Bitcoin on yksi kaikkien puolesta
Ensin pikkuhiljaa ja sitten yhtäkkiä
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez kuvasi demokraattien kansalliskokouksessa elokuussa 2020 Bernie Sandersin presidentinvaalikampanjaa “liikkeeksi, joka tajuaa sellaisen talouden kestämättömän julmuuden, joka palkitsee muutamien räjähdysmäisen vaurauden epätasa-arvon monien pitkän aikavälin vakauden kustannuksella”. Se, että nykyinen talousjärjestelmä toimii vain muutamille muiden kustannuksella, on viime vuosina tunnustettu ja hyväksytty laajalti yli puoluerajojen. Useimmat ovat ainakin samaa mieltä ongelman olemassaolosta, vaikka sopivasta ratkaisusta on kiivaita erimielisyyksiä. Onneksi tai valitettavasti luontaisesti taloudelliseen ongelmaan ei ole olemassa poliittista ratkaisua. Se on valitettavaa, koska kaikenlaisia ideologioita edustavat poliitikot antavat suuria lupauksia ja jakavat samalla kansakuntaa etsiessään toivottomasti poliittista ratkaisua, jota ei ole olemassa. Samanaikaisesti on hyvä, että ratkaisu ei ole poliittinen, sillä puolueiden välisten erojen kurominen umpeen on historiallisesti osoittautunut hölmöläisten hommaksi.
Talouden rakenne on epäilemättä rikki. Varallisuuserot vain kasvavat, ne ovat kestämättömiä ja taloudellista epävakautta on kaikkialla. Osakemarkkinat ja Yhdysvaltojen asuntohinnat ovat palanneet kaikkien aikojen korkeimmille tasoille, kun samaan aikaan kymmenet miljoonat amerikkalaiset ilmoittautuvat työttömiksi ja puolella kansalaisista ei ole käytännössä säästöjä. Taloudelliset seikat eivät täsmää. Todellisuutta on vaikea kieltää. Se tukehduttaa monet maailmanlaajuisesti. Poliitikot eivät yksinkertaisesti ole ratkaisu. Nykyisen talousrakenteen perusongelma ei ole politiikassa, vaan taloudellista toimintaa koordinoivissa valuutoissa (esim. dollari, euro, jeni, peso, bolívar jne.). Perustuksissa on halkeama. Kukaan poliitikko ei kykene korjaamaan modernille rahalle ominaisia rakenteellisia puutteita. Perustusten korjaamisen jälkeen korkeamman asteen haasteiden ratkaisut seuraavat perässä, mutta siihen asti kaikki ponnistelut osoittautuvat jatkossakin tehottomiksi.
Valuutta on talouden perusta, koska se koordinoi kaikkea taloudellista toimintaa. Jos talous hajoaa toiminnallisesti, olisi parempi sanoa, että taustalla oleva valuutta ei koordinoi tehokkaasti taloudellista toimintaa. Valuutta on panos ja talous on tuotos. Lyhyesti sanottuna ainoa ikävä seikka on raha. Vaikka monet keskittyvät siihen, miten ratkaista valtavien varallisuuserojen ongelma, hyvin harvat ymmärtävät, että suurin eriarvoisuuden lähde on työkalu, jota kaikki käyttävät orkesterin ohjaamiseksi. Kyse ei ole vain siitä, että talous ei monien kannalta toimi, vaan siitä, että taloudellisten resurssien koordinoimisen kannalta tärkein eli dollari (tai euro, jeni jne.) ei toimi kenenkään kannalta. Talouden epätasapaino ja kasvava eriarvoisuus ovat uusi normaali, mutta jatkuvassa taloudellisessa epätasapainossa ei ole mitään luonnollista. Se on itse asiassa taloudellinen itseristiriita. Tasapaino on ratkaisevan tärkeää minkä tahansa talouden toiminnalle, ja kun talous toimii kunnolla, se luonnollisesti poistaisi epätasapainotilan normaalilla tavalla. Jos talous ei tee niin ja sen sijaan mahdollistaa epätasapainon jatkumisen, se on osoitus talouden rakenteen rikkoutumisesta. Mutta nykyinen valtava ja kasvava taloudellinen epätasapaino ei ole vapaiden markkinoiden kapitalismin väistämätön ja välttämätön seuraus. Se johtuu sen sijaan pääasiassa keskuspankkien rahapolitiikasta, joka mahdollistaa taloudellisen epätasapainon jatkumisen tavoilla, jotka eivät muuten olisi mahdollisia.
Keskuspankin rahapolitiikka on eksogeeninen voima, joka aiheuttaa valtavia taloudellisia vääristymiä ja äärimmäistä eriarvoisuutta. Pelkästään taloudellisen epätasa-arvon olemassaolo ei sinänsä ole epäoikeudenmukaisuutta; tosiasialliset epätasa-arvoiset lopputulemat ovat sekä luonnollisia että täysin yhdenmukaisia taloudellisen tasapainon kanssa. Toisaalta epätasa-arvo, jonka puutteellinen rahatalousjärjestelmä on luonut ja jota se pahentaa, on epäoikeudenmukaista, eikä se ole vapaalle markkinataloudelle luontaista. Se on eksogeenista. Dollaripohjaiseen valuuttajärjestelmään (tai mihin tahansa fiat-valuuttajärjestelmään) liittyvä rakenteellinen vika on syy, joka on pääosin vastuussa jatkuvasta taloudellisesta epätasapainosta. Epätasapainosta seuraa kestämättömiä ja äärimmäisiä varallisuuseroja. Kaikki muut vääristävä taloudellinen toiminta tai politiikka ovat olemassa korkeammalla tasolla kuin itse rahan manipuloinnin aiheuttamat seikat. Tämä on kaikkien rakenteellisten taloudellisten ongelmien syy, ja ennen kuin se on korjattu, maailma on aina vain hauraammassa tilassa. Vanha rahajärjestelmä keskittää ja lujittaa vaurautta, mikä on taloudellisen epätasapainon jatkumisen ja pahenemisen seurausta. Se on järjestelmä, joka palvelee muutamia lyhyellä aikavälillä, mutta pettää kaikki pitkällä aikavälillä, koska rahan manipuloinnin tulos ja jatkuvasti kasvava taloudellinen epätasapaino ovat itsessään epävakautta. Valuutan kyky koordinoida taloudellista toimintaa heikkenee vähitellen ja lopulta romuttuu täysin. Kaikki maksavat tästä väistämättä kovan hinnan.
Bitcoin on täydellinen vastakohta. Se on yksi valuutta, joka palvelee kaikkia nyt ja tulevaisuudessa. Se poistaa epätasapainon luonnollisesti missä ja milloin tahansa, koska sen tarjontaa ei voi muuttaa. 21 miljoonan kiinteä tarjonta ja jatkuvasti lisääntyvä käyttöönotto, entistä useammat ihmiset omistavat bitcoinia, ja jokainen henkilö hallitsee aina vain pienempää osaa samasta kiinteästä kakusta. Valuutan omistajuus jakautuu luonnollisesti ajan myötä, mikä muodostaa suuremman tasapainon perustan. Bitcoin tasoittaa lähtökohdat ja varmistaa, että rahajärjestelmä ei itsessään voi olla äärimmäisen epätasa-arvon lähde. Se tekee niin takaamalla tietyt luovuttamattomat oikeudet. Jokaiselle valuutan haltijalle taataan, että uusia valuuttayksiköitä ei tuoteta mielivaltaisesti, ja jokaista valuuttayksikköä kohdellaan tasavertaisesti verkon sisällä. Bitcoin koordinoi taloudellista toimintaa tehokkaammin, koska eksogeeniset voimat eivät voi vääristää tai manipuloida sen luomaa hinnoittelumekanismia toisin kuin vanhoissa valuuttajärjestelmissä tehdään. Kiinteä tarjonta, yhtäläinen suojaus ja todelliset hintasignaalit tarjoavat paremman tasapainon. Bitcoin vahvistaa kaikkien taloudellista perustaa niin, että kaikki muu voi parantua hiljalleen.
Rahan ja hintajärjestelmän tehtävä
Yksinkertaistetusti voit ajatella rahaa ikään kuin talouden koordinaatio- eli ohjauskeinona. Rahan hyöty on toimia useiden vaihtojen väliaineena. Yksinkertaistetusti: vastaanota, säilytä ja käytä (kiitos @pierrerochard). Raha on välittäjä, jota käytetään sekä arvon määrittämiseen että kaupankäynnin toisena osapuolena. Markkinoiden lähentyessä yhteistä rahamuotoa syntyy hintajärjestelmä, jonka myötä subjektiivinen arvo voidaan mitata objektiivisemmin. Raha on hinnoittelumekanismi ja tuotos on hintajärjestelmä, joka hinnoittelee asioita. Hintajärjestelmä välittää tietoa, sillä se yhdistää talouden yksilölliset preferenssit eli mieltymykset ja ilmoittaa näistä mieltymyksistä paikallisilla hinnoilla yhteisellä rahavälineellä mitattuna. Hintojen muutos heijastaa mieltymyksien muutoksia.
