Franz Brentano
Itävaltalaisen taloustieteen historialliset juuret
Itävaltalainen koulukunta asettui täysin vastakkaisiin näkemyksiin saksalaisen historiallisen koulukunnan kanssa. [1] Kun otetaan huomioon näiden kahden koulukunnan suuret eroavaisuudet taloustieteen suhteen, voisi olettaa, että niiden filosofisessa taustassa olisi huomattavia eroja. Näin onkin. Carl Mengeriin vaikutti 1800-luvun lopun johtavana filosofina tunnettu Franz Brentano. Brentano hylkäsi päättäväisesti sisäisten suhteiden opin yhdessä muun hegeliläisen järjestelmän kanssa.
Brentano, joka toimi Wienin yliopiston filosofian professorina 1800-luvun loppupuolella, oli Mengerin kollega ja ystävä. Brentano toimi suurimman osan aikuisiästään roomalaiskatolisena pappina, mutta teologisten riitojen jälkeen hylkäsi Kirkon ja joutui luopumaan professuuristaan.
Brentanon skolastinen koulutus vaikutti osaltaan siihen, että hän oli hyvin kiinnostunut Aristoteleesta. Hän halveksi Kantia ja Hegeliä, joita hän piti taantumuksellisina hahmoina. Tässä yhteydessä tärkeintä on, että Brentano hylkäsi sisäisten suhteiden opin.
Brentano ei uskonut, että kaikki oli sisäisesti niin sdioksissa kaikkeen muuhun, ettei mitään voinut tutkia erikseen. Hänen mielestään mieli oli jyrkästi jotain muuta kuin ulkoinen maailma. Lisäksi Brentano laajensi analyyttistä, erittelevää lähestymistapaansa itse mieleen. Hän erotti tietoisuuden aktit niiden kohteista.
Brentanonin tutkimus mielestä ilmestyi vuonna 1874. Teoksen nimi oli Psychologie vom empirischen Standpunkte (Psykologia empiirisestä näkökulmasta) ja se on luultavasti hänen tunnetuin filosofinen teoksensa. Brentanon teoksella on tärkeä merkitys itävaltalaisen arvoteorian jäsentämisessä. Breantano sovelsi tässä teoksessa ja useissa lyhyemmissä teoksissaan yleistä käsitystä mielestä arvon käsitteeseen. Hänen lähestymistapansa mieleen kumosi tuolloin vallineen käsityksen mielestä, jonka lähes kaikki filosofit olivat jakaneet sitten René Descartesin päivien. Näkemys, jota hän vastusti, oli erityisen ominainen brittiempiristeille.
John Locken ja David Humen kaltaiset filosofit katsoivat karkeasti sanoen, että ideat ovat ulkoisten esineiden ja asioiden mieleen painamia kuvia. Aina silloin, kun mieli vastaanottaa vaikutelmia, se on passiivinen. Empiristit tunnustivat jossain määrin mielen aktiiviset puolet. Mutta aktiivisten voimien toiminta edellytti sitä, että mieleen oli ensin iskostettava ideoita. (Synnynnäiset ideat ovat monimutkainen kysymys, jota ei ole tässä tapauksessa tarpeen tarkastella.)
Locken ja Humen mukaan mielen toiminta havaintotilanteessa on pohjimmiltaan automaattista. Jos ihminen näkee tietyn esineen, esine synnytti mielessä idean. Erilaiset ideat, joita ihminen keräsi mieleensä, liittyivät toisiinsa assosiaatioita ohjaavien lakien avulla. Mielellä ei ollut kovin paljon itsenäistä liikkumatilaa. Hume itse asiassa kiisti, että erillistä käsitystä minuudesta olisi olemassa; ihminen voi vain paikantaa havaintojen muodostaman virran.
Brentano hylkäsi yllä hahmotellun näkemyksen kokonaan. Empiristien “ideat” eivät itse asiassa olleet merkki mielen toiminnasta; sikäli kuin ideoita on ylipäätään olemassa, ne olivat mielen toiminnan kohteita. Jos esimerkiksi ajattelen tuolia, mentaalinen toimintani ei ole mielessäni esiintyvä kuva tuolista. Se, mitä mieleni tekee, on se, että ajattelen esinettä. Ajattelu on toimintaa, ikään kuin mentaalista “tekemistä”. Brentanon termi mentaaliselle toiminnalle oli intentionaalisuus: hänen kuuluisassa iskulauseessaan intentionaalisuus on “merkki mentaalisesta”.
Ottaen huomioon intentionaalisuuden tärkeyden, on otettava riski siitä, että paisuttelemme asiaa liiaksi. Intentio (aikomus) on mentaalista poistumista tai tarttumista objektiin (kohde): se voidaan kuvava nuolena, joka kulkee mielestä kohteeseen.
Puheeni “objektista” on epäselvää. Intention objekti voi olla joko mentaalinen objekti, esimerkiksi empiristien ideat tai fyysinen objekti. Laajeneeko intentionaalinen teko “ulos” mieleni ulkopuolelle ja ottaako se suoran kontaktin todelliseen maailmaan? Tähän kysymykseen on vaikea vastata, koska Brentanon järjestelmä on tämän suhteen epäselvä. [2]
—
Viitteet
[1] Edellä esitetyn koulukunnan esittely on peräisin osittain Ludwig von Misesin teoksesta The Historical Setting of the Austrian School of Economics (Auburn: Ludwig von Mises Institute, 1984). En ole käsitellyt vanhemman ja nuoremman historiallisen koulukunnan välisiä eroja. Kommenttini koskevat pääasiassa myöhempää historiallista koulukuntaa.
[2] Brentanon näkemyksiä analysoidaan ansiokkaasti David Bellin teoksessa Husserl (Lontoo: Routledge, 1990).
