En ole kovinkaan kiinnostunut viidestä helposta keinosta tehdä mitään. Teen tässä tapauksessa kuitenkin yhden poikkeuksen: tässä on viisi helppoa organisaation tuhoamiseen.

• Johdat tulosta, ikään kuin ansaitsisit rahaa johtamalla rahaa sen sijaan, että pitäisit huolta tuotteista, palveluista ja asiakkaista.
• Tee suunnitelma kaikkia toimenpiteitä varten: ei spontaaniutta, ei oppimista.
• Siirtele johtajia tehtävästä toiseen, jotta he eivät koskaan pääse kosketuksiin minkään muun kuin johtamisen kanssa — ja pidä toimitusjohtaja omissa oloissaan (parempi johtaa portfoliota kuin oikeaa liiketoimintaa)
• Palkkaa ja irtisano henkilökuntaa samalla tavalla kuin ostat ja myyt muita resursseja.

Näillä yksinkertaisilla vinkeillä tuhoat organisaatiosi viidessä yksinkertaisessa vaiheessa.

Suomennos Henry Mintzbergin blogikirjoituksesta “Five Easy Steps to Destroying your Organization”. Kirjoitus on julkaistu 19. syyskuuta 2014 Mintzbergin verkkosivuilla.

Suomentaja: Thomas Brand

Viisi helppoa keinoa organisaation tuhoamiseksi was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Monille, jotka (viisaina) eivät ole seuranneet “dekolonisaatiokeskustelua”, saattaa tulla yllätyksenä, että dekolonisaation kannattajat luonnehtivat järkeä ja rationaalisuutta kulttuurisiksi konstruktioiksi. Dekolonialistien mielestä ne pitäisi hylätä, koska niiden sanotaan “perustuvan epistemologisiin oletuksiin, jotka ovat juurtuneet syvälle länsimaiseen filosofiseen perinteeseen” ja siksi ne “ylläpitävät hegemonista ajattelua”. Dekolonisaation kannattajat väittävät, että järjen ja rationaalisuuden tulisi antaa tilaa “muille tietämisen tavoille”, joiden sanotaan perustuvan ei-länsimaisiin kulttuureihin.

Lännen kukistaminen nähdään olennaisena askeleena “monikulttuurisuuden” ja lopulta “sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” edistämisessä. Yksi tämän liikkeen yllättävimmistä piirteistä on hyökkäys paitsi humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä, mikä olisi voinut jäädä suhteellisen merkityksettömäksi, myös luonnontieteitä vastaan. Maailman johtaviin tiedejulkaisuihin kuuluva Nature tarjoaa luonnontieteiden opettajille “dekolonisoivan tieteen työkalupakin”, jossa on “esimerkkejä siitä, miten oppilaitokset ja tiedekunnat muokkaavat opetussuunnitelmia ja puuttuvat rasismin vaikutuksiin”. Lisäksi lehti vakuuttaa, että “matematiikan dekolonisaatiota ei tarvitse pelätä”.

Hyökkäys järkeä ja tiedettä kohtaan ei ole uusi keksintö, vaan sen juuret ovat pitkään jatkuneissa yrityksissä heikentää ajatusta objektiivisen todellisuuden olemassaolosta ja näkemyksissä, joiden mukaan todellisuuden objektiivinen tarkastelu on “ongelmallista”. Dekolonisaatioliikkeen, kuten Nature toteaa, juuret ovat “vanhemmassa, akateemisemmassa keskustelussa siitä, onko tieteellinen tieto sosiaalisesti konstruoitua — ja missä määrin”. Akateeminen keskustelu on saanut vaikutteita objektiivisuuden kritiikistä, kuten “dekonstruktivismista”, jonka mukaan, kuten taloustieteilijä ja yhteiskuntafilosofi Murray N. Rothbard on selittänyt, “ei ole olemassa objektiivista totuutta, tai jos on, emme voi koskaan löytää sitä. Jokainen ihminen on sidottu omiin subjektiivisiin näkemyksiinsä, tunteisiinsa, historiaansa ja niin edelleen, joten ei ole olemassa mitään menetelmää objektiivisen totuuden löytämiseksi”.

Kukaan ei tiedä, mikä on ihmiskunnalle parasta, joten joudumme turvautumaan erilaisiin mielipiteisiin ilman objektiivista kriteeriä. Siis kriteeriä, jonka avulla voisimme arvioida, mikä on parasta yhteiskunnalle, tai toisin sanoen ilman yhteistä huolta yhteiskunnan hyvinvoinnista. Jokainen ihminen asettuu rinta rinnan oman ryhmänsä muiden jäsenten kanssa ja pyrkii edistämään oman ryhmänsä hyvinvointia ja puolustamaan ryhmänsä oikeuksia muiden ryhmien hyökkäyksiä vastaan. Näin perustellaan “suojattujen ryhmien” erityissuojelua Yhdysvaltain kansalaisoikeuslainsäädännössä: jokainen ryhmä luokitellaan “haavoittuvaksi” ja erityisen suojelun tarpeessa olevaksi, ja kaikki ryhmät asetetaan vastakkain pyrittäessä suojelemaan omia etuja. Paradoksaalisesti juuri ne, jotka puhuvat kiihkeimmin “sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta”, ovat niitä, joiden mukaan oikeudenmukaisuudessa on kyse pelkästään henkilö- ja ryhmäkohtaisten prioriteettien saavuttamisesta, eivätkä samat ihmiset välitä siitä, aiheuttavatko he vahinkoa yhteiskunnalle taistellessaan muita ryhmiä vastaan.

Yksi dekolonialistien esittämä kritiikki järkeä vastaan on, että ihmiset eivät aina ole järkeviä. Valintoja tehdessämme olemme toki alttiita epärationaalisuudelle ja virheille. Päätöksiimme vaikuttavat usein tunteemme tai omat omituisuutemme, joten olisi epäviisasta olettaa, että puhtoinen järkeily ohjaisi meitä aina. Dekolonialistisen kritiikin mukaan on siis epärealistista ja epäoikeudenmukaista pitää ihmisiä järjen sanelemien odotusten tai normien mukaisina.

Yleismaailmallisen ihmisjärjen puolustajat eivät kuitenkaan oleta, että ihmiset olisivat aina yksinomaan järjen ohjaamia. Taloustieteilijä Ludwig von Mises selittää teoksessaan Human Action asian seuraavasti: “Rehelliset ja tunnolliset totuudenetsijät eivät ole koskaan väittäneet järjen ja tieteellisen tutkimuksen voivan vastata kaikkiin kysymyksiin. He ovat täysin tietoisia ihmismielen rajoituksista. Rothbard selittää tarkemmin: “Mises ei tietenkään usko ihmisten aina kuuntelevan järkeä tai noudattavan sen ohjeita; on vain yksinkertaisesti niin, että kaikessa toiminnassaan ihmiset kykenevät seuraamaan järkeään.”

Järjen puolustaminen ei myöskään edellytä erheiden tai virheiden puuttumista. Mises toteaa Human Actionissa: “Ihmisjärki ei ole erehtymätön, ja ihminen tekee hyvin usein virheitä valitessaan ja käyttäessään keinoja.” Rothbard säestää tätä havaintoa toteamalla, että siitä tosiasiasta, että teemme järkeilyssämme (ja toiminnassamme) virheitä, ei tarkoita, ettemme olisi rationaalisia olentoja. Tilanne on aivan päinvastoin. Vain järjen ja rationaalisuuden ansiosta voimme elää. Rothbard kirjoittaa asiasta seuraavasti:

Ihmisellä ei ole syntyessään synnynnäistä tietoa siitä, millaisia päämääriä valita tai miten hän käyttää keinoja [päämäärien] saavuttamiseksi. Ihmisellä ei ole synnynnäistä tietoa siitä, miten selviytyä ja menestyä, hänen on opittava, millaisia päämääriä ja keinoja käyttää, ja matkan varrella hän saattaa tehdä virheitä. Mutta vain hänen järkeilevä mielensä voi osoittaa hänelle päämäärät ja sen, miten ne saavutetaan.

Teoksessaan Human Action Mises kumoaa järjen vastustajien väitteet, joiden mukaan he ovat huolissaan vain megalomaanisten demagogien uhkasta, jotka luulevat olevansa kaikkitietäviä ja kaikkivoipia ja pyrkivät järkeen vetoamalla alistamaan heikompansa. Mises huomauttaa, että “kapina järkeä vastaan” ei perustu siihen, toisin kuin sen kannattajat väittävät, pelko siitä, että järkeily edellyttäisi kaikkitietävyyttä. Kapina järkeä vastaan ei pyri muistuttamaan meitä ihmisten erehtyvyydestä ja taipumuksesta tehdä virheitä, kuten sen kannattajat väittävät, vaan sen tarkoituksena on edistää sosialismia.

Mises huomauttaa lisäksi, että alun alkaen kapina tiedettä vastaan “ei kohdistunut luonnontieteisiin, vaan taloustieteeseen. Hyökkäys luonnontieteitä vastaan oli vain loogisesti väistämätön seuraus taloustieteeseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. Järkeilyn syrjäyttäminen vain yhdeltä tiedonalalta ei ole mielekästä ilman, että järjen asema kyseenalaistettaisiin myös muilla tiedonaloilla.” Mises toteaa, että “taloustieteilijät olivat täysin tuhonneet sosialististen utopistien fantastiset harhaluulot”, ja juuri tämä — ei mikään huoli kaikkitietävyydestä — selittää heidän kapinansa järkeä vastaan:

Lisäksi Mises huomauttaa, että alkuperältään “kapina tiedettä vastaan” ei kohdistunut luonnontieteisiin, vaan taloustieteeseen. Hyökkäys luonnontieteitä vastaan oli vain looginen seuraus taloustieteeseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. Järkeilyn syrjäyttämistä vain yhdeltä alalta ei voida sallia ilman, että sitä kyseenalaistettaisiin myös muilla tiedonaloilla. Mises toteaa, että “taloustieteilijät olivat kokonaan tuhonneet sosialististen utopistien fantastiset harhaluulot”, ja juuri tämä — ei mikään kaikenkattavuuteen liittyvä huoli — selittää heidän kapinansa järkeä vastaan:

Kommunistiset aatteet olivat mennyttä. Sosialistit olivat täysin kykenemättömiä esittämään mitään vastalauseita heidän suunnitelmiinsa kohdistunutta murskaavaa kritiikkiä vastaan tai minkäänlaisia argumentteja niiden puolesta. Näytti siltä, että sosialismi oli kuollut lopullisesti. Sosialisteille näytti olevan tarjolla vain yksi tie pois tästä umpikujasta. He voisivat hyökätä logiikkaa ja järkeä vastaan.

Oli siis väistämätöntä, että yritykset kapitalismin tuhoamiseksi johtaisivat lopulta myös hyökkäykseen tiedettä vastaan. “Tiede on kukistettava” on antikapitalistien ja antirasistien yhteinen iskulause. Karl Marxin näkemys, jonka mukaan logiikka määräytyy yhteiskuntaluokan mukaan (Mises kutsuu tätä “marxilaiseksi polylogismiksi”), on saanut dekolonialistien, antirasistien ja antikapitalistien käsissä uuden muodon, jonka mukaan logiikka määräytyy rodun mukaan (“rodullinen polylogismi”). Tämän vuoksi he väittävät, että toisen kansakunnan jäsenten kehittämät tieteelliset periaatteet eivät päde toisiin kansakuntiin tai populaatioihin.

Rothbard selittää teoksessaan Economic Controversies, että ihmisen toiminnan tiede perustuu ihmisen luonteeseen vapaan tahdon omaavana ja valintoja tekevänä olentona: “Tämän ihmisen luonnetta koskevan perimmäisen tosiseikan sivuuttaminen — hänen tahdonvapautensa ja valinnanvapautensa sivuuttaminen — merkitsee todellisuuden tosiasioiden väärää tulkintaa ja siten syvällistä ja radikaalia epätieteellisyyttä”. Kun polylogistit kiistävät ihmisiltä yhteisen valinnanvapauden ja väittävät, että järki ja rationaalisuus eivät ole ihmisluontoa määritteleviä piirteitä, dekolonialistit hylkäävät sekä ihmisluonnon että tieteen rationaaliseen tutkimukseen perustuvina tutkimusaloina.