Mieltymysten jatkuvasti muuttuessa myös hinnat muuttuva.t Kehittyneessä taloudessa on miljoonia hyödykkeitä, joista jokaisella on yksilölliset hinnat, mikä johtaa miljardeihin suhteellisiin hintasignaaleihin. Suhteelliset hintasignaalit välittävät viime kädessä eri hyödykeyhdistelmien välisistä vaihtosuhteista. Vaikka minkä tahansa yksittäisen hyödykkeen arvo voi olla staattinen tietyn ajan, tietyt hinnat muuttuvat taloudessa, jonka vuoksi suhteelliset hinnat muuttuvat jatkuvasti. Talous pyrkii jatkuvasti löytämään tasapainon hintatason kokonaismuutosten kautta. Jokainen ja kaikki taloudessa reagoi hintasignaaleihin, jotka ovat merkityksellisimpiä heidän omien mieltymystensä kannalta, jotka luonnolliset muuttuvat ja joihin itse hintojen muuttuminen vaikuttaa dynaamisesti. Hintajärjestelmän avulla yksittäiset markkinaosapuolet oppivat sekä sen, mitä muut arvostavat, että mitä heidän on tuotettava omien tarpeidensa tyydyttämiseksi. Hintojen muuttuessa käyttäytyminen muuttuu ja kaikki sopeutuvat. Hintajärjestelmä on näkyvä käsi, joka mahdollistaa tasapainon saavuttamisen ja epätasapainon tunnistamisen ja poistamisen. Talouden vakaus saavutetaan pitkällä aikavälillä, koska vaihtelevaa tietoa välitetään jatkuvasti hintajärjestelmän kautta. Vääristymättömille markkinoille ominainen hintavaihtelu estää aktiivisesti suuren mittakaavan ja systeemisen epätasapainon muodostumisen.
Keskuspankkimandaatin puutteet
Talouden perusta on rikki, koska taloudellista toimintaa koordinoivaa rahaa manipuloidaan aktiivisesti. Yhdysvaltain keskuspankin tavoin useimmilla keskuspankeilla on valtuudet luoda rahaa mielivaltaisesti ilman kustannuksia, jonka lisäksi niillä on valtuudet ylläpitää hintojen vakautta (eli hintavakausmandaatti). Tämä yhdistelmä on kohtalokas minkä tahansa hintamekanismin toiminnan ja lopulta talouden kannalta. Keskuspankin tähdätessä minkä tahansa hintatason vakauteen, se toimii tosiasiallisesti vastakohtana talouden luonnolliselle kehitykselle, joka pyrkii etsimään tasapainon ja sopeutumaan mieltymysten muutokseen hintajärjestelmän avulla. Vielä pahempaa on, että keino, jolla keskuspankki pyrkii saavuttamaan hintavakauden, on rahan tarjonnan manipulointi, mikä vääristää koko talouden perustana olevaa hinnoittelumekanismia. Kaikki keskuspankkien toteuttamat eksogeeniset keinot hintavakauden saavuttamiseen johtavat aktiivisesti epätasapainon ylläpitämiseen ja jakaa huonoa tietoa kaikille talouden toimijoille väärien hintasignaalien avulla, mikä puolestaan aiheuttaa lisää epätasapainoa. Kuvittele, että näin käy joka kerta, kun talous yrittää löytää tasapainon. Epätasapainoa ylläpitämällä ne, jotka pääasiassa hyötyvät epätasapainosta, ovat jatkuvasti etusijalla muihin nähden.
Tilannetta heikentää, että keskuspankkien toiminta heikentää aktiivisesti talouden alemmilla tasolla olevien kykyä osallistua ja saada haltuunsa suurempaa osaa talouden resursseista. Keinotekoisesti paisutetut omaisuusarvot heikentävät niiden asemaa, joilla ei ole omaisuutta, ja väärät signaalit johtavat huonoihin taloudellisiin päätöksiin ja vahingoittavat suhteettomasti niitä, jotka ovat taloudessa heikommassa asemassa, joilla on vähiten varaa virheisiin ja takaiskuihin. Rahan tarjonnan manipuloinnin synnyttämät väärät ja vääristyneet taloudelliset signaalit ovat pitkällä aikavälillä haitallisia kaikille, mutta lyhyellä aikavälillä siitä on hyötyä eniten niille, jotka hyötyvät talouden epätasapainosta.
Talouden hintamekanismi kertoi epätasapainosta esimerkiksi kiinteistöjen arvon romahtaessa vuoden 2008 finanssikriisin aikana. Markkinatoimijat viestivät yhdessä kasvavasta rahan kysynnästä suhteessa kiinteistöjen kysynnän vähenemiseen Tuona aikana todellinen rahamäärä ja saatavilla oleva kiinteistötarjonta eivät muuttuneet nopeasti. Sen sijaan talouden mieltymykset ja suhteelliset hintasignaalit muuttuivat. Sen sijaan, että Yhdysvaltain keskuspankki olisi antanut talouden löytää tasapainon ja poistaa epätasapainon, se lisäsi dollarin tarjontaa pyrkiessään “vakauttamaan” kiinteistöjen dollarimääräisen arvon. Se kirjaimellisesti loi 1,7 biljoonaa dollaria ja käytti nämä äskettäin luodut dollarit ostaakseen asuntolainavakuudellisia arvopapereita suorana keinona kiinteistöjen arvoa tukeakseen. Kiinteistöjä (esim. asuntoja) omistaneet tai kiinteistöjen tuotantoa (tai rahoitusta) harjoittavat yritykset hyötyivät suhteettomasti niiden kustannuksella, jotka eivät tällaista (liike)toimintaa harjoittaneet. Hyödyt vinoutuivat vallitsevan epätasapainon puolelle, kuten aina käy, kun epätasapainoa ylläpidetään keinotekoisesti.
Sen lisäksi, että Yhdysvaltain keskuspankki manipuloi kiinteistöjen arvoa, se manipuloi ja vääristi kaikkia talouden hintasignaaleja lisäämällä merkittävästi rahan tarjontaa. Markkinoiden keino epätasapainon poistamiseksi olisi ollut hintojen muuttuminen. Fedin ratkaisu oli päinvastainen. Se devalvoi rahan (lisäämällä dollarien tarjontaa) siten, että kiinteistöjen (muiden hyödykkeiden tavoin) dollarihintainen arvo muuttui vähiten. Epätasapainon poistamisen sijaan Fedin toimet antoivat epätasapainon jatkua ja itse asiassa kasvaa. Rahalla ja hinnoittelumekanismilla on keskeinen rooli taloudellisen toiminnan koordinoinnissa, joten on selvää, että epätasapaino jatkuu aina, kun Yhdysvaltain keskuspankki puuttuu asioihin hintatason vakauttamiseksi. Manipulaatiolla saavutettu vakaus vain vaimentaa volatiliteettia. Se luo luonnotonta hintajäykkyyksiä, kun hintavaihtelut ovat sekä haluttu tila että markkinoiden luonnollinen tehtävä mieltymysten muutoksesta viestimiseen. Kun muutoin poistettavaa epätasapainoa voidaan ylläpitää keinotekoisin tavoin kauan aikaa, se aiheuttaa lopulta suurempaa epävakautta pitkällä aikavälillä ja heikentää ratkaisevasti rahavälineen kykyä koordinoida taloudellista toimintaa. Rahavälineen ainut tarkoitus on koordinoida taloudellista toimintaa, joten mekanismi on rikki. Joka kerta ja jatkuvasti tällainen toiminta hyödyttää ja vahvistaa vakiintuneita toimijoita, samalla kun markkinat pyrkivät poistamaan epätasapainon.
Hintatasoja manipuloimalla Yhdysvaltain keskuspankki ei estä vain pienempien ajoittaisten tulipalojen luonnollista ilmenemistä, vaan luo samalla sammutustöiden lomassa suurempia tulipaloja. Hintojen muuttumisen keinotekoinen estäminen. Yhdysvaltain keskuspankki muistuttaa pikemminkin tuhopolttajaa, joka sytyttää tulipalon, poistuu keskellä yötä takaoven kautta ja jota juhlitaan sitten sankarina, kun se saapuu paikalle etuoven kautta sammuttamaan tulipaloa bensiinillä. Hintatason muutos, vaikka se olisi erityisen volatiili, ei ole tulipalo, joka on sammutettava. Hintojen muuttumisen keinotekoinen estäminen eli hintavakausmandaatti sytyttää tulipalon. Yhdysvaltain keskuspankki käyttää hyväkseen koko hinnoittelumekanismin arvoketjua. Hinnanmuutoksia todella halutaan, ja keskuspankki toimii muutosta vastaan manipuloimalla rahan määrää. Epätasapainon muodostuminen taloudessa on luonnollista; luonnotonta ja vahingollista on sellaisen keskitetyn mekanismin luominen, joka estää epätasapainon poistamisen. Se luo myös pitkän aikavälin taloudellista epävakautta vääristämällä hintasignaaleja vuosikymmenien ajan ja laajentaa varallisuuseroja puolustamalla jatkuvasti epätasapainosta hyötyvien etuja. Ennakoitavasti ja epäironisesti keskuspankin hintavakausmandaatin olemassaolo yhdistettynä sen valtuuteen painaa rahaa aiheuttaa sekä pitkäaikaista epävakautta että jatkuvaa taloudellista epätasapainoa.
