Konfliktin laajentaminen vaatii dialogia
Poliittisen viestinnän ytimessä on oman viestin toistaminen ja omien tavoitteiden perusasioiden tavaaminen. Sitten kun oma viesti oksettaa, joku on saattanut kuulla asiasta. Tämä on tärkeä oivallus, koska oman porukan jaettujen itsestäänselvyyksien huolellista selittämistä pitää jaksaa tehdä enemmän — jos siis yhteiskunnan muuttaminen kiinnostaa.
Polarisoituneessa ja vihaisessa (some)keskusteluilmapiirissä on liian helppoa piikitellä ja haukkua pystyyn omaan asiaan sympaattisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka menevät kyseenalaistamaan niitä tärkeitä itsestäänselvyyksiä. Ulossulkeva, vaikea, toisilta paljon olettava viestintä on, no, ulossulkevaa.
“Dialogi tolkun ihmisten kanssa” — sekö tässä nyt on ratkaisu esimerkiksi tiettyihin vähemmistöihin kohdistuvaan moninkertaiseen syrjintään. Pitääkö ihmisen todella ryhtyä “rakentavaan dialogiin” siitä, kuuluvatko hänelle samat ihmisoikeudet kuin muille?
Tietenkään ketään ei pidä laittaa tilanteeseen, jossa hän joutuu käymään “dialogia” omasta olemassaolon oikeutuksestaan. Itsestäänselvyyksien kertaamisessa ja selittämisessä tarvitaan meitä liittolaisia. On tärkeää, että miehet jaksavat selittää naisten oikeuksia, valkoiset puhua rasismia vastaan jne. Näin on mahdollista antaa tilaa ja ääntä sellaisille ryhmille, joiden oikeuksista kamppaillaan — keneltäkään ei voida edellyttää sellaista, mihin ei ole resursseja.
Miksi pitäisi jaksaa selittää? KVG!
Jos minun näkemykseni yhteiskunnallisen muutoksen suunnasta menettää potentiaalisen tukijan niin kyllä se silloin on minun — ei niinkään muihin suuntiin lähteneiden ihmisten ongelma. Jos minun kampanjani epäonnistuu surkeasti niin kyllä se on ensisijaisesti minun ongelmani.
Jatkuva puhe somekuplista peittää alleen vastakkaisen ilmiön. Sosiaalinen media kytkee jatkuvasti toisiinsa ihmisiä ja skenejä, jotka eivät vanhassa maailmassa olisi koskaan kohdanneet. Onko se nyt ihme, jos urbaanin feministin ja kainuulaisen peräkammarinpojan Twitter-dialogi menee huonosti? Varsinkin, kun somen logiikka helposti palkitsee kärkevää, nasevaa ja ilkeää ilmaisua. Lisäksi itse asialle vihamieliset keskustelijat ja trollit yrittävät jatkuvasti kärjistää keskustelua. Trollien kanssa on turha käydä mitään keskustelu, bänniä vain (kirjoitin tästä toisaalla), koska keskustelulla vihamielisen sekoittajan kanssa ei ole mahdollista saavuttaa mitään.
Sosiaalisesta mediasta myös puuttuu konteksti. On vaikea erottaa tiloja, joissa ollaan “omien kesken”, niistä tiloista, joista on pakko potkia vihamieliset trollaajat ulos. Yhä enemmän “omat, turvalliset tilat” ovat siirtyneet kokonaan pois sosiaalisesta mediasta erilaisiin chätteihin.
Siksi pitää jaksaa selittää ja kerrata itsestäänselvyyksiä.
Esimerkki ongelmallisia miehen malleja sivunneesta keskustelusta Facebookissa:
Suuren (ja surullisen!) väärinymmärryksen melko ystävällinen selittäminen johtaa melko myönteiseen reaktioon — näinkin voi internetissä käydä, vaikka ei uskoisi.
Monessa ajassa ja paikassa sorretuilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää itse selittämällä ja perustelemalla rakentaa oikeutusta omalle vapautumiselleen. Kun on mahdollisuus kieltäytyä dialogista, silloin on jo voitettu paljon. Ulkopuolisten kanssa käydyn dialogin tavoitteena on (hieman paradoksaalisesti) laajentaa konfliktia. Tasa-arvoisten oikeuksien takaaminen vähemmistöille tai ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämien politiikkatoimien toteuttaminen vaativat konfliktia vallitsevan järjestyksen kanssa.
Muutosta tuottavan konfliktin voima kasvaa, kun konsensus tavoitteiden ympärillä laajenee. Ainut tapa tähän on dialogi, selittäminen, samojen itsestäänselvyyksien kertaaminen. Jos ei ole uskoa tällaisen dialogin mahdollisuuteen, silloin joko häviää tai valmistautuu (kirjaimellisesti) sotaan.
Kuvan tarjosi Mediumin oma hakukone termillä “dialog”.
