poliittisia kampanjoita.
Siinä missä Luftdaten keskittyy pääsääntöisesti pienhiukkasten mittaamiseen, Smart Citizen -projekti on lähtenyt liikkeelle laajemmin kansalaisten elinympäristöjä koskevista tietotarpeista. Se perustuu Luftdatenin lailla myös vahvasti avoimeen kehitykseen, mutta Smart Citizen sensorisetti pitää myös pienhiukkasten mittaamisen lisäksi sisällään esimerkiksi valoa ja melua mittaavia sensoreita.
Smart Citizen -sensorisetin ympärille onkin EU-rahoitteisessa monikansallisessa Making Sense -hankkeessa kehitetty työpajoja, joissa kansalaisille opetetaan sensorien käyttöä ja edistetään niiden tuottaman tiedon avulla vaikuttamista omaan elinympäristöön. Esimerkiksi Madridissa mitattiin kaupungin katujen melutasoja ja järjestettiin kansalaisille palvelumuotoiluun sekä yhteiskehittelyyn perustuvia työpajoja, joissa pyrittiin kehittämään melua vaimentavia ratkaisuja paikkoihin, joissa sitä ilmeni kaikkein eniten.
Sensorien tuottaman tiedon yhdistäminen ihmisten kokemuksiin ja näiden yhdistelmän hyödyntäminen kaupunkilaisten toimijuuden sekä osallisuuden lisäämisessä pitää sisällään todella kiinnostavia mahdollisuuksia.
Suomessa tämänkaltaisen mittauksiin ja kokemuksiin perustuva kaupunkikehittäminen on lähdössä vasta liikkeelle. Ilmatieteenlaitos on mukana monikansallisessa iSCAPE Living Labs EU-hankkeessa, jossa Smart Citizen -sensorisetin uutta versiota testataan kansalaisten kanssa Suomen oloissa syksyllä 2018. Ilmatieteenlaitoksen projekti painottaa pääsääntöisesti kansalaistiedettä ja -mittauksia eikä niinkään omaan elinympäristöön vaikuttamista datan perusteella.
Kansalaissensorien käytön mahdollisuuksia on edistänyt myös Forum Virium Helsingin IoT-ekspertti Aapo Rista. Taannoisessa Vekotinverstaan ja Open Knowledge Finland ry:n järjestämässä työpajassa Aapo ja muutamat muut aihepiiristä kiinnostuneet rakensivat omatekoisia, yhteensä noin 40–50 euroa maksavia kokoonpanoja. Nämä koostuivat pienhiukkassensori SDS011:stä, joka mittaa PM2,5 ja PM10 pienhiukkasia, Bosch Sensortecin BME680-sensorista, joka mittaa ilman suhteellista kosteutta, lämpötilaa, painetta sekä ilmaan haihtuvia, ihmisille mahdollisesti haitallisia VOC-kaasuja. Sensorien tietoja käsittelee IoT-”tietokone” eli mikrokontrolleri ESP8266. Tässä muutaman euron hintaisessa piirissä on mukana WLAN-piiri, muistia yksinkertaisten IoT-sovellusten ajamiseen ja GPIO-portti erilaisten sensoreiden tai muiden lisälaitteiden kytkemiseen.
Näiden edullisten sensorien elinkaari on muutamista kuukausista vuoteen, joten niiden huolto tai vaihtaminen tulee ottaa huomioon niitä käytettäessä. Tämän lisäksi kalliita ammattilaisten laitteita käyttävät ilmastotieteilijät suhtautuvat kriittisesti näihin edullisiin sensoreihin, sillä yleinen käsitys on, ettei niiden tuottamien mittausten laatu ei ole tieteellisiin tarkoituksiin riittävän tarkkaa.
Kansalaissensorien mittaustuloksia kannattaakin verrata toisiin vastaaviin, että voidaan löytää viallisten sensorien tuottamia poikkeamia. Ilmastosensorityöpajan jälkimainingeissa Aapo Rista sai vietyä kahdeksi viikoksi kuusi kansalaissensoria HSY:n Helsingin Mäkelänkadulla sijaitsevaan konttiin, jossa otettuja mittaustuloksia oli mahdollista verrata ammattilaisten käyttämän laitteen tuloksiin. Pääsääntöisesti mittaustuloksissa ei ollut merkittäviä eroja, mutta edulliset sensorit eivät kyenneet samaan mittaustarkkuuteen kuin kalliit.
