Ääni hiljaisuuden keskeltä
Avustustyöntekijän elämää Jemenissä
World Food Programmen (WFP) avustustyöntekijä Judith Lumu kertoo kokemuksistaan haastavan avustusoperaation keskiössä.
Yhteys on huono. Puhelu hälyttää, kunnes kuulen Judyn äänen tervehtivän minua puhelimen kohinan keskeltä. Hän pahoittelee, että on joutunut siirtämään haastattelua lyhyellä varoitusajalla.
”Tiimimme jakaa toimiston”, hän kertoo kohinan yli. ”Viime aikoina on ollut erityisen vaikeaa löytää rauhallista tilaa, jossa voisi puhua rauhassa.”
Jemenissä ihmiset ovat samaan aikaan sekä eristyksissä että maailman tapahtumien keskipisteessä. Valtio on kotimaa lähes 30 miljoonalle ihmiselle, mutta myös äärimmäisen haastavan humanitaarisen avustusoperaation keskus.
Puhelu katkeaa, ja soitan Judylle uudestaan. Kuulen hänen kuiskaavan kollegalleen painokkaasti puhuvansa päämajan edustajan kanssa. Sanoista ei juurikaan saa selvää linjan rätistessä, mutta selvää on, että Judya kaivataan useassa paikassa samanaikaisesti. Kaikesta päätellen hän on myös tottunut siihen.
”Kuvittelin, että saisin olla rauhassa kokoustilassamme”, hän naurahtaa. ”Olen pahoillani.”
Jo ennen kuin konflikti Jemenissä alkoi maaliskuussa 2015, maa luokiteltiin yhdeksi maailman köyhimmistä valtioista. Sotatila on ajanut miljoonia Jemenin asukkaita yhä syvemmälle epätoivoon ja puutteeseen. Vain YK:n World Food Programmen toimittama ruoka-avustus ja muu humanitaarinen työ alueella ovat estäneet maata vajoamasta nälänhätään.
Vuoden 2018 joulukuun alussa kansainvälinen avustusyhteisö jännitti tuoreen IPC-arvion tuloksia. Arvio tarjoaa tietoa Jemenin ruokaturvasta ja ravintoavustuksesta alueellisesti ja paikallisesti. Monet odottivat lukujen olevan masentavia — ja valitettavasti arvaukset osuivat oikeaan.
Tulokset kuitenkin osoittavat myös sen, että vakavinta nälkäkriisiä vastaan on onnistuttu taistelemaan alueilla, joihin WFP:llä ja sen yhteistyökumppaneilla on Jemenissä ollut jatkuva ja turvallinen pääsy.
Järjestöt työskentelevät edelleen kellon ympäri löytääkseen ihmiset, jotka kipeimmin tarvitsevat ruoka- ja ravitsemusapua. Ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä ovat aliravitut, yksinhuoltajaäitien tai pysyvästi vammautuneiden perheet.
Tavoite on, että vuonna 2019 avustustyö saavuttaisi 12 miljoonaa nälkää näkevää ihmistä. Avustusjärjestöt ovat valmiita tarttumaan haasteeseen.
Puhelin soi jälleen. Kuulen Judyn hymyilevän puhelimessa: “Noniin, mihin jäimmekään?”
Judy on työssään jokapaikanhöylä ja linkki ihmisten välillä, mutta ennen kaikkea toiminnan ihminen.
WFP:n ruoka-apuun keskittyneenä Programme Policy Officerina hän on osa suunnitteluketjua, jonka tavoitteena on sekä tavoittaa ruoka-apua tarvitsevat ihmiset, että ohjata WFP:n yhteistyökumppaneita toteuttamaan suunnitellut toimenpiteet. Hän itse kertoo työnsä olevan koordinointia ja konsultointia.
Judyn työhön kuuluu ruokajakelun valvominen, mikä vaatii häneltä paitsi läsnäoloa, myös osallistumista. Hän kartoittaa avun tarvetta tapaamalla paikallisia naisia. ”Näin varmistamme, että apua saavat ne, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat”, hän sanoo.
”Kysytkö koskaan tapaamiltasi ihmisiltä heidän menneisyydestään?”, kysyn. ”Aina, kun minulla on siihen mahdollisuus”, sanoo Judy hymyillen, juuri ennen kuin puhelu jälleen katkeaa.