Yksi tämän järkeä ja tiedettä vastaan kohdistuvan hyökkäyksen vakavimmista seurauksista on se, että se jättää eri kulttuureista tulevat ihmiset vaille yhteistä yhteistyön ja rauhallisen rinnakkaisolemisen perustaa. Kuten Mises varoittaa teoksessaan The Clash of Group Interests and Other Essays: “Jos eri ihmisryhmien jäsenet eivät kykene saavuttamaan yksimielisyyttä edes matemaattisista ja fysikaalisista teoreemoista ja biologisista ongelmista, he eivät varmasti koskaan löydä mallia sujuvasti toimivalle yhteiskunnalliselle järjestäytymiselle”. Tällä hetkellä ihmiset eivät näytä kykenevän saavuttamaan yksimielisyyttä edes siitä, mikä on nainen, saati sitten oikeudenmukaisuuden merkityksestä. Jos emme kykene yhdessä järkeilemään, meidän on tyytyminen loputtomiin konflikteihin, koska meillä ei ole yhteistä perustaa tai edes yhteistä kieltä, jolla maailmaa voisi ymmärtää. Viime kädessä tämä on syy, miksi tiedettä on syytä puolustaa — ei yksinkertaisesti siksi, että sen avulla ihmiskunta voi edistyä ja kukoistaa, vaan myös siksi, että ilman objektiivisia tieteellisiä periaatteita meille ei jää muuta kuin loputon konflikti.

Suomennos Wanjiru Njoyan (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Decolonizers’ Assault on Science”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mises Wire -blogissa 15. kesäkuuta 2024.

Njoya työskentelee tällä hetkellä Mises Instituten tutkijana, mutta ennen tätä hän työskenteli vanhempana lehtorina Exeterin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, St. John’s Collegessa Oxfordissa, London School of Economicissa ja Queen’s Univeristyssä Kanadassa. Hän on kirjoittanut teokset Economic Freedom and Social Justice (Palgrave Macmillan, 2021) ja Redressing Historical Injustice (Palgrave Macmillan, 2023, yhdessä David Gordonin kanssa), joiden lisäksi hän on julkaissut lukuisia artikkeleita muun muassa työoikeudesta ja sääntelystä.

Lisenssi on CC BY-NC-ND 4.0 DEED.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Dekolonialistien hyökkäys tiedettä vastaan was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

“Taloustieteessä on kyse arvontuotannon tutkimuksesta. Arvo on mielessämme, mutta sen luominen riippuu maailman asettamista rajoista: niukkuudesta. Inhimillinen toiminta on tutkimusalan ydin, sillä se yhdistää nämä kaksi maailmaa ja on muutoksen syy pyrkiessämme luomaan arvoa.”

— Per Bylund

Toiminta-aksiooma on Ludwig von Misesin taloustieteellisen metodin (prakseologian) lähtökohta. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin vain lähtökohta. Se ratkaisee näennäisesti vaikealta vaikuttavan ongelman.

Ludwig von Misesin konkretisoidessa taloudellisen ajattelun prakseologiaksi, hän itse ajatteli, että kyse oli vain Carl Mengerin urauurtavan teoreettisen työn selventämisestä. Menger perusti työnsä perinteiseen loogiseen taloudelliseen päättelyyn. Mises itse ei osannut aavistaa prakseologian aiheuttamaa kohua. Prakseologia kuohutti pääasiassa valtavirtaisten taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta myös itävaltalaisten leirissä. Esimerkiksi Friedrich A. Hayek ei täysin ymmärtänyt Misesin lähtökohtia.

Misesin mukaan taloudellinen ajattelu pohjautuu inhimilliseen toimintaan; ihminen toimii tarkoituksellisesti sen sijaan että reagoisi vaistomaisesti. Ihmisellä on toimiessaan päämäärät mielessään. Ihminen pyrkii saavuttamaan jotakin. Tämä jokin ei perustu pääosin kamppailu- tai pakovaistoon. Ihmisen toiminta kohdistuu usein sellaisen asian saavuttamiseen, jota ei aiemmin ollut olemassa, mutta jonka olemme kuvitelleet saavuttavamme ja olevan meille arvokasta.

Inhimillinen toiminta tarkoituksellisena käyttäytymisenä on misesiläisen prakseologian perusoletus, ja tämä tunnetaan toiminta-aksioomana. Tästä aksioomasta voidaan johtaa lukuisia taloudellisia totuuksia, jotka yhdessä muodostavat talousteorian ytimen. Propositio on täysin deduktiivinen, jossa lähtökohtana on sinänsä tosi väite, josta loogisesti päättelemällä voidaan johtaa muita tosia väitteitä. Menetelmä ei sinänsä ole erityislaatuinen tai uusi. Kyse on yksinkertaisesti sellaisesta päättelystä, jota taloustieteilijät ja filosofit ovat hyödyntäneet kautta aikojen.

Toiminta-aksiooma vaikuttaa kuitenkin ärsyttävän ihmisiä. Miksi taloudellisen ajattelun pitäisi ponnistaa ihmisen toiminnasta? Jotkut väittävät, että tämä ei ole välttämätöntä tai toiminta-aksiooman hyväksymisessä on kyse “valinnasta” ja Misesin omasta mieltymyksestä. Toiset väittävät toiminta-aksiooman olevan riittämätön. Mutta kritiikki on heikkoa. Mises ratkaisee lukuisia ongelmia määrittelemällä ihmisen toiminnan perusaksioomaksi. Toiminta on puuttuva lenkki arvon — subjektiivisen kokemuksen — ja objektiivisen — mitattavissa olevan — todellisuuden, välillä.

Subjektiivinen arvo

Kaikki taloustieteilijät ovat julkisesti samaa mieltä siitä, että arvo on toden totta subjektiivista, mutta vaikuttaa siltä, että suurin osa heistä ei ymmärrä tämän tosiasian seurauksia. Taloustieteilijöitä, jotka eivät kuitenkaan vaikuta ymmärtävän tämän perustavanlaatuisen totuuden vaikutuksia, on paljon. Subjektiivinen arvo ei ole mitattavissa, koska kukaan muu kuin yksilö itse ei pääse siihen käsiksi, sillä vain yksilö kykenee havaitsemaan arvon. Sitä ei siis ole mahdollista järkevästi esittää matemaattisen tai tilastollisen mallin kaavoilla tai muuttujilla. Ei-itävaltalaiset taloustieteilijät “olettavat”, että ihmisten hyötyfunktiot ovat mitattavissa, ja päättelevätkin, että on mahdollista laskea, miten näitä hyötyjä voidaan maksimoida.

Itävaltalaisille tämä on oletus, joka on sekä epärealistinen että tarpeeton. Subjektiivinen arvo voidaan määritellä vain henkilökohtaiseksi tyytyväisyyden tunteeksi. Se on jotakin, minkä tunnemme itse. Itävaltalaiset sanovatkin, että arvo on jotakin, joka ilmenee tavaroiden ja palvelujen kuluttamisessa (käyttämisessä). Vasta kun tunnemme tyydytystä jonkin asian käytöstä, ymmärrämme sen arvon. Toisin sanoen ruoan syömisen arvo voi olla nälän tunteen välttäminen tai yksinkertaisesti selviytyminen. Mutta entä ruuan maku? Hyvän ja tasapainoisen aterian synnyttämä tyytyväisyys? Kenties hieman juomaa kylkeen ja hyvä seura? Koko kokemus on arvokas, mutta täysin yksilön omasta mielestä. Sitä ei voi mitata, eikä sille voi antaa fiat-rahassa arvoa, vaikka sitä kuinka toivoisimme.

Se, että jollakin asialla on arvoa, edellyttää kuluttajalta muutakin kuin pelkkää tyydytystä. Nautitun (kulutetun) asian on myös oltava niukka. Sitä on oltava vähemmän kuin voimme käyttää (kuluttaa). Itse asiassa tyytyväisyys liittyy suoraan niukkuuteen. Voit lyödä vetoa, että sisäfilepihvejä ei arvostettaisi yhtä paljon, jos niitä olisi yhtä helposti saatavilla kuin donitseja. Käyttäisimmekö kultakoruja, jos kulta tippuisi taivaalta?

150 vuotta sitten Carl Menger teki pääteoksessaan selväksi, että arvo on subjektiivinen ilmiö ja jokin pitäminen subjektiivisesti arvokkaana edellyttää, että tuo jokin edistää tyydytystä (tai pikemminkin sanottuna: sen on odotettava tyydyttävän tarpeita) ja sitä on oltava vähemmän saatavilla kuin haluaisimme kuluttaa (sen on oltava niukkaa). Tämän vuoksi ajattelemme taloudellisesti, ekonomisoimme. Päätämme käyttää resursseja parhaalla mahdollisella tavalla, jotta saamme niistä mahdollisimman paljon tyydytystä (arvoa).

Tässä on tietysti kyse siitä, että puhumme edelleen omakohtaisesti tyytyväisyyden tunteesta. Kansantaloudessa tuotamme kuitenkin tavaroita ja palveluita toisillemme ja käymme kauppaa keskenämme. Kehittyneissä talouksissa käytetään myös rahaa hankkiaksemme välillisesti hyödykkeitä, joita arvostamme enemmän.

Siis miten päädymme yksilöllisistä tunteista, joita ei voida mitata, markkinoille, joilla on tavaroita ja palveluita, joita ostetaan ja myydään rahaa vastaan? Tähän Misesin toiminta-aksiooma tarjoaa nerokkaan vastauksen.

Puuttuva lenkki

Toiminta-aksiooma ratkaisee yllä kuvatun ongelman, koska ihmisen toiminnan on suunnattava energiaa ulospäin: toiminnassa hyödynnetään luonnon tarjoamia keinoja ja sen tuloksena luontoon syntyy objektiivisesti havaittavia muutoksia. Loppujen lopuksi toiminta määritellään seuraavasti: teemme jotain saavuttaaksemme jonkin päämäärän, jonka uskomme voivamme saavuttaa fyysisessä maailmassa.

Ihmisen toiminta on objektiivisten keinojen käyttämistä yrittäessämme ilmentää odotettua tai kuviteltua maailmantilaa, jossa tyydytämme havaitut tarpeet — ja siten luomme puhtaasti subjektiivista hyvinvointia. Jos sinulla on vilu, voit toimia lieventääksesi kärsimystäsi tuottamalla vaatteita tai suojaa.

Sen arvo, mitä olemme luoneet, on vain mielessämme. Ja täsmällinen arvo, jota tavoittelemme, perustuu omaan, niin ikään puhtaasti subjektiiviseen, eri mahdollisuuksista kokoamaamme järjestykseen. Mutta toiminta sinänsä, jolla pyrimme saavuttamaan subjektiivista arvoa, ilmenee objektiivisessa todellisuudessa. Asiat, jotka tapahtuvat vain mielessämme, eivät ole inhimillistä toimintaa — ne ovat vain unelmia. Unelmat ovat todellisuudesta erillisiä asioita. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että voimme unelmoida paremmasta huomisesta ja sitten toimia paremman huomisen saavuttamiseksi.

Mikään ei takaa sitä, että toiminta sellaisenaan johtaa siihen, mitä mielessämme tavoittelemme. Usein käy päinvastoin: toimet johtavat tahattomiin seurauksiin. Epäonnistuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ja se riippuu monista tekijöistä, tilanteen täydellisestä väärinymmärryksestä siihen, että valitut keinot ovat väärät — ja toisinaan olemme valinneet jopa väärän tavoitteen. Toiminnassa kuitenkin keksimme ja viestimme keinoja, joilla voimme saavuttaa aiotut tavoitteet tai hyödyntää tahattomia tavoitteita. Näin opimme myös olemaan tekemättä asioita.

Itävaltalaiset eivät esitä, että kaikella toiminnalla on tarkoitettuja seurauksia. Itävaltalaiset kuitenkin sanovat, että ihmiset toimivat tarkoituksellisesti vaikuttaakseen enemmän tai vähemmän selkeästi ilmaistuihin muutoksiin objektiivisessa todellisuudessa ja että toiminta — ja vain toiminta — voi paljastaa maailman meille.

Toiminnalla on — ja sillä täytyy olla — todellisia seurauksia. Teko itsessään ja sen seuraukset ovat sekä havaittavissa että mitattavissa. Toiminnan avulla käytämme niukkoja resursseja tavaroiden ja palvelujen tuottamiseen.

Toiminta-aksiooman ehdoton nerokkuus on siinä, että se määrittelee yhteyden subjektiivisen arvon ja objektiivisen todellisuuden välillä. Toimilla pyritään muuttamaan todellisuutta ja siten luomaan arvokas tilanne. Toiminnassa turvaudutaan keinoihin, joita toimija pitää hyödyllisinä aiotun päämäärän saavuttamiseksi. Valinnat tapahtuvat yksilön sisäisesti laskemien subjektiivisten arvostusten perusteella. Turkikset saattavat olla keino valmistaa vaatteita talvea ajatellen, mutta turkiksia voidaan käyttää myös sahatavaran kanssa suojan rakentamiseksi. Kumpi valinta johtaa korkeampaan arvoon, vaatteet vai tuulensuoja? Entä kumpi näistä kahdesta lopputulemasta — vaatteet tai tuulensuoja — vaikuttaa tarjoavan korkeamman arvon ottaen huomioon kustannukset (turkikset ja puutavara)?