Kansalaiset eivät sen sijaan ole välttämättä kiinnostuneita mittausten tarkkuudesta, vaan siitä, että saavat liikennevalojen tasolla olevaa informaatiota, jonka avulla he voivat vaikuttaa omaan elämäänsä. Aasialaisilla turisteilla näkee usein hengityssuojaimia, koska he ovat tottuneet käyttämään niitä kaupunkioloissa. Suomessa niille ei välttämättä ole kaiken aikaa tarvetta, mutta Ristan mukaan esimerkiksi tilanteissa, joissa joku polttaa omakotitaloalueella risuja, ympäristön pienhiukkastasot saattavat olla väliaikaisesti ihmisille haitallisia, vaikka emme sitä välttämättä koekaan. Kenties reppuun ripustettu ilmanlaatusensori voisi lähettää kännykän kautta notifikaation, kun Suomessakin kannattaisi ottaa ulkosalla hengityssuojain käyttöön.
Luftdatenin kaltaisen sensoriverkon tuottaman alueita koskevan informaation rinnalla kansalaissensoreilla voisi olla käyttöä myös muihin omaa elämää koskevien valintojen tekemiseen. Ilmatieteenlaitoksen ja Ultrahackin marraskuussa 2018 järjestettyyn Copernicus Atmoshackiin osallistunut tiimi kehitti AirGotchin, variaation takavuosien lasten tamagotchi-lelulaitteesta, joka mittaa ilmanlaatua ja pyrkii lukuja sekä mittauskäyriä houkuttelevammalla tavalla vaikuttamaan käyttäjänsä valintoihin liikkua kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä verrattuna siihen, että ottaisi oman autonsa alleen. Mahdollisuudet yhdistää ympäristöä koskevat mittaustulokset käyttäytymistä muokkaaviin tuuppauksiin ovat rajattomat.
Teknologian sanotaan usein kehittyvän eksponentiaalisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että teknologian hinta halpenee samalla, kun sen laatu paranee. Siinä missä vielä 2000-luvun alussa käytössä olevat tietokoneet olivat työpöytäversioita, muutamaa vuotta myöhemmin niiden tehoa vastaavat tai ne jopa ylittävät kännykät mahtuivat taskuihimme. Puhelimiksi tarkoitetuista laitteista tuli kameroilla varustettuja viihdekeskuksia, joiden käyttö puhelimina taitaa olla monilla muuta käyttöä vähäisempää.
Kenties elinympäristön mittaaminen ja mittaustulosten yhdistäminen inhimillisiin kokemuksiimme mahdollistaa jo lähitulevaisuudessa nykyistä laajempaa toimijuutta oman elinympäristömme kehittämisessä tai arjessa tehtävien valintojen ohjaamisessa. Isoimmat ratkaistavat haasteet tällä hetkellä piilevät kansalaisille mielekkäiden käyttötapausten tunnistamisessa, mittauslaitteiden käyttöönoton yksinkertaistamisessa sekä toimintaan kannustavan tiedon visualisoinnissa tai muunlaisten, esimerkiksi mainitun AirGotchin, kaltaisten ihmisten ja informaation vuorovaikutuksen muotojen kehittämisessä.
MBA, KTM, KM, YTM Mikael Seppälä on organisoitumisen, palvelumuotoilun ja datan hyödyntämisen asiantuntija, jonka innostuksen kohteena ovat uudet, verkottuneet ihmisiä ja koneita yhdistävät toimintamallit. Hän toimii yhteisömanagerina Open Knowledge Finland ry:ssä ja Participatory Smart Environment Lab -verkostossa.
Participatory Smart Environment Lab
Participatory Smart Environment Lab on avoin verkosto, joka pyrkii edistämään kansalaisten ja organisaatioiden kyvykkyyksiä hyödyntää ympäristöä mittaavia sensoreita sekä niiden käyttöön perustuvaa osallistavien, elinympäristön kehittämiseen tähtäävien kokeilujen synnyttämistä.
Osallistu keskusteluun Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/parselab/
Lähteet
Aapo Rista/Forum Virium Helsinki: Ilmanlaadun mittausta kansalaissensoreilla https://vekotinverstas.fi/ilmanlaadun-mittausta-kansalaissensoreilla/
Ilmatieteenlaitoksen iScape Citizen Science Vantaa -kansalaissensoriprojekti: https://livinglabs.iscapeproject.eu/vantaa/2018/10/23/iscape-citizen-science-vantaa/
Luftdaten-kansalaissensoriprojekti: http://luftdaten.info
Smart Citizen-kansalaissensoriprojekti: https://smartcitizen.me/
Ultrahack Copernicus Atmoshack: https://ultrahack.org/atmoshack2018
Deutche Welle: Citizen science fights air pollution: https://www.dw.com/en/citizen-science-fights-air-pollution/a-38904865
