Miten saada kuvat nopeasti julkaisuun kentän laidalta?

Sopiessani viimeisimmän ottelun kuvaamisesta, minulta kysyttiin mahdollisuuksista toimittaa kuvia jo ottelun aikana. Siinä vaiheessa huomasin, etten ollut aikaisemmin moista tehnyt ja lähdin selvittämään miten kuvat saisi nopeasti julkaisuun.

Canon 7D Mark II:ssa on oiva ominaisuus kuvien merkkaamiseen. Kuvia selatessa voi painaa Rate-painiketta, jolloin kuva merkitään tähdellä. Tämä sama merkintä näkyy esim. Lightroomissa, jolloin mieleeni juolahti, että voisiko Lightroomiin tuoda (import) vain tähti-merkityt kuvat. Pikainen testi osoitti, että eihän se ollut mahdollista.

Mutta miksi en toisi ensin kaikkia kuvia ja sen jälkeen listaisi vain tähdellä merkityt? Siitä yksinkertaisesta syystä, että parin sadan kuvan tuominen Lightroomiin kestää ikuisuuden; ainakin jos sen suhteuttaa siihen 15 minuutin ottelutaukoon, jonka aikana pyrin saamaan kuvat julkaistuksi.

Seuraavaksi aloin pohtia langatonta tiedonsiirtoa kamerasta puhelimeen. Canon 7D Mark II:ssa ei ole sisäänrakennettua wi-fi -toimintoa, mutta noin 60 eurolla saa hankittua SD-korttipaikkaan sopivan wi-fi -sovittimen. Selvittelin hetken aikaa tätä mahdollisuutta, mutta ongelmaksi muodostui puolestaan kamera kuvia valittaessa. Vaikka kuvat saa merkittyä tähdellä, niin kuvia selatessa näytetään kaikki kuvat ja tällöin julkaistavien kuvien selaaminen vie liikaa aikaa. Lisäksi SD-korttipaikan menettäminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta, vaikka CF-korttipaikka olisi edelleen käytettävissä.

Ratkaisu löytyi lopulta Googlen kautta, kun lähdin etsimään miten ammattilaiset hoitavat homman kotiin. Varsin nopeasti löytyi ohjelma nimeltä Photo Mechanic, jossa muistikortin kuvat saa listattua salamannopeasti ja lisäksi tähti-merkintää voi hyödyntää. Tällöin homma toimisi niin, että avaan muistikortin kuvat Photo Mechanic -ohjelmaan ja listaan vain tähdellä merkityt kuvat. Nämä kuvat voin viedä Lightroomiin ja tehdä pikaiset säädökset (horisontin suoristus, rajaus, valotuksen säätö jne.) ennen kuvien julkaisua.

Testasin Photo Mechanic -ohjelmaa ja se toimi juuri niin kuin ajattelin. Seuraava haaste tuli hintalapusta — $150 ohjelmasta, jota en usko käyttäväni kovin usein, tuntui liian kalliilta. Google tuli jälleen apuun, kun hain “photo mechanic alternatives” ja löysin kaksi lupaavalta kuulostavaa ohjelmaa — FastRawViewer ja XnView MP (molemmat Win ja Mac). Näistä ensimmäinen pystyi (ainakin oletusasetuksilla) listaamaan muistikortin kuvat nopeammin, mutta en millään saanut toimimaan sitä, että listaisi vain tähdellä merkityt kuvat. Niinpä valitsin XnView-ohjelman ja se osoittautui varsin hyväksi.

XnView MP (Mac). Listattuna kahdella tähdellä merkityt kuvat ja kuvat menossa Lightroomiin käsiteltäväksi.

Hahmottelin hieman paperille miten homma voisi mennä pelin aikana:

  • ottelun aikana merkitse (rate) säilytettävät kuvat yhdellä tähdellä
  • tauon aikana avaa XnViewMP
  • listaa kuvat, joissa on yksi tähti
  • valitse ne kuvat, jotka haluat käsitellä ja lähettää
  • avaa valitut kuvat Lightroomissa
  • vie (import) kuvat Lighroomiin
  • muokkaa kuvat: camera profile, horisontin suoristus, rajaaminen, preset
  • lisää kuvat ko. ottelun Facebook-julkaisukansioon
  • julkaise kuvat Facebookkiin
  • tarvittaessa viesti asiakkaalle
  • merkitse seuraavat kuvat kahdellä tähdellä TAI käytä toista muistikorttia, jolloin voit tehdä merkinnän yhdellä tähdellä
  • seuraavalla tauolla listaa kuvat, joissa on kaksi tähteä (tai yksi, jos toinen muistikortti) ja vie ne Lightroomiin

Hahmotelma toimi juuri näin ottelun aikana. Kun listasin yhdellä tähdellä (ohjelman valikossa tämä tarkoitti Poor-merkintää…) merkityt kuvat, pystyin viemään ne suoraan Lightroomiin. Lightroom avautui Import-näkymään, josta vein kuvat katalogiin. Lightroomissa tein ensimmäiselle kuvalle säädökset ja kopioin ne muihin kuviin. Lopuksi lisäsin kuvat aikaisemmin luomaani Publish-kokoelmaan, johon olin määritellyt pisimmän sivun pituudeksi 2048 px ja kuvan maksimikooksi 500 kt.

Sillä välin kun kuvat muuntuivat JPEG-tiedostoiksi kaivoin puhelimen taskusta ja otin nettiyhteyden sen kautta. Avasin selaimen, jossa oli oma Facebook-sivu sekä oikea kuva-albumi auki ja lisäsin JPEG-kuvat kansioon. Kuva-albumin olin luonut edellisenä iltana niin, että tein mustataustaisen kuvan, jossa oli valkoinen teksti “tulossa…” ja albumin kuvaukseen olin lisännyt ottelun tarkemmat tiedot. Tämä siitä syystä, ettei albumin luomiseen menisi liikaa aikaa ottelun aikana.

Tähän kaikkeen meni noin kymmenisen minuuttia aikaa, joten ehdin vielä loikoilemaan kentän laidalla ennen pelin jatkoa. Seuraavat kuvat oli tarkoitus merkitä kahdella tähdellä, mutta muistin sen vasta jo hetken aikaa yhdellä tähdellä merkintöjen jälkeen. Lisäsin toisen tähden kuviin aina sopivan tauon tultua ja loput kuvat muistin jo merkitä kahdella tähdellä.

Ottelun päätyttyä prosessi oli sama, mutta nyt listasin XnView:ssa kahdella tähdellä merkityt kuvat. Pienoinen miinus ohjelmalle tuli siitä, että useamman sadan kuvan (n. 600) listaaminen vei noin minuutin verran. Jouduin odottamaan tuon koko ajan, sillä kuvia ei pystynyt listaamaan tähti-merkintää hyödyntäen ennen kuin kaikista kuvista oli muodostettu thumbnail-kuva.

Kirjoitus julkaistu alunperin 15.5.2017.

Like what you read? Give Heikki Saarinen a round of applause.

From a quick cheer to a standing ovation, clap to show how much you enjoyed this story.