Subjektiiviset arvostuksemme on mahdollista havaita suoraan objektiivisten resurssien ekonomisoimisena. Toimintamme, ei niinkään unelmamme, merkitsevät jotakin kanssaihmisillemme, koska toimintamme luo keinot, joita tarvitaan arvokkaiden tarpeiden tyydyttämiseen, ja toimintamme kuluttaa resursseja, jotka olisi voitu käyttää jotenkin muuten.

Voidaan siis todeta, että subjektiiviset arvostuksemme heijastuvat objektiiviseen todellisuuteen juuri toiminnan kautta. Tämän vuoksi toiminta-aksiooma on korvaamaton lähtökohta taloudelliselle ajattelulle.

Suomennos Per Bylundin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “The Genius of Mises’s Action Axiom”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mises Wire -blogissa 6. lokakuuta 2020.

Bylund on Okhaloman osavaltion yliopiston yrittäjyyden professori ja Mises Instituten vanhempi tutkija. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja monipuolinen tutkija. Bylundin lyhyt Johdatus taloudelliseen ajatteluun ilmestyi hiljattain Konsensus Networkin kustantamana.

Lisenssi on CC BY-NC-ND 4.0 DEED

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Misesin toiminta-aksiooman nerokkuus was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Rahan arvo on yhteisön arvo

Valuutat ovat siinä mielessä epätavallisia, että niiden käyttökelpoisuus valuuttoina on seurausta niiden kysynnästä. Mitä enemmän kauppaa yhdellä valuutalla voi käydä, sitä parempi se on valuuttana. Valuutasta voi tulla hyvä valuutta vain epäsuorasti sen luontaisten ominaisuuksien seurauksena. Avaruusolennolle, joka ei ole kiinnostunut ihmiskulttuurista tai -teknologiasta, sekä dollarit että bitcoinit olisivat yhtä arvottomia, vaikka hän näkisi, että bitcoinit ovat ylivertaisesti parempia vaihdannan välineenä.

Taloustieteessä tätä kutsutaan usein verkostovaikutukseksi, koska hyödykettä käyttävien ihmisten verkosto vakuuttaa kaikki osalliset siitä, että hyödykkeellä on arvoa. Tämä vaikuttaa kehäpäättelyltä: kaikki uskovat, että hyödykkeellä on arvoa, koska kaikki muutkin uskovat sillä olevan arvoa, koska kaikki muutkin uskovat sillä olevan arvoa ja niin edelleen.

Bitcoinin nousu

Parempi fyysinen vertauskuva voisi kuitenkin olla kiteyttäminen eli aineen muuttaminen kiteiseksi. Nestettä jäähdytetään, mutta kiteitä ei muodostu, koska ei ole olemassa kiteytymisprosessia käynnistävää siemenkidettä (eli liuos ei ole riittävän ylikylläinen). Liuokseen muodostuu alussa pieni kide kiteytettävää ainetta “epäpuhtautena”, jonka ympärille sitten itse kide alkaa muodostua. Kideydinten kasvaessa kriittistä kokoa suuremmiksi, ne eivät siis enää liukene, vaan jäävät liuokseen kiteisessä muodossa. Esimerkiksi auringonvalo voi toimia haihdutuskiteytysmenetelmänä niin kuin on tehty jo tuhansien vuosien ajan suolan talteenotossa.

Tämän kielikuvan valossa jäähdytetty liuos on maailma muutama vuosi sitten, joka oli ylikylläinen rahavallankumouksen käynnistymiseksi, ja siemenkide on ensimmäinen bitcoinostos. Se, että bitcoin on muuttunut joksikin sellaiseksi, jolla on arvoa, tuntuu ihmeeltä. Se ei kuitenkaan ollut ihme. Se oli seurausta sen yhteisön omistautumisesta ja uskosta, jonka jäsenet eivät päästäneet irti kauniista bitcoinin tulevaisuusvisiostaan. Bitcoinkaupankäynnin alkuperäisen “kiteen” muodostumista olisi ehkä parempi kuvailla “kiteytymisenä” kuin “käynnistämisenä”.

Ihmiset eivät todellakaan ymmärrä tapahtumaa, kun he sanovat bitcoinin olevan arvotonta ja sanovat sen olevan kupla. Sijoitus bitcoiniin on sijoitus Bitcoin-yhteisöön. Vuoden 2012 lopulla ymmärsin, miten ihmeellisen fanaattinen tämä yhteisö oli, ja se sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun ei ollut syytä tarkastella bitcoinejani pelkkänä spekulaationa vaan ilmiönä ja asiana, jonka tulevaisuudennäkymät ovat hyvin todellisia.

Valuuttojen verkostovaikutukset

Sosiaaliset verkostot ovat tuttu ja useimmin mainittu esimerkki verkostovaikutuksista. Facebookissa ja muissa sosiaalisen median palveluissa on monenlaisia hienoja ominaisuuksia, mutta Facebook on monia muita paljon hyödyllisempi siksi, että kaikki ystäväsi ovat jo palvelun käyttäjiä. Näin ollen Facebookin tekee arvokkaaksi juuri Facebookia käyttävä verkosto.

Tämä esimerkki voi kuulostaa hämmentävältä, kun sitä tarkastellaan valuuttojen näkökulmasta. Facebookilla ja monilla muilla sosiaalisilla verkostoilla on se ominaisuus, että niitä voi käyttää niin, että toisen käyttämisen vaihtoehtoiskustannukset ovat matalat. Toisin sanoen, jos käytän jo jonkin verran aikaa keksimäni Facebook-päivityksen kirjoittamiseksi, ei ole juuri mitään syytä jättää sitä julkaisematta myös X-palvelussa. Sekä Facebook että X (Twitter) tukevat keskusteluprotokollia, joten ei ole kovin vaivalloista käyttää nämä protokollat yhdistävää aggregointipalvelua ja kirjautua molempiin palveluihin samanaikaisesti. Näin ollen on mahdollista, että yksi sosiaalisen median palvelu — verkosto — menestyy ilman, että muiden verkostojen koko pienenee. Pienempi verkosto voi menestyä, sillä se ei välttämättä tarkoita muiden verkostojen koon pienenemistä.

Valuuttojen tapauksessa tilanne on kuitenkin toinen. Minkä tahansa valuutan hallussapitoon liittyy merkittävä vaihtoehtoiskustannus, joka liittyy minkä tahansa muun valuutan hallussapitoon. En voi ostaa samalla rahalla bitcoineja ja hopeakolikoita tai euroja. Jos haluan enemmän yhtä valuuttaa, minun on välttämättä luovuttava osasta toista valuuttaa. Jos jokin valuutta on selvästi tunnustettu voittaja muihin valuuttoihin nähden, kenellekään ei ole mitään lisähyötyä siitä, että hän pitää hallussaan muita valuuttoja.

Kahden sosiaalisen verkoston rinnakkaiselo voi olla mahdollista, mutta maailma ei ole tarpeeksi suuri kahdelle valuutalle. Kahden valuutan väliset lähtökohtaiset erot, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa, vahvistavat positiivisesti itseään, eikä ole mitään syytä olettaa, että tämä vaikutus loppuisi, ennen kuin toinen valuutta on kadonnut maailmankartalta historian kirjoihin. Kun valuutan A hinta alkaa nousta suhteessa valuuttaan B, valuutan B haltijat huomaavat vähitellen, että heidän sijoituksessaan on entistä vähemmän mieltä. Kun yhä useammat ihmiset haluavat päästä eroon valuutasta B, sen arvo laskee kiihtyvällä vauhdilla, kunnes se ei enää käytännössä ole enää valuutta laisinkaan.

Tätä päätelmää ei näytä tukevan arkinen kokemuksemme eri kansallisista valuutoista eri puolilla maailmaa. Tämä selittyy sillä, että nämä valtiot ovat toimeenpanneet lainsäädäntöä, kuten laillisia maksuvälineitä koskevia lakeja ja pääomakontrolleja, jotka keinotekoisesti vähentävät muiden valuuttojen käyttökelpoisuutta tietyn valtion rajojen sisällä. Bitcoin ei ole missään päin maailmaa laillisesti etuoikeutetussa asemassa, joten minkään ihmisryhmän ei tarvitse kohdella sitä eri tavalla kuin muita valuuttoja. Näin ollen ei ole mitään syytä olettaa bitcoinin milloinkaan olevan vakaassa tasapainossa kansallisten valuuttojen suhteen samalla tavalla kuin ne ovat tasapainossa keskenään.

Näistä vaihtoehdoista seuraa, että bitcoinin tulevaisuus on joko kaikki tai ei mitään -asetelma. Jos bitcoin on riittävän hyvä kilpailussa muita valuuttoja vastaan laillisista etuoikeuksista huolimatta, se ohittaa ne. Jos näin ei kuitenkaan käy, kyseessä on kupla, ja lopulta vain muutamat tosiuskovaiset haluavat pitää hallussaan bitcoinia.

Voidaan esittää, että bitcoin säilyttää käyttökelpoisuutensa laittomilla markkinoilla, mutta huumekauppiaalla ei ole mitään syytä hyväksyä bitcoineja maksuvälineeksi, jos kukaan ei halua käyttää sitä arvon säilyttämiseksi tai sijoitusvälineeksi. Hänen on joko pidettävä ne itsellään tai hänellä pitää olla joku, jolle hän voi myydä ne, jotta hän voi kuluttaa bitcoininsa. Jos bitcoin ei ole hyvä sijoituskohde, se ei ole myöskään hyvä maksujärjestelmä, vaikka se soveltuisikin erityisesti sellaisiin käyttötarkoituksiin, joihin se on erityisen mukautuva.

Bitcoinin nousutrendin merkitys

Suurempi verkko on pienempää parempi muiden asioiden pysyessä yhtäläisinä. Tämä asettaa bitcoinin epäedulliseen asemaan kansallisiin valuuttoihin nähden. Siksi bitcoinin voisi odottaa heikkenevän suhteessa dollariin tai euroon. Se, että näin ei kuitenkaan ole käynyt, kertoo, että muut asiat eivät ole pysyneet yhtäläisinä. Nousutrendi osoittaa, että bitcoin on edelleen riittävän hyvä verrattuna kansallisiin valuuttoihin. Bitcoin voi joka tapauksessa kasvaa huolimatta näiden valuuttojen paremmasta asemasta siihen nähden. Verkostovaikutukset tarkoittavat, että mitä suuremmaksi bitcoin kasvaa, sitä paremmat sen tulevaisuudennäkymät ovat. Se, että bitcoin on kasvanut lähiaikoina, on vahva todiste siitä, että se jatkaa kasvuaan lähitulevaisuudessa.

Mahdollinen vastaväite tälle on, että bitcoinin kysyntä on enimmäkseen sijoituskysyntää eikä niinkään kysyntää valuuttana. Näin ollen jotkut väittävät, että bitcoinin kysynnässä ei ole enää kyse “itsemarkkinoinnista”. Valuutasta tulee kuitenkin hyödyllisempi minkä tahansa kysynnän ansiosta, ei vain nimenomaisesti valuuttakysynnän ansiosta. Veikkaisin, että suurin osa ihmisistä, jotka ovat sijoittaneet tänään bitcoiniin, haluaisivat saada huomenna enemmän tavaroita ja palveluita niitä vastaan. He toimivat myös mielellään bitcoinkaupankäynnin välittäjinä dollarin avulla, mikä ilmenee silloin, kun kauppias hyväksyy bitcoinin maksutapana ja muuntaa ne sitten välittömästi dollareiksi. Siten ihmisten sijoituskysyntä mahdollistaa bitcoinin paranevan käytön valuuttana. Pelkästään bitcoiniin sijoittamalla he mahdollistavat enemmän potentiaalisia liiketoimia ja tekevät bitcoinista aiempaa paremman valuutan.

Mielenkiintoista tässä kaikessa on se, että kansallisten valuuttojen etujen karsiutuvan bitcoinin kasvaessa ja lopulta kansallisista valuutoista voi tulla jopa taakka. Näin ollen bitcoinin laajeneva verkosto ei ainoastaan edistä bitcoinin kasvua, vaan johtaa myös kilpailevien verkostojen heikkenemiseen.