Vuonna 2017 WFP toimitti yhteistyökumppaneidensa kanssa yhteensä
3,8 miljoonaa tonnia ruokaa alueella asuville, pakolaisille, paluumuuttajille ja kotinsa menettäneille.
Judyn kuvaus päivästä ruuanjakelupaikalla saa pään pyörälle: ”Melu on korvia huumaava ja kaikki haluavat jutella kanssasi”, Judy kertoo. ”Joskus ihmiset itkevät. Kun kysyn, kauanko heille jaettu jauhopussi tulee riittämään, perheen äiti saattaa kertoa, että hänellä on 10 lasta, aviomiehensä menettänyt sisko ja sukulaisia huolehdittavanaan. Silloin ruoka ei riitä edes kahdeksi viikoksi”. Jaetun ruuan tulisi riittää koko kuukaudeksi.
Monet ihmiset alueella ovat menettäneet käsittämättömän paljon. On ihailtava sitä, miten Judy löytää voimaa hymyillä kriisin keskellä.
Judy saapui Jemenin pääkaupunki Sanaa’an vuonna 2015 muutama kuukausi konfliktin puhkeamisen jälkeen, kun avustustyöntekijöiden paluu Jemeniin jälleen sallittiin. Hän asuu ja työskentelee Sanaassa edelleen.
”Täällä päivät muuttuvat nopeasti yöksi”, hän sanoo viitaten työn määrään ja vaatimuksiin
Juttelemme niitä näitä. Alle neljäsosa Judyn kollegoista on naisia. Hän kertoo minulle taustastaan sosiaalityön parissa, ja kuinka hän toimii aktivistina lasten oikeuksien puolesta Ugandassa. Puhumme hänen perheestään ja tulevasta lomasta. Kuin vanhat ystävykset vaihtamassa kuulumisia.
Ajatukseni harhailevat. Kolme ja puoli vuotta on pitkä aika konfliktialueella. Uteliaisuus ottaa vallan, ja päädyn kysymään Judyltä hänen kokemuksistaan. ”Jokaisella meistä, joka on työskennellyt alueella pitempään, on oma tarinansa kerrottavanaan”, Judy vastaa naurahtaen.
”Humina enteilee yleensä pommitusta”, hän selittää rauhallisesti. ”Ilmahyökkäysten aikana kaikki ympärillä järisee.” Äänensävy saa jälleen nauravaisempia sävyjä. ”Olen muutaman kerran piiloutunut sängyn alle tai juossut kylpyhuoneeseen suojaan!” Judyn kertoessa kokemuksistaan hänen äänestään kuultaa epäusko. Aivan kuin kertomukset jälkikäteen kerrottuna tuntuisivat hassuilta sattumuksilta.
Urkin lisää tarinoita toivoen, että en ole jo udellut liikaa.
”Kerran kenttätehtävissä ollessani ilmahyökkäys alkoi vain 250 metrin päässä sijainnistamme. Siinä hetkessä luulin kuolevani. Lähetin perheelleni koko yön tekstiviestejä, sillä pelkäsin, etten enää palaisi kotiin elossa.
”Missä tämä tapahtui?” kysyn, peläten keskeyttäneeni Judyn virtaavan kertomuksen. Onneksi olen väärässä. ”Se oli Hodeidah’ssa vuonna 2017. Luulin, että palaisin sieltä kotiin Kampalaan enää ruumisarkussa.”
En tiedä mitä sanoa. Puhelimessa vallitsee hiljaisuus. Jopa puhelun kohina tuntuu hävinneen.
”Kun lentokone kotona lentää ylitse, panikoin hetkellisesti. Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että olen kotona Kampalassa enkä Jemenissä”, Judy sanoo. Hänen hymynsä kääntää huomion pois sanoista, joiden sanoma järkyttää.
Judith ”Judy” Lumulla on yli 15 vuoden kokemus humanitaarisesta ja yhteisöjen kehitystyöstä. Hän on työskennellyt WFP:llä 13 vuoden ajan. Työtehtävät ovat vieneet hänet Jemeniin, Jordaniaan, Keski-Aasiaan, Etelä-Sudaniin, Afganistaniin ja hänen kotimaahansa Ugandaan.
Yleisen ruoka-avustuksen lisäksi Judy keskittyy työssään tasa-arvoon ja hätävalmiustyöhön.