Itse asiassa käsillä olevassa tapauksessa niistä toimenpiteistä, joita hallitseva “makrotaloustieteellinen” teoria on suositellut työttömyyden korjaamiseksi — eli kokonaiskysynnän lisääminen — on tullut syy resurssien erittäin laajalle resurssien väärinkohdentamiselle. Se todennäköisesti aiheuttaa väistämättä laajamittaista työttömyyttä. Ylimääräisen rahan jatkuva ruiskutus talousjärjestelmän niihin kohtiin, joissa se luo väliaikaista kysyntää, ja joka kuitenkin loppuu rahan määrän kasvun pysähtyessä tai hidastuessa yhdessä hintojen jatkuvan nousun odottamisen kanssa. Väliaikainen kysyntä imee työvoimaa ja muita resursseja, mutta tämä kestää vain niin kauan kuin rahan määrä kasvu jatkuu samassa tahdissa — tai ehkä jopa vain niin kauan kuin se jatkaa kiihtymistään tietyllä nopeudella. Tämä politiikka ei ole tuottanut niinkään sellaista työllisyysastetta, jota ei olisi voitu saavuttaa muilla tavoin, vaan työllisyyden jakautumista tavoilla, jota ei voida ylläpitää loputtomiin ja jota voidaan jonkin ajan kuluttua ylläpitää vain inflaation avulla, joka johtaa nopeasti kaiken taloudellisen toiminnan hajoamiseen. Tosiasia on, että virheellinen teoreettinen näkökulmamme on johtanut epävarmaan tilanteeseen, jossa emme voi estää merkittävän työttömyyden paluuta. Ei siksi, kuten joskus virheellisesti annetaan ymmärtää, että työttömyydellä torjutaan tarkoituksellisesti inflaatiota, vaan siksi, että työttömyys seuraa erittäin valitettavana, mutta väistämättömänä seurauksena menneisyyden virheellisestä politiikasta heti, kun inflaation kiihtyminen päättyy.
— F. A. Hayek, The Pretense of Knowledge (Tukholma, 1974)
Useimmat valtavirran taloustieteen professoreista ovat todennäköisesti samaa mieltä siitä, että tiettyjen taloudellisten hyödykkeiden hintojen vahvistaminen tai kiintiöiden asettaminen luo luonnollisesti taloudellista tehottomuutta ja epätasapainoa. Sama asiantuntijaryhmä kuitenkin pyörtäisi sanansa ja puolustaisi innokkaasti keskuspankkivetoista rahapolitiikkaa tajuamatta olevansa perustavanlaatuisesti epäjohdonmukaisia. Taloudellinen manipulointi on taloudellista manipulointia. Eksogeenisten tekijöiden ohjaaman taloudellisen hyödykkeen hinnan tai määrän jäykkyys johtaa epätasapainoon; varianssi mahdollistaa tasapainon ja siihen hakeutumisen. Hyvin loogista, eikä lainkaan kiistanalaista. Miksi sama ei päde rahaan sovellettaessa? Epätasapaino syntyy, kun keskuspankit targetoivat korkoja manipuloimalla rahan tarjontaa aivan siinä määrin, kun Venezuelan hallitus asettaa mielivaltaisesti kaasugallonan hinnan alle markkina-arvon. Ironista kyllä, rahan tarjonnan manipulointi sattuu olemaan taloudellisesti tuhoisampaa, koska se vääristää kaikkia hintoja ja kaikkia suhteellisia hintasignaaleja, koska yksittäiset hintatasot eivät huomattavasti sopeudu (itse asiassa kaukana siitä). Yhdysvaltain keskuspankki lähettää hintavakausmandaattinsa vuoksi aktiivisesti vääriä hintasignaaleja läpi talouden ja aiheuttaa kysynnän ja tarjonnan rakenteiden epätasapainotilan jatkumon. Hintavakaus on hintojen manipulointia, ja on täysin ennustettavissa, että kun rahan hintaa manipuloidaan minkä tahansa vakauden määritelmän saavuttamiseksi, jo toiminta itsessään aiheuttaa jonkin verran taloudellista vääristymää, joka on luonteeltaan paljon pahempaa kuin minkä tahansa muun markkinan manipulointi.
Meidän on tarkasteltava hintajärjestelmää tällaisena tiedonvälitysmekanismina, jos haluamme ymmärtää sen todellista toimintaa. Toimintaa, joka tietysti näyttää epätäydellisemmältä hintojen jäykkyyden kasvaessa. (Vaikka noteeratut hinnat olisivatkin jo jäykistyneet, hinnanmuutosten kautta vaikuttavat voimat toimivat kuitenkin huomattavissa määrin muiden ehtojen muutosten kautta.) Merkittävin tosiasia tässä järjestelmässä on tiedon talous, jonka varassa se toimii, tai se, kuinka vähän yksittäisten osallistujien on tiedettävä voidakseen toimia oikein. Lyhyesti, eräänlaisella symbolilla, vain tärkeimmät tiedot välitetään eteenpäin ja vain niille, joita asia koskee. Hintajärjestelmän voi pikemminkin kuvata eräänlaisena muutosten rekisteröintikoneena tai televiestintäjärjestelmänä, jonka avulla yksittäiset tuottajat voivat seurata vain muutaman osoittimen liikettä koska insinööri voi katsoa vain muutaman asian muutosta mukauttaakseen toimintansa muutoksiin, joista he eivät koskaan tiedä sen enempää kuin mitä hintojen liike heille kertoo.
— F. A. Hayek, Tiedon käyttö yhteiskunnassa (AER, 1945)
Epätasapainon jatkumisen seuraukset
Epätasapainon jatkumisen seuraukset voidaan parhaiten ymmärtää ja havaita luottojärjestelmän kautta, koska Yhdysvaltain keskuspankki Fed toimii siellä suoraan ja koska siellä on näin ollen suurin vääristymä ja epätasapaino. Kun talous hidastuu ja hintatasot muuttuvat Fedin näkemyksen vastaisesti, keskuspankki lisää dollarien tarjontaa rahoitusjärjestelmässä ostamalla velkainstrumentteja (tyypillisesti valtion joukkovelkakirjoja) ja kirjaamalla myyjien tileille tyhjästä luotuja dollareita. Alussa luottojärjestelmä oli vain väline rahapolitiikan toteuttamiseksi; se oli mekanismi, jonka avulla Fed pyrki hintavakauteen. Kasvata dollarien tarjontaa ostamalla luottovälineitä, laske korkoja samalla mekanismilla, saa aikaan talouskasvua halvan luoton avulla ja vakiinnuta yleinen hintataso. Tämä oli teoria ja tavoite. Tämä malli aiheutti kuitenkin ennakoitavasti epätasapainotilanteen ja sen jatkumisen itse luottojärjestelmässä. Nyt häntä heiluttaa koiraa. Nykyään Yhdysvaltojen luottojärjestelmän koko on 77,9 biljoonaa dollaria, kun taas pankkijärjestelmässä on vain 4,5 biljoonaa dollaria todellisia dollareita. Jokaista olemassa olevaa dollaria kohti on noin 17 dollaria dollarimääräistä velkaa (velkaa suhteessa dollareihin 17:1). Tämäkin on epätasapaino, joka on mahdollistunut ja säilynyt vain Fedin toiminnan ansiosta. Aina kun luottojärjestelmä pyrkii supistumaan, Fed luo lisää dollareita auttaakseen ylläpitämään luottojärjestelmän kokoa, jotta luottojärjestelmä voisi edelleen laajentua. Koska luottojärjestelmä on nykyään suuruusluokkaa suurempi kuin perusrahan määrä, taloudellista toimintaa koordinoi nykyään pitkälti luoton jakaminen ja laajentaminen eikä itse perusraha. Luottojärjestelmä on kokonaisuutena katsoen rajahinnanmuodostaja, kun otetaan huomioon sen koko suhteessa perusrahan tarjontaan. Hintavakausmandaattinsa vuoksi Fedin välillinen pyrkimys on ylläpitää luottojärjestelmän kokoa, ja tätä varten sen on tähdättävä rahapoliittiset toimet omaisuuserien hintoihin nykyistä velkatasoa tukeakseen. Tästä on tullut kehämäistä. Fed käytti luottojärjestelmää välineenä hintatason vakauttamiseksi, mutta nyt sen on säilytettävä luottojärjestelmän koko, jotta hinnat pysyisivät vakaina.
