#IamSyrian — Moustafa Jano

Syyrian kriisi on aikamme suurin ja monimutkaisin humanitaarinen kriisi, ja tilanne pahenee entisestään. Tämän henkilökuvien sarjan avulla Maailman ruokaohjelma antaa äänen tavallisille ihmisille, jotka ovat kärsineet konfliktista. Tämä on Moustafan tarina.

Kuva: WFP/Jonathan Eng

Minun nimeni on Moustafa Jano, synnyin Aleppossa 1977. Minulla on vaimo ja kolme lasta. En ole koskaan tavannut nuorimmaistani, vaimoni oli raskaana kun lähdin. Olen nähnyt hänestä vain kuvia ja videoita.

Opiskelin yliopistossa Damaskoksessa ja valmistuin taideyliopistosta. Olen graafinen suunnittelija, perustin oman yrityksen Aleppoon ja se menestyi hyvin.

Sitten vuonna 2012 sota alkoi ja taistelut tulivat lähemmäs. Jäimme kotiimme vielä kahdeksaksi kuukaudeksi seuraamaan tilannetta, mutta se mutkistui ja taistelut yltyivät. Sota paheni, kotini oli taistelulinjojen välissä.

Pommit putoilivat päällemme ja kotikadullani taisteltiin — emme voineet mennä ulos.

Siihen aikaan minulla oli vain yksi lapsi. Ruokaa ja lääkkeitä oli vaikeaa saada, lapsille ei ollut lainkaan maitoa. Syyriassa syömme paljon leipää, mutta sitä oli todella vaikea saada. Elämä oli niin vaikeaa, että meidän täytyi lähteä.

Otin mukaan vain kaksi laukkua, vaimoni kantoi poikaamme. Pakenimme Syyriasta Pohjois-Irakiin, missä minulla oli serkku. Siellä monet järjestöt auttoivat pakolaisia, Maailman ruokaohjelma oli yksi niistä. Perheeni vastaanottaa siellä yhä ruokapaketteja, jotka sisältävät riisiä, ruokaöljyä sekä spagetttia.

Olin Pohjois-Irakissa yli kolme vuotta ja elämä oli rankkaa. Siellä ei ollut tulevaisuutta lapsilleni. Päätin lähteä Ruotsiin, halusin saada sieltä työn ja saada sitten perheeni luokseni.

Matka oli hyvin vaikea. Melkein kuolimme ylittäessämmme Välimerta, mutta onneksi turistivene pelasti meidät. Vaaransin henkeni antaakseni heille uuden elämän, mutta nyt en näe lainkaan tulevaisuutta.

Kuva: WFP/Jonathan Eng

Tulin Ruotsiin kymmenen kuukautta sitten. Ihmiset täällä ovat hyvin mukavia ja auttavaisia, mutta vietämme kaiken aikamme vastaanottokeskuksessa. Minun täytyi tehdä jotain, halusin lähettää viestin maailmalle. Päätin tehdä kuvia matkastani ja kokemuksistani, kaikesta kärsimyksestä.

Maailma on mennyt sekaisin Pokémon Go:sta, mutta samaan aikaan kun ihmiset metsästävtä Pokémoneja, minun ystäviäni ja perhettäni metsästetään Syyriassa. Heitä tapetaan vain koska he ovat syyrialaisia.

Kuva: WFP/ Abeer Etefa. Grafiikka: Moustafa Jano

Käytin Pokémoneja taiteessani ja suunnittelin kampanjan, joka levisi ympäri maailmaa. Ihmiset tykkäävät kuvista ja jakavat niitä, mutta oikeasti meidän täytyisi saada maailman johtajat lopettamaan Syyrian epätoivoinen sota.

Yritän kaikkeni ja jos voin tehdä jotain, teen sen sanojen, kuvien tai grafiikoiden avulla. En lopeta koskaan. Pystytin myös näyttelyn Syyrian nähtävyyksistä. Syyria ei ole vain sotaa ja tappamista. Meillä on historia, meillä on rikas kulttuuri, kehitimme maailman ensimmäiset aakkoset. Oletko kuullut Steve Jobsista? Hänen isänsä on kotoisin Syyriasta.

Siellä on alueita, missä ihmiset eivät saa tarpeeksi ruokaa, he nääntyvät nälkään. Kansainvälisiä järjestöjä ei päästetä auttamaan. Tämän täytyy loppua.

En puhu siitä, kenen tulisi voittaa sota: puhun ihmisyydestä, niistä ihmisistä jotka yhä asuvat ja kärsivät Syyriassa. On olemassa tällainen sanonta: East or West, home is best. Kukaan ei halua jättää kotimaataan, mutta siellä on sota. Me olemme ihmisiä, meillä on tunteet ja meillä on toiveita.

Kuva: WFP/Jonathan Eng

Hurrikaanin keskellä ei voi tajuta mitä ympärillä tapahtuu, mutta kun myrsky laantuu, ymmärtää miten paljon on menettänyt.

Olen menettänyt kaikkein arvoikkaimmat asiani, perheeni, kaupunkini ja ystäväni. Minä todella toivon että voin tuoda vaimoni ja lapseni tänne. En tahdo keskittyä vain vaikeuksiin. Juuri nyt minun täytyy keskittyä valokuvanäyttelyyni, joka järjestetään Tukholmassa.

Teksti: Jonathan Eng & Nuppu Ervasti

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.