Kuva: Heidi Laivonen

Jos itsekkyys katoaisi

Olen lukenut nyt vuodenvaihteen jälkeen jo klassikoksi muodostunutta Paulo Coelhon kirjaa Alkemisti. Siinä päähenkilö lähtee etsimään aarretta ja matkalla hän joutuu tarkastelemaan itseään, kohtaamiaan ihmisiä ja mahtipontisesti sanottuna koko maailmankaikkeuden tarkoitusta. Olen ennenkin miettinyt otsikon kysymystä, mutta mitä pidemmälle kirjaa luen, sen enemmän jään sitä kappaleiden välissä pohtimaan.

Joku voisi väittää, että itsekkyyttä tarvitaan, jos haluaa saavuttaa jotain. Ihminen on tietysti vajavainen ja virheellisesti saatetaan ajatella, että määränpäähän pääsemiseksi pitäisi raivata muut ja muiden unelmat tieltään. Minusta se on väärin. Kunnianhimoinen voi olla olematta itsekäs, sillä kunniaakin on olemassa monenlaista. On sellaista, jossa ajattelee samalla hyvää muille ihmisille. Ja sitten on sellaista, jossa muut ovat tiellä tai jopa hyväksikäytön kohde. Sorretut nousevat yleensä jossain vaiheessa kapinaan, joten ihmisiä kannattaisi jo senkin takia kohdella nätisti.

Olen pohjimmiltani sellainen ihminen, joka ei voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Siksi varsinkin sosiaalisessa mediassa vastaan tulevat, hyvinkin mustavalkoiset, väittämät erilaisia päivänpolttavia asioita kohtaan herättävät minussa suurta epätoivoa. Me kaikki yhdessä olemme ihmiskuntana tehneet kaikesta niin pirun monimutkaista, että oikeastaan mihinkään ongelmaan ei ole enää olemassa yksiselitteistä ratkaisua. Se johtuu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan ihmisen itsekkyydestä. Mikään ei riitä, kun itsellä pitäisi aina olla jotain enemmän. Tai jos ei, niin kunhan naapurillakaan ei ole.

Saatan olla mielipiteideni kanssa kärkkäällä päällä, mutta ympäristöfilosofi Pentti Linkola puhuu mielestäni osittain asiaa julistaessaan ihmiskunnan olevan tällä menolla tuhon oma. Hänen mielestään ihmisten ylläpitämässä “öykkärimäisessä” elintasossa ei ole mitään järkeä, eikä siinä kyllä ole. Maapalloa ei ole tehty kestämään tällaista kulutusta, joka itsekkyydestämme kumpuaa, koska oikeasti pärjäisimme niin paljon vähemmälläkin. Olemme vain tottuneet yltäkylläisyyteen samalla, kun toisilla ei ole mitään.

Jos itsekkyyttä ei olisi, luottaisitko enemmän toiseen ihmiseen ja hänen vilpittömyyteensä? Entä luottaisitko itseesi enemmän? Ehkä ei olisi pelkoa siitä, että joku haluaa sinulle tahallaan pahaa. Eikä välttämättä tarvitsisi pelätä tulevansa huijatuksi. En väitä, että kaikki me toimisimme tietoisesti itsekkyyden pohjalta, mutta epäilemme silti muiden tekevän niin, koska se tulee vastaan kaikkialla. Vai ajatteleeko valmistaja sinun hyvinvointiasi tuodessaan markkinoille uuden jäätelömaun? Tuskimpa. Hän haluaa vain rahasi ja sen, että jäät sokerikoukkuun.

Tiedän, että on utopistista ajatella omaan napaan tuijottamisen katoavan maapallolta, mutta minusta on jo korkea aika kyseenalaistaa tai edes pohtia omaa käyttäytymistä. Kyllähän olisi mahtavaa olla rikas ja tehdä mitä huvittaa, mutta olisinko sittenkään niin kovin onnellinen? Ehkä se juuri onkin suurin ongelma — se mitä toivomme elämältä. Haluamme olla onnellisia, mutta millä hinnalla? Toivoisin jokaisen sisällyttävän unelmiinsa jotain epäitsekästä, sellaista, mistä olisi iloa muille. En ole vielä lukenut Alkemistia loppuun, mutta veikkaan, että päähenkilön etsimä aarre ei paljastu ainakaan kullaksi.

Sonja

One clap, two clap, three clap, forty?

By clapping more or less, you can signal to us which stories really stand out.