Tämän perusteella ennusteeni bitcoinin tulevasta kasvusta ei ole itse asiassa eksponentiaalinen kasvu, vaan eksponentiaalista nopeampi kasvu. Jos tämä käy toteen, ennustan bitcoinin valtaavan maailman nopeammin kuin kukaan uskalsi odottaa, en edes minä itse. Tämä ennuste on osoittautunut todeksi omassa elämässäni: olen toistuvasti hämmästynyt bitcoinin menestyksestä. Nyt yksi suurimmista peloistani bitcoinista kirjoittaessani on se, että ennustukseni käyvät toteen ennen kuin ehdin julkaista ne.

Trendin päättyminen

Bitcoinin kasvutrendin muutoksen ennustaminen edellyttää, että tarkastellaan vaikutuksia, jotka eivät ole tällä hetkellä merkityksellisiä. Tämä tekee ennustamisesta vaikeaa, koska on hankala sanoa, mistä seikasta tulee ensimmäisenä tärkein vaikutin. Voi esimerkiksi käydä niin, että Bitcoinin kasvu on sen teknologiaa nopeampaa ja verkko ruuhkautuu niin pahoin, että se haittaa sen käyttöä. Bitcoinin kasvua saattaisi merkittävästi haitata myös se, jos valtiot ympäri maailmaa yhdistäisivät voimansa ja pyrkisivät tuhoamaan sen, mutta tässä vaiheessa en usko, että sitä voi enää pysäyttää.

Ainakin toistaiseksi Bitcoinin nykyinen suuntaus on itseään vahvistava, eikä tasapainotilaa ole näköpiirissä.

– –

Esimerkiksi nesteen lämpötilan laskiessa sen sulamispisteen alapuolelle, neste jähmettyy äkillisesti ja voi kiteytyä.

[1] Kiteytyminen on esimerkki faasimuutoksesta eli nesteen lämpötilan laskiessa sulamispisteen alapuolelle, neste jähmettyy ja saattaa kiteytyä. Se siis siirtyy kiinteään olomuotoon. Tämä ei ole bitcoinin tapauksessa hyvä vertauskuva. Vielä parempi fysikaalinen vertauskuva on yleisempi ajatus spontaanista symmetrian katoamisesta tai rikkoutumisesta (symmetriarikko), joka pitää sisällään kiteytymisen lisäksi kaikenlaisia muitakin prosesseja, joissa ei ilmene nesteen muuttumista kiinteäksi aineeksi. Valitettavasti riittävän moni ei kuitenkaan ymmärrä, mitä tämä tarkoittaa, joten vaikka se on hyvä vertauskuva, se ei ole riittävän hyödyllinen vertauskuvana.

Suomennos Daniel Krawiszin artikkelista “Why Bitcoin Will Continue to Grow”. Artikkeli on julkaistu Satoshi Nakamoto Instituten verkkosivuilla 1. helmikuuta 2014.

Suomentaja: Thomas Brand

Miksi Bitcoinin kasvu jatkuu? was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Pankkiirina ja taloustieteilijänä minua kiehtoo Silicon Valley Bankin ja muiden rahoituslaitosten nopea tuhoutuminen. Oliko näissä romahduksissa kyse pankkien huonosta hallinnosta, kuten monet asiantuntijat ja sääntelijät ovat väittäneet? Oliko kyse siitä, että riskienhallinta petti, riskeiltä ei ollut suojauduttu ja tiettyjen riskialojen riskit olivat rajattomat? Vai oliko taustalla kenties jotain muuta, liikehdintä, joka on saanut alkunsa jo vuosikymmen sitten.

Suuri finanssikriisi 2008–2010, jota vauhditti varomattomien antolainauskäytäntöjen aiheuttama kiinteistö- ja asuntomarkkinakriisi, ja sitten musiikki loppui. Kaikessa viisaudessaan hallinto puuttui tilanteeseen lainsäädännöllisesti ja sääntelyllisesti Dodd-Frank-paketin kautta ja loi uuden katastrofin välttämiseen tähtäävän lähestymistavan, jonka se luuli olevan “riittävän konservatiivinen”.

Tietyt pankit määriteltiin uudelleen systeemisesti tärkeiksi rahoituslaitoksiksi (SIFI), joita oli suojeltava hinnalla millä hyvänsä, ja samalla luotiin ohjattu riskienhallintajärjestelmä. Johtuivatpa ne sitten Dodd-Frankin aiheuttamista lisäkustannuksista, markkinoiden demografisista muutoksista tai paremmista mittakaavaeduista, pienet pankit konsolidoituivat, jonka myötä pankkien määrä väheni 7 700:sta 4 200:aan viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Yhdysvaltain pankkijärjestelmä, jossa on niin kaupunkialueilla kuin maaseudulla toimivia erilaisia laitoksia rahakeskuksista kunnallispankkeihin, on ainutlaatuinen maailmassa. Meillä on huomattavasti enemmän pankkeja kuin missään muualla, mikä on sekä suunniteltua että mahdollisuus. Tämä on edistänyt yrittäjyyttä paikallisen luotonannon kautta, tukenut maaseudun elinvoimaa ja yleisesti kilpailukykyistä talousrakennetta.

Pankkialan supistuminen ei näytä olevan pelkästään makrotalouden aiheuttamaa. Silicon Valley Bank (SVB) oli hyvin johdettu rahoituslaitos, mutta muutamassa päivässä se romahti. Toimitusjohtaja Greg Beckeriä ja hänen tiimiään syytettiin huonosta johtamisesta, muun muassa osakeoptioiden nopeasta rahastamisesta.

Toivottavasti tästä näkökulmastani on sinulle apua.

SVB:ssä, kuten useimmissa jenkkipankeissa, on viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana ollut havaittavissa suhteellisen luotonannon väheneminen lainojen ja talletusten suhdeluvulla mitattuna. Vuosikymmeniä sitten tyypillinen pankki tavoitteli 80–90 prosentin suhdelukua; lainoista kerättyjen korkojen ja talletuksista maksettujen korkojen välinen ero oli pankin keskeinen tulomalli. Luotonannon ja kokonaistaseen hallitsemiseksi sääntelyviranomaiset säätivät “varantovelvoitetta” eli sitä käteisvarojen määrää, joka tarvitaan käteisten rahaksi muuttamiseksi.

Sääntelyviranomaiset laskivat varantovelvoitteen asteittain nollaan talouden elvyttämiseksi uudella luotonannolla eli pankkien ei enää tarvinnut säilyttää käteisvaroja nostojen täyttämiseksi. Pankkien ulkopuolisten luotonantajien lisääntymisen myötä nykyinen lainojen suhde talletuksiin on noin 62 prosenttia koko maassa. Pankit (SVB mukaan luettuna) ovat luoneet laajoja arvopaperisalkkuja, joista suurin osa on giltejä (valtion ja valtion takaamia asuntolainapapereita), koska käteisvaroille ei enää ollut tarvetta. Pankkien taseiden varallisuuspuolen siirtämistä oletettavasti riskittömiin omaisuuseriin olisi pitänyt pitää erittäin varovaisena salkkuliikkeenä. Kun tarkastellaan SVB:n tasetta sen viranomaisten suorittaman haltuunoton hetkellä, pankin myöntämien lainojen suhde talletuksiin oli vain 43 prosenttia. “Hieno homma”, monet sanoisivat.

Palataan vielä Dodd-Frank-lakipakettiin ja sen velvoittamiin stressitesteihin, pääomitustasoihin ja riskinarviointeihin. Siinä epäonnistuttiin merkittävästi pankkien taseiden muuttuvan koostumuksen huomioimisessa: “luottoriskillisten omaisuuserien” (eli lainojen) riskienhallinnasta siirryttiin “korkoriskillisten” omaisuuserien merkittävään sisällyttämiseen pankkien taseisiin. Viimeaikaisen määrällisen kiristyksen (eli korkojen nousun) myötä niin sanotut riskittömät varat olivat kiinteäkorkoisia, pidemmän duraation omaavia sijoituksia, jotka kehittyivät käänteisesti korkojen suhteen. Sellaisenaan “konservatiiviset gilt-salkut” päätyivät taloudelliseen harakiriin. Tällaiset arvopaperisalkut määrittelivät “giltien” nykyarvon korkojen muutosten perusteella, joten ne kärsivät miljardien dollarien tappiot. Kun otetaan huomioon tällaisten salkkujen koko suhteessa kokonaisvarallisuuteen ja pankkien velkaantunut oma pääoma, johon tappiot kohdennetaan, pankit joutuisivat joko pääomavajeeseen tai maksukyvyttömyyteen.

Dodd-Frank-lakipaketti, joka korjaa teennäisen loistavat aiempia puutteita, ei yksinkertaisesti huomioinut “korkoriskin” merkitystä, vaikka se on nykyisin pankkien nykyisen toimintaympäristön kirous.

Lisäksi SVB ei ole ainoa, joka on joutunut rikkonaisen gilt-markkinan uhriksi. Yhdysvaltojen kahdensadan suurimman pankin raportteja tarkasteltaessa näkyy, että lähes 2/3 pankeista on vastaavassa tilanteessa pro forma -pääoman arvonalentumisten vuoksi. Itse asiassa huhtikuussa 2023 Kansas Cityn aluekeskuspankki ilmoitti, että vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä 722 yhdysvaltalaista pankkia kärsi realisoitumattomista tappioista, jotka olivat yli 50 prosenttia niiden pääomasta. Ovatko pankit vaikeuksissa? Todellakin ovat.

Pankit ovat erittäin säänneltyjä, niiden on raportoiva jatkuvasti ja niihin sovelletaan tiukkaa sääntelyä ja Dodd-Frankin kaltaisia lakipaketteja. Monet sääntelyelimet vaativat pankkeja, kuten Yhdysvaltain valtionvarainministeriön valuuttavirasto, Yhdysvaltain keskuspankki, valtiovarainministeriö, finanssipalveluvalvontavirasto, Yhdysvaltain liittovaltion rahoituslaitosten valvontakomitea ja monet muut. On kuitenkin huolestuttavaa, että ne eivät suuressa viisaudessaan nähneet taseiden koostumusta, suuren velkavivun ja varantovelvoitteen puuttumisen yhtymäkohtia keskuspankin nopeiden koronnostojen jälkeen. Kun tähän yhdistetään lainasalkkujen, erityisesti liikekiinteistö- ja kuluttajalainasalkkujen, riskien kasvu, on ruutitynnyri valmiina.

Nämä eivät ole mitään yllättäviä havaintoja. Pankit raportoivat, ja sääntelyviranomaisilla on uskottava vastuu seurata ja hallita tätä toimialaa. Salkun laadun ja rahapolitiikan ei pitäisi tulla yllätyksinä. Tapahtumat ovat dynaamisia. Silti herää kysymys, johtuuko toimialan tilanne sääntelyviranomaisten mielenvikaisesta tietämättömyydestä vai onko tämä kenties jollain tavoin järjestettyä?

Pidetään mielessä, että Bidenin ehdokas pankkitoiminnan tärkeimmän sääntelyelimen, Yhdysvaltain valtionvarainministeriön valuuttaviraston, pääjohtajan virkaan on ollut Saule T. Omarova. Hänellä on joitakin erityislaatuisia näkemyksiä siitä, miten talouden ja pankkijärjestelmän pitäisi toimia. Hän on kirjoittanut kiehtovan kirjoituksen, jonka otsikko on “The People’s Ledger: How to Democratize Money and Finance the Economy”. Yksinkertaisesti Omarova ehdotti, että kaikki yli neljän tuhannen jenkkipankin asiakastalletukset siirrettäisiin Fedin taseeseen omille tileilleen.

Tämän jälkeen hallituksen olisi helpompaa “pudottaa” helikopterirahaa ja parantaa maksuliikennettä. Ja kun pankeilla ei olisi enää talletuksia hallussaan, pankit käyttäisivät Yhdysvaltain keskuspankkia lainatakseen varoja, jotta ne voisivat myöntää lainoja asiakkailleen. Tämä kaikki tehokkuuden vuoksi ja varojen kohdentamiseksi taloudessa sinne, missä varoja tarvitaan.

Ihmelääkekö?

Omarovan artikkelissa myös kerrotaan, miten Fedillä olisi nyt mahdollisuus “pudottaa” rahaa suoraan Fedin taseessa oleville pankkitileille. Vaihtoehtoisesti Yhdysvaltain keskuspankki voisi myös poistaa rahaa tileiltä, jos Fed ja byrokraatit katsovat, että inflaatiopaineiden uhka kasvaa ja rahan tarjontaa näin ollen tarve rajoittaa. Luotonantopuolella, koska pankit lainaavat Fediltä lainatakseen lainanottajille, poliittiset päättäjät voisivat tehdä päätökset pankkien sijaan. Poliittisten päättäjien suosiossa olevat toimialat, kuten vihreä teollisuus, saisivat luottoa, kun taas epäsuosiossa olevat toimialat, kuten fossiiliset polttoaineet, joutuisivat ehkä lainaamaan varoja pankkijärjestelmän ulkopuolelta. Omarovan People’s Ledger -pankki voisi tiukasti valvoa luotonantoa poliittisten tuulten mukaisesti.

