Konepajanpuisto vehreämmäksi: Asukkaiden unelmat ja UrbanistAI:n visiot

UrbanistAI
UrbanistAI
Published in
2 min readJul 5, 2023

Juhannuksen alla Helsingin Vallilan Konepajanpuiston tilanne ja tulevaisuus nousivat esille. Puisto on enimmäkseen avoin nurmialue, joka muuttuu kuumina kesäpäivinä vihreästä keltaiseksi. Alueen asukkaita tilanne ei tyydytä. He miettivät saisiko vähän käytetystä viheralueesta yhteisen kaupunkikeitaan jos sinne lisättäisiin puita ja muuta vehreyttä?

Avoin puisto, jossa on suuri nurmikenttä.
Kuva: Timo Hämäläinen

Alue suunniteltiin aikanaan avoimeksi, mutta nyt jopa kaupungin edustaja Helsingin Sanomien artikkelissa miettii, voisiko puistosta tehdä viihtyisämmän.

Monet mainitsevat, ettei asukkaiden ideoita otettu huomioon, kun puisto toteutettiin.

Miltä Konepajanpuisto näyttäisi, jos asukkaat olisivat suunnittelussa enemmän mukana?

Me UrbanistAI:ssa keräsimme paikallisten someryhmästä ajatuksia ja unelmia puiston parantamiseksi. He halusivat enemmän kasveja, kumpuilevuutta ja viihtyisyyttä. Nämä ideat toimivat perustana, kun tekoälymme loi muutamia alustavia kuvauksia siitä, millainen puisto voisi olla.

Visiot eivät ole millään tapaa tarkkoja suunnitelmia, vaan ne pyrkivät havainnollistamaan esiin noussutta yhteistä uteliaisuutta ja mielikuvitusta puiston parantamisen ympäriltä. Sellaisina ne voivat generoida uusia ideoita ja toimia työkaluina jaetun vision täsmentämisessä.

Toivomme, että näistä kuvista on hyötyä viihtyisämmän Konepajan alueen kehittämiselle!

Kuva puistosta, johon on lisätty vehreyttä tietokoneavusteistesti.
Kuva: UrbanistAI

Kuva puistosta, jossa on leikkivälineitä ja istutuksia.
Kuva: UrbanistAI

Tutustu UrbanistAI:n “Prompt the Change” -blogiin ja osallistu keskusteluun kaupunkitilojen parantamisesta omalla aiheellasi.

--

--

UrbanistAI
UrbanistAI

A Generative AI platform to reimagine the future of cities.