Koronavirustauti haastaa uskomuksesi
Tiedeyhteisöt auktoriteettien ja konsensuksen ristipaineessa
Suomessa COVID-19-epidemia näyttäisi olevan tukahtumassa, kiitos kansalaisten vastuullisen käyttäytymisen ja maaliskuusta alkaen Suomessa toteutettujen rajoitustoimien. Päiväkohtaiset koronavirustautitapaukset ovat olleet vähenemään päin jo jonkin aikaa, mutta emme ole vielä voittaneet sotaa. Suomessa tarttuvuusluku (R) vaikuttaa nyt olevan alle yhden, mutta esimerkiksi Pohjois-Suomessa havaitut Pohjois-Ruotsista peräisin olevat uudet tartunnat herättävät monissa kansalaisissa ja lääketieteen asiantuntijoissa ymmärrettävistä syistä huolta. 2.7.2020 julkaistun arvion mukaan koronavirusepidemia on Suomessa kuitenkin onneksi nyt rauhallinen.
Kiitos niille, jotka ovat välttäneet turhia kokoontumista, pysytelleet kotona, huomioineet turvaetäisyydet ja tehneet etätöitä. Kiitos myös niille, jotka ovat huomioineet kanssaihmiset käyttämällä maskia, tukeneet paikallisia yrityksiä verkko-ostoksilla ja kehottaneet myös muita toimimaan vastuullisesti. Osa kiitoksista kuuluu myös hallitukselle, joka toimeenpani maaliskuusta alkaen rajoituksia epidemian tukahduttamiseksi.
Jostain epäselvästä syystä maamme terveysviranomaiset ja useat näkyvät terveysalan auktoriteetit ovat koko pandemian ajan katsoneet aiheelliseksi vähätellä koronaviruksen muodostamaa uhkaa, joka on tätä kirjoittaessamme tartuttanut yli 11,3 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa ja aiheuttanut yli puoli miljoonaa kuolemantapausta, taloudellisesta hävityksestä ja yhteiskuntien epäjärjestyksestä puhumattakaan. Suomessa monet terveysviranomaiset ja -auktoriteetit ovat toistelleet mantraa, jonka mukaan epidemiaa ei voi tukahduttaa, koska jostain se virus kuitenkin tulee tai rajoitusten purkaminen johtaa yhtäkkiä tartuntojen moninkertaistumiseen. Tukahduttaminen on leimattu julkisessa keskustelussa “epä-älylliseksi”, “epärealistiseksi” ja “mahdottomaksi” — ja samalla eräät tahot ovat kertoneet, miten koronavirus on levinnyt kaikkialle. Tämä kaikki siitä huolimatta, että maailmassa on kymmeniä maita — muun muassa Uusi-Seelanti, Australia, Vietnam, Thaimaa, Taiwan, Japani, Etelä-Korea, Kanada, Uruguay, Saksa, Irlanti, Slovakia, Sveitsi, Pohjois-Hollanti, Luxemburg, Unkari, Islanti, Latvia, Liettua, Kreikka, Norja ja Viro — jotka ovat onnistuneet tukahduttamaan epidemian ja pitämään uudet tartuntatapaukset hyvin alhaisella tasolla. Myös Suomi on tällä hetkellä voittajakerhon jäsen.
Tukahduttamista on kritisoitu siitä huolimatta, että lähihistoriasta on löydettävissä lukuisia tartuntatauteja, jotka on nimenomaisesti tukahdutettu, eikä niiden ole annettu “kulkea väestön läpi” -toiveajatteluun perustuvan laumasuojan toivossa. Esimerkiksi kaksi aiempaa koronavirusepidemiaa, MERS ja SARS, Länsi-Afrikan ebolaepidemia 2014, isorokko ja niin edelleen. Sen sijaan on epätieteellistä ja epäeettistä antaa ymmärtää, että koronavirustauti on ikään kuin jonkinlainen nuhakuume siinä missä kausiflunssa tai että sen torjumiseksi joissakin maissa käytetyt toimet ovat “keskiaikaisia”. Uuden-Seelannin omaksuma eliminaatiolinja on sopusoinnussa sen kanssa, mitä oletamme tietävämme koronaviruksesta.
Tukahdutuskeskustelussa havaitut epäselvyydet ja haasteet ovat syvempiä kuin pelkkä koronavirustautiepidemia, sen vakavuudesta, laajuudesta ja vaikutuksista huolimatta. Kansallisessa keskustelukulttuurissamme arvostetaan tieteellistä asiantuntijuutta, mutta konsensushakuisuus, auktoriteettiusko ja erimielisten leimaaminen menevät selkeästi tieteellisen ajattelun edelle, kun kyse on asioista, joissa yhdistyvät valta, raha ja status. Ehkä Suomen historia ja geopoliittinen asema huomioiden konsensushakuisuudella on joskus ollut paikkansa, mutta on äärimmäisen haitallista antaa yksittäisten toimijoiden sanella suomalaista julkista keskustelua ja toimia kansainvälisten suositusten ja havaintojen vastaisesti.