Itse asiassa Omarovan näkemys on orwellilainen — pankkijärjestelmän harkittu keskittäminen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä. Lopulta hän ei asettunutkaan ehdolle, kun kävi selväksi, ettei hän tulisi valituksi.

Omarovan kirjoitus on kuitenkin vaikuttava, sillä hän kaavaili pankkijärjestelmän keskittämistä poliittisten tarkoitusperien täyttämiseksi. On varmasti niitä, jotka kannattavat pankkijärjestelmän entistäkin keskitetympää valvontaa; eikö pankkikriisi (eli pankkien lukumäärän vähentäminen) voisi siis mahdollistaa People’s Ledger -järjestelmän kehityksen?

Olemmeko kriisissä, joka johtuu ulkoisista olosuhteista vai harkituista sisäisistä voimista? Huolimattomuuden aiheuttama vai huolellisesti suunniteltu kriisi?

Lopuksi todettakoon, että FedNow, joka on Yhdysvaltain keskuspankin uusi maksualusta, on tarkoitus ottaa käyttöön heinäkuussa 2023, ja se näyttää uskomattoman paljon People’s Ledger -järjestelmältä.

Sattumaako?

Suomennos Steven Cinellin kirjoittamasta artikkelista “Is the Banking Crisis Being Orchestrated?”. Artikkeli on julkaistu Mises Wire -blogissa 17. kesäkuuta 2023.

Cinelli on pankkiiri, teknologia-asiantuntija ja futuristi. Hän työskentelee tällä hetkellä työelämäprofessorina Johannesburgin yliopistossa

Kuka on pankkikriisin takana? was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Yleisesti kuvitellaan, että kasvava talous edellyttää kasvavaa rahakantaa, koska talouskasvu lisää rahan kysyntää. Monet taloustieteilijät uskovat myös, että jos rahan kysynnän kasvua ei pystytä tyydyttämään, se johtaa kuluttajahintojen laskuun. Tämä voi horjuttaa taloutta ja aiheuttaa taloudellisen taantuman tai jopa laman.

Jotkut Milton Friedmania seuraavat taloustieteilijät, jotka tunnetaan myös monetaristeina, haluavat keskuspankin asettavan rahan määrän kasvun tavoitteeksi jonkin kiinteän prosenttimäärän. Heidän mielestään talous on vakaalla uralla, kun tätä kasvuprosenttia noudatetaan riittävän pitkään.

Ajatus siitä, että rahakannan on kasvettava talouskasvun tukemiseksi, tarkoittaa, että raha ylläpitää taloudellista toimintaa. Rahan päätehtävä on kuitenkin toimia vaihdannan välineenä, ei ylläpitää taloudellista toimintaa. Sen sijaan taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitäminen perustuu säästettyihin kulutushyödykkeisiin.

Rahan tavoin monet erilaiset hyödykkeet ovat palvelleet vaihdannan välineinä. Taloustieteilijä Ludwig von Mises kirjoitti, että ajan mittaan “olisi väistämätön taipumus, että vaihdannan välineenä käytettävien hyödykkeiden sarjasta vähemmän markkinakelpoiset [ts. heikommin myytävissä olevat] hylätään yksi toisensa jälkeen, kunnes lopulta jäljelle jää vain yksi hyödyke, jota käytetään yleisesti vaihdannan välineenä eli sanalla sanoen jäljelle jää raha”.

Tuhansien vuosien ajan ihmiset ovat päätyneet käyttämään kultaa ensisijaisena vaihdannan välineenä. Vaikka useimmat taloustieteilijät hyväksyvät tämän historiallisen kehityskulun, he ovat kuitenkin epäileväisiä sen suhteen, että voiko kulta toimia rahana nykyaikaisessa taloudessa, koska kullan tarjonta on rajallista.

Tämä puolestaan saattaa horjuttaa talouden vakautta. Näin ollen useimmat taloustieteilijät, jopa ne, jotka kannattavat ajatusta vapaasta markkinataloudesta, uskovat, että valtiovallan on hallittava rahan tarjontaa.

Mitä rahan kysynnällä tarkoitetaan?

Rahan kysyntä on rahan ostovoiman kysyntää. Loppujen lopuksi ihmiset eivät halua lisää rahaa sen itsensä vuoksi, vaan he haluavat lisää rahan tarjoamaa ostovoimaa. Vapailla markkinoilla kysyntä ja tarjonta määräävät rahan hinnan. Jos rahaa on vähemmän, sen vaihtoarvo nousee, ja vaihtoarvo laskee, kun rahaa on enemmän muiden asioiden pysyessä yhtäläisinä.

Vapailla markkinoilla ei voi olla “liian vähän” tai “liian paljon” rahaa. Jos markkinat toimivat vapaasti, rahasta ei voi syntyä pulaa tai ylitarjontaa. Kun markkinat ovat valinneet tietyn hyödykkeen rahaksi, tämän hyödykkeen varannot riittävät aina turvaaman sen, mitä raha tarjoaa (eli ostovoiman). Näin ollen vapailla markkinoilla koko ajatus rahan optimaalisesta kasvuvauhdista on absurdi.

Misesin mukaan “rahan tarjoamia palveluja ei voida parantaa eikä korjata muuttamalla rahan tarjontaa. — — Koko taloudessa käytettävissä oleva rahamäärä riittää aina turvaamaan kaikille sen, mitä raha tekee ja voi tehdä.”

Vaikka olisimme samaa mieltä siitä, että kultakanta on parempi kuin nykyinen rahajärjestelmä, meidän on kuitenkin oltava käytännöllisiä ja otettava huomioon nykyisin vallitsevat tosiasiat. Nykymaailmassa on keskuspankkeja, eikä maailmassa ole enää kultakantaa. Mikä sitten pitäisi olla rahan määrän oikea kasvuvauhti, kun otetaan huomioon nämä tosiasiat?

Hyödykerahasta paperirahaan

Alun perin paperirahaa ei pidetty rahana vaan tapana esittää kultaa. Paperitodistukset edustivat saamisia pankkien hallussaan pitämään kultaan. Paperitodistusten haltijat saattoivat muuntaa ne kullaksi, mutta koska ihmiset pitivät paperitodistuksia mukavampana ja helpompana kuin fyysistä kultaa, niitä alettiin pitää rahana.

Vaihdon välineeksi hyväksytyt paperitodistukset avasivat ovet petokselliselle toiminnalle. Pankit saattoivat nyt kasvattaa voittojaan tarjoamalla yleisölle sertifikaatteja, joiden takeeksi pankilla ei ollutkaan enää täyttä määrää fyysistä kultaa. Vapaassa markkinataloudessa pankki, joka laskee liikkeelle liian paljon paperitodistuksia, huomaa nopeasti, että sen paperitodistusten vaihtoarvo laskee. Tällaisten pankkien tallettajat pyrkisivät todennäköisesti hyvin nopeasti vaihtamaan ne kullaksi suojellakseen ostovoimaansa — ja tällaisten pankkien paperitodistusten hinta laskisi entisestään.

Pankki ajautuisi vararikkoon, jos kaikki vaatisivat kultaa takaisin samanaikaisesti. Vapailla, kilpailullisilla markkinoilla konkurssin uhka hillitsisi pankkeja laskemasta liikkeelle paperitodistuksia, joiden vakuutena ei ole riittävästi kultaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaassa markkinataloudessa paperiraha ei voi elää “omassa maailmassaan” ja olla riippumaton hyödykerahasta.

Valtiovalta voi kuitenkin ohittaa vapaan markkinatalouden dynamiikan. Valtio voi määrätä, että liikaa paperitodistuksia liikkeeseen laskeneiden pankkien ei tarvitse kunnioittaa paperitodistusten lunastettavuutta kullaksi. Kun pankit eivät ole velvollisia lunastamaan paperitodistuksia kullaksi, pankeilla on suuret kannustimet tehdä voittoa laajentamalla paperitodistusten tarjontaa käytännössä rajoituksetta.

Paperitodistusten tarjonnan hallitsematon laajentuminen kasvattaa todennäköisyyttä, että hinnat nousevat niin, että markkinatalous voi lopulta romahtaa. Tällaisen romahduksen estämiseksi paperirahan tarjontaa on hallittava. Hallinta voidaan saavuttaa perustamalla monopoliasemaan kohotettu keskuspankki, joka lopulta valvoo paperirahan tarjontaa.

Valtansa vakiinnuttamiseksi keskuspankki ottaa käyttöön paperitodistuksia, jotka korvaavat yksityisten pankkien pankkitodistukset. Keskuspankin sertifikaattien ostovoima vakiintuu, koska paperitodistukset vaihdetaan keskuspankkirahaan kiinteällä kurssilla. Keskuspankin paperitodistusten vakuutena ovat täysin pankkien todistukset, joilla on historiallinen yhteys kultaan.

Keskuspankin paperitodistukset, jotka ovat laillisia maksuvälineitä, toimivat myös pankkien varantoina. Tämän ansiosta keskuspankki voi rajoittaa pankkijärjestelmän luotonannon kasvua asettamalla sääntelyn kautta varantojen ja vaadittaessa nostettavissa olevien talletusten suhdeluvun.

Nyt näyttäisi siltä, että keskuspankki kykenee hallitsemaan ja vakauttamaan rahajärjestelmän, mutta tilanne ei kuitenkaan ole vakaa tai kestävä. Nykyinen paperirahajärjestelmä, jota myös fiat-rahajärjestelmäksi kutsutaan, syntyi, koska viranomaiset laillistivat sen käytännön, että liikaa paperitodistuksia liikkeeseen laskeneet pankit eivät lunastaneetkaan paperitodistuksia kullaksi.

Järjestelmän valvomiseksi ja hallitsemiseksi keskuspankin on jatkuvasti luotava rahaa tyhjästä, jotta pankit eivät ajaisi toisiaan konkurssiin selvittäessään taseensa keskenään. Tämä johtaa rahan ostovoiman jatkuvaan rapistumiseen, mikä horjuttaa toistuvasti koko rahajärjestelmää.

Edes Milton Friedmanin suunnitelma rahan kasvuvauhdin kiinnittämisestä tiettyyn prosentuaaliseen kasvuun ei poista tätä ongelmaa. Kiinteä prosentuaalinen kasvu on silti rahakannan kasvua, ja tämä johtaa siihen, että tyhjää vaihdetaan johonkin todelliseen, mikä puolestaan johtaa nousu- ja laskusuhdanteisiin eli suhdannekiertoon.

Entä jos nykyinen paperirahan määrä pidettäisiin ennallaan? Eikö siitä olisi apua? Rahakannan säilyttäminen ennallaan aiheuttaisi nykyisen rahajärjestelmän lähes välittömän tuhon. Nykyinen järjestelmä toimii vain, koska keskuspankki estää rahainjektioiden avulla vähimmäisvarantopankkeja ajautumasta konkurssiin.

Keskuspankkien on aina turvauduttava suuriin rahainjektioihin poliittisten tai taloudellisten häiriökausien aikana. Se, kuinka kauan keskuspankki voi pitää nykyisen rahajärjestelmän vielä pyörimässä, riippuu säästöjen tilasta. Jos säästöt kasvavat, keskuspankki voi vielä pitää järjestelmän hengissä.

Kun säästöt pysähtyvät tai jopa supistuvat, mikään rahapumppaus ei voi estää järjestelmän romahdusta.

Johtopäätökset

Nykyinen rahajärjestelmä on pohjimmiltaan hauras ja epävakaa, joten ei voi olla olemassa “oikeaa” rahan määrän kasvuvauhtia. Nykyinen rahajärjestelmä syntyi, koska viranomaiset sallivat sellaisen rahajärjestelmän synnyn, jossa seteleitä ei enää katettu kullalla. Tällaisen järjestelmän turvaamiseksi luotiin keskuspankkitalous. Keskuspankin tehtävänä on jatkuvalla rahapolitiikan valvonnalla estää pankkeja ajamasta toisiaan konkurssiin niiden selvittäessä velkansa. Riippumatta siitä, ruiskuttaako keskuspankki rahaa taloudellisen toimeliaisuuden perusteella vai määräkö se rahan määrän kasvuvauhdin, järjestelmä on jatkuvasti vaarassa romahtaa.

Suomennos Frank Shostakin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Is There an Optimum Growth Rate of Money?”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mises Wire -blogissa 10. toukokuuta 2023.