Tämä noidankehä on ollut mahdollinen vain siksi, että Fedillä on yksipuolinen rahan tarjonnan monopoli. Vuonna 1971 presidentti Richard Nixon lopetti virallisesti kaiken dollarin vaihdettavuuden kultaan, ja myöhemmin Yhdysvaltain hallitus irrotti dollarin arvon kullasta kokonaan vuonna 1976. Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmän, The Federal Reserven (“Fed”), perustaminen vuonna 1913 oli lähtölaukaus, ja presidentti Franklin D. Rooseveltin vuonna 1933 antama määräys, jolla kiellettiin kullan yksityisomistus, loi pohjan, mutta täydellinen luopuminen kullasta rahan ankkurina 1970-luvulla poisti rajoitukset, jotka muutoin estivät rahan tarjonnan todellisen keskittämisen ja jotka lopulta mahdollistivat suuren rahainflaation, josta Paul Tudor Jones äskettäin kirjoitti. Kun viimeiset rajoitukset poistettiin, se avasi Fedille mahdollisuuden ottaa entistä keskeisempi rooli talouden aktiivisessa ohjaamisessa rahan tarjonnan avulla, jota se viime kädessä toimeenpanee luottojärjestelmän kautta. Tämän välittömänä seurauksena perusrahan tarjonta ja luottojärjestelmä ovat laajentuneet tavalla, joka ei muuten olisi ollut mahdollista, mikä on mahdollistanut epätasapainon jatkuvan kasvun ajan mittaan ja luonut pitkän aikavälin taloudellisia vääristymiä.
Kun luottojärjestelmään syntyy epätasapainoa (eli velkaa on liikaa), Fed toimittaa lisää dollareita, jotta nykyinen velkataso voidaan säilyttää. Sen sijaan, että heikkolaatuiset velat kirjattaisiin alas ja nykyistä velkatasoa painettaisiin alas, epätasapainoa pikemminkin ylläpidetään sen sijaan, että se poistettaisiin. Tämä on todellinen syy siihen, miksi pankkisektorista ja luotonannosta on tullut niin suurta kuin se on; se ei olisi ollut mahdollista, ellei Fed olisi voinut painaa rahaa ylläpitääkseen keinotekoisesti kestämättömiä velkatasoja, ja kaikki tämä “hintavakauden” nimissä. Käytännössä joka kerta, kun pankkisektori muuten supistuisi, Fed ryhtyy toimenpiteisiin sen nimenomaiseksi estämiseksi. Se kuulostaa hullulta, koska se on hullua, mutta tilanne on tämä, koska luottojärjestelmä on Fedin rahapolitiikan ensisijainen välittymismekanismi (engl. transmission mechanism). Fed on riippuvainen luottojärjestelmän säilyttämistä, koska se yrittää “hallita” taloutta juuri sen kautta. Fed katsoo, että omaisuuserien hintoihin tähtääminen velkatason ylläpitämiseen on vähemmän haitallista kuin velkojen uudelleenjärjestelyjen ja alaskirjausten tie. Fedin näkökulmasta vaihtoehdot ovat yhdentekevät; käytännössä sama asia, mutta vähemmän häiriöitä aiheuttavana. Todellisuudessa toinen polku on pahimmanlaatuista talouden manipulointia ja toinen puolestaan epätasapainossa olevan talouden luonnollista ja orgaanista tasapainottamista. Fed valitsee ensin mainitun polun ja vaihtaa lyhyen aikavälin vakauden pitkän aikavälin epävakauteen ja vääristymiin.
Vaikka pitäisi olla selvää, että rahapolitiikan tavoitteen asettaminen omaisuuserien hintojen perusteella hyödyttää niitä, joilla on varallisuutta (varakkaat), ja se on regressiivinen vero niille, joilla ei ole varallisuutta (köyhät), Fedillä on hintavakausmandaatti. Taloudellisen spektrin alemmassa päässä olevilla, joilla on vain vähän tai ei lainkaan säästöjä, käteinen raha edustaa luonnollisesti suurinta osaa, ellei jopa kaikkia säästöjä. Taloudellisen kentän etuoikeutetussa päässä olevilla on sen sijaan tyypillisesti käteistä rahaa oman liiketoiminnan, kiinteistöjen ja rahoitusvarojen, kuten osakkeiden ja joukkovelkakirjojen, lisäksi. Ajatellaanpa vaikka vuoden 2008 finanssikriisiä. Sekä asunto- että rahoitusmarkkinoilla oli epätasapainoa; hinnat näillä markkinoilla olivat kestämättömällä tasolla. Kun epätasapaino oli poistumassa ja hintatasot korjaantumassa, Fed puuttui asiaan “vakauttamalla” omaisuuserien hintoja. Kuvittele, että olisit joku, joka on vasta siirtymässä osaksi suurempaa taloutta. Olet ihminen, jolla ei ole lainkaan säästöjä tai jolla ei ole varaa ostaa asuntoa etkä todennäköisesti omista osakkeita tai joukkovelkakirjoja. Kaikki, jotka omistivat tuolloin varoja, pelastettiin niiden kustannuksella, jotka eivät omistaneet rahoitusvaroja, ja kaikki tämä tehtiin hintavakauden nimissä.
Kun dollareiden tarjontaa lisätään omaisuuserien hintojen pönkittämiseksi, jokaisen dollarin arvo luonnollisesti laskee. Taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien osalta dollareina maksettujen palkkojen (työ) arvo heikkeni, ja omaisuuserien hintoja säädettiin suoraan ylöspäin. Tästä seurasi laajamittainen inflaatio lähes kaikissa kulutustavaroissa. Tilanne vastaa sitä, että ihminen on motissa. Palkkatulolla saa ostettua joka päivä vain entistä vähemmän tavaroita ja palveluita ja omaisuuden ostamiseen tarvittavien säästöjen kerääminen vaikeutuu mitattavasti. Aluksi vaikutukset ovat parhaimmillaan nollasummavaikutuksia. Pyramidin huipulla olevat hyötyvät, alemmilla tasoilla olevat kärsivät. Loppujen lopuksi kaikki häviävät, koska lopputuloksena on taloudellinen epävakaus. Huomaa alla mainittu negatiivinen korrelaatio asuntojen hintojen ja asuntojen kohtuuhintaisuuden välillä, ja ymmärrät tämän perusteella sen, että Fed manipuloi aktiivisesti asuntojen hintoja. Ymmärrät vallan hyvin myös sen, että asuntojen hinnat ovat kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla (yli vuoden 2007 kuplan tason), kun lähes puolella Yhdysvaltain asukkaista ei ole säästöjä. Tämä yhtälö on olemassa vain manipuloidussa maailmassa, ja se murskaa ne, joilla ei ole säästöjä.
Performanssia ohjailevat taloustieteilijät ja ne, jotka hyötyvät tästä tilanteesta eniten, ovat valtaosin samaa mieltä siitä, että näin on tehtävä (joka kerta); historiaa kirjoittavat voittajat, mutta tämä on kuitenkin vain silmänkääntötemppu.
“Toki se oli hullu kokeilu, mutta Fedillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuvittele kaikkia niitä pyramidin pohjalla olevia, jotka olisivat menettäneet työpaikkansa ilman Fedin toimia. Ilman työpaikkaa köyhimmät olisivat olleet paljon huonommassa asemassa, eikä heillä olisi ollut varaa asuntoon.”
Ainakin tämä on yleinen, ennustettavissa oleva puolustus. Samaa linjaa on varmasti käytetty puolustamaan Fedin viimeisimpiä toimia vastauksena maailmanlaajuiseen pandemiaan (3 biljoonan dollarin painaminen). Vaikka se saattaa vaikuttaa loogiselta, se on kuitenkin kertomus, josta puuttuu kaikki perustavanlaatuiset taloudelliset argumentit hintatason manipuloinnin puolustamiseksi. Kertomus muistuttaa noidankehää, jonka lähtökohtana on talouden epätasapaino (ja joka on syntynyt vuosikymmeniä jatkuneen vääristävän rahapolitiikan seurauksena). Palautetaan mieleen tarina tulopaloa sammuttaneesta ja sankariksi ylistetystä tuhopolttajasta. Kuopasta ei pääse pois kaivamalla entistä syvemmälle. Periaatteellisella tasolla hintatasojen manipulointi mahdollistaa sen, että epätasapaino, joka muuten korjaantuisi, pysyy yllä. Se hyödyttää suhteettomasti niitä, jotka ovat vaikuttaneet epätasapainon olemassaoloon ja hyötyneet siitä eniten — ikään kuin joukko ihmisiä saisi pitää kakun ja samalla syödä sen, tai ikään kuin söisit jo syömäsi ruuan kahteen kertaan. Suoraan pelastetut ottivat riskin, jota ei kannattanut ottaa, ja sen sijaan, että heitä rangaistaisiin virheistään, epätasapainoa pyritään ylläpitämään. Manipuloiduista kannustinrakenteista saatujen ja saavutettujen perusteettomien etujen annetaan jatkua tavalla, joka ei olisi mahdollista ilman Yhdysvaltain keskuspankin poliittisia päätöksiä.