Nykypäivän verkottuneessa maailmassa kenellä tahansa aktiivisella internet-yhteyden omaavalla kansalaisella on mahdollisuus hankkia tietoja ja yhteyksiä ympäri maailmaa. Esimerkiksi koronavirustaudista on julkaistu tähän mennessä yli 20 tuhatta tieteellistä julkaisua, joista monet ovat luettavissa maksutta. Tämän lisäksi erilaiset keskustelukanavat puivat päivänpolttavia aiheita tuhansien ihmisten voimin ja yhteiskuntapoliittista keskustelua käydään muuallakin kuin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. On täysin selvää, että tieteenteon ja -tiedottamisen paradigma on muuttumassa. Suomi näyttäytyy tässä valossa takapajulana, jossa eräiden ihmisten uponneet henkiset kustannukset ovat institutionaalisten epäonnistumisten tavoin syy sille, miksi tilanne näytti vielä alkuvuodesta niin synkältä. Ruotsi, maa, jossa valta koronavirusepidemian hoitamisesta on annettu valtionepidemiologi Anders Tegnellille, on erinomainen esimerkki siitä, miten yhden viraston tekemistä systeemisistä virheistä kärsivät kaikki. Meiltä halutaan riistää sekä kansainvälinen tiedeyhteisö että terve arkijärki, vaikka panoksena on aikakautemme suurin kansainvälinen kriisi.
Jos varoitti koronaviruksen muodostamista vaaroista etukäteen, kyse oli paniikin lietsomisesta ja hysteriasta. Jos keskellä kriisiä huomauttaa, että nykysuunta on väärä, on keikuttamassa venettä ja kylvämässä epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Jos puolestaan arvostelee havaitsemiaan epäkohtia, on jälkiviisastelija ja häirikkö. Sitten meille kerrotaan, että “kukaan ei voinut tietää”, “ei voitu ennustaa” tai “emme voineet ennakoida”. Ruotsin valtionepidemiologi totesi hiljattain, ettei kukaan voinut tietää niin monen ruotsalaisen kuolevan koronavirustautiin. Paitsi, että Tegnell ei ole edes väärässä; kaikki ovat tienneet tämän läpi kevään.
Ruotsin malli koronavirusepidemian hoidossa ei ole poikkeuksellinen, mutta se on tyhmä ja uhkarohkea. Se perustuu hartaaseen uskoon tiettyihin tartuntatautiepidemiologian lähtökohtiin, mutta tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kaikki tilannetta seuranneet tiesivät, että Ruotsi on matkalla kohti inhimillistä katastrofia.
Suomessa ei ole omaa valtionepidemiologia, mutta läheisin vastaava virkamies on THL:n Mika Salminen, joka varoitti ruotsalaista Dagens Nyheter -sanomalehteä huhtikuussa koronaviruksen toisesta aallosta. Tämän lisäksi hän arvioi, että näkökulmaerot Suomen ja Ruotsin välillä olivat Iltalehden referaatin mukaan “melko pieniä”. Myöhemmin ruotsalainen epidemiologi Johan Giesecke kertoi toukokuussa siitä, miten Suomi saavuttaa saman kuolemantapausten lukumäärän viimeistään ensi vuoden toukokuussa.
Salminen, joka ei ilmeisesti kuitenkaan ymmärrä rajoitustoimien sisäsyntyistä luonnetta, totesi, ettei rajoituksia voida jatkaa ikuisesti. Tämä on jo itsessään käsittämätön väite, sillä Salminen ei ilmeisesti ymmärrä sitä, että ihmiset saattavat rajoittaa toimintaansa jo ennen kuin viranomaiset “ohjaavat” heitä rajoittamaan toimintaansa.
Salminen totesi Dagens Nyheterin haastattelussa olevansa pitkälti Ruotsin linjoilla, koska Salmisen mukaan heidän “näkemyksissään on vain hyvin vähän eroja, mutta Suomessa poliittiset päättäjät ovat lähteneet tiukemmalle linjalle.” [korostus kirjoittajien]
Suomessa aiemmin toteutetuilla koko maan kattavilla rajoitus- ja sulkutoimilla ei ollut minkäänlaista perustaa, jonka vuoksi hallituksen toiminta ansaitsee tulla kritisoiduksi. Alueellisen lähestymistavan puute on suuri kysymysmerkki, joka ansaitsee tulla koronakomission selvitettäväksi. Koko maan toiminnan rajoittaminen tilanteessa, jossa tapaukset ovat klusteroituneet Uudellemaalle, on hyvin kyseenalaista.
Suomi on välttynyt koronavirustaudin aiheuttamalta valtavalta kärsimykseltä kiitos sen, että Suomi ei ole ollut Ruotsin Tegnellin linjoilla — toisin kuin Salminen uskottelee — ja suuri kiitos kuuluu myös äänekkäälle kansalaiskeskustelulle. Eroon koronasta -työryhmä toi suomalaiseen keskusteluun toisenlaisen näkökulman; ei pelkästään se, että koronavirustaudin eliminointi on kriittistä, vaan myös, että se on mahdollista.
Suomi on menestynyt kriisin aikana erittäin hyvin kiitos kansalaisten toiminnan, mutta koronasotaa ei ole vielä voitettu; koronavirustaudin aiheuttamista jälkiseurauksista on kovin vähän tietoa, jonka vuoksi varovaisuusperiaatteen mukaiselle toiminalle on edelleen tarvetta. Toisin kuin Tegnell ja hänen oppi-isänsä Giesecke vielä alkuvuodesta kertoivat, niin Suomen talous ei olekaan niin huonossa jamassa kuin meille länsinaapurista aiemmin kerrottiin; jos jotain, niin euro tulee aiheuttamaan meille merkittäviä haasteita.
Sokea auktoriteettiusko, konsensushakuisuus ja uhriutuminen eivät ole osa tätä päivää; ja tällaisen toiminnan seuraukset ovat usein äärimmäisen haitallisia. Jos jotain, niin oman erinomaisuuden tavoittelu on epä-älyllistä — maailma on kuitenkin täynnä tietoa.
—
Henri Lampikoski
Thomas Brand
Kirjoittajat ovat kansainvälisen EndCoronavirus-vapaaehtoisverkoston jäseniä ja suomalaisen Eroon koronasta -työryhmän perustajajäseniä.