Shostak on amerikkalainen taloustieteilijä ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntija. Shostak syntyi Latviassa ja valmistui taloustieteen tohtoriksi Rands Afrikaansen yliopistosta vuonna 1983. Hän on työskennellyt yli 35 vuotta makrotalouteen, keskuspankkeihin ja makroekonometristen mallien parissa.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Onko rahalla optimaalinen kasvuvauhti? was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Bitcoin on ihmisten rahaa, jonka…

• käyttö muistuttaa käteistä, mutta se on digitaalisessa muodossa
• toiminta perustuu vertaisverkkoon — ihmiseltä ihmiselle
• käyttöönottamiseksi et tarvitse pankkia tai lupaa
• toimintaa ei hallitse yksittäinen ihminen, yritys tai valtio
• säännöt ovat kaikille samat

Mitä Bitcoin on?

Bitcoin ei ole huijaus

Bitcoin on verkkorahaa, jonka käyttäminen ei edellytä turvautumista yritysten palveluihin tai valtion suojeluun. Bitcoin on internetiä muistuttavaa teknologiaa.

Sinun on mahdollista omistaa bitcoinin murto-osia eli satosheja. Bitcoinissa ei ole siirtorajoituksia ja siirrot ovat edullisia. Muista huolehtia mahdollisista veroista asianmukaisesti.

Mistä tunnistat huijauksen?

Kyse on hyvin todennäköisesti huijauksesta, jos sinun pitää

• ostaa aloituspaketti
• houkutella mukaan ystäviäsi tai perheenjäseniäsi
• suorittaa erityisiä maksuja ja/tai sinulla on erityisiä velvoitteita

Sinun ei tarvitse liittyä minkään yhteisön tai ryhmän jäseneksi käyttääksesi Bitcoinia.

Bitcoin on avoin verkko, joka on kenen tahansa käytettävissä luottamus- ja lupavapaasti.

• Bitcoin ei lupaa tuottoja, voittoja tai rikkauksia
• Bitcoinin hinta on volatiili.
• Säästä sitä tai käytä välittömästi. Valinta on sinun

Käyttötapauksia

• Ansaitse bitcoinia (pyydä osa palkastasi bitcoinina, tee mikrotyötä, tuota sisältöjä, pelaa pelejä jne.)
• Vastaanota rahalähetyksiä bitcoinin avulla (siirtokulut ovat matalat)
• Maksa paikallisesti tai kansainvälisesti bitcoinin avulla (siirtokulut ovat matalat)
• Pyydä lähikauppiastasi vastaanottamaan bitcoinia maksusuorituksena
• Myy bitcoinia euroiksi, dollareiksi tai muuksi valuutaksi (palkkiota vastaan)

Opi lisää www.bffbtc.org.

Hallitse rahojasi

Et tarvitse pankkia, lupalappuja, henkilöllisyystodistusta tai tiettyä määrää rahaa käyttääksesi bitcoinia.

• Bitcoinia ei voi väärentää, pysäyttää tai inflatoida kenenkään toimesta
• Bitcoinisi ovat paremmin turvassa kuin käteinen taskussasi tai sukanvarressa
• Bitcoin-maksuliikennettä ei voi sensuroida.
• Bitcoinin käyttöä ei voi estää.
• Mutta VAIN jos sinulla on varmuuskopiot/avaimet (12 englanninkielistä sanaa)!
• Näiden sanojen avulla bitcoinisi ovat yksin SINUN!

Tätä kutsutaan itsesäilytykseksi tai omaehtoiseksi säilytykseksi.

Seuraavaksi esitellään yksinkertainen tapa ottaa bitcoin omaan hallintaan.

• Itsesäilytys: sinun avaimesi, sinun bitcoinisi

Voit ostaa bitcoinia esimerkiksi kryptomarkkinapaikan kautta tai käyttää pankkitiliä muistuttavaa säilytysratkaisua, mutta tällöin bitcoinisi eivät tosiasiallisesti ole sinun. Pankkitilin tavoin bitcoiniesi käyttö voidaan tällöin estää, saatat menettää osan tai kaikki bitcoinisi esimerkiksi hakkeroinnin vuoksi ja toimia voidaan tarkkailla ja valvoa. Tällainen malli tunnetaan paremmin nimellä tilisäilytys (custodial).

• Tilisäilytys: eivät sinun avaimesi, eivät sinun bitcoinisi

Bitcoinien itsesäilytys on tärkeä taito, joten sen oppimiseen kannattaa panostaa aikaa ja vaivaa.

Älä koskaan jaa varmuuskopioita/avaimia muiden kanssa tai säilytä niitä digitaalisilla laitteilla. Älä myöskään ota niistä kuvakaappauksia.

Tämä ei ole sijoitusneuvontaa. Selvitä ja tutki asiat itse.

Käytä Bitcoinia

Säästämisen työkalu, yli 100 euron summille

1. Lataa sovelluskaupasta käyttöösi “Blue Wallet” -mobiilisovellus.
2. Avaa Blue Wallet -mobiilisovellus ja noudata annettuja ohjeita.
3. Luo Bitcoin-lompakko ja varmuuskopio: Valitse “Bitcoin”-kohta. Kirjoita seuraavaksi näytölle ilmaantuvat 12 sanaa paperille. Älä ota kuvakaappauksia, älä kirjoita niitä tietokoneellesi muistiin tai kirjaa niitä salasanatiedostoihisi. Tarvitset nämä 12 sanaa, jotta pääset bitcoineihisi käsiksi myös hätätilanteessa.
4. Luo bitcoinosoite: Paina “Receive”-painiketta ja näet ruudulta QR-koodin ja numeroista ja kirjaimista koostuvan merkkijonon. Tämä on bitcoinosoite eli eräänlainen “tilinumero”.
5. Vastaanota bitcoinia: Kopioi ja lähetä QR-koodi tai numeroista ja kirjaimista koostuva merkkijono sille, joka haluaa lähettää sinulle bitcoinia. Mobiililompakko ilmoittaa sinulle, kun maksu on saapumassa. Bitcoin-lohkoketjussa maksuissa voi mennä jonkin verran aikaa.
6. Lähetä bitcoinia: Paina “Send”-painiketta ja skannaa vastaanottajan QR-koodi. Kirjoita lähetettävä määrä, aseta siirtomaksutaso (pienellä maksulla siirto voi olla hidas ja korkealla maksulla nopeampi), varmista yksityiskohdat ja hyväksy maksusuoritus.

TÄRKEÄÄ: Sinun on syytä varmistaa, että mobiililompakkosi toimii ennen kuin vastaanotat mobiililompakkoosi bitcoinia. Helpointa on poistaa luotu tili ja yrittää palauttaa se 12 sanan avulla. Jos lompakon palauttaminen onnistui, voit olla varma, että lompakkosi toimii asianmukaisesti. Jos tämä ei onnistu, luo uusi lompakko ja yritä palautusta uudelleen. Näin varmistat myös sen, että kirjoitit (tai muistit) 12 sanaa varmasti oikein.

TÄRKEÄÄ: Blue Wallet ei enää tue salamamaksamista samalla tavoin kuin ennen, joten voit käyttää esimerkiksi Phoenix-lompakkosovellusta salamamaksuja varten.

Usein kysytyt kysymykset: https://bluewallet.io/docs/create-bitcoin-wallet/

Käytä salamabitcoinia

Päivittäinen kulutus, nopea mikromaksaminen

1. Lataa sovelluskaupasta käyttöösi “Phoenix” -mobiilisovellus.
2. Avaa Phoenix-mobiilisovellus ja noudata annettuja ohjeita.
3. Luo salamalompakko ja varmuuskopio: Paina vasemmassa ylänurkassa olevaa “rataspyörää” ja valitse palautussanalista. Kirjoita seuraavaksi näytölle ilmaantuvat 12 sanaa paperille. Älä ota kuvakaappauksia, älä kirjoita niitä tietokoneellesi muistiin tai kirjaa niitä salasanatiedostoihisi. Tarvitset nämä 12 sanaa, jotta pääset bitcoineihisi käsiksi myös hätätilanteessa. Valitse valuutta-asetuksista haluamasi valuuttanäyttö käyttöösi.
4. Vastaanota salamabitcoinia: Paina “Receive”-painiketta uuden salamaveloituksen luomiseksi, kirjoita summa ja jaa salamalasku sen kanssa, joka haluaa lähettää sinulle salamabitcoinia.
   Lompakon pitää olla yhteydessä Salamaverkon kanaviin, jotta salamabitcoinin vastaanottaminen ja lähettäminen on mahdollista. Sinun pitää maksaa maksu uuden kanavan perustamiseksi. Ensimmäisellä kerralla minimisumma on 10 000 satoshia eli noin 2,70 euroa (2. toukokuuta 2023). Lompakko vähentää palkkion automaattisesti. Tämä on maksu turvallisuudesta = sinun avaimesi, sinun bitcoinisi. Pitkällä tähtäimellä kulut ovat edullisempia kuin perinteisessä järjestelmässä ja kukaan ei voi viedä varojasi. (Wallet of Satoshi on helppokäyttöisempi, mutta se on tilimäinen ratkaisu ja se ei ole avointa lähdekoodia.)
   Lompakko ilmoittaa sinulle vastaanotetuista maksuista. Salamamaksaminen on välitöntä. Muista varmistaa, että mobiililaitteesi on verkossa.
5. Lähetä salamabitcoinia: Paina “Send” ja skannaa vastaanottajan QR-koodi tai liitä salamalaskun merkkirivi. Varmista tiedot ja maksa.

Usein kysytyt kysymykset: https://phoenix.acinq.co/faq

Bitcoinin perusteet was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Maailman keskuspankkiirit, jotka ovat ilmeisesti menettäneet luottamuksensa siihen, että yksin he pystyvät korjaamaan aiheuttamansa inflaation, ovat turvautuneet varasuunnitelmaan: he syyttävät ihmisiä inflaatiosta. Olemme nyt napit vastakkainen toistemme kanssa.

Viime viikolla Englannin keskuspankin pääekonomisti Huw Pill sanoi tämän vihdoin ääneen. Hänen mukaansa “brittikotitalouksien ja yritysten on hyväksyttävä, että he ovat köyhempiä, ja lopetettava palkankorotusten vaatiminen ja hintojen nostaminen”.

Iso-Britanniassa inflaatio pyörii tällä hetkellä kaksinumeroisena. Päivittäistavaroiden hinnat ovat nousseet 19 prosenttia edellisvuodesta. Palkankorotuksista himmaaminen saattaa tarkoittaa jääkaapin sisällöstä tinkimistä.

Samaan aikaan suuren brittiläisen vakuutusyhtiön tekemän kyselyn mukaan 57 prosenttia maan pienyrityksistä on vaarassa lopettaa hintojen nousun vuoksi.

Sinun on syötävä vähemmän ja lopetettava yritystoiminta, jotta keskuspankkiirit voivat jatkaa varastamista.

Keskuspankit hajottavat ja hallitsevat

Sanomalehti The Guardianin mukaan keskuspankkiireilla on itse asiassa jo syyllinenkin olemassa. He kutsuvat tätä ahneusinflaatioksi (greedflaatio).

Kaksinumeroisilla inflaatiolukemilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että keskuspankkiirit loivat biljoonia ja jakoivat varat hallituksille, pankkiireille ja varmasti vain vahingossa rikkaimmille nopeimmin viiteenkymmeneen vuoteen.

Viime vuonna joka neljäs punta ja lähes joka kolmas dollari oli luotu kolmen edellisen vuoden aikana.

Luonnollisesti keskuspankkiirit sanovat: “Noh, mutta se oli pelkkää sattumaa. Todellisuudessa ihmiset ovat jostain kumman syystä tulleet yhtäkkiä ahneiksi. He eivät näet olleet ahneita ennen, mutta nyt he ovat ahneita, ja ahneudelle on tultava stoppi.”

Ahneusinflaation narratiivin hienous ei ole vain siinä, että se torjuu syytteet keskuspankkien institutionalisoidusta ryöstelystä, vaan sen ansiosta ihmiset asettuvat toisiaan vastaan, kun eliitti turvautui keskuspankkeihin ryöstääkseen muilta.

He ovat itse asiassa asiasta varsin avoimia. Vain muutama viikko sitten Euroopan keskuspankki pohdiskeli Twitterissä: “Mikä oikeasti johtaa inflaatioon? Voitot vai palkat?”

Tajusitko, äänestäjä? Ovatko syyllisiä ahneet oikeistokapitalistit tai ahneet vasemmistolaiset ammattiyhdistysliikkeet?