Manipuloimaton talousrakenne
Vaikka täydellistä tasapainoa ei koskaan saavuteta, hintatasojen olemassaolo ja vaihtelu on tapa, jolla talous pyrkii tasapainoon kokeilujen ja erehdysten avulla. Jokainen yksilö reagoi jatkuvasti muuttuviin hintasignaaleihin. Näin ihmiset arvioivat, millaisia yrityksiä perustavat, mitä taitoja hankkivat ja mitä työpaikkoja tavoittelevat, jotka kaikki ovat riippuvaisia kunkin yksilön omista haluista ja kyvyistä. Taloudessa voi luonnollisesti syntyä epätasapainoa, kun yksilöt keinottelevat ja sijoittavat liikaa tiettyihin talouden alueille kuluttajien mieltymyksiä koskevien epätäydellisten odotusten perusteella. Tämä on kokeilun ja erehdyksen perustava luonne. Kukaan ei tiedä tai voi ennustaa tulevaisuutta, vaan ihmiset hyödyntävät hintasignaaleja ohjaamaan päätöksiään parhaalla mahdollisella tavalla. Yritys tai yksilö tuottaa hyödykkeitä hintaan X ja pyrkii myymään ne hintaan Y. Jos kysyntä ei riitä tekemään toiminnasta kannattavaa, markkinat välittävät tuottajalle tietoa. Parempi onni seuraavalla kerralla; rakenna tuotoksesi halvemmalla tai tee jotain muuta, joka on arvokkaampaa tai jota useammat ihmiset arvostavat. Epätasapaino poistuu. Riskin ottaneet kantavat seuraukset, ja sitten palataan takaisin piirustuspöydän ääreen loputtomassa pelissä, jonka tarkoituksena on yhdistää yksilölliset ideat ja taidot muiden markkinaosapuolten mieltymyksiin.
Hinnat ja voitto ovat kaikki, mitä useimmat tuottajat tarvitsevat palvellakseen tehokkaammin niiden ihmisten tarpeita, joita he eivät tunne. Ne ovat etsintävälineitä — aivan kuten kaukoputki laajentaa sotilaan, metsästäjän, merimiehen tai lentäjän näkökenttää. Markkinaprosessi antaa useimmille ihmisille aineelliset ja tiedolliset resurssit, joita he tarvitsevat saadakseen haluamansa.
— Friedrich A. Hayek
Raha on väline, jota käytetään resurssien koordinointiin ja markkinoiden testaamiseen kokeilemalla; rahasta tulee talouden elinehto, koska se on hintajärjestelmän perusta. Sen avulla tietoa jaetaan kaikille osallistujille. Mitä parempi raha on, sitä luotettavampi sen tuottama hintajärjestelmä on. Ja mitä luotettavampi hintajärjestelmä on, sitä tasapainoisempi talous on. Taloudessa ne, jotka tuottavat suurinta arvoa suurimmalle määrälle ihmisiä, palkitaan luonnollisesti suurimmalla rahamäärällä, mutta rahalla ei olisi tuottajalle juurikaan arvoa, jos muut eivät tuottaisi tavaroita, joita he itse arvostavat. Järjestelmä ei pystyisi ylläpitämään itseään, jos tasapainoa ei olisi olemassa; voidakseen ostaa tavaran tai palvelun toiselta yksilöltä, jonkun on ensin ansaittava rahaa. Rahan hankkiminen tarjoamalla vapaaehtoisesti muiden arvostamaa palvelua on kaikkien kannalta kokonaisuutena paljon parempi tulos kuin jos raha hankittaisiin muulla tavoin. Näin on, koska se on ainoa tapa, jolla kierto on toistettavissa ja symbioottinen eikä kertaluonteinen ja nollasummaa. Mitä hyötyä on asiakkaasta, jolta loppuu rahat tai jolla ei ole rahaa lainkaan? Tasapainoisessa taloudessa jokainen tuottaja on jonkun toisen asiakas ja päinvastoin.
Anna ihmiselle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta hänet kalastamaan ja ruokit hänet eliniäksi.
Ei tarvitse olla uskonnollinen ymmärtääkseen tämän sanonnan viisauden. Jokainen yksilö hyötyy siitä, että suurempi määrä ihmisiä tuottaa enemmän tavaroita tai palveluita, ja että kaikkia kannustetaan tuottamaan muiden arvostamaa tuotantoa taloudessa. Jokaisella on itsekäs tavoite sekä tuottaa arvoa muille että auttaa muita tuottamaan vastineeksi arvoa. Kyse ei kuitenkaan ole vain naiivista tai toiveikkaasta taloudellisesta maailmankatsomuksesta, vaan siitä, että kaupankäynnistä, erikoistumisesta ja lopulta kaikkien yksilöiden laajemmasta valinnanvarasta on havaittavissa olevia etuja, jotka sanelevat orgaanisesti työnjaon. Raha koordinoi työnjakoa, ja rahan muoto, joka synnyttää luotettavimman hinnoittelumekanismin, tuottaa johdonmukaisesti suurimman arvon ja tarjoaa suurimman valinnanvaran ja tasapainon. Hinnoittelumekanismi, jossa on vähiten vääristymiä, antaa selkeimmät signaalit siitä, mitä muut ihmiset arvostavat, ja antaa näin ollen suurimman varmuuden siitä, että välitetty tieto ei ole vääristynyt signaali. Rahavälineen ja sen hintajärjestelmän vääristymätön toiminta varmistaa epätasapainon poistamisen; se on ohjain, joka mahdollistaa tasapainon palauttamisen ja symbioottisten suhteiden jatkuvan avautumisen jatkuvassa kokeilun ja erehdyksen prosessissa.
Manipuloitu ja rikkinäinen talousrakenne
Yhdysvaltain keskuspankin rahapolitiikka estää aktiivisesti talouden rakenneuudistukset ja tasapainon saavuttamisen. Pyrkimys ylläpitää hintavakautta, kun epätasapaino on olemassa, tarkoittaa jo muutoin väärien hintasignaalien ylläpitämistä. Tuottava omaisuus pysyy harvojen valittujen käsissä, ja maailma on edelleen epätasapainossa. Raha, joka päätyy talousrakenteen pohjalla oleville, päätyy lopulta takaisin niille, jotka hallitsevat tuotantovälineitä kuin ketunrauta, koska rakenteellista epätasapainoa ei koskaan korjata. Sen sijaan luonnollinen paranemisprosessi pysähtyy, kun Fed puuttuu asiaan. Talousrakenne ei voi kestävästi kierrättää rahaa symbioottisella tavalla, koska tasapainoa ei ole olemassa; markkinaosapuolten taidot ja mieltymykset eivät ole linjassa keskenään. Se, että Yhdysvaltain keskuspankki pumppaa rahaa rakenteellisesti rikkinäiseen talouteen, on kuin antaisi ihmiselle kalan ja ruokkisi häntä päivän ajan, mutta samalla estäisi häntä oppimasta kalastamaan tarjoamalla hänelle vääriä signaaleja. Epätasapainon olemassaolo viestii siitä, että talouden koostumus ei vastaa markkinat muodostavien osallistujien tarpeita. Tai pikemminkin siitä, että omaisuuserät ja yksilöt, joilla on hallussaan valtaosa varallisuudesta, eivät jatkaisi toimintaansa, mikäli talouden sallittaisiin hakeutua tasapainoon.
Yhdysvaltain keskuspankin synnyttämä talousrakenne tuottaa epätasa-arvoa estämällä epätasapainon tasapainottumisen. Näin markkinat pyrkivät tekemään aina, kun Fed puuttuu peliin pitääkseen unelman elossa. Fed uskoo auttavansa, kun se varauksetta tukee markkinoita. Fedin talousajattelun lähtökohtana on, että rahan määrän aktiivinen hallinta on myönteinen liikkeellepaneva voima. Se on sen DNA:ssa. Tätä ei kyseenalaisteta eikä siitä väitellä. Keskuspankki näkee toimintansa pikemminkin tasoittavan markkinasignaaleja kuin manipuloivan niitä. Kaikki Fedissä työskentelevät haluavat tietää, kuinka paljon ja milloin rahan tarjontaa manipuloidaan. Ajatus siitä, että rahan tarjontaa ei manipuloitaisi, on heille käsittämätön. Kuka odottaa, että Yhdysvaltain keskuspankki arvioisi omaa toimintaansa rehellisesti? Se olisi kuin oman koepaperin tulosten varmistaminen; kukaan ei kohtuudella odottaisi objektiivista arviointia, koska objektiivisuutta ei voi olla. Tietyt väärät oletukset on koodattu keskuspankkilaisten aivoihinsa todeksi, mikä estää objektiivisuuden täysin. He etsivät vastauksia kaikkialta muualta paitsi peilistä, ja kokeilevat samoja toimintatapoja yhä uudelleen ja uudelleen odottaen aina erilaista lopputulosta.
