Ristiriitoja
Pitkähkö Intia-aiheinen avautuminen!
Intiassa ehkä häkellyttävintä on sen syvä ristiriitaisuus. Intia on maailman melkein väkirikkain maa ja nouseva talous- ja kulttuurimahti, jolla on sekä fyysisiä resursseja että henkistä pääomaa enemmän kuin köyhemmillä naapurimailla.
Omien kokemuksieni Intia muuttuu kuitenkin yhä oudommaksi vuosien kuluessa. Intian metropolit kehittyvät nopeaan tahtiin ja ovat ympäristöinä jännittäviä, dynaamisia ja inspiroivia, mutta kehitys ei varsinaisesti ole ‘länsimaalaistunutta’ ja oudot ilmiöt kukoistavat.
Alla pari ristiriitaisuutta modernista Intiasta.
Miten kehitysmaan vapaus rellestää sujuu sääntöyhteiskunnassa?
Ihana ja kaheli vastakkaisuus intialaisessa keskiluokassa on niiden tarve saada kaikki.
Toisaalta intialaiset ymmärrettävästi haluavat kehitystä ympärilleen; parempaa infrastruktuuria, vähemmän sähkökatkoja ja turvallisempaa liikennettä. Samaan aikaan mun tuttavapiiri kuitenkin haluaa säilyttää omat oikkunsa ja etuoikeutensa mitä järjestäytyneemmässä yhteiskunnassa ei pystyisi harrastamaan; ajaa holtittomasti, saada asiat järjestymään pikku-korruption avulla ja yleisesti rellestää ilman vastuuta.
Seuraan huvittuneena kuinka kaverini haaveilevat siistimmästä kaupungista ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta, mutta samaan aikaan etuilevat jonoissa, ajavat päin punaista ja lahjovat palveluntarjoajat näkemättä toiminnassaan mitään ristiriitaista.
Tämä keskiluokasta kumpuava dikotomia on ehkä suurin este Intian kehitykselle. Villi ja vapaa kohellus istuu huonosti harmaaseen ja luotettavaa sääntöyhteiskuntaan, sen varmasti kaikki intialaisetkin tajuavat. Korruption kitkeminen olisi varmasti kaikkein merkittävin köyhyyden vähentämiseen tähtäävä toimenpide mitä maassa voisi tehdä. Samalla kuitenkin yksilötasolla on kovin vapauttavaa, energisoivaa sekä vitsin kätevää säätää oman toimintansa parametrit … ja maan tapa kertaantuu taas iloisesti.
Töitä sekä nuorille ja/tai roboteille
Intia on joko tikittävä aikapommi tai tulevaisuuden mahtavin talousvaikuttaja. Syyt molempiin skenaarioihin löytyvät hurjasta väestörakenteesta. Yli puolet intialaisista on alle 25-vuotiaita ja toistaiseksi yli 70% kansasta asuu maaseudulla. Maan tärkein tehtävä tulevina vuosina olisikin keksiä töitä kansalle. Tietysti olisi toivottavaa että työt olisivat hyviä ja moderneja mutta myös vähemmän hienoja töitä pitäisi keksiä alati kasvavalle väestölle.
Luin viime kesänä vaihtoehtoistaloustiedettä. Ekologis-kulttuurinen kriitikko E.F Schumacher kehitti 70-luvulla klassikkoteoksessaan ‘Small is Beautiful’ teoriaa siitä, että kehittyvien maiden pitäisi investoida ns. välivaiheen teknologioihin (“Intermediate tech”), joka takaisi laajemman työllisyyden kuin suora pukkihyppy huippu-moderniin teollisuuteen. Toistaiseksi Intia tuntuu kuitenkin äärimmäisen jakautuneelta joko maaseudun no-tech ja kaupunkien global tech -leireihin.
Aika on toki ajanut Schumacherin koulukunnan yli, ja nykyään kaikilla koetaan olevan oikeus moderniin teknologiaan. Minua silti hirvittää kuinka nopeasti pula työpaikoista voi räjähtää käsiin. Tässä kiehtovassa jutussa kuvataan kuinka esimerkiksi kulkuvälinevalmistaja Royal Enfield kokee laatusyistä paremmaksi investoida robotteihin kuin pitää halpaa ihmistyötä talossa.
Ellei jotain intermediate-työtä keksitä kaupungistumisaallon hallitsemiseksi, Intialla on kohta käsissään kymmeniä tai satoja miljoonia käytännössä työllistymiskyvyttömiä nuoria, lähinnä miehiä. Robotisaatio on suuri uhka maassa, jonka kilpailuetu perustuu pääasiassa työvoiman volyymiin ja halpaan hintaan, ja jossa poliitikot ovat kohta vuosikymmenen uhonneet kuinka Intian talouskasvun jatkuminen tulee perustumaan teollistumiseen ja tehdastyöpaikkojen varastamiseen Kiinalta.
Täyskaaos, lyhyt oppimäärä
Tätä on joskus vaikea selittää uteliaille perheelle ja kavereille; Intia on jättimäinen, todella epätasaisesti kehittynyt maa. Osavaltiot eroavat toisistaan paljon. On rikkaita alueita kuten etelän Tamil Nadu jossa osavaltion pääkaupungin ulkopuolellakin on teollisuutta, hyviä töitä ja vaurautta. Toisaalta pohjoisessa, varsinkin Koilis-Intian osavaltioissa jengi elää käytännössä keskushallinnon varainsiirroilla ja keskittää energiansa lähinnä kastipolitikointiin ja muuhun menneisyyden puintiin.
Intia on ulospäin iso mielipidevaikuttaja, talousmahti ja ydinasemaa. Suomesta käsin ei kuitenkaan aina tajua, miten hataralla pohjalla intialainen yhteiskuntasopimus on ja miten pienistä asioista koko yhteiskunta voi järkkyä.
Esimerkkejä Intiasta vuonna 2016: Alueellinen mahtisuku Patelit vaativat itselleen matala-kasti-statusta. Kirjailjat palauttavat kunnianimiään ja palkintojaan protestina maan ahdistavalle ja rajoittavalle kulttuurielämälle. Opiskelijapoliitikot saavat Delhin niin sekaisin että vesihuoltokin katkeaa.
Ihmiset joilla olisi täydet edellytykset olla moderneja vastuullisia kansalaisia hulinoivat ja protestoivat mitä typerimmistä asioista. Välillä lehtien uutisia lukiessa tulee mieleen että jos joskus haluaisi aloittaa vallankumouksen, Intia olisi varmaan helpoin, halvin ja nopein maa syöstä täyskaaoksen partaalle.
Tuho-strategin pitäisi agitoida pari oleellista kansanryhmää, jonka seurauksena koko domino lähtisi vyöryämään. Ensin, laitetaan vaikka muslimit teurastamaan lehmä tai pari julkisella paikalla. Sitten päästetään hindupolitikot vaatimaan jonkun moskeijan muuntamista hindutemppeliksi. Lopuksi voisi vaikka vihjata jollekin kastiryhmälle että näillä ei ole tarpeeksi etuoikeuksia. Lopputulos: Massa-mielenosoituksia, väkivaltaa, yhteiskunnan pysähtyminen ja täyskaaos, voila!
Kaikesta tästä kohelluksesta huolimatta, Intian talous kasvaa ja Suomenkin valtio kovasti lobbaa etelä-Aasian vientimarkkinoita. Uskoisin että yhden jos toisenkin suomalaisen pinnaa tullaan lähivuosina koettelemaan intialaisella epäloogisuudella. Om!
