Voiko Yhdysvaltain keskuspankki korjata tämän?

Marty’s Ƀent -uutiskirje #685

Thomas Brand
Brandin kirjasto
3 min readMar 3, 2020

--

Kuten te kummajaiset tiedätte, viruspelko hallitsee maailmaa tällä hetkellä. Olen myöntänyt viime viikkojen aikana, että olen äärimmäisen hämmentynyt COVID-19:sta.

Pitäisikö meidän olla huolissamme? Onko media ylireagoinut tähän aivan samalla tavoin kuin aiempiin “puhkeamisiin”? Onko tämä espanjantauti? Onko typerää olla huolissaan, kun Yhdysvalloissa kuolee 250 000–440 000 ihmistä vuosittain hoitovirheisiin ja 650 000 ihmistä kuolee sydänsairauksiin?

Marty-setäsi ei yksinkertaisesti tiedä. Hän on vain nöyrä uutiskirjeen kirjoittaja, joka löytää lohtua siitä tosiasiasta, että elämä on anteeksiantamatonta ja kun sinun on aika lähteä, sinun aikasi on lähteä. Jos “minun aikani” saapuu tämän viruksen myötä, niin niin olkoon. Mahtava trilli, kummajaiset.

Yksi asia, josta voin kuitenkin puhua, ovat virushysterian heijastusvaikutukset maailmantalouteen. Pelko leviää ja näyttää vaikuttavan talouskasvuun. Olipa kyse ylireagoinnista tai harkitusta varovaisuudesta, valtion virkamiehet kaikkialla ovat asettaneet suuria ihmisjoukkoja koteihinsa, yritykset ovat kieltäneet työntekijöitään matkustamasta (ja luultavasti kannustavat etätöihin) ja koulupiirit ovat ryhtyneet estämään lapsia osallistumasta paikallisiin indoktrinaatioleireihinsä. Kaikki viruksen leviämisen estämiseksi.

Tämä ei ole hyväksi pyöräilevälle maailmantaloudelle. Rahoitusjärjestelmämme jatkuvat menestys riippuu suuresti jatkuvasta kasvusta. Jos maailmassa otetaan käyttöön laaja kollektiivinen karanteeni, kasvu hidastuu. Ja näyttää siltä, että tämä on jo alkanut:

Virus näyttää olevan yksi niistä vaikeasti havaittavista mustista joutsenista, joista kaikki tykkäävät puhua. Se ilmestyy tyhjästä ja heittää hiekkaa “suunnitelman” rattaisiin. Koska valtaapitävien “suunnitelma” on kasvua hinnalla millä hyvänsä, näyttää siltä, että he odottavat Yhdysvaltain keskuspankin ja sen keskuspankkitovereiden ympäri maailmaa puuttuvan tilanteeseen ja “korjaamaan” tämän ongelman likviditeetin ja alempien korkojen avulla.

Hong Kong on jo ryhtynyt toimeen tarjoamalla kansalaisilleen helikopterirahaa joukkokaranteenien ja yritysten ongelmien vanavedessä. Ja näyttää siltä, että kaikki fintwitit ja heidän äitinsä odottavat puheenjohtaja Powellin leikkaavan korkoja puoli prosenttia Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean kokouksessa 18. maaliskuuta. Jotkut ovat jopa vaatineet häntä tekemään hätäleikkauksen paljon nopeammin.

Mielestäni kysymys on: “Voiko keskuspankki todella pelastaa kansantaloudet tällaisten mustien joutsenien aiheuttamilta kriiseiltä?” Voivatko valtaapitävät ratkaista erittäin monimutkaisen ongelman vetämällä joitakin rahavipuja? Marty-setäsi on epäileväinen. Varsinkin kun otetaan huomioon se, että keihin karanteenit, toimitusketjujen pysähtyminen ja kotiin pakotetut lapset vaikuttavat eniten, ovat taloudellisen toteemipaalun alalaidassa ja heillä ei ole rahoitusvaroja, jotka hyötyisivät eniten keskuspankin kyyhkysmäisestä rahapolitiikasta. Ja keskuspankit voivat tarjota helikopterirahaa vain niin kauan ennen kuin hyperinflaatiosta tulee ongelma.

Tuntuu ikään kuin siltä, että olisimme siirtymässä tutkimattomalle alueelle. Jokainen ja heidän äitinsä näyttävät olevan varmoja siitä, että Yhdysvaltain keskuspankki ja sen kaverit aikovat puuttua tilanteeseen ja “korjata” tämän viruksen aiheuttaman ongelman. Kun yleinen mielipide media- ja finanssieliitin kanssa on tätä mieltä, Marty-setäsi ajattelee, että hänen pitäisi ottaa vastaveto.

Tässä tapauksessa uskon, että Yhdysvaltain keskuspankki tosiaan aikoo puuttua tilanteeseen ja “korjata” ongelman aggressiivisilla koronlaskuin ja mahdollisilla apupaketeilla, mutta ne osoittautuvat tehottomiksi. Tämä virushysteria korostaa uskomattomalla tavalla maailmantalouden ja toimitusketjujen haurasta luonnetta. Kriittisimpien toimitusketjujen konsolidaatio vain muutamille alueille, joilla on alhaisimmat työvoimakustannukset lyhytaikaisten taloudellisten voittojen toivossa, osoittautuu pitkällä aikavälillä valtavaksi systeemiseksi riskiksi. Tämä kompromissi johtaa siihen, että Yhdysvallat ja muu maailma eivät onnistu tuomaan perushyödykkeitä asiakkailleen vain muutaman viikon kuluessa. Varavaihtoehtoa ei ole, koska olemme päättäneet siirtää suurimman osan valmistavasta teollisuudesta rajojemme ulkopuolelle.

Tätä ongelmaa ei voida ratkaista pienillä korkopoliittisilla säädöillä. Tämä on rakenteellinen ongelma, joka voidaan korjata vain tekemällä taloudestamme antihauraampi monipuolistamalla toimitusketjuja siten, että kaikki ei pysähdy, koska olemme keskittäneet toimitusketjumme juuret muutamiin maihin.

Seuraavista viikoista pitäisi tulla erittäin mielenkiintoisia.

Viimeinen ajatus…

Hyvä aika muistuttaa teitä kummajaisia siitä, että muistatte punnertaa riittävästi.

Suomennos Marty Bentin (Twitter) uutiskirjeestä “Issue #685: Can The Fed Fix This?”. Uutiskirje ilmestyi 3.3.2020.

Marty Bent on tunnettu amerikkalainen bitcoinaaja, jonka tuotantoa ovat muun muassa Marty’s Ƀent -uutiskirje ja Tales from the Crypt -podcast yhdessä Matt Odellin kanssa.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.