“Eriarvoisuus on lisääntynyt jo yli neljän vuosikymmenen ajan, eikä se oikeastaan liity rahapolitiikkaan. Se liittyy enemmänkin [*änkytystä*] on olemassa monia teorioita siitä, mistä se johtuu, mutta se on ollut jotain, joka on enemmän tai vähemmän kasvanut johdonmukaisesti yli neljän vuosikymmenen ajan, ja on olemassa paljon erilaisia teorioita, joista yksi on vain se, että globalisaatio ja teknologia vaativat taitojen ja kykyjen ja koulutuksen tason nousua, ja että Yhdysvaltojen koulutustaso tasaantui, ainakin suhteessa vertaisiimme, tuona aikana[.]”
— Jerome Powell, Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja (kesäkuu 2020)
Keskuspankin pääjohtaja Powell antoi hiljattain tämän vastauksena kysymykseen, jossa kysyttiin, edesauttaako Yhdysvaltain keskuspankin rahapolitiikka varallisuuserojen kasvua. Huomaa, että vastaus ei ole perustelu sille , miksi keskuspankkipolitiikka ei aiheuta epätasapainoa ja eriarvoisuutta. Se on pikemminkin julistus, jota seuraa “katso tuonne sivuun” -puolustautuminen. Älä koskaan usko taruja siitä, että globalisaatio ja teknologia aiheuttavat varallisuuseroja. Teknologiassa, innovaatiossa ja globalisaatiossa ei ole mitään sellaista, joka aiheuttaisi jatkuvaa taloudellista epätasapainoa tai rakenteellisesti laajenevia varallisuuseroja taloudessa. Jotta innovaatio olisi arvokas, sen on määritelmällisesti ratkaistava useiden ihmisten kohtaamia ongelmia, mutta jos innovaatiota arvostavilla ei ole rahaa tai varoja saada sitä käyttöönsä, se ei olisi arvokas. Arvo on tässä mielessä suhteessa yksilöiden arvostuksiin. Taloudellinen tasapaino on arvoa ohjaava tekijä. Jotta voisi uskoa tarinoita siitä, että teknologia ja globalisaatio aiheuttavat talouden epätasapainoa, pitäisi olla tarkoituksellisesti sokea rahapolitiikan keskittämisen vaikutuksille, mikä puolestaan aiheutti sen, että pankkitoiminnasta tuli talouden keskus ja elinehto, ja että epätasapainoa voitiin ylläpitää vuosikymmenten ajan poliittisin päätöksin. Teorioita voi olla monia, mutta talouden kaikkien hintasignaalien vääristäminen on talouden epätasapainon ja epäoikeudenmukaisuuden alkulähde; se on talouden perimmäinen rakenteellinen vika, joka luo epätasapuoliset toimintaedellytykset, joista kaikki muut vaikuttavat tekijät johtuvat.
Jos A niin B; jos ei A niin ei B
Raha on talousjärjestelmien perusta. Kykenet luomaan loogisen yhteyden epätasapainoon liittyvien systeemisten taloudellisten ongelmien ja rahan tarjonnan keinotekoisen vääristämisen välille, kun ymmärrät rahan perustavanlaatuisen ja keskeisen roolin talouden moottorissa. Tietenkin on muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat asiaan. Rahan tarjonta ei ole ainoa tapa, jolla taloudellista toimintaa ohjaillaan. Veropolitiikka, valtion menot ja sääntelykoneisto vaikuttavat kaikki asiaan. Mutta niihin keskittyminen olisi sama kuin yrittäisi korjata ikkunoita pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa, kun kaikki alimmat kerrokset ovat kukin yhden puupalikan varassa. Tämä on rahajärjestelmään (perusta) liittyvien kysymysten ja kaikkien muiden taloudellisten kysymysten (ylemmät tasot) välinen suhde. Bitcoinin ratkaisema ydinongelma on perustassa. Jos kaikki osoittaisivat hieman nöyryyttä, kaikki tunnustaisivat, että ei ole olemassa mitään hopealuotia, jolla voitaisiin ratkaista kasvavien varallisuuserojen ja taloudellisen epätasapainon aiheuttama rakenteellinen ongelma. Ei ole olemassa yksittäistä ihmistä, jolla on suunnitelma tai säädös, joka tekisi kaiken paremmaksi. Keskussuunnittelun luoma epätasapaino ei ratkea keskussuunnittelulla. Ei todellakaan. Ainoa todellinen toivo on korjata ensin perusta, niin että jokainen verkossa voi palata tekemään toivomiaan asioita ilman toisen valvonnan tarvetta . Tasapaino seuraa tästä.
“Mutta ne, jotka vaativat “tietoista ohjausta” — ja jotka eivät voi uskoa, että mikään, mikä on kehittynyt ilman suunnittelua (ja jopa ilman, että ymmärrämme tätä asiaa), voisi ratkaista ongelmia, joita emme voisi ratkaista tietoisesti — pitäisi muistaa tämä: ongelmana on nimenomaan se, miten voimme laajentaa resurssien käyttöä yhden ainoan mielen hallinnan ulottumattomiin; ja se, miten voimme luopua tietoisen ohjauksen tarpeesta ja miten voimme tarjota kannustimet, jotka saavat yksiköt tekemään toivottuja asioita ilman, että kenenkään tarvitsee kertoa heille, mitä tehdä.”
— Friedrich A. Hayek, Tiedon käyttö yhteiskunnassa
Bitcoinin kiinteä 21 miljoonan kappaleen tarjonta on toteutettu hajautetusti ja kenelläkään ei ole määräysvaltaa enimmäismäärään, Bitcoinissa kenelläkään ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa rahan tarjontaan. Mitä teet, jos huonosti käyttäytyvät lapset eivät keksi keinoa leikkiä lelulla kiltisti? Lelu otetaan pois ja lapset saavat rangaistuksen. Tämä muistuttaa Bitcoinin ja keskuspankkien välistä suhdetta. Kenellekään ihmiselle (tai toimijalle) ei voi antaa määräysvaltaa rahan tarjontaan, joten ainoa käytännöllinen ratkaisu on ottaa kyky ja houkutus ohjailla rahan tarjontaa kokonaan pois. Bitcoinin ainoa vakio on sen kiinteä tarjonta; bitcoineja voi olla vain asymptoottiset 21 miljoonaa kappaletta, eikä kukaan voi tehdä asialle mitään. Kaikki muuttuu Bitcoinin ympärillä, mutta sen tarjonnan yläraja vahvistuu kaiken aikaa, ja se vaikuttaa entistä enemmän siihen, miten kaikkea muuta toimintaa mitataan. Se takaa tasapuoliset toimintaedellytykset ja edustaa totuuden lähdettä, joka puuttuu nykyisestä talousrakenteesta. Koska sen tarjontaa ei voi manipuloida, ei myöskään sen hintasignaalia voida vääristää. Puhtaammat hintasignaalit välittävät täydellisempää tietoa. Älä kuitenkaan koskaan sekoita täydellisempää tietoa ja tasapuolisia toimintaedellytyksiä hintavakauteen tai volatiliteettiin. Jos bitcoinin hinta on tänään 31 000 euroa ja huomenna 10 000 euroa, se on vääristymätöntä tiedonvälitystä.
“Vaihtelu on informaatiota. Kun vaihtelua ei ole, ei ole informaatiota. — — Ei ole vapautta ilman kohinaa — eikä vakautta ilman volatiliteettia.”
— Nassim N. Taleb & Mark Blyth, The Black Swan of Cairo: How Suppressing Volatility Makes the World Less Predictable and More Dangerous
Bitcoinin kiinteä tarjonta varmistaa sen, että kaikki hinnanmuutokset johtuvat yksinomaan kysynnän muutoksesta eivätkä keinotekoisesta ja arvaamattomasta rahan tarjonnan muutoksesta (eli preferenssien muutoksen ilmoittamisesta koko taloudelle). Se poistaa yhtälöstä täysin sen puolen, joka vaikuttaa nykyään voimakkaasti hintojen muutoksiin ja vääristää preferensseistä viestimistä. Kuvitellaan, että tiedettäisiin täydellä varmuudella, että jokainen hinnanmuutos johtuisi kuluttajien mieltymysten muutoksesta eikä rahan määrän kasvun tai vähenemisen vaikutuksista. Tämä on ero sen välillä, voitko johdonmukaisesti luottaa todellisiin taloudellisiin hintasignaaleihin vai leikitäänkö tuolileikkiä tietäen, että joku muu hallitsee musiikkia. Sama periaate pätee nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki voivat luottaa siihen, että Bitcoinin luomassa hintajärjestelmässä tapahtuvat muutokset ovat aina todellisia, eivätkä tarjonnan arvaamattomat muutokset koskaan vaikuta niihin.