Keskuspankit tekevät näin, koska jos he onnistuvat vakuuttamaan eri osapuolet syyttelemään toisiaan, ongelman aiheuttaneet keskuspankkiirit ja virkamiehet pelastavat oman nahkansa. He voivat jatkaa säästöjemme tuhoamista, kun ihmiset taistelevat keskenään.

Ehkä ihmiset eivät olekaan toistensa kurkuissa kiinni. Ehkä ihmiset ovat samaa mieltä siitä, että järjestelmä on rikki, mutta eliitti tekee kaikkensa saadakseen meidät taistelemaan keskenämme.

Tämä ihmisten välinen hajaannus on jatkunut jo pitkään. Se on todennäköisesti jatkunut aina siitä asti, kun Yhdysvaltain keskuspankki perustettiin. Todennäköisesti itse asiassa siitä lähtien, kun länsimaiden hallitukset omaksuivat aktivistisen roolin, joka muutti ne vastuullisista yhteisen hyvän vartijoista — teiden korjaamisesta, satamien ruoppaamisesta, “yövartijavaltiolle” ominaisista tehtävistä — ja teki niistä eliitin poliittisia pelikenttiä. Näillä pelikentillä todellisuus hämärtyy ja ihmiset voivat tapella keskenään, vaikka samaan aikaan heiltä ryövätään biljoonia.

Keskuspankkiirit ja hallitukset käyttävät samaa pelikirjaa kuin 2007–08 suuren finanssikriisin aikana, kun oikeistopopulistinen Tea Party ja vasemmistopopulistinen Occupy-liike eivät enää kiinnittäneet (keskus)pankkiireihin mitään huomiota. Todellisen pahantekijän vastuuseen saattamisen sijaan populistit tappelivat keskenään. Eliitti käyttänee samaa pelikirjaa myös tällä kertaa.

Entä mikä on sinun roolisi tässä? Pärjäät kyllä vähemmällä, taistelet joukkueen puolesta ja syyttelet naapuriasi, jotta eliitti voi jatkaa ryöväämistään.

Valtiovalta on kaiken ahneuden äiti

Mikä siis aiheuttaa inflaatiota? Ahneus, valtion ahneus. Triljoonia luotiin tyhjästä äänten ostamiseksi ja äänestäjien lahjomiseksi, jotta he hyväksyisivät lisääntyneet autoritaariset toimet.

Keskuspankkiirit vastasivat tästä aiheutuneeseen levottomuutta aiheuttaneeseen inflaatioon nostamalla korkoja kotitalouksien ja yritysten murskaamiseksi. He vaativat lisää elvytystä ja onnistuivat kasvattamaan alijäämät ennätyssuuriksi, vaikka samaan aikaan ihmiset köyhtyivät.

Työpaikoilla ei ole niin väliä, jos toisessa vaakakupissa on valtion halu kuluttaa ja jakaa “hyvää”. Ääniä ostetaan myös jatkossa ja uskolliset saavat palkintonsa.

Ratkaisu ongelmaan on helppo. Itse asiassa niin helppo, ettei se tule koskaan toteutumaan: supistetaan valtiovaltaa. Leikataan alijäämät nollaan ja käytetään syntyneet säästöt niiden virkamiesten ja sääntelyviranomaisten erottamiseen, jotka haittaavat työpaikkojen luomista, innovointia ja yritystoimintaa.

Keskuspankit voisivat toteuttaa tämän kirjaimellisesti huomenna. Keskuspankit voisivat nousta kapinaan ja sanoa valtioille: “Ei enää.” Ei enää keskuspankkien rahoittamaa biljoonien eurojen alijäämiä, eikä enää tuhoavaa keskuspankkitoimintaa.

Tähän ei tietenkään ole mitään mahdollisuuksia. Ei ennen kuin äänestäjät todella vaativat sitä, joko siksi että he ovat vihaisia tai siksi että he ovat epätoivoisia.

Voisi toivoa, että äänestäjät suuttuisivat tästä kaikesta. Mielellään kauan ennen kuin heillä ei ole enää mitään menetettävää.

Suomennos Peter St. Ongen (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Divide and Control: Central Bankers Blame the Victims”. Artikkeli on julkaistu Mises Wire -blogissa 3. toukokuuta 2023.

St. Onge työskentelee Heritage Foundation -ajatushautomossa talouspolitiikan kysymysten parissa. Tätä ennen hän on toiminut tutkijana ja taloustieteen professorina Taiwanissa.

Hajota ja hallitse: Keskuspankit syyttävät uhreja was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Huhtikuussa 2015 kerrottiin, että Kreikka ottaa käyttöön lisämaksun kaikista käteisnostoista pankkitileiltä estääkseen kansalaisia tyhjentämästä pankkitilejään. Nyt kreikkalaiset joutuvat siis maksamaan yhden euron jokaista nostamaansa tuhatta euroa kohti, mikä on prosentin kymmenesosan (0,10 %) maksu. Se ei näytä kovin suurelta, mutta periaate on erittäin merkittävä, koska käytännössä tällä tavoin on rikottu pankkitalletusten yksiköiden ja valuuttayksikön vaihtokurssi.

Miksi kreikkalaisviranomaiset päätyivät tekemään näin? Miksi he halusivat tehdä näin? Kyse on yhdestä käteisen vastaisista toimista, joita valtavirran taloustieteessä on hehkutettu.

Kohti negatiivisia korkoja

Laskelmien helpottamiseksi ja vaikutusten havainnollistamiseksi oletetaan, että Kreikan toimeenpanema “lisämaksu” on kymmenen euroa jokaista nostettua sataa euroa kohden. Nyt sen sijaan, että voisit muuttaa yhden euron pankkitililläsi pyydettäessä yhdeksi euroksi käteistä, voit ostaa yhden euron käteisenä vain kuluttamalla 1,10 euroa pankkitililtäsi. Saisit siis oikeastaan vain 0,90 euroa jokaisesta eurosta, jonka haluat nostaa, ja tämä on hyvin tärkeää, koska se tarkoittaa, että on kalliimpaa ostaa tavaraa käteisellä kuin pankkitalletuksilla.

Samaan aikaan Kreikan hallitus teki hyvin selväksi, että jos talletat käteistä pankkitilillesi, et saa 1,10 euroa pankkirahaa jokaista tallettamaasi euroa kohden.

Nyt järjestelmä on siis rakennettu siten, että rahat lukitaan pankkitileille. Mitä tästä voi seurata? Jos menetät 10 prosenttia joka kerta, kun nostat yhden euron käteistä, rahapolitiikasta vastaavat viranomaiset voisivat laskea pankkitalletuksille maksettavan koron -5 prosenttiin tai -6 prosenttiin. Et silti nostaisi käteistä pankista, vaikka korko olisikin negatiivinen.

Todistamme parhaillaan käteisen vastaista sotaa, jossa valtiovalta pyrkii tekemään käteisen käyttämisestä joko laitonta tai ainakin hyvin hankalaa. Tämä puolestaan tarjoaa valtiovallalle mahdollisuudet valvoa ja säännellä rahaliikennettä entistä kattavammin ja samalla se antaa valtiovallalle enemmän liikkumavaraa rahan määrän manipuloimiseksi.

Käteisen vastaisen sodan lähtölaukaukset

Kaikki sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1970 hyväksytystä pankkisalaisuuslaista (Bank Secrecy Act), joka velvoittaa jenkkirahoituslaitoksia tukemaan Yhdysvaltain viranomaisia rahanpesun torjunnassa. Tällä lakia perusteltiin. Laissa edellytetään erityisesti, että rahoituslaitokset pitävät kirjaa käteismaksuista ja raportoivat käteisostoista tai siirtokelpoisista arvopapereista, joiden päivittäinen transaktiomäärä on yli 10 000 dollaria. Tämä kaikki on tietenkin markkinoitu keinona taistella rikollisuutta vastaan.

Yhdysvaltain hallitus turvautuu myös muihin keinoihin käteisrahan vastaisessa sodassaan. Vuoteen 1945 asti kierrossa oli 500 dollarin seteleitä, 1 000 dollarin seteleitä ja 10 000 dollarin seteleitä. 1930-luvulla oli jopa 100 000 dollarin seteleitä, joilla pankit kykenivät tekemään keskinäisselvitystoimet. Yhdysvaltain hallitus lopetti näiden seteleiden painamisen vuonna 1945, ja vuoteen 1969 mennessä ne oli poistettu kierrosta. Järjestäytyneen rikollisuuden ja rahanpesun torjunnan varjolla käteisen käyttämisestä on siis tehty erittäin vaivalloista. Nykyään sadan dollarin setelin ostovoima on 15,50 dollarin ostovoima vuoden 1969 dollareissa, jolloin viimeiset suuret setelit poistettiin kierrosta.

Ongelma on kansainvälinen

Ruotsissa käteisrahan vastainen sota on luultavasti edennyt länsimaista pisimmälle, ja Pohjoismaiden hallinnot suhtautuvat yleensä varsin kielteisesti käteisrahan käyttöön. Ruotsissa ja Suomessa kerrotaan siitä, miten bussilippuja ei voi enää ostaa käteisellä bussikuskilta, vaan ne on ostettava etukäteen matkapuhelimella tai tekstiviestillä — toisin sanoen pankkijärjestelmän tuella.

Ruotsin keskuspankin apulaispääjohtaja totesi muutama vuosi sitten ennen eläköitymistään vahingoniloisesti, että käteinen pysyy hengissä “kuin krokotiili”, vaikka sen elinympäristöä onkin jatkuvasti supistettu.

Vertaus on osuva, sillä kolmessa Ruotsin neljästä suurimmasta pankista yli kaksi kolmasosaa konttoriverkostosta ei enää hyväksy tai käsittele käteistä. Nämä kolme pankkia haluavat luopua käteisen käsittelystä erittäin nopeasti, ja trendi on vain kiihtynyt vuodesta 2012 lähtien.

Ranskassa käteisrahan vastustajat yrittivät vuonna 2012 ajaa läpi lain, joka rajoittaisi käteisrahan käytön enintään 3 000 eurosta 1 000 euroon liiketoimea kohden. Laki ei mennyt läpi, mutta sitten terroristit iskivät Charlie Hebdon toimitukseen ja juutalaiseen supermarkettiin, joten valtio käytti näitä tapahtumia välittömästi tekosyynä 1 000 kynnysrajan ajamiseksi läpi. Maksimiraja meni läpi. Miksi? Lain kannattajat väittivät, että terrori-iskuja rahoitetaan ainakin osittain käteisellä.

Terroristit ostivat osan terrori-iskuissa tarvittavista välineistä käteisellä. Epäilemättä nämä raakalaismaiset murhaajat käyttivät myös kenkiä ja vaatteita sekä kännyköitä ja autoja suunnitellessaan ja toteuttaessaan terrori-iskuja. Miksei näitä tavaroita ole jo kielletty? Alaston paljasjalkainen terroristi, jolla ei ole viestintävälineitä, on varmasti vähemmän kyvykäs kuin täystamineissa iskevä terroristi.

Lopuksi vielä Sveitsi. Sveitsi on ollut taloudellisen vapauden ja yksityisyyden suojan suuri linnake. Se on kuitenkin alistunut nyt täysin Yhdysvaltain hallituksen mielivallalle. Sveitsin hallitus on kieltänyt kaikki yli 100 000 frangin (noin 106 000 dollarin) käteismaksut, mukaan lukien käteisliiketoimet, joissa on kyse kelloista, kiinteistöistä, jalometalleista ja autoista. Euroopan taloudellisen yhteistyöjärjestön (OECD) kiristi Sveitsiä mustalla listalla, ja Yhdysvallat epäilemättä painosti kulissien takana Sveitsiä toimeenpanemaan käteisvastaisia toimia. Yli 100 000 frangin suuruiset liiketoimet on nyt käsiteltävä pankkijärjestelmän kautta. Syynä on tietenkin rahanpesun torjunta.

Myös Chase Bank on hiljattain liittynyt käteistä vastaan taistelevien rintamaan. Se on Yhdysvaltain suurin pankki, JPMorgan Chase & Co:n tytäryhtiö ja Forbesin mukaan maailman kolmanneksi suurin pörssiyhtiö. Se on myös saanut 25 miljardin dollarin takaukset Yhdysvaltain valtiovarainministeriöltä finanssikriisin keskellä. Maaliskuusta lähtien Chase ryhtyi rajoittamaan käteisen käyttöä tietyillä markkinoilla. Uusi käytäntö estää lainanottajia käyttämästä käteistä luottokorttien, asuntolainojen, pääomalainojen ja asuntolainojen maksamiseen.