Tämä perustavanlaatuinen ero nykyisen raharakenteen ja Bitcoinin välillä muuttaa koko pelin: väärät hintasignaalit vastaan todelliset hintasignaalit. Väärät hintasignaalit vastaavat sitä, kun joku uskoo siihen, että tiedät koevastaukset etukäteen, harjoittelet itsesi näiden tietojen perusteella ja ryhdyt tekemään koetta vain huomataksesi, että koe olikin täysin erilainen. Kaikki uskovat reagoivansa todellisiin hintasignaaleihin ymmärtämättä, että välitetty tieto olisi perustavanlaatuisesti erilaista, jos rahaa ei olisi ohjailtu ja vääristelty. Joka kerta, kun järjestelmässä tapahtuu raju sokki, kaikki havahtuvat siihen, että hintasignaalit välittivät huonoa informaatiota, mutta sitten Fed astuu peliin mukaan vakauttamaan hintoja, ja kaikki vakuuttuvat siitä, että on aika palata arkeen samoihin huonoihin signaaleihin luottaen. Pääasiallinen syy siihen, että järjestelmän raju sokki on edes mahdollinen, on se, että tämä prosessi etenee aina tällä tavoin, kun talous pyrkinyt rakenteellisesti tasapainottumaan uudelleen viimeisten 50 vuoden aikana. Huonoja signaaleja yritetään korjata, mutta ulkoiset voimat vain ylläpitävät ja pahentavat niitä. Kun rahan määrä on kiinteä, tämä vääryys korjaantuu pysyvästi. Epätasapainon ylläpitäminen ei ole enää mahdollista. Niin kauan kuin Bitcoin on olemassa, rahaväline ei kykene välittämään vääristyneitä hintasignaaleja. Oikean, väärän ja toden välillä on ero. Oikeat hintasignaalit vain varmistavat, että välitettävät tiedot heijastavat talouden yksilöllisiä ja kokonaisvaltaisia mieltymyksiä. Tässä mielessä ei ole olemassa oikeaa tai väärää, kunhan voidaan kohtuudella luottaa siihen, että tiedot ovat tarkkoja ja vääristymättömiä. Kenenkään ei tarvitse luottaa tai kyseenalaistaa sitä, ovatko bitcoinin hintasignaalit totuudellisia, koska sen kiinteä tarjonta takaa hintasignaalien totuudellisuuden.
Kenenkään ei tarvitse enää pohtia, miten pärjätä peukaloidussa pelissä, koska peli loppuu pian. Epäoikeudenmukaisen rahan päivät ovat luetut, kun Bitcoin leviää kaikkialla maailmassa. Se siirtää vallan tasapainon takaisin niille, jotka todella luovat arvoa, kuten todelliset hintasignaalit määrittelevät, joita valuuttaa hallussaan pitävät yksilöt ilmaisevat. Jos joku haluaa hankkia bitcoinin, hänen on tarjottava vastineeksi arvoa, ja bitcoinista tulee tämän arvon ilmaisin. 21 miljoonasta noin 18,5 miljoonaa bitcoinia on jo liikkeellä. Kaikki 18,5 miljoonaa liikkeessä olevaa bitcoinia ovat jonkin yksityishenkilön tai yhteisön hallussa. Jotta bitcoineja voisi hankkia, ne on ansaittava tuottamalla arvoa niille, joiden hallussa valuutta on. Jopa jokainen niistäkin bitcoin-yksiköistä, jotka eivät vielä ole osa tarjontaa, on ansaittava tuottamalla arvoa. Sama ei päde nykyiseen rahajärjestelmään. Nykyisessä talousrakenteessa dollareita voi ansaita joko tuottamalla arvoa muille talouden sisällä tai toisin päin, jos Fed päättää jaella lisää rahaa. Ja näin tapahtuu varsin usein. Kaikista nykyisistä dollareista yli 80 prosenttia on luotu ja jaettu Fedin toimesta vuodesta 2008 lähtien (lähde) sen sijaan, että olisi käytetty vaihtoehtoa — arvon tuottamista muille talouden sisällä. Kumpi järjestelmä kuulostaa oikeudenmukaisemmalta ja tasapainoisemmalta, ja edistää kannustimien yhteensovittamista koko taloudessa vuosikymmenien ja sukupolvien ajan?
Kun yhä useammat ihmiset ottavat Bitcoinin käyttöön, valuutta siirtyy niiltä, joilla sitä on, niille, joilla ei sitä ole. Tekemällä bitcoinin nimellismäärästä nollasummapelin, se varmistaa, että talousjärjestelmä ei ole nollasummapeliä. Jotta voit liittyä talouteen, sinun on tuotettava arvoa jollekin verkon jäsenelle. Mikään arvo ei vuoda järjestelmän ulkopuolelle, eikä rahan tuottaminen voi aiheuttaa tehottomuutta. Riippumatta siitä, liittyykö verkkoon uusia osallistujia vai käydäänkö kauppaa verkon sisällä, arvoa siirretään aina, ja tämän siirron kautta itse asiassa luodaan arvoa. Muistutetaan, että rahan tärkeimpänä tehtävä on koordinoida taloudellista toimintaa. Rahan tuottaminen sen sijaan ei tuota arvoa, vaan ainoastaan vääristää ja heikentää rahavälineen asianmukaista toimintaa. Rahan nimellismäärällä ei ole merkitystä. Tärkeää on rahan kyky välittää täsmällistä informaatiota laajalle joukolle talouden toimijoita.
Tämän takia ihmiset haluavat rahaa, ja kun lopullinen muutosnopeus on asetettu nollaan, jokainen osallistuja voi käyttää bitcoinia ymmärtääkseen parhaiten oman tuotoksensa arvon suhteessa muiden tuotokseen ja suhteessa muiden preferensseihin, eikä sitä vääristä mikään rahan tarjonnan muutos. Kukin henkilö voi tehdä (keskimäärin) parempia päätöksiä tavoitellessaan omaa etuaan, mutta samalla hän voi määritelmän mukaan tuottaa arvoa saavuttaakseen tämän tavoitteen. Rahan kiinteä määrä ja useampi sitä arvostava ihminen merkitsee rahan laajempaa jakautumista verkossa. Kun tarjonta on kiinteä, ei voi koskaan säästää enempää kuin 21 miljoonaa bitcoinia, ja paradoksaalista kyllä, tämä muutos kannustinrakenteessa saa useammat ihmiset säästämään. Kun otetaan käyttöön kannustin säästämiseen (eli kiinteä tarjonta), useammat ihmiset säästävät. Ja kun yhä useammat ihmiset säästävät valuutassa, jonka tarjonta on kiinteä, se johtaa siihen, että yhä useammat ihmiset omistavat yhä vähemmän, mutta koska yhä useammat ihmiset säästävät, se luo suurempaa vakautta. Kun rahan tarjonnan keskitetty hallinta ja kyky ylläpitää epätasapainoa saavat aikaan varallisuuden keskittymisen, kiinteä rahan tarjonta saa valuutan luonnollisesti hajautumaan ja hajautumaan entisestään, mikä johtaa suurempaan tasapainoon.
Rahan tarjonnan keskitetty hallinta mahdollistaa sen, että rahan jakauma taloudessa keskittyy, kun uusia rahayksiköitä luodaan ja kun epätasapaino säilyy; kun taas hajautettu hallintamalli, jossa rahan tarjonta on kiinteää, takaa sen, että rahan jakauma muuttuu ajan mittaan yhä laajemmaksi. Valuutan rakenne sanelee päinvastaisen vaikutuksen, ja suuntaus on nähtävissä todellisuudessa. Pienet bitcoin-saldot kasvavat edelleen tasaisesti, kun taas suuremmat bitcoin-saldot vähenevät edelleen. Valuutan ja talousjärjestelmän kasvaessa valuutta leviää aina vain laajemmalle. Keskittymisen sijaan valuutta jakautuu useammalle ihmiselle, ja jokaisen hallussa oleva bitcoinien nimellismäärä pienenee, kun taas ostovoima kasvaa. Kun yhä useammat ihmiset haluavat valuuttaa, sen arvo nousee. Tarjonta on kuitenkin pysyvästi kiinteä. Koska kysyntä kasvaa luonnollisesti nopeammin kuin tarjonta, on vain yksi tapa hankkia bitcoinia: tuottamalla arvoa valuutan nykyiselle haltijalle. Valuutta siirtyy ajan myötä suhteellisen harvoilta ensimmäisiltä haltijoilta laajemmalle yleisölle. Kaikki voittavat: verkon hyöty kasvaa, kun yhä useammat osallistujat liittyvät vapaaehtoisesti mukaan, ja valuutan jakauma tasoittuu yhä vähemmän, mikä takaa paremman tasapainon ja vähentää muutaman erittäin suuren bitcoinaajan mahdollisesti aiheuttamia järjestelmäriskejä.
Kun rahavälineen kannustimet sovittavat yhteen sekä yksilön että kokonaisuuden edut, muu kuin nollasumma on oletusarvoinen lähtökohta, samoin kuin tasapainosta. Bitcoin on kaikkien saatavilla, ja kaikilla, jotka päättävät käyttää sitä, on sama suoja. Jokainen, joka tuottaa arvoa ja vaihtaa sen bitcoiniin, voi olla varma siitä, että hänen tuotoksensa arvo ei vähene tulevaisuudessa pelkästään siksi, että joku kaukaisessa maassa luo uusia rahayksiköitä. Lisäksi kaikille taataan vääristymättömistä hintasignaaleista saatavat hyödyt. Bitcoinissa sekä varakkaat että varattomat nauttivat samasta suojasta. Se ei takaa sitä, että joku muu arvostaisi valuuttaa enemmän tai vähemmän, mutta se poistaa mahdollisuuden rahavälineeseen säilötyn työn ja tuotannon arvon epäreiluun vähentämiseen, mikä vääristää taloudellista toimintaa ja luo vääriä hintasignaaleja. Kun tämä mahdollisuus — bitcoin — tarjotaan suhteessa varmasti huonompaan lopputulokseen, päätös on selvä. Verrattuna nykyiseen talousjärjestelmään, jossa varakkaimmat ymmärtävät paremmin rahan aktiivisen arvon vähenemisen vaikutukset ja ovat parhaiten varustautuneita torjumaan ja hyödyntämään sitä, on totta, että taloudellisen todellisuuden alemmassa päässä olevat voivat hyötyä enemmän, jos mahdollisuuksien tasa-arvo taataan. Silti kyse ei ole varakkaista ja varattomista. Kaikki hyötyvät rahantuotannon poistamisesta ja taloudesta, joka tarjoaa suuremman tasapainon täydellisemmän informaation välittämisen avulla.
Ethereumin perustaja (Vitalik Buterin) kuvaili vuonna 2018 eräässä twiitissaan kauniisti ja ironisesti sitä, miten mahtavaa on pitää hallussaan valuuttaa, jolla on kiinteä tarjonta ja jota ei voi manipuloida, ja samalla hän itse asiassa väitti päinvastaista. Hän sekä esitti täsmällisen perustelun, jota keskuspankkiirit käyttävät puolustaakseen toimintaansa, että artikuloi samalla sen merkityksen, jonka se antaisi valuutan, jonka tarjonta on kiinteä, haltijalle. Buterinin mielestä on oligarkkista saada muuttumaton oikeus omistaa loputtomiin kiinteä prosenttiosuus kaikesta maailman rahasta, mutta entä jos tämä oikeus ulotettaisiin maailman köyhimpiin ihmisiin? Entä jos sitä sovellettaisiin tasapuolisesti kaikkiin maailman ihmisiin? Siinä on Bitcoinin voima. Jos asut jossakin läntisen pallonpuoliskon köyhimmistä maista, kuten Nicaraguassa, ja päätät vaihtaa arvosi bitcoiniin, sinulla on nyt muuttumaton oikeus omistaa kiinteä prosenttiosuus kaikesta maailman rahasta loputtomiin. Vain sinä voit päättää, milloin, miten ja kenelle siirrät tämän tulevaisuudessa saamasi arvon. Nicaraguan köyhimmät pääsevät yhtäkkiä täsmälleen samalle tasolle kuin Paul Tudor Jonesin kaltainen New Yorkin miljardööri. Bitcoin-verkossa toimivien välillä ei ole mitään eroa. Tasavertaiset oikeudet otetaan annettuna. Perinteisessä rahoitusjärjestelmässä tällaista ei voi olla eikä ole. On äärettömän paljon oligarkkisempaa tuhota summittaisesti jonkun säästöjen arvolisäämällä rahan tarjontaa ja määrittelemällä samalla, kenelle tuo uusi raha pitäisi “antaa palkkioksi”. Tätä maailmaa ei voi verrata mitenkään siihen, että ne, jotka ansaitsevat rahaa rehellisesti tuottamalla arvoa muille, saavat päättää, miten rahaa parhaiten kohdennetaan tulevaisuudessa saatavan arvon näkökulmasta.
Ajatus siitä, että Bitcoin voisi ratkaista sekä varakkaiden että varattomien ongelmat, hämmästyttää monia. Useimmat pitävät bitcoinia spekulatiivisena omaisuuseränä, ja monet katsovat sen volatiliteettia ja pitävät sitä sopimattomana ihmisille, joilla ei ole varaa menettää säästöjään. Tämä näkemys on onneksi täysin väärä ja taloudellisesti kestämätön. On helppo tarkastella Venezuelan kaltaista talouskatastrofia, jossa valtaosa ihmisistä kamppailee jokapäiväisten tarpeidensa tyydyttämiseksi, ja uskoa, että luotettava ruoan, veden, sähkön ja terveydenhuollon takaaminen on tärkeämpää kuin bitcoinien “ostaminen”. On kuitenkin vaikeampaa jättää huomiotta, että talouden romahdus johtui aiemmin taloudellista toimintaa koordinoineen rahan heikkenemisestä ja että ainoa pitkän aikavälin ratkaisu talouden palauttamiseksi raiteilleen on käyttää rahamuotoa, joka täyttää tämän koordinointitehtävän aiempaa paremmin. Elintarvikkeiden, veden, sähkön ja terveydenhuollon luotettavaa saatavuutta ei ole olemassa ilman resurssien koordinoinnissa välttämättömän rahan käyttöä. Rakennettaessa taloutta uudelleen, uuden rahavälineen varaan, jonkun on liikuttava ensin, ja vaikka sitä on vaikea kuvitella, se ei muuta sitä tosiasiaa, että se on ainoa tie ulos. Yksi teko laukaisee toisen. Ja toinen teko kolmannen ja kolmas neljännen ja niin edelleen. Olipa kyse Venezuelasta, mistä tahansa muusta maasta, joka kärsii talouden nopeasta heikkenemisestä, tai mistä tahansa köyhyydestä kärsivästä alueesta kehittyneessä maailmassa, avun tarve on välitön, mutta nopeaa ratkaisua ei ole olemassa. Bitcoinilla ei voida syrjäyttää sosialistista diktaattoria, sillä ei voida poistaa kleptokraatteja kleptokratiasta, sillä ei voida kumota vahingollista veropolitiikkaa tai sosiaalietuisuuksia, eikä sillä voida taikomalla muuttaa köyhiä ihmisiä varakkaiksi tai päinvastoin. Se voi kuitenkin ratkaista kaikkien niiden nykyisiä ongelmia, jotka ovat tarpeeksi päättäväisiä käyttääkseen sitä, varallisuudesta tai taloudellisesta asemasta riippumatta.
Ei ole mitään syytä, miksi ylivertainen rahamuoto hoitaisi yhtä tehtävää joillekin ja toisia ei sitten kuitenkaan, riippumatta varallisuudesta, tulotasosta tai muista syistä. Kyse on noidankehästä, joka on katkaistava, mutta minkä tahansa yksilön tai yhteiskunnan kukoistuksen lähtökohtana on löytää keino tuottaa enemmän arvoa kuin mitä muut kuluttavat tai edellyttävät. Paras tapa saavuttaa tämä tavoite on käyttää rahaa arvon vaihtamiseen ja taloudellisen toiminnan koordinointiin. Bitcoin ei ole vain varakkaiden ihmisten työkalu, joka tulee käyttökelpoiseksi varattomilla ihmisille, kun tarpeeksi monilla varakkailla ihmisillä on sitä. Tämä on järjetöntä. Asia on päinvastainen; Bitcoin on paras tapa, jolla kuka tahansa voi tasoittaa lähtökohdat, riippumatta siitä, onko tie joillekin vaikeampi kuin toisille. Rahan kysyntä on lähes yleismaailmallista, ja ajan mittaan kaikki, jotka käyttävät rahan muotoa, jolla on vahvin perusta ja aidoimmat hintasignaalit, hyötyvät siitä. Kun dollari (ja muut fiat-valuutat) ovat lyhyellä aikavälillä yksin harvojen ja pitkällä aikavälillä kaikki eivät ole yhdenkään rinnalla, bitcoin on yksi kaikkien puolesta nyt ja tulevaisuudessa, koska se korjaa talousjärjestelmän kaikkien näkökulmasta edullisella tavalla.
“Oltiin sitten Roomassa, Konstantinopolissa, Firenzessä tai Venetsiassa, historia osoittaa, että välttämätön edellytys ihmisten menestykselle on vakaa rahakanta, jota ilman yhteiskunta seisoo barbarismin ja tuhon kuilun reunalla.”
— Saifedean Ammous, Bitcoin-standardi: Kohti avointa rahajärjestelmää
—
Esitetyt näkemykset ovat nimenomaisesti omia eivätkä Unchained Capitalin tai kollegoideni näkemyksiä. Kiitokset Phil Geigerille, Will Colelle ja Robert Breedlovelle katselmoinnista ja arvokkaasta palautteesta.
Suomennos Parker Lewisin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Bitcoin is One for All”. Artikkeli on julkaistu alun perin Unchained Capitalin blogissa 27.8.2020.
Parker Lewis työskentelee Unchained Capitalin liiketoiminnan kehitysjohtajana.
Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).