Chase jopa kieltää käteisen säilyttämisen tallelokeroissaan. Asiakkaille lähetetyssä 1. huhtikuuta 2015 päivätyssä kirjesesä, joka koskee “päivitettyä tallelokeroiden vuokrasopimusta”, yksi korostetuista kohdista kuuluu: “Sitoudutte olemaan säilyttämättä käteistä tai kolikoita, lukuun ottamatta niitä, joilla on keräilyarvoa.” Sitä, koskeeko tämä kulta- ja hopeakolikoita, joilla ei ole keräilyarvoa, ei avata, mutta tietysti se koskee myös niitä. Kuten eräs henkilö huomautti: “Tämä käytäntö on epätavallinen, mutta koska Chase on maan suurin pankki, en olisi yllättynyt, jos tällaista näkyisi enemmän tänä aikana, jolloin ollaan herkkiä terroristien ja muiden laittomien asioiden rahoittamiselle.” Ottakaa siis rahanne pois tallelokeroistanne, valuuttanne ja luultavasti kultanne ja hopeanne.

Vain (valvottu) rahankäyttö on sallittua

Taloustieteilijä Gregory Mankiw kaksi vuonna 2009 suunnitelman: Yhdysvaltain keskuspankki ilmoittaisi, että vuoden kuluttua ilmoituksesta se aikoisi valita hatusta numeron väliltä 0–9. Kaikki setelit, joiden sarjanumero päättyisi kyseiseen arvottuun numeroon, menettäisivät välittömästi asemansa laillisena maksuvälineenä, jolloin valuutan hallussapidon odotettu tuotto romahtaisi -10 prosenttia. Tämä tarjoaisi Fedille mahdollisuuden alentaa korkoja nollan alapuolelle vuodeksi tai jopa pidemmäksi aikaa, koska ihmiset lainasivat mielellään rahaa vaikkapa -2 prosentilla tai -4 prosentilla, koska se estäisi heitä menettämästä 10 prosenttia.

Hallitsijamme perustelevat käteisrahan tukahduttamista sillä, että yhteiskuntaa pitää suojella terroristeilta, veronkiertäjiltä, rahanpesijöiltä, huumekartelleilta ja muilta todellisilta tai kuvitelluilta roistoilta. Käteisrahan käyttöä rajoittavien tai jopa kieltävien lakien varsinaisen tavoite on pakottaa kansalaiset suorittamaan maksut rahoitusjärjestelmän kautta. Tämä antaa hallituksille mahdollisuuden laajentaa keinoja valikoilla ja seurata kansalaistensa yksityisimpiä taloudellisia liiketoimia, jotta ne voisivat lypsää kansalaisiltaan viimeisetkin verorahat, jotka ne on velvoitettu maksamaan.

Muita syitä käteisrahan tukahduttamiselle ovat 1) epävakaan ja kaikkialla maailmassa romahtamassa olevan vähimmäisvarantojärjestelmän tukeminen ja puolustaminen ja 2) keskuspankkien valtuuttaminen toimeenpanemaan negatiiviset nimelliskorot. Toisin sanoen, jotta ihmiset saataisiin käyttämään rahaa kuluttamalla sitä vain pankkitililtä, kun rahat jätetään pankkitilille eikä niitä nosteta käteiseksi.

Toimittajan huomautus: Tämä artikkeli on mukaelma Stamfordissa pidetystä puheesta.

Suomennos Joseph T. Salerno (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Why Government Hates Cash”. Artikkeli on julkaistu The Austrian -lehdessä kesällä 2015.

Salerno on Pacen yliopiston Lubinin kauppakorkeakoulun taloustieteen emeritusprofessori ja entinen taloustieteen John V. Denson II -professori Auburnin yliopistossa. Hän toimii nykyisin Mises Instituten akateemisena johtajana. Salerno on julkaissut kymmeniä vertaisarvioituja artikkeleita ja kirjoja, joissa hän on käsitellyt muun muassa rahateoriaa ja -politiikkaa, rahareformia ja kansainvälistä raha- ja rahoitusjärjestelmää.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

Valtiovalta vihaa käteistä? was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.

Eurokriisi vaikuttaa olevan mennyttä, koska kaikkien euroalueen maiden julkisen talouden alijäämä on alle kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, eräs euron kannalta merkittävä ongelma kasvaa kaikessa hiljaisuudessa: ratkaisematon pankkikriisi. Eikä kyse ole mistään pienestä ongelmasta. Eurojärjestelmän ja -alueen pankkien taseet olivat tammikuussa 2018 yhteensä 30 biljoonaa euroa eli noin 291 prosenttia BKT:stä.

Eurooppalaiset pankit ovat vaikeuksissa useista syistä.

Ensinnäkin pankkisääntely on tiukentunut finanssikriisin jälkeen. Tämän seurauksena sääntelystä ja niiden toimeenpanosta aiheutuvat kustannukset ovat nousseet huomattavasti. Nykyään pankkien on täytettävä kansallisten viranomaisten, Euroopan pankkiviranomaisen (European Banking Authority, EBA), yhteisen pankkivalvonnan (Single Supervisory Mechanism, SSM), euron, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (European Securities and Market Authority, ESMA) ja kansallisten keskuspankkien vaatimukset. Tällä hetkellä sääntöjen ja lakien noudattamisesta aiheutuvien kustannusten osuus kokonaistuloista on pankkisektorilla huikeat neljä prosenttia, ja niiden odotetaan nousevan kymmeneen prosenttiin kokonaistuloista vuoteen 2022 mennessä.

Toiseksi pankkien taseissa piilee riskejä. Eurooppalaisten pankkien omaisuuserissä on jotain hämärää, minkä voi havaita nopeasti vertaamalla pankkien markkina-arvon suhdetta niiden omaan pääomaan (P/B-luku). Useimpien eurooppalaisten pankkien P/B-luku on alle 1. Saksalaisen Commerzbankin P/B-luku on 0,49, Deutsche Bankin 0,36, italialaisen UniCreditin 0,23, kreikkalaisen Piraeus Bankin 0,14 ja kreikkalaisen Alpha Bankin 0,34.

Kun P/B-luku on alle 1, sijoittaja voi tehdä voittoa ostamalla pankin osakkeet nykyhintaan ja realisoimalla sen varat kirjanpitoarvoon. Miksi sijoittajat eivät siis tee näin? Yksinkertaisesti siksi, että he eivät usko pankin omaisuuden kirjanpitoarvon olevan todellista. Markkinaosapuolet arvioivat pankkien taserakennetta liian optimisesti, Kun otetaan huomioon, että euroalueen pankkialan omavaraisuusaste (oma pääoma jaettuna taseen loppusummalla) on vain 8,3 prosenttia, omaisuuserien arvostaminen alemmas voisi nopeasti haihduttaa oman pääoman.

Kolmanneksi matalat korot ovat osaltaan nostaneet omaisuuserien hintoja. Osakkeiden ja joukkovelkakirjojen hinnat ovat nousseet EKP:n rahapolitiikan ansiosta, mikä on johtanut pankkien kirjanpidollisiin voittoihin. Rahapolitiikka on siten keinotekoisesti tukenut pankkien voittoja viime vuosina.

Neljänneksi EKP:n mukaan järjestämättömät lainat eli ne lainat, joiden maksusuoritukset ovat viivästyneet, ovat 759 miljardia euroa eli 30 prosenttia pankkien omasta pääomasta.

Viidenneksi pankeille on luvassa lisää hankaluuksia. Keinotekoisen matalan korkotason vuoksi maksukyvyttömyysasteet ovat laskeneet merkittävästi. Saksassa vuonna 2003 todettiin 39 470 yritystä (1,36 prosenttia kaikista yrityksistä) maksukyvyttömiksi. Vuoteen 2017 maksukyvyttömien absoluuttinen määrä oli laskenut 20 200 yritysteen (0,62 prosenttia).

Yritykset, jotka muutoin olisivat joutuneet lopettamaan toimintansa, voivat nyt jatkaa toimintaansa, koska korot ovat lähellä nollaa. Niiden toiminnan jatkuminen ei kuitenkaan ole ilmaista, sillä ne imevät resursseja, joita voitaisiin käyttää muissa hankkeissa. Joka vuosi EKP:n nollakorkopolitiikan aikana lykätään 10 000 konkurssia, mikä kasvattaa zombiyritysten määrää. Zombiyritysten määrän kasvu johtaa aneemiseen talouskasvuun, koska ne käyttävät tehottomasti resursseja, joita voitaisiin käyttää tuottavammissa hankkeissa. Zombiyritykset näkevät päivänvalon, kun korkotaso normalisoituu — ja samalla konkurssit kasvavat kohti normaalimpia tasoja, mikä puolestaan aiheuttaa pankeille ongelmia.

Kuudenneksi korkojen aleneminen on aiheuttanut vakavia ongelmia pankkien korkokatteille. Pankkien passiivinen kate, transformaatiokate ja luottokate ovat laskeneet. Passiivinen kate syntyy pankkien asiakkaiden talletusten sijoittamisesta pankkien välisille yön yli -markkinoille (interbank-markkinat). Pankit voisivat perinteisesti ansaita katetta tällä tavoin, mutta pankkien välisten negatiivisten korkojen myötä tämä ei ole enää mahdollista. Transformaatiokate syntyy maturiteettitransformaatiosta, kun pankki lainaa lyhytaikaisesti tallettajilta ja lainaa pitkäaikaisesti lainanottajille. Tuottokäyrä on madaltunut, joten maturiteettitransformaatio ei tuota enää yhtä hyvin kuin aiemmin. Anto- ja ottolainaus nollakorolla ei ole kannattavaa. Lisäksi kun pankit myöntävät pitkäaikaisia lainoja hyvin matalilla koroilla ja lyhyet korot nousevat, kate heikkenee entisestään.

Luottokate syntyy luotonannon riskeistä. Pankit pyrkivät kompensoimaan laskevaa passiivista katetta ja transformaatiokatetta ottamalla entistä suurempia luottoriskejä. Pankkien kilpailu tällä tavoilla laskee myös luottokatetta. Näin ollen Euroopan keskuspankin nollakorkopolitiikka on kannibalisoinut perinteisten liikepankkien kannattavuutta.

Seitsemänneksi euroalueen liikepankit ovat edelleen tiiviisti sidoksissa kansallisiin hallituksiinsa. Tammikuussa 2018 euroalueiden liikepankkien hallussa oli 3,536 miljardin arvosta valtion velkakirjoja ja tämä muodostaa 13 prosenttia niiden taseiden loppusummasta. Pankit kärsivät suuria tappioita valtionvelkasalkkujensa vuoksi, kun seuraavassa taantumassa valtionvelkakriisi äityy pahaksi.

Pankit kohtaavat useita vaikeuksia, kun korot nousevat joskus tulevaisuudessa. Ensinnäkin järjestämättömien lainojen osuus kasvaa ja zombifirmat ajautuvat konkurssiin. Toiseksi pankkien pitkäaikaisten lainojen kannattava jälleenrahoitus vaikeutuu. Kolmanneksi omaisuuserien hinnat laskevat, mikä johtaa eriasteisiin tappioihin. Hallitukset saattavat joutua vaikeuksiin.

Näiden tappioiden vuoksi liikepankit joutuvat rajoittamaan luotonantoa, koska niiden oma pääoma supistuu. EKP:n nollakorkopolitiikka, jonka tarkoituksena on edistää luotonlaajennusta, johtaa ironisesti luotonannon supistumiseen pitkällä aikavälillä. Tästä seuraa lopulta taantuma ja rahan tarjonnan väheneminen. Kriisi ei vaaranna vain pankkijärjestelmää, vaan myös eurojärjestelmää sellaisenaan, koska vaikeuksiin ajautuneet euroalueen hallitukset pyrkivät pääomittamaan pankkinsa velkaa monetisoimalla eli muuntamalla hiljattain liikkeeseen lasketun valtionvelan rahaksi.

Suomennos Philipp Bagusin (Twitter) kirjoittamasta esseestä “7 Reasons Why European Banks Are in Trouble”. Artikkeli on julkaistu Mises Wire -blogissa 17. toukokuuta 2018.

Bagus on taloustieteen professori Madridissa sijaitsevan Universidad Rey Juan Carlosissa ja Mises Instituten tutkija. Bagus on erikoistunut itävaltalaisen taloustieteen metodologiaan, pankki-, korko- ja rahateoriaan ja suhdannetutkimukseen. Hän on julkaissut lukuisia vertaisarvioituja tutkimuksia ja kirjoja. Häneltä on aiemmin suomennettu Euro eksyksissä — Yhteisvaluutta nykymuodossaan on itsetuhoinen järjestelmä (2011)

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

7 syytä, miksi eurooppalaiset pankit ovat pulassa was originally published in Brandin kirjasto on Medium, where people are continuing the conversation by highlighting and responding to this story.